sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Maastomimmijengi metsässä

Tänään oli perinteinen kaaosaamu, jollainen syntyy, kun Rahkaperhe koittaa pikaisella aikataululla lähteä jonnekin ja ottaa vielä pyörätkin mukaan. Sekasorto on taattu! Ei kuitenkaan myöhästytty ja juuri sovittuun aikaan oltiin Lamminpäässä, jossa meitä odotti kolme leidiä pyörineen. Rahkaäijä on sokerista ja se lähti kotoa hakemaan lisää vaatteita, mutta me muut lähdettiin vähän ottamaan lämpöä Lamminpään mäkiin. Homman nimi oli siis Maastomimmijengin kokoontuminen ja Rahkaäijä lupasi vetää meille tekniikkatuokio ja lenkin, koska vähän jotain maastopyöräilystä tietää.
"Tämä on polkupyörä, tässä on kaksi (2) rengasta." 
Kun Rahkaäijä sadetakkeineen viimein saapui paikalle, ei enää satanut ja tekniikkasunnuntai sai alkaa! Maastomimmejä on tällä hetkellä jo 12, mutta kesälomareissusta sun muista syistä johtuen paikalla oli neljä kimulia. Plus Rahkaäijä. Joka tykkää maastosta, että mimmeistä, joten läsnäolo oli juuri ja juuri hyväksyttävissä.
Märät kivet ja juuret antoi pienen lisämausteen päivän pyöreretkelle. Tää mäki oli paljon raffimpi, miltä kuvassa näyttää, niin ei tullut ihan ajamalla ylös. Ainakaan vielä!
Alkuun reenattiin ihan tasamaalla muun muassa ajoasentoa ja mutkia ja sitten lähdettiin rytyttään metsään. Lamminpää on siitä mukava paikka, että harjun päällä ja sen ympäristössä menee valtava määrä polkuja, joista suurin osa on varsin helppoja ja sopii monenlaiselle kuskille ja pyörälle. Aina kun osui kohdalle joku sopiva treenipaikka, pysähdyttiin ottaan tekniikkaa haltuun. Ajettiin ylämäkeä, alamäkeä, korkean juuren yli ja kivikossa. Ja kaikki sujui!
Rahkaäijä kertoo, kuinka tää kivikkomäki kannnattaa ajaa. 
Se on parasta, kun ensin joku hankala paikka jänskättää, mutta sitten rohkaistuu ja vaan ajaa, niin tulee huikea fiilis! Tosi paljon maastopyöräilyssä on kiinni omasta uskalluksesta (ainakin mulla) ja enemmän uskaltaa, kun osaa oikean tekniikan miten vaikka jyrkkä mäki lasketaan fiksusti. Ja toistoja vaan toiston perään, sillä se lähtee sujumaan. Tässä taannoin Sappeessa oli yks paha kivikkokohta, jota en ensin uskaltanut ajaa alas, mutta sitten vaan ajoin ja heti perään ainakin kolme kertaa, niin enää ei koskaan tarvitse jäädä nössöilemään mäen päälle, koska tiedän, että hallitsen kyllä homman. Mun mielestä melkein parasta mitä maastopyöräilystä voi saada, on itseluottamus. Huomaa, että voi vitsi, mää oonkin aika hyvä jo tässä ja menee tosi paljon paremmin kun viime kerralla! Onnistumisen elämyksiä, niitä on tarjolla ihan joka kerta, kun vähän uskaltaa haastaa itseään.
Siinä olis maasturia josta valita, saisko olla vihreä, punainen vai sininen?
Välillä paistoi aurinko ja pienen hetken vähän satoi, mutta ottaen viime aikojen kelit huomioon, sää oli oikein hyvä! Lamminpäässä oli paljon muitakin ulkoilijoita lähtenyt nauttiin heinäkuisesta sunnuntaista ja kerran meidän ohi viiletti kickbike, jota koira veti, joten vain mielikuvitus on rajana, kun lähdetään ulkoilemaan!
Välipalaa oli tarjolla suoraa mättäästä. 
Parin tunnin jälkeen rullailtiin takaisin Lamminpään ulkoilumajan parkkipaikalle. Kilometrejä ei varmaan kertynyt ihan hirveesti, mutta taitoa ja luottamusta omaan ajoon ja tekniikkaan toivottavasti sitäkin enemmän. Tällä kertaa porukassa oli mukana aloittelijaa ja kokenutta kuskia, mutta luulen, että kaikille jäi ainakin jotain käteen Rahkaäijän tekniikkapläjäyksestä. Mä tiedän ainakin mitä kannattaa treenata ja se on mutka-ajo!
Päivän mimmijengi. Värisilmääni hyväilee se, että oranssi takki on punaisen ja keltaisen välissä! 
Maastomimmijengin päätavoite on SappeeMTB syyskuun ekana lauantaina ja sinne lähdetään porukalla fiilisteleen maastopyöräilyn ihanuutta. Jengiin saa liittyä mukaan, jos naisenergia ja yhteislenkit kiinnostaa! Sähköpostia vaan mulle, niin pääsee mukaan! Tai itseasiassa löytyy Facebookista nimellä Maastomimmijengi, niin ryhmään vaan rohkeesti liittymispyyntöä.

Ja sitten vähän lomasuunnitelmia! Parin viikon päästä mulla alkaa kesäloma osa kolme ja meillon ihan huikeita suunnitelmia loman pään menoksi. No ensinnäkin on MikroRatareisi, (jonne toivon aivan kaikkien tulevan!) mutta sitten sen jälkeen meillä on tarkoituksena lyödä pyörät ja  muutenkin puoli omaisuutta autoon ja lähteä pienelle road tripille! Just kuuntelin jostain, että tällai laman aikana suomalaiset matkustaa vaan Ruotsiin ja Viroon ja me ollaan ihan laumasieluja, koska ajetaan Ruotsin Åreen, jossa on pohjoismaiden suurin bike park. Mites noi maisemat?
Oon jo nyt aivan fiiliksissä ja lasken suunnilleen tunteja siihen, että päästään lähtemään.Sen lisäksi, että tarjolla on alamäkiä, luvassa on ilmeisesti myös voimailua. Sovittiin jo yhden norjalaisen voimanostoseuran kanssa, että mennään heittään reenit niiden kellarisalille, kun siellä päin pyöritään. Vad roligt?!
Hei ruotsalaiset, olkaa valmiina, mä ja mun tankokukkanen tullaan kohta kylään! Tankokukkanen, oikeesti ehkä maailman ilahduttavin keksintö!

2 kommenttia:

  1. Tankokukkanen on kyllä ehoton hankinta :D Pitää varmaan liittyä teidän maastomimmijengiin, kunhan naamakirjaan ennätän. En kyllä ikinä saa lähettyä mihinkään tapahtumiin jotka on kaukana kotoa ja pyöräki varastettiin (uus on jo matkalla, kiitos vakuutusyhtiö), mutta voin ainaki virtuaalisesti hengata mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei 2,5 euron satsaus, en pitäis pahana tästä ilosta. :D Joo tuu vaan hengailijajäseneksi, se käy oikein hyvin!

      Poista