keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Suuri lukijakysely on täällä!

Mä tykkään ruisleivästä tosi paljon! Aamurahkan paras seuralainen on paahdettu ruisleipä, niistä kahdesta en luovu. Olen epäilemättä vääräuskoinen, joka pitäisi polttaa roviolla, kun en syö aamupuuroa, mutta ruisleipärakkaus on liian suurta. Yleensä pakastimesta löytyy aina Ruispaloja, mutta tänään poikettiin taas leipomomyymälässä ja kukin shoppaili makunsa mukaan. Rahkaäijä osti kasan kauraleipää, mä tein loistokaupat säkillisestä jälkiuunipaloja, 1,2 kilon säkki 3 €. Taidan jättää osan kuivumaan pöydälle, että huomisella aamupalalla on kunnon känttyä tarjolla, mmm!

Aamupalasta puheen ollen, heräsin tänään niin aikaisin, että tuntuu, kuin siitä olisi vähintään viikko. 4.56 soitti kello ja tuntia myöhemmin olin jo töissä. Mutta kannatti herätä, sain oikein kehuja, kuinka reipas ja ripeä olin täyttämään tavaraa hyllyyn. Eikä päivän kehut siihen päättyneet! Mun jalkatreenit on nykyään yhtä maastavetoa, mutta harjoitus tekee metsurin, kun viimeisen tiukan sarjan jälkeen yksi salin vahvoista kavereista kehaisi, että hyvin kulki. Kyllä mää nyt olen polleeta tyttöä monta päivää!
Sunnuntain treenin jälkeen jäi vielä energiaa leikkia kung-fu-pandaa.
Rahkaäijällä oli tänään kyykkypäivä. Itsehän olen hyvin tarkka siitä, että tangon molemmissa päissä on samanlaiset painot ja ne on ehdottomasti oltava suuruusjärjestykessä, mutta kaikkia moinen näperrys ei taida kiinnostaa. Silmistä tuli melkein verta, kun näin Rahkaäijän kyykkytangon.
Mutta nyt kuulkaas hyvät ystävät, ruisleivät ja Leokot jätetään sikseen ja siirrytään päivän pääaiheeseen. Olen viime aikoina miettinyt tätä blogia ja sen sisältöä. Aika harvoin saan kommentteja, joissa millään tavalla kritisoidaan blogin sisältöä, mutta en siltikään jaksa uskoa, että tämä olisi täysin virheetön luomus. Kirjoitan blogia, koska tykkään siitä tosi paljon, mutta myös siksi, että tiedän siellä olevan lukijoita, jotka odottaa postauksia ja oikeasti tykkää niistä. Ja sekös vasta lämmittää Rahkamuijan sydäntä! Koen, että tämä on kahden kauppa, tykkään pitää blogia ja joku tykkää lukea. Siksi haluaisinkin kysyä juuri sinulta, joka tätä nyt luet, että millaisia postauksia tykkäät lukea ja mitä voisi olla myös jatkossa. Sisäinen sosiaalititieteilijäni ei tyydy pelkkiin kommentteihin, vaan laadin huippuhienon kyselylomakkeen, johon pääsee tästä. Vastaaminen vie noin 6 sekuntia. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan hyvää mieltä ja aurinkoisia syyspäiviä, nyt kannattaa siis osallistua! Kysely on avoinna maailman loppuun asti, toimi siis nopeasti!
Uncle Anni haluaa juuri sinun vastauksesi!
Rahkalaskuri vuoden alusta: 537

25 kommenttia:

  1. Kas tuota leipäpakettia. Näyttää samalta mitä tosi usein saan emolta mukaan kun siellä käyn. Taitavat käydä samassa leipäpaikassa kuin sää. =)

    Mun mielestä paras blogi on semmonen missä bloggaaja kertoo mitä mieleen tulee eikä turhia kysele. Mut ookoo, vastaan silti kun on oikein lomakekin aherrettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emo ymmärtää hyvän päälle! Hinta-laatusuhdekin on täysin kohdallaan!

      En määkään pidä siitä, että koko ajan ollaan kyselemässä, mutta en malttanut olla kokeilematta, kun keksin, että on mahdollista tehdä lomake. Ja sitä paitsi lukijat on niin iso osa tätä blogia, että on vähintääkin oikein, että kerran parissa vuodessa kysyn niiltäkin jotain.

