lauantai 14. marraskuuta 2015

4 viikkoa aikaa!

Neljä viikkoa aikaa salikisoihin ja mun 300 kilon yhteistulokseen! Tästä kisoihin lauantaisin tulee aina mietteitä viikon reeneistä, siitä missä mennään tavoitteen kanssa ja voimanostosta muutenkin.
Hyvin menee vai meneekö sittenkään?
Tämän syksyn projektina on tosiaan ollut 300 kilon yhteistulos voimanostokisoissa ja se tulee kasaan 100 kilon kyykyllä, 60 kilon penkillä ja 140 kilon maastavedolla. Tällä viikolla treenit oli vähän vaihtelevia, esimerkiksi tänään oli ihan hyvä ja eilen ihan kuraa. Eilen kämmäsin vikan kyykkysarjan totaalisesti, kun yhtäkkiä koko akka kippasi eteen kesken noston ja oli pakko pudottaa tanko varmisturaudoille. Onneks oli raudat, koska vielä ylimielisesti en huolinut edes varmistajia tangon päihin, vaikka tarjottiin. Mutta se oli puhtaasti huolimattomuutta, joka ei toistu. Siinä rytäkässä vähän vihlasi myös toiseen kyynerpäähän ja sen takia tuli penkkipunnerruskin tehtyä melko kehnosti. Eli aika luokatonta menoa koko treeni.
Mulla ei vissiin ole muita salivaatteita, kun vihreät trikoot ja violetti toppi, kun sama setti oli näköjään tänään ja alkuviikosta päällä. Sentään pesussa ne on käynyt välissä!
Onneksi tuo yksi kuratreeni oli vähemmistössä ja muuten oli aivan kivaa ja hyvin kulkevaa salilla. Tänään oli lauantaijumppana vähän maastavetoa ja se meni oikein joutuisasti. Voisin kuvailla, että jopa helppo 3x122.5 kg. Jostain syystä pitää aina kuitenkin ruveta karjumaan, kun tehdään kunnolla. Eli kannattaa nauttia tämä videopätkä ilman ääniä. :D
Penkissä olen jo kertaalleen ottanut 60 kiloa stopilla ja satkun kyykkykään ei pitäisi olla ongelma, eli ainoa kysymysmerkki on tällä hetkellä veto. Tänään kuitenkin tuntui, että nostaisin kaiken, mitä ikinä tankoon voisi tunkea, joten luotan itseeni ja maastavetokykyihini täysin!
Vedin Ranskan väreissä. Onneksi salilta löytyi keskellä valkoiset viiden kilon kiekot. 
Mulla on ollut viime aikoina järkyttäviä ongelmia kireän niska- ja hartiaseudun kanssa ja välillä päänsäryt on ollut aivan omaa luokkaansa. Keskiviikkona kuitenkin kävin hierojalla ja ah, mikä autuus! Hieroja eli Valentina kysyi hieronnan aikana, että saako pistää akuneulat ja onneksi suostuin, koska se oli jotain taikuutta! Niskan lihakset lähti samantien aukeamaan ja löystymään neulojen laiton jälkeen ja näin hyvältä niska ei ole tuntunut hetkeen. Tätä lisää! 
Yksi liike, joka kunnolla jökittää niska-hartia-alueen mulla, on pystypunnerrus. Tänään teinkin pystypunnerrusta vähän vinolla penkillä istualtaan ja se tuntui paljon paremmalta, kuin seisten.
Nyt tarkkana siellä, ettei niskaa ala kiristää!
Mä muistan, kun aloin treenaamaan TTY:n vanhalla alasalilla, jossa kävi jonkin verran voimanostoa treenaavia ja aina mietin, että miksi voimanostajat on aina salilla kun sinne menee ja jää, kun itse lähtee. Asuuko ne kenties salilla? Nyt taidan itse olla vähän sellainen salilla asuja, kun treenit kestää ja kestää. Tänä syksynä on kieltämättä vierähtänyt tunti jos toinenkin salilla hengail... eikun siis treenaten. Syy siihen, miksi menee aina niin tolkuttoman kauan, on treenin koostumus.

