tiistai 18. huhtikuuta 2017

Miami lifestyle

Täällä sitä köllitään hotellihuoneessa Miami Beachilla. Astuttiin siis eilen Ameriikan maaperälle ja vaikka kello oli jo kymmenen illalla paikallista aikaa, tuli hiki pitkissä lahkeissa ja hihoissa. Tänään ollaan lähinnä kruisailtu Mustangilla ja katseltu kaupunkia. Aamulla satoi, niin peruttiin suunnitelmat lähteä Key Westiin päin ajamaan. Käytiin sitten Cape Florida -majakalla, jossa alkoi tuurilla opastettu kierros juuri kun saavuttiin. Upea paikka, majakkafanin must see!
Iltapäivällä käveltiin läheisellä rannalla ja ajeltiin South Beachiin katselemaan pöhinää. Me ollaan siis enemmän North Beachin puolella, mutta täälläkin hotelli maksoi aivan riittävästi. Rahkaäijä on vallannut tietokoneen, niin lätkin kuvat puhelimella tähän postaukseen, ja kuvatekstien asentaminen on lähes mahdotonta. Mutta tässä siis kuvia tältä päivältä ja eiliseltä, kun lennettiin Grönlannin kautta Miamiin. 😀
Huomenna me lähdetään ajelemaan pohjoiseen kohti Orlandoa, koska Nasalla on Kennedy Space Centerillä raketin laukaisu. Rahkaäijän suurin unelma on joskus päästä avaruuteen ja muutenkin se on aivan avaruushullu, joten jos laukaisu huomenna onnistuu, se tulee olemaan kova juttu tuolle miekkoselleni. Toivotaan parasta!

6 kommenttia:

  1. Juuri katsoin Orlandon säätä, +30 näytti olevan. Hyvää lomaa rahkaväelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä kieltämättä tarkenee riittävästi. 😁

      Poista
  2. Yes, hyvä fiilis siellä ja kelit kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, elämä hymyilee täällä. 😀

      Poista
  3. Nehän lähetti avaruuteen ensimmäisen suomalaisen satelliitin! Onpa hienoa, jos näitte. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nähtiin! Kovin lähelle ei päästy, mutta kyllä voi sanoa nähneensä. :D

      Poista