sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lämmin takki ja märkä suo

Mää en tosiaan ole niitä naisia, jotka lähtee rentoutumaan shoppailukierrokselle. Etenkään, jos pitää ostaa vaatteita. Ihan etenkään, jos pitää ostaa takki.  Siksi ostankin toppatakin noin kerran viiteen vuoteen. Eilen oli juuri se päivä, mutta kerrankin oli onni matkassa. Sen lisäksi, että parisuhde kesti takkishoppailun, löytyi hyvä ja ihan ennen kaikkea halpa takki. Viimeinen kappale ja just mun kokoa ja hintalapussa seisoo 50 euroa. Onko tämä enää edes todellista?
Väriin olen kohtalaisen tyytyväinen, vihreä olisi tietenkin aina parempi!

Hyvät pullistelu- ja uhitteluominaisuudet, 5/5.
Maltoin sentään jättää uuden takin kotiin, kun lähdettiin tänään fillaroimaan. Heti aamusella Jaanaba ja miehensä härre kurvasi meidän pihaan, josta alkoi suunnistus kohti Taivalpirttiä. Taivalpirtillä on jonkin sortin laavu, jossa voi nälkäinen vaeltaja käristää makkaraa. Noh, en mää oikein makkarasta tykkääkään, koska ei ihan päästy Taivalpirtille asti.
Taas kysytään Openstreetmapsilta, että voisko suon kiertää.

Talvisuo, hirvi enää puuttuu maisemasta. Lenkillä meitä vastaan tuli pieni tyttö perheineen. Tyttö kertoi, että ovat hirviä bongaamassa. Toivoin tosi paljon, että jostain ilmestyisi hirvi tai vaikka kaksi.

Meikä, Jaanaba ja Rahkaäijä, härre eli Juha ottaa kuvaa.
Eteen osunut suo kirjaimellisesti vesitti reittisuunnitelman. Vesi oli noussut tosi korkealle, eikä porukassa ollut uintihaluisia, joten käännyttiin takaisin ja ajeltiin vielä Hervannassa päin vähän lisälenkkiä. Ketään ei tuntunut haittavaan, vaikka ei päästy Taivalpirtille, kunhan sai ajaa!
Rouvat siellä pönöttää keskellä metsää.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan ilme.

After ski menossa?
Evästauko päädyttiin pitämään Hervannan loisteliaan alppiurheilukeskun kupeessa, vielä ei sentään ollut muksuja rinteessä katkomassa raajojaan. Evästäessa Rahkaäijä verestikin muistojaan siitä, kuinka erään epäonnisen kerran eturistiside paukahti, kun hyppyristä laskeutuminen ei mennytkään niin siististi. Mutta eipä tuo tunnu nykyään enää menoa haittaavan!
Lenkin virallinen kesto oli 2 tuntia ja 28 minuuttia (Jaanaba kellotti) ja lenkki tuntui menevän tosi nopeasti. Hyvin mukavaa, kun melko lähellä asuu pyöräilevää seuraa!
Juotu jo!
Pistin tässä kirjotellessa oikein elämän risaiseksi ja korkkasin jääkaapissa olleen Garagen. Eilen en pikkujouluissakaan mitään intoutunut juomaan, mutta Hard Lemonade oli nyt palkinto siitä, että selvisin tästä viikosta. Tällä viikolla yksi jos toinenkin (etenkin Rahkaäijä) on saanut tuta mun hermostuksen ja koulustressin. Toivottavasti kanssaihmisille ei jäänyt suurempia traumoja. Ensi viikko olkoon hieman rauhaisampi ja hermoja vähemmän kiristävä!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 554

4 kommenttia: