sunnuntai 3. elokuuta 2014

Messukylän markiisitar

Tällä vuosikymmenellä (tai vuosisadalla) en ajatellut enää muuttaa, on tämä sen verran rankkaan puuhaa. Pitäisin kuitenkin tilavaa kotia ja omaa saunaa ja takapihaa aika hyvänä palkintona. Enkä kuitenkaan pidä itseäni varsinaisena muuttovihaajana, se on aina alku jollekin uudelle ja päätös vanhalle.
Me lähdettiin hoitamaan tätä hommaa sillain rennoin rantein, ensin pyörät ja sänky, sitten kaikki muu. Varmasti vielä puolet omaisuudesta on Hervannassa, mutta eiköhän ne tänne kulkeudu tässä lähiviikkoina.
Ihan ekassa kuormassa maantiepyörät. Tärkeysjärjetys.
Oota, otan ensin päikkärit ja sitten vasta voin kantaa tän pöydän.
Muuttovinkki: pakkaa jo ensimmäiseen kuormaan sheikkerit, niistä voit juoda ja syödä ja ne käyvät myös kukkamaljakosta.
Messukylässä järjestettiin menneenä viikonloppuna Plokfestit ja pääesiintyjä oli Rahka Dogg, jonka elämää huokuvat riimit kertovat maitorahkan maustamisesta ja ketjujen rasvaamisesta.
Meidän takapihalle paistaa aina aurinko. Jopa talvella ja yöllä. Entinen asukas kutsui takapihaa paratiisiksi ja sillä nimellä sitä kutsuttakoon myös tulevaisuudessakin.
Lidl yllätti jälleen! Tällä kertaa kymmenen euron riippumaton muodossa, joka on kuin luotu meidän paratiisin katokseen.
JUNA! VR luikertelee ihan meidän paratiisin ohi noin 30 kertaa päivässä, vielä siitä jaksaa innostua, mutta viikon päästä sitä ei varmaan enää edes huomaa.
Tänä viikonloppuna todettiin, että jos pitäisi joka päivä muuttaa niin, kovin kauaa ei tarvisi muuttaa samaan osoitteeseen, kun huonekalujen kantelu ja sängyn paikan valitseminen alkaisi kiristää hermoja ja välejä vähän liikaa. Eilen löysäiltiin kiristyneitä hermoja salilla ja tänään pyörän päällä. Kyykkääminen on siitä ihmeellinen juttu, että silloin nollaantuu pää ihan täysin, kun pitää keskittyä siihen, että pääsee taas kerran alhaalta ylös.
Tuolla poskissa on varmaan tallessa jotain ruokaa, jos reeni vähän venähtää.
Moro moro!
Just alkukesästä leuhkin, että penkki kulkee ja enää ei kulje. Ei olis kannattanut leuhkia, nih.
Huolellisella mielikuvaharjoittelulla olet kyykkyhäkin kruunaamaton kuningatar. Tai sitten tulee paljon mustelmia.
Hervannassa ei oikeastaan ollut juurikaan huonoja puolia ja se on paljon mainettaan parempi paikka. Sen lisäksi, että asuin siellä neljä vuotta, olin kolme vuotta töissä Hervannan kauppakeskus Duossa ja siellä näki sen ihan oikean Hervannan, eikä se oikeasti ole kovin ihmeellistä. Samanlaiset kylähullut löytyy varmaan joka lähiöstä. Tampereen keskustakin on nykyään paljon enemmän rappiolla. Mutta Herwoodin ehdoton heikko lenkki on sen sijainti mäen päällä. Noin sata ja kuus kertaa pyörälenkin lopussa ketutti aika paljon polkea useamman kilometrin ylämäki, jotta pääsi kotiin. Tänään olikin harvinaiseen hauskaa lähteä rullailemaan pyörällä, kun tiesi, ettei lopussa ole tarjolla näännytysmäkeä. Ei ylämäissä mitään vikaa ole, mutta Hervannan mäet on nyt jo ajettu aika monta kertaa.
Kenttäkin löytyy ihan vierestä, jos tulee palloiluhimoja.
Vehmaisissa on pelto, jossa kasvaa aivan tolkuttomasti hernettä!
Meillä oli kunnianhimoinen suunnitelma ajaa Kaivannolle kahville ja takaisin, mutta jo Kaukajärven kohdalla alkoi hyydyttämään ja ajettiin Vehmaisten ja Linnainmaan kautta Kalevan ABC:lle jätskille (myyjälle terkkuja!) ja se oli oikea päätös just tänään. Aina ei ole pakko ajaa kolmen tunnin lenkkiä.
Rahkaäijä edellä, meikä peesissä!
Kunnon pariskunta pukeutuu aina sävy sävyyn!
Mulla on vielä neljä ihanaa päivää vapaita ja nyt odotan niitä supertappajahelteitä tulevaksi. Mä ja mun riippukeinu ollaan niin valmiita!

8 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Muistelin juuri, että vajaa kahdeksan vuotta sitten muutettiin isännän kanssa Tampereelle Joensuusta ja tässä samassa kämpässä asutaan yhä edelleen. Jep, ei paljon huvita muuttaa ennen kuin on pakko. Kyllä se pyöräily on mukavaa, varsinkin vapaapäivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huh, teillä on ollut aikanaan vähän muuttomatkaa, toisin kun meille. Minkä takia sitä nyt hyvää vaihtamaankaan kun on kerran sopiva koti löytynyt. :)
      Pyöräily on kyllä ihan parasta, tämä kesä sais siksi jatkua ikuisesti!

      Poista
  2. Pahoittelen kyyläämistä Kalevan ABC:llä, oli vaan pakko tuijotella Rahveloa, on se hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahveloa saa kyylätä, määkin aina kyttäilen muiden hienoja pyöriä ja saatan mennä oikein läheltäkin kattoon. :)

      Poista
  3. Haa! Mulla oli ennen samanlainen pöytä kuin teillä. Myin sen ehkä 9kk sitten säbäkaverille, kun sain 6 hengen perintöpöydän tilalle.

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tommonen ruokapöytä? Tykkään siitä tosi paljon, kun se on niin iso ja komee. :D
      Kiitos, täällä tuntuukin onnekkaalta!

      Poista
  4. Uhoamiset on lunastettava. Postaapa rahkanmaustamis-räppi tekstinä tai esitettynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä et nyt yhtään tiedä mitä menit pyytään! ;) Työn alla jo!

      Poista