sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ääänimaljahierontaa ja lörtsysushia

Viikonloppu on ollut suorastaan unohtumaton, mutta ainoastaan hyvässä mielessä! Perjantaina otettiin kaikki irti Vantaan leuatusmahdollisuuksista ja Flamingo Spasta. Jälkimmäisessä oli muuten tarjolla ilmaiseksi äänimaljahierontaa. Jaa että mitä? Se oli tiivistettynä sitä, että valkovaatteiset naiset takoi isoja pronssikulhoja korvan juuressa ja sitten siitä tuli värähtelyä, joka aiheuttaa syvän rentoutumisen tilan. Jep. Ostan Ikeasta pari isoo teräskulhoa ja nuijan ja voin tulla takoon niitä sunkin kylpyammeeseen, jos tarpeeks maksat. (Löysin aihetta vähän selventävän videon juutuupista.)
Lauantain ohjelma koostui helsinkiläisten pyöräkauppojen tarjonnan tsekkaamisesta (tästä kiertueesta teen ihan oman postauksen. Ei tienneet pyöräkauppias-parat joutuvansa mukaan Rahkamuijan fillarikauppa-vertailuun!) ja kunnon sushimätöistä. Kuvat kertokoon loput hauskoista päivistä.
Jumbo-leuatus. Vähän pelkäsin, että joudun putkaan, kun olin noin lainsuojaton kiipeilijä.
Flamingon Food Court -ravintolan Välimeri-lautanen. Ei nyt saanut ihan huippuja pisteitä multa. Note to ourselves: Ei ikinä ravintolaan, jossa ei ole muita asiakkaita, vaikka muissa rafloissa on melkein ruuhkaa.

Aamu alkaa rahkalla. Myös hotellissa.

Melkein ostin italialaisen Olmon, mutta en ihan. Trikolori-väritys ei puhutellut tarpeeksi.
Me ollaan niin sävy sävuun näiden kuulien kans! Tein muuten pitkästä aikaa kunnolla mavea, ja nyt sattuu ihan kaikkialle.
Lohen ja merisiian hakeminen kauppahallista oli sen verran rasittavaa, että palkinnoksi kelpasi vain punssirulla.
Missä on mun Michelin-tähdet??
Yllättävän huonoa toi levä pelkiltään. ;)
Majoneesia päälle. Japani-kaupasta haetussa majoneesi-purkissa oli kuva vauvasta, joten sen nimi on tästä lähtien vauvamajoneesi.
Noin sata palaa sushia. Taivas!
Muut jo valitteli tuskaisena, että maha on aivan täynnä, mutta mä olin vasta päässyt vauhtiin. Söin varmaan puolet noista kaikista. :D
Ruskeet Inari-sushit vasemmalla maistui lähinnä lörtsyltä, mutta lopulta nekin syötiin iltapalaksi myöhemmin.
Koska kaikki hyvä (esim. sushit) loppuu aikanaan, oli tänään kotiin paluun aika. Sekä paluu kana-pakastevihannes-ruokavalion pariin, mutta kunnon tankkauspäivä teki terää, nautin joka hetkestä! Jos paratiisissa on ruokatarjoilua, niin se on varmasti meidän tekemää sushia, usko pois!

Rahkalaskuri: 736

8 kommenttia:

  1. Aaah, sushitaivas! ♡ saat tulla kokkaamaan tännekin, kun niin hyvältä näyttää! :D

    Ps. Minäkään en lämmennyt tolle trikolorille. Hyvä, kun jätit kauppaan. Violetti tai vihree sen olla pitää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kääräsin ehkä yhden rullan, muut hoiti loput. :D tuoreet ja laadukkaat ainekset, niin ei voi kun tulla hyvää!

      Muuten se oli kyllä täydellisen vakuuttava pyörä, mutta mää en tästä väriasiasta nyt pysty tinkiin. ;)

      Poista
  2. Miten sä pääsit ton pylvään luokse?? :D Eihän tuolla voi kävellä :D Ja kävitteks kellumassa siellä uintiosastolla? Ja siis mitä tossa safkassa oikein on, makkaraa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kato semmonen ninja, et meen ihan mihin vaan. ;) Ei vaan, tossa meni kävelytie vieressä.
      Joo siis todellakin kelluttiin ihan koko rahan edestä! Ja vesipuiston puolella Rahkaäijä painosti mut hyppään kolmesta metristä. Melkein oli kauhee jännäkakka uikkaripöksyssä, mutta lopulta uskalsin. :D
      Noi makkaran näköset jutut oli olevinaan jotain sämpylöitä. ;)

      Poista
  3. En ton äänimaljavideon perusteella lähtis vakihierojalle ehdotteleen, että kouluttautuis uudestaan ja vaihtais lajia vallan :D Olisin varmaan alkanu nauramaan kesken kumistelujen siellä peiton alla. Kunnon perinteistä lihasten runnomista mulle vaan kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on vähän erikoista kutsua sitä edes hieromiseksi, kun siinä ei edes kosketa ihmiseen. :D Siellä kylpylässä se oli järjestetty sillain, että ihmiset istui sellasessa soikeessa altaassa vedessä ja sitten ne kumistelijat kiersi sitä allasta ympäri ulkopuolella ja siellä vedessä ja oli aika hauska seurata ihmisten ilmeitä, alkuun kenenkään oli vähän vaikee pitää naamaa peruslukemilla. :D

      Poista
  4. Aloin vähän aikaa sitten seuraamaan sun blogia ja oon nyt lukenu näitä sun postauksia tosi paljon. Mun mielestä sulla on tosi hyviä ruokia, mut haluisin nähdä enemmän niitä reseptejä. Huomasin et Hikikinkulla on käynnissä kisa, missä pitää keksiä kesäinen herkku, joka sopii meille linjoistamme huolehtiville ;) Haluisin tosi paljon nähdä (ja maistaa:D ) millaisen herkun sä tekisit!

    Aurinkoista kesää:)

    PS. Toivottavasti postaat näitä ruokia jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Kiva kun oot löytänyt tiesi tänne, kolmessa ja puolessa sadassa postauksessa riittääkin luettavaa hetkeksi. :)
      Vaikka tykkään syömisestö tosi paljon, oon aika huono kokkaamaan tai keksimään mitään huikeita reseptejä ja usein nappailenkin kuvia lähinnä muiden tekemistä ruuista. Mutta voisin aina vaikka vähän kuvan yhteyteen kertoa, että miten se on tehty. Yritän muistaa!

      Hauskaa kesää myös sinnekin! Ruokakuvia tulee varmasti jatkossakin. :)

      Poista