tiistai 27. joulukuuta 2016

Vat da faak mikä vuosi!

Vuosi alkaa yleensä tammikuun ensimmäisestä päivästä, mutta meidän perheen uusi ajanlasku pyörähti käyntiin 16. maaliskuuta 2016 noin kello 8.15. Meidän viisi kuukautta aiemmin tekemä Hydraulic Press Channel -video oli noussut yön aikana Redditin etusivulle ja sen jälkeen elämä ei ole ollut samanlaista kun ennen. Tuntuu hieman lattealta yrittää kirjoittaa sanoiksi tämän vuoden huippujen ja pohjien tunnelmia, vauhti on ollut niin älytön. Kuvituksena on otoksia tämän vuoden varrelta.
Kuvakaappaus meidän ekasta viraalivideosta ekana iltana. Nyt katseluita on vähän päälle 12 miljoonaa. Miettikää nyt, 12 miljoonaa?!

Kirjoitin heti tuona maaliskuisena keskiviikko-iltana postauksen tästä HPC-räjähdyksestä ja muistan tuon päivän varmasti ikuisesti. Naurattaa oikein, kun mietin, kuinka pihalla me oltiin tuolloin, eikä meillä ollut mitään hajua, mihin kaikkeen tämä tulee johtamaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa molemmat veti aivan minimiyöunilla, koska koko ajan kävi vaan niin kierroksilla, ettei nukkumisesta tai oikeastaan syömisestäkään tullut mitään.
Käytiin syömässä, kun saatiin satatuhatta tilaajaa. Tämä on muuten sellainen kuva, jonka Rahkaäijä pisti Instagramiin ja aina kun Redditissä tai muualla joku pohti miltä se HPC:n videoiden naurava nainen näytti, tää kuva linkattiin sinne.

En tiedä olisiko sitä kukaan uskonut ensimmäisen päivän iltana, mutta vain kaksi kuukautta ja kaksi päivää myöhemmin kanavalla oli miljoona tilaajaa ja silloin oikeastaan kaikki julkaistut videot saavutti ainakin miljoona katselua. Puskettiin videoita aivan hulluna ulos ensimmäiset pari kuukautta ja se kyllä kannatti, koska ihmisten kiinnostus oli kova. Ilmiö herätti myös median ympäri maailmaa ja vielä tänäkään päivänä ei ole mitään hajua, mihin kaikkialle haastatteluja tuli annettua. Muutamia ulkomaisia kuvausryhmiäkin pyörähti kuvailemassa ja niistä ensimmäisenä taisi poiketa Discovery Channelin porukka, joka kuvasi meillä materiaalia Outrageous acts of scienciin. Se pätkä on täällä.
Mediarumban lisäksi väsättiin keväällä video myös Valkoisen talon tilauksesta ja tehtiin yhteisvideot muun muassa Duudsonien, Lassi Hurskaisen ja Stunt Freaks Teamin kanssa.
Discovery Channelin kuvausryhmä ja kaikki piti ottaa kolme kertaa uudestaan.
Duudsonit poikkesi toukokuussa ja se oli erittäin hieno kokemus, arvostan!
MadCraft-bändin kanssa kuvailtiin nyt syksyllä ja jäbät soitti meidän tunnarimusiikin livenä myös Tubeconissa.
NBC:n kuvausporukka ja kaikki piti ottaa kuusi kertaa uusiksi. Ihme porukkaa.
Kesällä meillä ravasi viikottain vaikka mitä väkeä, faneja ulkomailta, toimittajia, kuvausryhmiä, polttariporukka, iso pamppu Shellin pääkonttorilta ja vaikka ketä muita. Tässä vaiheessa yritin vielä tehdä normaalia työviikkoa, mutta lopulta oli vaan pakko luovuttaa sen suhteen ja jakelin työvuoroja vähän kaikille, jotka niitä suostui ottamaan.
Kaksi meidän seuraajaa Kanadasta oli Euroopassa kesälomalla ja poikkesivat meilläkin.
 Jo huhtikuussa perustettiin yritys eli HPC Entertainment Oy (mun keksimä nimi!) tätä videotouhua varten, koska homma meni niin isoksi erittäin nopeasti. Tämän jälkeen olen puhutellut Rahkaäijää aina herra toimitusjohtajana, heheh. Keväällä aloin myös vakavasti miettimään, että mitä ihmettä teen omien töiden kanssa, koska päivistä tuli tosi pitkiä, kun arkisin kävin töissä ja melkein joka ilta kuvattiin videota tai puuhattiin muuta tähän liittyvää. Parin kuukauden hurmoksen perusteella en uskaltanut irtisanoutua, mutta lopulta jäin opintovapaalle elokuun lopusta lähtien.
Meiltä aina välillä pyydetään, että voidaanko tehdä esim. synttäritervehdys jollekin fanille ja koitetaan niitä aina mahdollisuuksien mukaan toteuttaa. Tässä meni hääpäiväterveiset nuorelle parille Jenkkeihin.
 Kesä oli yhtä hullutta alusta loppuun, mutta eritysesti mieleen on painunut kolmen viikon "kesälomani", jolloin kuvattiin aivan tappotahdilla videoita, käytiin kaksi kertaa Ruotsissa ja jälkimmäiseltä reissulta mentiin suoraan lentokentältä Tubecon Industry Dayhin puhumaan ja sieltä Tubeconiin kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen tuntui ihanan rennolta palata töihin. Itse asiassa eräänä iltana muisteltiin juuri tuota Tubecon Industry Dayta, jossa oli lähinnä aikuisia, jotka työskentelee sosiaalisen median parissa. Varmaan ikinä missään muualla me ei olla oltu yhtä suuria "staroja", jengi oli aivan fiiliksissä meistä ja kaikki tuli meidän puheenvuoron jälkeen ottamaan yhteiskuvia ja hehkuttamaan. Huh!
Rahkaäijä kävi voittamassa Vuoden positiivin tamperelainen -palkinnon heinäkuussa.

