sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusia hankintoja ja uudenvuodenlupaus

Viime aikojen kelit eivät varsinaisesti ole inspiroineet tekemään pitkiä ja nautinnollisia pyörälenkkejä. Kun päivällä on ehkä kaksi tuntia sen verran valoisaa, että näkee ilman lamppua eteensä ja senkin ajan sataa vettä, keksii helposti paljon parempaakin tekemistä. Ei voi lähteä pyöräilemään, kun kaktus pitää kastella, kiillottaa pöytähopeat ja järjestellä maton hapsut. Tulevat päivät näyttää kelin suhteen paremmalta (toki, koska me lähetään pois Suomesta) ja lisäksi pyöräilyhimoa voi vähän herätellä tekemällä uusia hankintoja. Tällä hetkellä mulla ei ole sellaista pyörää, johon menisi perus 26" kokoiset Ice Spiker Pro -nastarenkaat, niin tehtiin Nippelistä vähän hankintoja ja ostettiin syslorosseihin nastarenkaat. Ei tietenkään ole Jääpiikittäjä ammattilainen -renkaan voittanutta, mutta kai nää menettelee! Toivottavasti ei tule kesä, ennen kuin ehdin vaihtamaan nämä pyörään.
Samalla kertaa mukaan lähti myös uusi pyöräilykypärä. Vanhasta on hajonnut etulippa ja kaaduin kypärän kanssa viime talvena, joten ihmettelinkin vähän, miten päivitän sitä nyt vasta. Mutta nyt ainakin on uusi ja ehjä kypärä. Ei vihreä, mutta melkein!
Väri on oikeasti enemmän minttu ja vähemmän turkoosi.
Leokin tarkastaa uuden kypärän.
 Nippelin kauppias-Kaitsu oli hövelillä tuulella (kuten aina) ja löi mulle vielä kaupan päälle superkhuulin pyörän kellon. Anteeksi, korjaan: pyörän torven, koska ääni on kuin jossain koiran kumilelussa, trööt trööt!
Laitoin sen tietenkin välittömästi kiinni pyörääni. Tai en siis välittömästi, koska alkuperäinen kiinnike ei sopinut ja mietin pääni puhki, kuinka saan hirven(?) kiinni sarviin. Sitten seuraavana yönä keskellä parhaita unia keksin, että nippusiteillä tietenkin. Se mitä ei saa nippusitellä kiinni, jää sitten kiinnittämättä. Nippareilla hirvi pysyy ja pelottelee mummoja pyörän keulassa. Mää oon aika mestari tuunaamaan pyöriä erilaisilla kelloilla ja muilla sarvihärpättimillä. Moni paheksuu, että parin tonnin pyörään ei todellakaan laiteta mitään parin euron kitsch-krääsää roikkumaan, mutta nimenomaan laitetaan, koska se on lystikästä ja kivaa. Eikä kaikki kehtaa tehdä niin.
Cyclocrossin hirvelle seuraa pitää läskipyörän rottakissa.
Jos tällä ei selviä hangista ja korkeista nietoksista, niin ei sitten millään!
Nippeliin oli muuten tullut myös sähköläskipyörä, jota pääsisi testailemaan. Tämä täytyy joskus ottaa lenkille mukaan kokeiluun, koska olen kokeillut sähköpaksupyörää vain GoExpo-messuilla, joten todellinen maastotuntuma tästä puuttuu. Veikkaan aika veikeäksi vehkeeksi!

