maanantai 30. heinäkuuta 2012

Viikonloppu aktiivisille ihmisille

Mokoma lainatakseni "Tässä kylmässä maassa, jossa talvi on pitkä ja sisältää kesän" on otettatava jokainen hetki irti hyvistä keleistä ja se todellakin tehtiin viikonloppuna. Rahkaäijä senior eli Laurin isä on kovaakin kovempi kalamies ja lauantai-iltana saimme kunnian astua ylvääseen kalastusalukseen ja viettää neljä tuntia kaloja koijaten Rautavedellä. Tai jotkut koijas vähän enemmän ja jotkut (allekirjoittanut) vähän vähemmän.

Tarttuisko hauki tähän jigiin?
Kalastuslupien puutteessa rahkaväki tyytyi pilkkeihin (toimii kesälläkin), kun seurueen tosikalastajat virvelöivät. Kuten kunnon välineurheiljoiden pitääkin, seurasimme jatkuvasti kuhien ja ahvenien orgioita tai sirkusta tutkasta. Hähhäh, me nähdään teidät, fisut!
Kyllä, hai siellä on! Äkkiä pilkit veteen
Ai että saatiinko saalista? No todellakin, neljä tuntia ja useita litroja bensaa myöhemmin saalis oli kolme ahventa ja yksi kuha. Naurettava esitys, sanon minä! Mutta tärkeintähän on tunnelma ja voissa paistettu kuha.
Eiku oikeesti me nää kalastettiin, ei oo Prisman kalatiskiltä!
Sunnuntaina siirryttiinkin todellisen urheilun pariin, kun aamu starttasi lyhyellä, mutta nopeatempoisella pyörälenkillä. Kun kymmenen minuuttia heräämisen jälkeen väistelee kiviä ja kantoja Suolijärven (kielletyllä) polulla, ei unisuudesta ole tietoakaan.
Aamupäivän harjoittelimme keskiluokkaista elämää asuntomessuilla. Arviomme asuntoja seuraavilla kriteereillä: Olisiko eteisessä tilaa viidelle polkupyörälle? Mahtuisiko keittiöön mielipuoliset kokkailumme ja suuret egomme? Entäs kotikuntosali, voisiko uudet maven maailmaennätykset tehdä omassa kellarissa? Ei tullut kauppoja näillä kriteereillä. Messujen huikein anti oli kuitenkin se, että pääsimme maistamaan Top Chefin (<33) ekan tuotantokauden voittajan, Akseli Herlevin, kokkaamaa ankkaa. Akseli, oot melkein yhtä ihana kun Hans Välimäki! Messuilla oli myös pakko leuattaa muutamissa mehukkaissa paikoissa, kameramies ei vaan ollut tehtäviensä tasalla.

Jotta sunnuntai ei olisi hetkeksikään muuttunut lepopäiväksi, keräsimme kotiin päästyämme kamat ja lähdimme Kaukajärvelle snorklaamaan. Kovinkaan kauaa ei tarvinut kalojen kanssa tehdä rauhanomaista tuttavuutta, kun taivas repesi ja noin sekunnissa oli järvessä ja maalla yhtä kosteat tunnelmat.
Kun kaikki oli vielä hyvin...
Päivä asukuva. Adidaksen sortsit UFFilta 2 euroa ja muu rekvisiitta jostain muualta

Vaikka hiostava kesäilta yritti meidät lannistaa, reippasti kävimme vielä salilla. Varsinaisista voimailusuorituksista en lähtisi puhumaan, mutta reeni tehty! En nyt lähtisi veikkaamaan, että kukaan olisi kanssani samaa mieltä, mutta jos itse käsikirjottaisin unelmien kesäpäivät, nämä olisivat todella lähellä sitä. Elämä, oot ihanaa!


2 kommenttia:

  1. Nyt on asiallinen asukuva. Alkaa tympiä ne aina samat joka plogin housut hooämmältä, paita ginasta, sukat lindexistä, alushousut ponnari hiuslisäkkeet plaa plaa plaaaaaaaaaaaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellasia asukuvia ei tosiaan ole luvassa, koska a) aina samat vaatteet päällä b) ne on ostettu jostain Lidlistä tai muualta, mitä ei kehtaa myöntää. :D

      Poista