tiistai 8. huhtikuuta 2014

No dig, no ride!


Viime syksynä kyllästyttiin joka paikassa lojuviin pyöriin ja mun ehdotuksesta muutettiin itse olohuoneeseen nukkumaan ja pyörät sai makuuhuoneen haltuunsa. Nykyisin se on pyörähuone eli pyökkäri. Ihan sen jälkeen ilmestyi hulvaton How to be a mountain biker -video ja etenkin kohta 16: Convert bedroom into bike storage oli ehkä vuoden hauskin juttu.
Nyt me ollaan edetty jo kohtaan 27: No dig, no ride ja sehän tarkoittaa sitä, että kyllä nyt jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä pitää omaa downhill-rata olla! Rahkaäijä sai jo viime syksynä kuningasajatuksen, että me rakennetaan oma pyörärata ja koska mulla saattaa olla vähän yhteyksiä tonne maaseudulle, niin sieltä metsän keskeltä löytyikin oikein oiva pläntti radalle. Syksyllä ennen lumen tuloa lähinnä linjattiin reittiä ja keräiltiin suurimpia risuja pois tieltä, mutta menneenä viikonloppuna päästiin oikein tositoimiin.
Pröm pröm! (Huom. Kuva lavastettu, mönkijää ei koskaan ajeta ilman kypärää!)
Homman nimi on siis se, että meillä on rinne, johon me rakennetaan vauhdikas, mutta melko helppo enduro/downhill-rata. Hyppyreitä, siltaa, mutkia, kallistuksia ja muuta hauskaa. Pituutta radalla tulee olemaan parisataa metriä ja korkeuseroa huikeat 15 metriä. Ajoa voi tietenkin tarpeen tullen jatkaa vaikka suoraan Näsijärveen.
Rahkaäijä ystävällisesti piirsi millintarkan havainnekuvan radastamme, tämä varmasti aukaisee suunnitelmamme täydellisesti jokaiselle.

Nyt valmiina on silta ja molemmat kallistusmutkat.
Lauantaina talkoot alkoivat sillan rakentamisella ja siitä tuli paljon hienompi, kun kukaan osasi ajatella!

Toinen isompi juttu, joka saatiin viikonlopun aikana valmiiksi, oli kallistusmutkat. Ensin pelättiin, että joudutaan kärräämään vähintään viisi traktorin kauhallista maata mutkiin, mutta metsä tarjosi meille ratkaisun ja laidat löytyivät ihan vierestä, kun pilkottiin vähän kaatuneita rankoja.
Koska pelkät puut eivät ihan tehneet kallistusmutkaa ja reitti kaipaa osin vähän täytemaata, kärrättiin viikonlopun aikana parisenkymmentä kottikärryllistä hiekkaa ja savimaata metsään.Kottikärry liikkui varsin joutuisasti, kun yksi työnsi ja kaksi veti liinoilla.

Sillan ja ensimmäisen kallistusmutkan väli kaipaa rutkasti lisää täytemaata.
Viikonlopun aikana metsässä kului tunteja yhteensä ehkä kuusi ja jotta rata on oikeasti ajettavissa (vauhdikkaasti), on vielä muutama viikonloppu tai arki-ilta ahkeroitava. Yllättävän nopeasti hommat kuitenkin etenivät neljällä talkoolaisella, ja alkukesästä varmasti päästään jo ajamaan! Olihan sitä nyt jo pakko vähän kokeilla.
Jos olisin 15 vuotta nuorempi, tekisin sillan alle majan.
Ekan kerran kokeilin Rahkaäijän pyörällä ja kuten ilmeestä saattaa päätellä, vähän jännitti!
Alta pois!
Rahkaäijä otti jo vähän tuntumaa mutkaan
Jälkimmäinen, pienempi kallistusmutka kuvassa etualalla
Kun mietittiin projektimme järjettömyyttä, Rahkaäijä totesi hyvin, että moni kuopii maata puutarhassaan, eikä siellä edes voi ajaa. Eli eihän tämä ole lainkaan järjetöntä! Ja mikä parasta, rata ei ole varmasti milloinkaan valmis, koska aina löytyy kohtia, joita voi korjailla ja muutella ja jos oikein on himoja työnnellä kottikärryjä, voi vaikka rakentaa uusia, vaihtoehtoisia reittejä!
Fiilistelin jo, miltä tuntuu viettää kesäpäivät metsässä. :)

Rahkalaskuri: 776 (Vaikka Aamulehden etusivulla lukikin tänään, että "Kuntoilija ei tarvitse rahkaa". Ihme propagandaa, Rahkamuija ei arvosta!)

13 kommenttia:

  1. Te ootte kyllä niin ihanan hulluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kato olla, ettei ihan jämähdä paikalleen. :D

      Poista
  2. Te ootte niin pitkällä, mä on jumissa tuossa kohdassa 13.5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijä hoitaa meillä sen kohdan! Muutenkin ollaan saatettu vähän hyppiä kohtia yli, ruutupaidatkin puuttuu!

      Poista
  3. Ootte kyl aika extremeja! :D

    ps. Jos tuo (älytön) propaganda uppoaa yleisöönsä, niin sehän onneksi tarkoittaa vain entistä enemmän rahkaa Rahkapariskunnalle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks tää jotenkin extremee vai?:D
      Totta muuten, kohta Valio kärrää meidän oven taakse rullakollisen rahkaa joka aamu, koska ne ei kelpaa kenellekään muulle. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hei, kai säkin voisit rakentaa oman velodromin. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No älä, kyllä tällain aikuisenakin pitää saada toteuttaa itseään!

      Poista
  6. sanattomaksi vetää. otin jo kypärän päästä. lisäksi suunnittelen jo tatuointia lauseesta: moni kuopii maata puutarhassaan, eikä siellä edes voi ajaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/watch?v=mZy5ob4nqUA !!!!!

      Poista
    2. Suosittelen, että otat tatuoinnin selkään mahdollisimman isolla fontilla ja mukaan tietysti suuren ajattelijan eli Rahkaäijän nimi.

      Meidän rata on just tommonen! No okei, ehkä vähän lyhyempi ja hitaampi, mutta muuten. ;)

      Poista