Ja sitten asiasta aivan toiseen, täysin tapojeni vastaisesti tein lupauksen tänään alkaneelle uudelle vuodelle. Kaikenlaista luvattavaa ja parannettavaa varmasti olisi, mutta tällä kertaa mennään vähän erilaisella teemalla, kuin perus "5 kiloo pois ja joka aamu lenkille". Mä nimittäin aion lukea tämän vuoden aikana vähintään 24 kirjaa!
Tämän sain loppuun eilen, joten se ei ole vielä mukana 24 kirjassa. En ole lukenut kovin montaa Stephen Kingin kirjaa, koska ne on vähän erikoisia (ja osa aika sairaita), mutta tämä oli ihan hyvä.
Olen ollut joskus aivan himolukija ja kirjoja on mennyt helposti viikko per kirja (tai joskus päivä per kirja) tahtiin. Nyt viime vuosina olen lukenut kirjoja vähän satunnaisesti, yleensä pari kolme putkeen ja sitten voi olla taas muutaman kuukauden tai puolenkin vuoden tauko. Nyt kuitenkin haluan taas raivata aikaa ja energiaa tälle harrastukselle, joten ajattelin, että pieni tavoite voisi olla paikallaan. Aivan parasta on, jos jatkuvasti on kirja tai vaikka kaksikin kesken. Välillä tuntuu, että lukemisen aloittaminen pitkän tauon jälkeen on lähes työlästä, kun on vaikea keskittyä kirjaan. Tässä onkin se taka-ajatus, että mielummin iltaisin jumitan kirjan parissa, kun seilaan loputonta Facebook-Instagram-YouTube-blogit-uutisotsikot -kierrettä edestakaisin. En tosiaan väitä, että on jotenkin huippusivistävää lukea amerikkalaisia dekkareita, mutta enemmän siitä varmasti saan irti kuin somesta. Kaikki varmaan myös tietää, kuinka levottomaksi sitä tulee, kun puhelin on jatkuvasti kädessä, mutta taas kirjan parissa pääsee kokonaan irti nykyhetkestä.
Ostin Sitovat todisteet kirppikseltä eurolla, mutta se ei vielä ole oikein temmannut mukaansa. Toisin kun Grisham, joka ei ole pettänyt mua koskaan. Yllätyin, kun löysin kirjastosta parikin Grishamia, joita en ole (muistaakseni) lukenut.
Jotta en ala sluibailemaan tästä tavoitteestani, tulen pitämään jonkinlaista kirjanpitoa kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista. Voisin vaikka parin kuukauden välein blogiinkin listata kirjat, jotka olen lukenut. Olen aina tykännyt hulluna jenkkiläisistä ja ruotsalaisista dekkareista ja niitä varmaan menee eniten tämänkin vuoden aikana, mutta koitan myös poistua mukavuusalueelta ja tarttua välillä vaikka elämänkertaan tai suomalaisten kirjailijoiden tuotoksiin. Tuossa syksyllä luin Lasse Norreksen elämänkerrallisen Kuunaama-kirjan ja se oli huiman mielenkiintoinen, suosittelen.
Uskon, että tässä 24 kirjan lupauksessa on menestymisen mahdollisuus, varsinkin kun on paljastin sen näin julkisesti, enkä täten voi unohtaa sitä heti huomenna. Kaksi kirjaa kuukauteen ei ole mitenkään kohtuuton tahti, vaikka olisi vähän kiireisempi vaihe menossa elämässä. Ja sitä paitsi, on kivaa kun tavoite on joku mukava, eikä lainkaan työtä ja uhrauksia vaativa.

Nyt haluankin kaikkien uudenvuodenlupaukset esiin! Sellainen "lupaan, että en lupaa mitään" on vähän tylsä lähestyminen asiaan, vähän pitää olla haasteita elämässä! Kommentoi siis, mitä lupaat. Toki saa tarinoida muutakin kommentteihin, vaikka pyöräilystä tai noloista pyöränkelloista. Lisäsin muuten vähän aikaa sitten postauksen loppuun "Tykkäsin!" -täpän, jota voi käydä painamassa, jos oli kiva postaus, mutta kommentointi laiskottaa. Se taitaa kylläkin näkyä vain tietokoneversiossa, eikä lainkaan mobiilinäkymässä. Mutta jos ei jaksa kommentoida, eikä painaa nappulaa, sitten voi vaan hymyillä. Sekin riittää!

