keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kuuman kostea tiistai-ilta

Eilen Pirkkalan urheilukentällä hikoili urheilullinen joukkio, kun Extreme Run ´14 joukkueemme team TEHO Sport kokoontui toisiin yhteistreeneihin. Harkat veti tällä kertaa Jaanaba ja etukäteen arvailimme Rahkaäijän kanssa, että onko luvassa minitriahtlon, mutta treenailtiinkin vaan yhtä osaa siitä, eli juoksua. Kaikki kuvat on taas kotosin Jaanan kamerasta!
Tiistai-tiimi, kaksi puuttui
Alkuun juostiin viereisen Vähäjärven ympäri ja kuten järven nimikin kertoo, kyseessä oli lähinnä suurehko lampi, joten kaikki jaksoi helteestä huolimatta hölkkäillä.
Kävi jo selväksi, ettei kellään jää homma juoksukunnosta kiinni!
Alkuhölkkäilyn jälkeen siirryttiin urheilukentälle, jossa oli monenlaista lasten urheilukerhoa ja jalkapallotreeniä käynnissä, hyvin siis sovittiin sekaan pomppimaan!
Seuraavaksi Jaanaba laittoi porukan tekemään erilaisia helppoja juoksutekniikkajuttuja, oli pakarapotkujuoksua, polvennostojuoksua, takareisijuoksua (suorin tönkköjaloin) ja juoksua loppuspurtilla.
Kiihdyttäen loppuun!
Vaikka potkinkin pakarajuoksussa ahterini lähes mustelmille, voisin ottaa näitä erilaisia spurtteja mukaan ihan tavalliselle lenkeillekin. Täältä muuten löytyvät meidän käyttämät jutut ja paljon muuta juoksutekniikkaa!
Sponsori hoiti juomat, tällä kertaa ompun makuiset. Jos joku asiaa pohtii, niin en saa massia TEHO Sportin mainostamisesta, mutta ilmaset urheilujuomat meidän tiimin reeneihin. Mielestäni melko reilu kauppa!

Tummia pilviä reenipaikan yllä

Rahkaäijää janottaa

"Moikka, oon miss TEHO 2013 ja haluaisin rauhan maailmaan ja kovaa juoksukuntoa kaikille!"
Seuraavaksi Jaana oli suunnittelut meidän pään menoksi aivan kammottavan jutun, nimittäin sadan metrin pikajuoksun. Aikaakin tietenkin otettiin, että olisi joku syy juosta kovaa. Mikäs siitä nyt niin kamalaa teki? Mun henkilökohtainen pikajuoksu-antipatia. Heti, kun matka lyhenee 1500 metristä, musta tulee toooosi hidas ja päiväkotilapsikin kirmaa kovempaa. Ei siis varsinaisesti yllättänyt, että aikani olikin joukon huonoin, mutta onneksi Rahkaäijä sentään tasapainotti tilannetta ja pinkoi parhaan ajan!
Olisko vielä kunniakierroksen paikka?
Lopuksi hölkkäiltiin kenttä ympäri pari kertaa ja Jaanaba veti loppuun lyhyet venytykset, joista revittiin paljon hauskuutta.
Anteeks mitä? Eilen oli jo pakko jakaa tää bloggaajatätien joogauskuva Rahkamuijan feisbuukki-sivulla, koska nauroin tälle melko räkäsesti. 

No selkäähän me vaan venyteltiin!

Pohje venyy porukalla parhaiten!

Pakara kans!

Kylkivenyttelyssä mun kylki rupes kramppaan!
Keli oli ihan todella kuuma ja kostea ja hiki virtasi jatkuvasti, mutta kaikilla oli mukavaa, ja juuri treenin lopussa saatiin vähän viilentävää kesäsadetta. Oli taas tosi hauskaa, tää on juuri sitä liikunnan iloa! Mä voisin käydä tämän tiimin reeneissä vaikka joka viikko, aina on niin hyvä meno!
"Tällai mää ajoin sillä mopolla ja siitä kuulu prumprum!"
Seuraavat yhteisharkat on parin viikon päästä ja sillon kuulemma mennään mettään juoksemaan. Kyllä munkin juoksukunto räjähtää nyt aivan ennennäkemättömään nousuun!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 295

10 kommenttia:

  1. Naurattaa ihan sikana noi yhdet venyttelykuvat.

    Pääasia, että kivaa oli ja kyllä mulla ainakin treeni nyt tuntuu reisissä ja jaloissa yleensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, selän venytykset on varsin fiksun näkösiä. :D
      En muista koska olis ollut lonkankoukistajat näin jumissa, eli kyllä me jotai tehtiin!

      Poista
  2. Varsinaiset joogit! Munki tarttis joskus vähä venytellä. Tai vähä mä venyttelenki, mut vähä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäisin, että joku tollai aina vetäis mulle venyttelyt, itte ei muka koskaan jaksa kunnolla. :D

      Poista
  3. Hei, unohdit kertoa noi 100m juoksun ajat.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hups" :D mulla tais olla lähemmäs kuustoista sekkaa, Rahkaäijällä oman muistikuvansa mukaan 12,7 sekuntia.

      Poista
  4. On teillä ollu taas mukavaa! :)

    Sulle ompi haaste: http://energianurkkaus.blogspot.fi/2013/06/pari-haastetta.html

    VastaaPoista
  5. Hilpeet noi selänvenytykset :D

    Mulla olis kaverin kamerassa kourallinen leuatuksia Porista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin paljastaa, että mun selkä ei kauheesti ainakaan venynyt.:D
      Kuvat jakoon, kuvat jakoon!! Heti!

      Poista