Tässä ollaan juuri käyty pokkaamassa vuoden video palkinto Tube Awardseissa. Tästä kuvasta tulee kyllä kertakaikkisen hyvä fiilis, olihan se hienoa! Ja mummut oli aivan innoissaan, kun me oltiin telkkarissa!
Matkalla Blog Awardseihin, jossa ei kylläkään voitettu. Mutta onhan se kiva, että muutkin saa välillä mahdollisuuden. :D
Luulin elokuussa, kun jäin opintovapaalle, että elämä muuttuu sata kertaa helpommaksi, kun ei tarvitse tehdä kahta työtä yhtä aikaa. Hahhah, enpä nyt tiedä. Koko syksykin, ja varsinkin syys-lokakuu on menty todella kovilla kierroksilla ja sekopäisellä työtahdilla.
Atlas Copcon mainoskuvaukset Ruotsissa oli kyllä erikoinen reissu. Hengailtiin kaksi päivää jossain aivan huitsinnevadassa hiekkakuopalla.

Päällimmäisenä tästä vuodesta on jäljellä hämmennys ja nöyrä kiitollisuus. Miten näin pystyi käymään, meille ihan tavallisille pariskunnalle Tampereelta? Tai en mä tiedä onko tuo Rahkaäijä ainakaan mitenkään tavallinen, on se niin käsittämätön ukko. Vaan joku luova hullu pystyy luomaan tällaisen imperiumin yhden hittivideon ympärille. Rahkaäijä on vetänyt uskomattomalla tinkimättömyydellä koko vuoden ja jatkuvasti vienyt hommaa eteenpäin ja noussut joka kerta niistä hetkistä kun on tuntunut, että tämä kaikki on vähän liikaa.
Ja taas kerran Ruotsissa, tällä kertaa alihankintamessuilla esiintymässä.
Ei se varmaan ole mikään salaisuus tai yllätys, että tällainen äkkimenestys on myös aika väsyttävää ja joskus vähän liikaa. Vuoden aikana on ollut niin uskomattomia huippuhetkiä, ettei pysty käsittämään, mutta myös pohjat on ollut syviä. Kun on ollut aivan hajalla pitkistä viikoista. Kun on stressannut ja ahdistanut, että tuleeko tästä mitään. Kun on pettynyt siihen, kuinka vähän katseluita joku vaivalla suunniteltu ja tehty video on saanut. Kun kaikki meidän ideat kopiovat prässikanavat on ketuttanut. Kun taas kerran joku nilviäinen on ladannut meidän videoita luvatta Facebookiin, eikä asialle voi tehdä paljon mitään. Kun pitkään mietityt yhteistyökuviot on mennyt puihin. Kun joku on valittanut kommenteissa, että videon taustalla naurava ämmä on kamala ja sen pää pitäis murskata. Kun kukaan ei olekaan vastannut sähköpostiin, vaikka meidän idea oli niin mahtava. Kun on maksanut hirveen kasan alveja ja kaikki kuitit on hukassa. Kun on ahdistanut, että me tehdään vaan töitä eikä ehditä elämään. Paljon isoja tunteita on käyty läpi tänä vuonna. Mutta ne varmasti kuuluu tähän juttuun. Kun on tapahtunut aika paljon valtavia juttuja vuodessa, niin ei se ole mikään pala kakkua kenellekään. Olen monta kertaa sanonutkin, että onneksi me tehdään tätä yhdessä. Parhaat ideat syntyy aina kaksin ja kaikki paineet ja kiireet on helpompi kestää yhdessä.
Posse-reissu oli sellainen, että keikka Helsinkiin ja takaisin kesti 12 tuntia ja oltiin neljä minuuttia telkkarissa. Ei hassumpaa.
Tubettaja Lakko teki vähän aikaa sitten rohkean ulostulon, että on polttanut itsensä loppuun tubettamisella. Mä en epäile sekuntiakaan, etteikö niin voisi tässä työssä käydä. Paineet on kovat ja paikalleen ei saa jäädä. Sen takia pitää välillä ottaa niitä päiviä, että koneet on kiinni, mennään salille notkuun kolmeksi tunniksi ja nukutaan kahdet päikkärit ja syödään jätskiä. Välillä pitää päästä irti, mutta se on vaikeaa, kun ennen some oli hauska keino viettää vapaa-aikaa, mutta nykyään se on työ. Lasken jo melkein tunteja meidän Lanzaroten reissuun, jossa ollaan vaan ja hengaillaan, eikä koko ajan seurata YouTuben analytiikkoja ja vastailla sähköposteihin.
Syksyn kuumin paitamallisto esittelyssä. Liekö jokunen mennyt pukinkonttiinkin.
Tässä vuodessa melkein suurinta ja huiminta on ollut se, mikä määrä ihmisiä me ollaan tavattu tämän ympäriltä, plus kaikki ne ihmiset, jotka on tullut tutuiksi kommenttien ja sähköpostien kautta. Nöyräksi vetää kuinka hienojen ja mukavien ammattilaisten kanssa me ollaan saatu tehdä erilaisia produktioita ja jokaisesta kerrasta olen koittanut oppia jotain uutta. Olisi niin monta tarinaa kerrottavana. Suurimman vaikutuksen muhun teki Duudsonit, jotka edelleen jaksaa innostua jutuista kuin pikkupojat, vaikka äijät on hölmöillyt jo pari vuosikymmentä. Sellaisen palon kun voisi itsekin aina säilyttää tekemiseen.
Kerää koko sarja. HPC:n hopeinen play-nappula (100K seuraajaa), HPC:n kultainen nappula (1 milj. seuraajaa), Beyond the Pressin hopeinen nappula (100K seuraajaa). Perustettiin vastikään kolmas kanava eli Thermal Guys, katsotaan saako se ikinä mitään nappuloita tai karttuuko kokoelma vielä muuten. Kultaisia nappuloita taitaa olla Suomessa tällä hetkellä neljä tai viisi, eli sellainen ei korista ihan joka olkkarin seinää.
 Välillä on tosi vaikea ymmärtää, kuinka innoissaan jotkut tästä meidän jutusta ovat ja yritän aina vastata seuraajien sähköposteihin ja muihin viesteihin, oli viestin sisältö melkein mitä tahansa, koska monille vastaus on oikeasti tosi merkityksellinen juttu. On Suomessakin tullut muutama kovan luokan fani vastaan, mutta isoimmat intoilijat tuntuu löytyvän Saksasta tai Jenkeistä. Tehtiin juuri synttärivideo eräällä saksalaiselle HPC-fanille ja nähtiin myöhemmin videolta sankarin reaktiot meidän tervehdykseen. Meni kyllä nappiin, koska tyyppi nauroi ja itki, kun katsoi tekemäämme videota.
Tampereen alihankintamessuilla meininki oli 5/5!
 Yksi asia, jonka mä haluan tässä nostaa esiin, on ollut se järjetön tsemppaamisen ja myötäelämisen henki, jota ollaan saatu kotimaassa tutuilta ja tuntemattomilta. Se on suorastaan hämmästyttävää, kuinka innoissaan kaikki on ollut meidän puolesta. Siitä oikeasti vilpitön kiitos kaikille! Tähän on nyt paha vetää mitään perinteistä suomalaista kateuskorttia, kun sellaisia soraääniä on kuulunut niin vähän. Toisinaan on tullut myös mieleen, että johtuuko tämä asia vain näkökulmasta, haluaako nähdä tsemppauksen ja positiivisuuden vai kateuden ja parjaamisen?
Toki netissä tulee jotain valituskommenttia, mutta yleensä sellaiset tyypit ei kauheesti ymmärrä, mistä tässä on kyse. Erityisen mieleen on jäänyt eräs legandaarinen kommentti Aamulehden ekasta HPC-jutusta. Sisältö oli suunnilleen se, että ei ihme, että Suomi on lamassa kun tämmösiä puuhaillaan työaikana. Onneksi tässä on myöhemmin päästy hyvin taistoon lamaa vastaan.