12 kommenttia:

  1. Mun vaimolla joku hölmö kirjojen lukuhaaste ja lupaan olla häiritsemättä sitä liikaa

    T: A.Nonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä vuoteen, toivottavasti vaimo ei ihan katoa kirjojen maailmaan. ;)

      Poista
  2. Kun kerran kysyttiin uudenvuoden lupausta niin pakko se on sitten kertoa...

    Lupaan ajaa Juhannuksena ratareidessä vähintään 100 kierrosta oli keli sitten ihan mitä vaan, joko pian saa ilmoittautua?

    Erittäin mukavaa ja menestyksellistä vuotta 2017 kissoille ja kissojen huoltohenkilöstölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lupaus. Me ollaan juuri nyt miettimässä, että mitä tehdään tuon Ratareiden kanssa, koska jos asiat menee hyvin, meillä on yksi työreissu sen kanssa päällekkäin.
      Kiitos samoin, hyvää tätä vuotta!

      Poista
    2. Sitten varajärjestäjät asialle, muuten ei oma eikä monen muun vuosi pääse alkamaan ollenkaan.

      Poista
    3. Se tässä onkin hankalaa, että järjestettiin viime vuonna tapahtuma käytönnössä kaksin, eikä mitään varajärjestäjiä ei ole. Mutta me kerrotaan sitten, kun tiedetään vähän enemmän.

      Poista
  3. Mä lupaan vähentää vastuu- ja luottamustehtäviä (etenkin partion parissa) niin että aikaa (ja aivokapasiteettia!) vapautuu vaikkapa kirjojen lukemiselle, kaverien näkemiselle ja kissojen kanssa leikkimiselle.

    Odotan muuten valtavasti sellaisen kotimaisen uutuuskirjan julkaisua kuin: Ikimetsien sydänmailla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suunnitelma, joskus täytyy vaan priorisoida.
      Joku muukin muuten juuri intoili tuosta kirjasta taannoin, täytyy tutustua!

      Poista
  4. Mun piti just laittaa että en lupaa mitään ku en oo ehtiny miettiä lupauksia! Mutta lupaan suhtautua vähän rennommin reeneihin ja tehdä jotain muutakin kun käydä salilla, kiipeilystä oon vähän innostunu!

    Piti vaan kysyä et ootko Camilla Läckbergia tai Jussi Adler-Olsenia lukenu? Niitä voisin meinaan suositella, Läckbergin sarja oli mulla viimeisin mihin koukutuin, nyt en oo pitkään aikaan taas lukenu oikeen mitään ku en koulun ohella oikein jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suunnitelma, joskus tosiaan itestäkin tuntuu, että vn-reenit on vähän yksitoikkoisia, jos vaikka alkaisi joogaamaan vastapainoksi.

      Luin joskus syksyllä yhden Läckebergin ja tykkäsin muuten, mutta siinä oli aivan liikaa väkeä. :D Tarkoitan siis, että roolihenkilöitä oli niin että päät yhteen kolisi ja oli vaikea pysyä perässä, että kukas tää nyt taas oli.

      Poista
  5. Oi, kiitos Merille kirjavinkistä! Miten tämmöisellä metsä-yms-hörhöllä on mennyt ohi moinen, varasin heti kirjastosta.

    Minä lupaan pitää itsestäni parempaa huolta tänä vuonna, lähinnä ajoissa nukkumaan ja vähemmän nettiä ja enemmän kropan huoltoa, juu nou. Siltä pohjalta sitten onnistuu moni muukin juttu paremmin :) Oho, tuli ihan oikea lupaus. En yleensä harrasta tämmöisiä.

    Riemukasta alkanutta vuotta kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan tuota lupauskokonaisuutta, tekisi hyvää kenelle vaan. Ollaan reissussa ja netissä olen käynyt ehkä kerran päivässä, jos sitäkään ja mitään en ole menettänyt. Eli suosittelen!

      Poista