      Poista
  2. Hahaa, siellä toinen samanlainen painohifistelijä! Siis aivan kamala sekasotku toi Rahkaäijän tanko! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten saisi olla myös joku väriharmonia kiekoissa! Älä muuta sano, esitin etten tunne sitä, kun niin nolotti. :/

      Poista
  3. Haha! Kyllä nyt leipää riittää, näyttää ihan mun hamstraukselta kun innostun jostain ihan täysillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamstraus on parasta! Sinne se menee pakkaseen 2,5 kilon mustikkasäkin kaveriksi. :D

      Poista
  4. Kokeile joskus tehä ruisleipää juuresta alkaen itte! Google auttaa- hapanjuuri hakusana ja avot blogeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaisinkohan mää tehdä semmosta, hmmm? Nyt täytyykin tutustua aiheeseen, kuulostais niin jännältä!

      Poista
  5. Siis mitä?! Miten kukaan voi laittaa painot tollaseen epäjärjestykseen? Kamalaa. En kestä katsoa! Sekin on jo riittävän kamalaa, kun joku työntää tankoon kaks ERIväristä kympin lätkää, vaikka samanvärisiäkin ois tarjolla.

    Ps. Mahtava kysely :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Samanlaisia ja -värisiä painoja kokojärjestykseen. Siinähän menee itsekin tasapainosta pois tuommoisella yhdistelmällä kyykätessä :S

      Poista
    2. Nyt olette asian ytimessä, arvon leidit! Aiheesta pitäisi saada joku kansalaisaloite, että kaikki jotka pilaa hyvän fengshuin laittamalla painot huonosti, joutuisi vaikka vankilaan tai jotain. En kestä! Pahinta oli, kun kerran joku teki kulmasoutua niin, että toisella puolella oli Leokon limppu ja toisella puolella rautainen limppu, joka oli halkasijaltaan paljon pienempi. Se sattuu vieläkin!

      Poista
  6. Ennen vihasin ruisleipää ja nyt suorastaan rakastan sitä. Siis onko olemassa mitään niin hyvää kuin: lämmin ruisleipä+kurkkua+keitettykananmuna+juustoa.... aaahhh <3 voisin syödä noita vaikka kymmenen tuosta vain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri oikeaan suuntaan muutit mielesi. :D Hyvät leivänpääliset vielä parantaa makuelämystä. Ja kananmuna toimii juurikin ruisleivän päällä!

      Poista
  7. Voisitko julkaista parhaita paloja sitten ton kyselyn parhaista paloista? Jotenkin veikkaan, että sinne tulee vaikka mitä nokkelaa sanailua.

    Tuli muuten mieleen noista painoista, että mitä sun ruisleivän päälle tulee - ja missä järjestyksessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti teen jonkun yhteenvedon, siellä on niin hyvää settiä!

      Nyt on paha, jos sanon väärin. :D Mutta jos leivälle laitetaan kinkkua ja juustoa, niin kinkku tulee päälle. Ja mahdolliset kasvikset sen päälle. Mutta paras setti ruisleivän päälle on avokado ja joku leikkele siihen vielä, niin avot!

      Poista
  8. En oikein tykännyt tuosta kyselystä, liikaa kysymyksiä ja jotenkin liian vaikeaselkoisia.

    Meille ilmestyi eilen pari laatikollista jotain Ikea-juttuja. Taidan keskittyä niiden kasaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, arvasin että tommonen tieteellinen kieli ja muotoilu ei oikein uppoo kaikkiin! Mutta ei se mitään, juot kato vaikka kahvia välissä ja jatkat sitten.

      Tsemppiä! Mä olin alkuviikosta töissä koulutuksessa ja siellä piti koota muutama huonekalu. Uskomattomalla pullalla meidän ryhmä sai Lack-pöydän, mihin pitää vaan ruuvata jalat kiinni. En olisi varmaan vaikeammasta selvinnyt!

      Poista
    2. mitä helvettiä :o for real? :D

      Poista
    3. Mikä tässä aiheutti hämmennystä? :D

      Poista
  9. Lähetin sulle naapurin Elman kaikki salasanat, ihan vaan koska toi lomake kielsi lähettämästä. Mulle ei v*ttuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mää ihmettelinkin mitä ne kaikki 1234-numerosarjat ja asdfg-sönkkäykset oli siellä kommenteissa! Ajattelin, että se on joku alkukantainen tapa ilmaista mielipide.

      Poista
  10. Meidän naapurissa sitten kävitte... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, niinkö lähellä oltiin! Voi hitsi, hyvä paikka asua! :)

      Poista
  11. Ruisleipä on parasta! Tosi kätevä toi kysely, en ennen tiennykkään, että tollaisia voi tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Se oli tosi helppoa tolla Google Drivella ja saan vastaukset myös suoraan sinne taulukossa. Sikakätevää, ehkä jatkossakin joutuu tekeen jotain turhanpäiväsiä kyselyitä. :D

      Poista