maanantai 21. joulukuuta 2015

Vinkkejä aloitteleville joulupukeille

Sain toiveen, että voisinko kirjoittaa joulupukkina olemisesta. Ihan selvennyksenä todettakoon, että Rahkamuija ei ole joulupukki, mutta tunnen tämän vanhan veikon aika hyvin. Viimeiset neljä jouluaattoa on kulunut pukin aputonttuna ja taas torstaina vedän blondia lettiperuukkia päähän. Työparini on tietenkin se aito pukki Korvatunturilta tai ainakin hänen hyvin läheinen serkku. Jos joku muukin mielii liittyä tähän valkopartojen salakerhoon, niin tässä pari vinkkiä siihen, miten se tehdään.

- Mieti, miksi haluat olla pukki. Alkoiko silmissä vilkkumaan välittömästi satasen seteleistä tutut holvikaarisillat? Se on ihan hyvä motivaattori, mutta maailmassa on helpompiakin tehdä rahaa, kun ajella jouluaattona ympäri kaupunkia ja hokea mielessään seuraavan paikan lasten nimiä, ettei kutsu vahingossa Veetiä Villeksi ja Siniä Sannaksi. Joulupukkikeikat antaa aivan uuden näkökulman jouluun ja yhden joulun sijaan voikin nähdä useamman erilaisen joulun. Mieti myös sitä, miltä tuntuu olla koko joulun odotetuin vieras. Ai heti tuli paineita? Hyvä!

- Hinnoittele järkevästi. Joulu ei ole ahneiden aikaa, mutta liian halpa pukki on vähän epäillyttävä, ellet pyöri vain naapurustossa. Jos pukki osaa soittaa kitaraa tai tehdä korttitemppuja, on korkeampaan hintaan joku perustelu. Kannattaa vähän tsekkailla mikä on kaupungin yleinen pukkihintataso ja miettiä voisiko itse maksaa sen verran.

- Ota tonttu tai muori mukaan. Kaikki on paljon helpompaa kaksin. Toinen voi keskittyä ajamaan seuraavaan paikkaan, kun toinen antaa tiivistelmän paikassa odottavista lapsista ja muista yksityiskohdista. Kaksin myös selviää yllättävistä tilanteista paremmin, Jos kuitenkin haluat pitää shown vain itselläsi, autokuski ei ole hullumpi ajatus. Ei sen takia, että pukki voi ottaa joka paikassa glögiä, vaan siksi, että joulupukki voi keskittyä olennaiseen ja autokuski navigointiin.
Joulupukki ja Petteri Punakuono kesätunnelmissa. 
- Vain puolet työstä tehdään aattona. Fiksu pukki valmistautuu aattoon mahdollisimman hyvin. Reitti kannattaa ajaa etukäteen ja tsekata vierailukohteet, ettei aattoillan pimeässä tarvitse tihrustaa, että olikos se tää kämppä, johon piti mennä. Tässä samassa kannattaa katsoa myös valmiiksi mihin pysäköi. Mieluiten sellaiseen paikkaan, ettei lapset voi ikkunasta kurkkia, kun joulupukki kurvaa paikalle Volkkarin turbo sauhuten. Meidän pukki-tonttu-tiimissä on sellainen tapa, että tonttu soittelee tai tutuimmille laittaa Facebookissa viestiä ennen joulua ja kyselee ketä on aattona paikalla, mitä on toivottu lahjaksi ja mistä ja millaiset lahjasäkit napataan mukaan sisälle tullessa. Viimeinen on varsinkin ihan tärkeä, ettei epähuomiossa ota matkaansa mitään paperinkeräykseen menossa olevaa sanomalehtisäkkiä ja biojätepussia. Mitä enemmän aattoa suunnittelee etukäteen, sitä helpommin kaikki menee.

- Mieti etukäteen hyviä jutunjuuria, koska lahjoja ei voi jakaa heti. Yleensä aikuiset on tohkeissaan juonessa mukana, eikä hiljaisia hetkiä tule, mutta joskus kukaan ei puhu mitään ja silloin pukin pitää vähän jutustella mukavia. Kukas on kuusen koristellut? Onkos joulupuuro jo syöty, saiko joku mantelin? Mitäs olette nyt puuhailleet, kun ei pääse oikein laskemaan mäkeä? Mitenkäs se syksy meni eskarissa? Oletkos oppinut uusia temppuja siellä telinevoimistelussa? Jos lapsia jännittää ja aikuiset mököttää, voi kertoa vaikka jonkun hauskan tarinan Korvatunturilta, kun Petteri Punakuono pääsi karkuun ja sitä sitten jokainen tonttu etsi pitkin tuntureita. Vähän voi myös tiedustella, että haluaako lapset laulaa, mutta jos lauluhalukkaita ei ole, ei kannata liian kauaa maanitella. Yleensä mummot on niitä kaikkein kovimpia laulamaan!

