keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kertakäyttökulttuuria vastaan

Sairauslomapäivä 2. Päivän suurin koitos oli matka Prismaan, rahkahyllylle oli ovelta vähintään 37 kilometriä, siltä ainakin tuntui, kun yskitti niin paljon. Ei tartte varmaan sanoa, että meidän juhannuspyöräily Näsijärven ympäri on peruttu. Kokeillaan vaikka ensi juhannuksena uudestaan.

Jo menomatkalla kauppaan huomasin, että taloyhtiön roskisten luo oli hylätty turkoosi jakkara ja sanoin Rahkaäijälle vitsillä, että jos se yhä takaisin tullessa on siinä, otan sen mukaani. Vähän riemastuin, kun kotiin tullessa näin, että yksinäinen jakkara on edelleen odottamassa roska-autoa. Nappasin jakkaran mukaan ja pienen jakkaraterveystarkastuksen jälkeen totesin, että yksi jalka on vähän vinksallaan, ruuvit vaatii kiristystä ja istuinosassa on jotain likaa. Muuten perusterve tapaus!
Vastoin huonekalukauppiaan propaganda-videota, huonekaluilla on tunteet!
Anteeks vaan, mutta juuri tätä Ikea teettää. Kun jakkara maksaa neljä euroa, se on helppo hylätä heti, kun siitä kahden viikon jälkeen vähän vääntyy jalka. Ja mun mielestä neljän euron jakkara on vähintään yhtä epäillyttävä, kun neljän euron pitsa. Jossain kohtaa on taidettu vähän oikaista.
Koivet suoristuu
Pienet puutteet oli nopeasti korjattu ja Rahkaäijä heitti ilmoille hyvän ajatuksen, kotoilu-Rahkamuija voisi vähän tuunailla jakkaraa uuteen uskoon! Sehän sopi tälle itse Anu Harkista seuraavalle suurkotoilijalle, tarpeeks kevyttä, mutta aikaavievää sairaspäivän puuhaa.
Sapluunan piirsin ihan itte, mutta varsinkin pienen keskiosan leikkaaminen oli kova haaste mulle ja keittiö-Fiskarseille
Akryylimaalia ja kankaanpalat tuputtimiksi
Ensimmäiset orvokit pintaan
Tadaa, valmista tuli!

Keltaisista orvokeista tuli paremman näköisiä  kuin violeteista

Tuli meinaan aika hieno, vaikka itte sanonkin! Hylätty jakkara sai uuden mahdollisuuden ja projekti maksoi tasan nolla euroa. Mun unelma on, että voisin joskus laittaa jonkun ihanan keinutuolin uuteen uskoon samalla tyylillä, mutta sitä ennen maantiepyörien pitäisi muuttaa pois tieltä olohuoneesta. Eli sitä päivää ei tule ihan nopeasti. :D Mikä on sun paras tuunaus? Tuliko hieno vai huono? Kerro!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 286

12 kommenttia:

  1. sääkö otit sen jakkaran sitte :D kivan näköinen kyllä, ja vieläpä sininen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin otin!:D lahjotan sen varmaan eteenpäin, kun ei oo oikeeta sinisen sävyä. ;)

      Poista
  2. Mun paras tuunaus oli kerran, kun liimasin jonkun Kerava-mainos/propagandatarran miehen vahvistimeen (siinä luki jotain tyyliin "Kerava, miksi mennä kauemmas"). Mutta mies otti sen pois kotiin tultuaan, rip tarra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä aika epäkunnioittavaa tollai pilata toisen hyvää tarkoittava tuunaus. Mä olisin kostoks hakenut Tiimarista miljoona arkkia tarroja ja liimannu niitä joka paikkaan!

      Poista
  3. Voi, siitä tuli nätti :) Jos alkaa sairastellessa tylsyys iskeä, niin täältä sitten lisäpuuhaa: http://palanenonnea.blogspot.fi/2013/06/haaste-elamani-tarkeimmat-esineet-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, jess! Mulla on ollut tässä kauhea tavara-miettiminen meneillään.:D

      Poista
  4. Hei wau, sä oot aika taitava! Mä oon niiiiiin samaa mieltä sun kanssa tästä kertakäyttökulttuurista. Oon itekin ostanut paljon huonekaluja Ikeasta, koska opiskelijana ei ollut parempiin juuri varaa. Huonekaluista on tullut samalla tavalla kulutuskamaa kuin vaatteista, kun niitä saa niin halvalla... Oon haaveillut, että jokin päivä ostan ekaan omaan kotiini (asutaan tällä hetkellä poikakaverin omistamassa kämpässä) jonkun käsintehdyn ruokapöydän yms. Ihan vaan siksi, että haluan kannattaa kotimaista käsityötä ja vastustaa valinnoillani tätä kertakäyttökulttuuria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon semmonen valikoivasti taitava.;) Se siinä Ikeassa onkin helppoa, mistään ei saa niin halvalla ja helposti sellasia huonekaluja, joita kuitenkin välttämättä tarvitsee, niin eipä siinä ole paljon vaihtoehtoja. Me ollaan huomattu, että huutokaupat on tosi hyvä mahdollisuus löytää käytettyä ja hienoja huonekaluja, eikä jossain kuolinpesähuutokaupassa hinnatkaan nouse aivan ulottumattomiin.

      Poista
  5. Sairaana ehtii vaikka vastata haasteisiin: http://kunnonkaipuu.blogspot.fi/2013/06/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämmöstä pähkäiltävää tarvitsinkin, paljon kiitoksia!

      Poista
  6. Aivan mahtava! pikaista paranemista, lekuri muuten totes mulle et jos ei lunssa lähde viikossa niin heti lekuriin.. Itte ootin 2.5vko, vähän liian pitkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, joku raja räkä-piinallakin! Ihme homma, että keksitään kaikenmaailman tappaviin tauteihin lääkkeitä kauheella vimmalla, mutta kukaan ei saa aikaseks lääkettä, joka parantaa flunssan päivässä.

      Poista