Tosifanin pakko-ostos: legoprässi. Näitä on muuten myynnissä täällä. Me ei kylläkään saada niistä penninjeniä, joten tää ei ollut kaupallinen yhteistyö itseni kanssa.
 Ihan samalla tavalla kaikki ystävät, tutut ja sukulaiset meihin suhtautuu kuin ennenkin. Toki kaikki prässäys-läpät alkaa vähän kyllästyttämään, meinaan siis sitä, että kun pistää kissan kuvan Facebookiin, niin menee noin kaksi sekuntia, niin joku jo kommentoi, että laitatteko tuonkin prässiin. Mutta tämä nyt ei ole oikeasti kovin vakava lieveilmiö. Toisinaan on ehkä tuntunut, että jotkut kaverit ei ole uskaltaneet laittaa viestiä ja pyytää jonnekin, koska "teillä on kuitenkin kaikkia tärkeämpikin juttuja ja hirvee kiire". Vaikka olisi vähän kiirettä, silti elämän arvojärjestys ei ole muuttunut mihinkään ja tärkeille asioille varmasti pystyy raivaamaan tilaa, jos vain haluaa.
Verkkokaupan keikat lokakuussa. Ihan vitsin siistiä ja paljon ihmisiä, meidän parhaita livekeikkavetoja. Olin kyllä näihin aikoihin vähän väsynyt ja pinna kireällä ja meinasin saada hermoromahduksen Ruoholahden Cittarissa, kun en löytänyt muovailuvahaa. :D
Välillä tulee sellainen olo, että on itse jäänyt lillumaan johonkin YouTube-kuplaan, kun muut ovat jatkaneet jo elämäänsä. Varmaan kaikki fb-kaveritkin on saanut jo aivan tarpeekseen kaikesta HPC-hypetyksestä, mutta koen, että tänne blogiin voin kirjoittaa mitä haluan, se on lukijan vastuulla päättää haluaako lukea vaiko eikä. Ei sitä kuitenkaan itsekään jaksa koko ajan mitään YouTube-juttuja, elämässä pitää olla muutakin sisältöä.
Ja nää HPC:n kautta elämään tulleet ihmiset! Maija on aivan paras!
Me saatiin maaliskuussa yhtenä yönä kultalautasella niin käsittämätön mahdollisuus, ettei kukaan Suomessa koskaan ennen. Sen jälkeen otettiin kaikki irti tästä kultalautasesta ja kovalla työllä ollaan tultu tähän, missä nyt ollaan. Tämä vuosi on opettanut erittäin paljon, mutta ehkä tärkeimpänä sen, että mahdollisuuksiin pitää tarttua, jos sellaisen saa. Pienikin juttu voi kasvaa isoksi. Tässä jos missä sanonta "pitää takoa, kun rauta on kuumaa" on pitänyt täysin paikkansa. Tämä ei kestä ikuisesti, mutta tätä aikaa ei kannata hukata haahuiluun.
Tässä vaiheessa kenellekään ei varmaan jää epäselväksi, että vuosi 2016 tulee olemaan meille ikuisesti Hydraulic Press Channelin vuosi. Ei tällaista vuotta tule koskaan enää toista. Olen siitä ihan tyytyväinenkin, koska toista vuotta putkeen tällaista ei olisi varmaan jaksanut. Silti mulla on pyllyssä sellainen kutina, että ei ensi vuosikaan tule ihan peruskauraa olemaan!

6 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, hyvää uutta vuotta teille! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mainioo uutta vuotta myös sulle! :)

      Poista
  2. Hienoja muistoja ja tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, monet säilyy mielessä varmasti lopun elämää!

      Poista
  3. On teillä kyllä ollut uskomaton vuosi, on mitä muistella kiikkustuolissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä hei muuta sano, onneksi on tullut otettua paljon kuvia ja kirjoiteltua blogia, niin jää talteen kaikkia juttuja. :)

      Poista