-Sitten ne tärkeimmät, eli lahjat! Etukäteen kannattaa sopia, että pukki tuo sellaisen säkin, jossa kaikille on yksi tai kaksi lahjaa ja se jaetaan ekana. Tämä siksi, että joskus lahjoja on aivan sairas määrä ja jos pukki jakaa kaikki, menee puoli aattoa, Lahjojen jakoon kannattaa pyytää lapsia apuun, koska se yleensä murtaa jäätä, jos muksuja jännittää. Tällä tavalla välttää myös sen kiusallisen tosiseikan, ettei muista kaikkien paikalla olevien aikuisten nimiä, vaan reippaat lapset voi viedä paketit oikeille omistajilleen. Kuvat pukin kanssa kannattaa ottaa vasta lahjojen jaon jälkeen, koska silloin lapsia ei pukki enää jännitä ja joulupukki on hyvä äijä, kun toi niin ison kasan lahjoja.
Hihihih, onpas pukilla säkit täynnä!
- Vaikka aattoilta olisi aivan täyteen buukattu, joulupukin pitää näyttää siltä, että tuli Korvatunturilta varta vasten juuri näitä lapsia varten, eikä hosua jatkuvasti kelloa vilkuillen. Yleensä luonteva pukkivierailuaika on noin vartin verran ja kun alkaa tekemään lähtöä, voi ihan hyvin sanoa, että on vielä niin paljon lahjoja lapsille jaettavana, niin pitää jatkaa matkaa. Jos lahjat on ollut yhdessä isossa juuttisäkissä tai muussa kunnon pukin säkissä, kannattaa se ottaa mukaan lähtiessä ja jättää eteiseen tai ulos. Vaikka lapset on lahjoista innoissaan, aina on joukossa se neropatti, joka jää ihmettelemään, miksi pukki jätti lahjasäkkinsä heille. Yleensä pukin palkkio vaihtaa omistajaansa eteisessä lähtiessä, kun isäntä saattaa pukin ulos.

- Kaikenlaista voi pukkikeikoilla sattua. Yhdelle lapselle ei olekaan lahjoja ollenkaan säkissä, pukille ei ole muistettu nostaa rahaa, joku aikuinen onkin kännissä, paikan ainoa lapsi on koko ajan pöydän alla piilossa, tai joku kiskoo parran irti. Kaikesta selviää, kun pitää vaan pään kylmänä ja joulumielen korkealla. Kaikista tarjoamisista kannattaa kieltäytyä keikoilla, koska parran kanssa on lähes mahdoton syödä ja juoda. Tarjotun piparin voi ottaa mukaan ja mutustella sen autossa. Pukille tarjotaan terävää juomaa yllättävän monessa paikassa, mutta siitä kannattaa kohteliaasti kieltäytyä. Pukin itse ei myöskään kannata tarjota karkkia tai muuta lapsille, koska joukossa on aina joku Petra-Petteri, joka ei saa syödä karkkia tai on allerginen ja se vaan turhaan latistaa tunnelmaa.

-Kerran joulupukki, aina joulupukki. Joulupukkeilusta ei pääse irti. Kun keikat tekee hyvin, pääsee samaan paikkaan monta joulua peräkkäin. Sana myös leviää, eikä muutaman vuoden päästä tarvitse pahemmin enää mainostaa, lähinnä myydä ei-oota jo joulukuun alussa.
Täällä on kuulemma vaan tuhmia lapsia, niin saatte vaan risuja!
Pukkeilu on hauskaa hommaa ja siitä voi ottaa ilon irti vain kerran vuodessa, joten nyt vielä äkkiä partaostoksille ja keikkoja buukkaamaan!

9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, en tiedä miksi mutta tuli jotenkin jouluisa mieli. Voi vain kuvitella pienten tähtisilmien ilon kun se joulun odotettu (pelätty) vieras viimein saapuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aiheesta on kyllä vaikea enää pistää jouluisemmaksi! Se on kyllä mainio hetki, kun heti ovella joku pukin odottaja tulee halaamaan ja taluttaa kädestä olohuoneeseen istumaan. :)

      Poista
  2. Mainioita valokuvia ja hyviä ohjeita, vaikken itse aiokaan pukkeilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla sitten ensi vuonna pukki. :) Hyvää joulua!

      Poista
  3. Oikein Hyvää Joulua koko Rahkaväelle!
    T. Virpi

    VastaaPoista
  4. **** HYVÄÄ JOULUA ****

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Jarmo! Puoli vuotta Ratareiteen!

      Poista
    2. Sitä odotellaan jo, yksi ensi vuoden kohokohdista, kesän valopilkku :-)

      Paljonko ratavuokra mahtaisi olla vuoden vaihteessa ja löytyisiköhän talviratareiteen 31.12 klo 12.00 - 1.1 klo 12.00 montaa osallistujaa....

      Poista