perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sinustako sankari Paint-kuvaan?!?

Ihan ei vielä tänäänkään päästy torille juhlimaan Tapparan mestaruutta, mutta huomenna sitten! Tavallaan kuitenkin pääsin tänään torille, koska kävin pyörällä Laukontorin kalamarkkinoilla. Muikut ja kalakukot jäi muiden syötäväksi, mutta vähän ruisnappeja lähti mukaan. (Tämä "lähti mukaan" -ilmaisu muuten kuulostaa aina siltä, kun ne olis maksettu juoksu-Visalla. Samoin laifstail-bloggaajien suosima "kotiuttaa" kuulostaa epäilyttävältä.) Joka tapauksessa, ruisnapit on loistavaa tankkausevästä pyörälenkeille!
Melkein ostin myös puukengät, mutta eihän niillä ollut mun kokoa enää jäljellä, numeron pienemmät olisin tarttenut. Noi vähän hölsky jaloissa. :(
Vapaapäivän muu ohjelma on koostunut lähinnä laiskottelusta, venyttelystä ja palautumisesta muutenkin.
Venyttelin puoli tuntia lähinnä aurinkolasin sankoja, kun sovittelin Petri Nygård -lasejani erilaiselle salivälineistölle. Fatbar-levytankokin näytti tosi iloiselta keltaset arskat päässä!
Jee, viikonloppu! Kyllä noi lasit näytti paljon paremmalta tolla pallolla.
Illalla oli myös ruokaöautanen näytti hyvin suotuisalta palautumisen kannalta. Oikein herraskaiset eväät! Uuder perunat ja kaikki.
Mutta oli mulla (kerrankin!) ihan oikeeta asiaakin. Suunnittelin edellisen postauksen kommenteissa, että voisin piirtää Iitusta Paint-kuvan, jossa olisi mukana myös longboard. Jäin tähän ajatukseen jotenkin jumiin ja funtsin, että voisin taiteilla vaihteeksi muita ihmisiä paint-kuviin. En kehdannut käydä rötsimässä Iitun kuvaa blogista, joten kysyin Rahkaäijältä, että minkälaisen kuvan tämä haluaisi itsestään. Toive oli, että maastavetoa kuussa. Ei siinä sitten mitään, laitetaan Rahkaäijä mavettamaan kuuhun.
Onko siellä vähän polvet koukussa? Eikä loppuojennuskaan näytä ihan pätevältä. Hylkäys tuomariäänin 3-0.
Musta oliskin hauskaa, jos saisin taiteilla vaikka pari lukijaa tai muita bloggaajia mukaan hienoihin taideteoksiin. Heti aloin jo pohtimaan, että minkälaisen kuvan tekisin esimerkiksi Kauramoottorista Hawajin Ironmanilla tai Heidistä pumppaamassa hauiksia jossain Savon metsissä. Eli pistä hullu kuvatoive (ja naamakuva sähköpostilla, jos ei ole blogia, josta saan kuvan mielivaltaisesti pölliä) kommenttiboksiin, niin kansantaiteilija R. Ahkamuija pistää Paintin laulamaan! Jos tulee tosi monta halukasta (nyt kun näin sanon, niin ei yhtään), niin toteutan jonkun kohtuullisen määrän. Tää oli nyt mun hulluista ideoista yksi hulluimmista, olkaa nyt mukana pliis!

Rahkalaskuri: 805

11 kommenttia:

  1. Höhöö! No meikä kisalavalla overall -voittajana, isompana ja kireämpänä kaikkia muita. Onpa tylsä aihe, mutta se on haave joka tarvitsee konkretioituakseen paint-kuvituksen :p ja kuviahan löydät blögistä ja instästä, haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joo, tää on tosi hyvä! Samantien tuli niin hyviä idiksiä. :D Valkkaan jonkun sopivan voittaja-ilmeen sun kuvista. ;)

      Poista
  2. No rep Äijä-Rahkamolla! :D Vaan kingi idis! Neulepurku- ja nostonaama on usein aika sama, kato vaikka. http://neuloojapurkautuu.net/2013/02/nyt-kavi-nain.html Mutta valkkaa toki Paint-naama-asiantuntijana isse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkakuumies onnistui kyllä hyvin. :D Mutta vähän hyvä, että lähit mukaan, saatoin nimittäin just löytää täydellisen naaman sun blogista. :DDDD

      Poista
  3. Joo Heidi Savon mettiin tekemään arskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Voitte sit kehystää sen seinälle. :D Heidin blogissa on kyllä niin monia hyviä naamoja valkattavana, että tää täytyy tehdä huolella!

      Poista
    2. Ah, mahtavuutta! Joo Heidi metsään reenaamaan! Ilmekuvista ei varmasti pulaa ole. :D Vinkkinä tagi 'parhausilmeitä'.

      Poista
    3. Jes, tästä tulee niin hyvä! Toi tagi-vinkki oli hyvä. :D

      Poista
  4. SUPERKIITOS ANNI! Tänään oli huikee päivä vaikka sen pena harmittikin mua :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS ITSELLESI JENNI! :)) Oli tosi kiva, että olit mukana nostelemassa meidän kans! Kyllä se pena vielä lähtee, usko pois! ;)

      Poista