Olen huomannut, että mitä isompi äijä ja kovemmat tulokset, sitä kauemmin ne lämmittelee. Lämmittelyihin eli rullailuun, jalkojen heilutteluun ja hölskyttelyyn, kaikenlaiseen hyppimiseen ja paikkojen avaamiseen saa aivan helposti menemään ensimmäiset 15 minuuttia. Sitten pitää aloittaa lämmittelysarjat itse treeniliikkeissä ja varsinkin näin kisojen lähestyessä teen suht lyhyttä sarjaa, mutta niitä sarjoja on monta ja niiden välissä tulee jauhettua pas... eikun siis levättyä huolellisesti. Eli kestäääää!
 Lyhyet sarjat tarkoittaa mun tapauksessa oikeasti lyhyitä sarjoja, eli yhtä, kahta tai kolmea toistoa. Sehän meinaa sitten sitä, että raudatkin on suht raskaita, mikä taas kysyy vähän pääkopalta kestävyyttä ja itseluottamusta.
Myös kaikenlainen pullistelu on tärkeä osa treenirutiinia!
Mää teen yleensä treenissä kahta tai yhtä pääliikettä (=kyykky, pena tai mave) ja sitten siihen päälle muutamaa apuliikettä, kuten esimerkiksi juuri pystypunnerrusta, kapeeta penkkiä, etukyykkyä ja suorin jaloin mavea. Voin ihan rehellisesti sanoa, että viime aikoina on aika vähälle jäänyt hauiksen treenaaminen (no huomaahan sen tosta herneestä!) ja pohkeet, koska ne ei ole apuliikkeinä ihan mitään maailman olennaisempia. Tää on niin mun laji, koska pohjetreenit ei vois vähempää kiinnostaa. :D Tänään salilla meni 1,5 tuntia, joskus kun olen superripeä, selviän tunnissakin ulos, mutta tiedän tyyppejä, joilla menee joka treeniin 2-3 tuntia. Mulla pitäisi olla kolmen tunnin treenissä jo ruoka mukana!
Ensi lauantaina ajattelin kirjoittaa itse voimanostoliikkeistä ja niiden vaatimuksista, koska se jos mikä on jännä maailma! Mää en tosiaan ole mikään voimanostosta väitellyt tohtori, mutta kysyn sitten viisaammilta neuvoa, kun oma tieto loppuu kesken. Jos siis herää voimanostoaiheisia kysymyksiä, lupaan selvittää vastauksen ja kertoa sen koko kansalle tulevissa lauantaisissa voimanostospesiaaleissa!

Voimakasta viikonlopun jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Huipun kuulosta, jään innolla odottelemaan! Tsemppiä hei tosi paljon reeneihin, kyllä se 140 sieltä tulee, vedossa pystyy yllättävän korkeelle venymään niitten ykkösten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeista! Myös kisatilanne tuo maveen mukavaa draivia, niin ei tässä pitäisi olla hirveetä hätää. :)

      Poista
  2. Jännä ettei oo koskaan tullu akupunktio puheeks. Neulat epäkkäisiin ja hartiat tippuu lattialle. Se on tosiaan tehokkainta, mut hieronta on kivempaa. 😊 Jännittää jo vähän sun kisat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en koskaan ennen ollut edes ajatellutkaan akupunktiota, mutta ilmeisesti olis todellakin pitänyt! Jep, hieronta on parasta ja voisin maata vaikka kolme tuntia kerralla möyhennettävänä. :D
      Muakin jännittää, eikä niin vähääkään!

      Poista
  3. Jes, voimanostojuttuja! Kiinnostaas kans ittiäki, ku nyppii kaikemmailman hilavitkutukset. Josko siirtyys sinne voimmapualelle täysin? Mutta juu, innolla ja suurella mielenkiinnolla odottelen myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole hilavitkutukset ihmistä varten! Mun mielestä voimantreeni on ratkaisu kaikkiin asioihin, joten vastaus on kyllä!

      Poista