Kalifornia-muistelmia

Mä näin taas viime yönä unta, että olin Kaliforniassa. Mä oon nähnyt Kalifornia-unia jo melkein kolme vuotta putkeen, varmasti useamman kerran kuukaudessa. Kolmen viikon häämatka Yhdysvaltojen länsirannikolle teki aika lähtemättömän vaikutuksen ja jatkuvasti yllättävän itseni fiilistelemästä reissua tai haaveilemasta uudesta matkasta. Välillä olen yrittänyt leikilläni ehdotella Rahkaäijälle, että nostetaan asuntosäästötili tyhjäksi ja lähdetään pariksi kuukaudeksi Jenkkeihin, mutta en ole saanut vastakaikua mainiolle idealleni (Äiti ja anoppi, tää oli sit oikeesti vaan vitsi!). Kaukokaipuussani aloin selata kuvia reissusta ja päätin koota postauksen kuvista. Osa on julkaistu blogissa ennenkin, mutta yritin valkata enemmän niitä vähemmän nähtyjä otoksia.
(Tätä postausta lukiessa pitää laittaa soimaan Vesalan Tequila-kappale, jossa on mainio road trip-tunnelma. Tequilaa ei kylläkään juotu reissun aikana.)

Ensin meidän piti saada Avikselta valkoinen avoauto honey moon -kaaraksi, mutta sitten se ei käynnistynyt. Jotain vikaa oli myös sinisessä avoautossa, eikä saatu sitäkään ja lopulta lähdettiin kohti hotellia mustan Mustangin kanssa. 

Matka alkoi San Franciscosta, eikä meillä ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin ajella kolme viikkoa Kaliforniassa ja käydä Vegasissa ja Disneylandissa.

Ennen Kaliforniaa kumpikaan ei ollut käynyt Keski-Eurooppaa pidemmällä ja moneen kertaa hoettiin matkan aikana, että ollaanko me oikeesti täällä?

Tää on yksi mun lempikuvista koko reissulta! Ensimmäinen päivä Yhdysvalloissa ja kaikki hauska vielä edessä. 

Tämä kuva, kuten edellinenkin, on Golden Gate parkista, joka oli täynnä kaikkia tuoksuvia ja kukkivia puskia ja kasveja.  Onneksi voin nykyään mennä Ikean kukkaosastolle ja laittaa silmät kiinni ja leikkiä olevani Golden Gate parkissa. :D

Hyvännäköset eväät siinä! Tehtiin jonkin verran ruokaa hotelleissa, ettei jatkuvasti tarvinut syödä ravintolassa. Pepsiä ja maapähkinävoita kului melko laiton määrä!

Hotellien aamupalat olivat ravitsevia ja monipuolisia! Ainoa tarjolla ollut värikäs oli eriväriset hillot.

Syötiin rapukeittoa San Franciscon satamassa ja kun istuskeltiin siinä, joku mies tuli kysymään meiltä, että ollaanko häämatkalla, kun näytetään aivan siltä. 

Tehtiin ihan kaikki pakolliset turistijutut, mitkä vaan tuli vastaan. 

Vaikka San Francisco oli mainio kaupunki, ei käy kateeksi niitä, jotka siellä ajaa polkupyörällä. Olisi myös mielenkiintoista, jos tuolla olisi lunta, että miten onnistuu mäkilähdöt risteyksissä. 

Rahkaäijä ajoi ja mä vaan nautin kyydistä. Olin niin nuori, että en olisi varmaan saanut edes vuokrata autoa tuolla. 

Vaikka olin ensin pettynyt auton mustaan väriin, Mustista tuli meidän rakas matkakumppani ja oikein harmitti jättää se vuokraamoon takaisin reissun päätteeksi. 

Kalifornian rannikkoa myötäilevällä 1-tiellä oli aivan uskomattomat maisemat ja pysähdeltiin jatkuvasti ihailemaan merta. 

Kun ei ollut tarkkaa matkasuunnitelmaa, yllätyskohteillekin oli tilaa. Yksi tällainen ylläripysähdys oli Laguna Segan moottorirata. Rahkaäijä poseeraa legendaarisen corkscrew-mutkan kanssa. Olisi muuten mahtava pitää Laguna Segassa Ratareisi-pyöräily! Voisi ruveta vähän reisiä hapottamaan nuo mäet. 

Toinen yllätyskohde oli Pasadenan Rose Parade uuden vuoden päivänä. Kuultiin paraatista paikallisilta, jotka suorastaan vaativat meidän menevän katsomaan sitä. Kaikki tiet oli aivan tukossa, kun tuhannet ihmiset pyrkivät Pasadenaan paraatia seuraamaan. 

Paraatissa oli soittokuntia, kukin koristeltuja vaunuja, hevosia ja vaikka mitä! Ihmiset hurrasivat ja taputtivat melkein koko ajan ja tunnelma oli katossa. Ihan huikeeta! Kannattaa tsekata esim. tää video, jossa on yksi soittokunta paraatista. Tosi hienon näköistä ja kuuloista. 

Oli hymy aika herkässä, kun aurinko paistoi ja Tyynimeri vaahtosi. 

Kävin piirtämässä hiekkaan sydämen sisälle L:n ja A:n, kunnon häämatkameinki. Tämä oli myös ohi ajavien autoilijoiden mieleen, koska Los Angeles oli jo aivan lähelle. 

Hollywoodin Walk of Fame oli vähän laimea. Mutta onneksi oli sentään Johnny Cash!

Tyylikäs auto Venicessä. Tämä kuva on myös julkaistu Moottori-lehdessä. Harmi vaan, että olivat kirjoittaneet kuvaajan eli mun nimen ihan päin mäntyä. 

Venice Beach ja laskeva aurinko. Auringon laskun jälkeen tuli aina yllättävän viilee. 

Yksi reissun tavoitteista oli reenata Muscle Beachin ulkosalilla ja bodattiin siellä peräti kahdesti. Mainio ja erittäin halpa sali!

Vieläkin harmittaa, että en tilannut vegasilaisessa ravintolassa vessanpönttöannosta! 

Kuka sitä nyt viitsii kokonaisia hedelmiä ostaa ja pilkkoa, kun ihan kaiken saa valmiiksi purkeissa. Ruokakaupoissa olisi voinut viettää aikaa tuntitolkulla, kun ihmeteltiin kaikkia erikoisuuksia. 

Yhtenä päivänä käytiin Hooverin padolla ja vieressä on myös yksi maailman suurimmista tekojärvistä. Hooverin pato oli myös aika khuul! 

Las Vegasissa lähti vähän mopo keulimaan ja lähes asuin kasinolla. Hyvä puoli kuitenkin oli se, että harrastin pelkkiä senttikoneita ja jos panos on viisi senttiä, ei tappiot (eikä voitot) ole ihan hirmuisia. 

Vegasissa asuttiin kahdessa hotellissa, joista toinen oli linna. Näyttää tosi hienolta, mutta oli oikeasti aika kämänen, kuten meidän kaikki muutkin hotellit. Ensimmäisenä aina tsekattiin sänky bed bugsien varalta. Se tapa jäi päälle ja Suomessakin hotellissa pengon patjat ja sängyn taustan luteiden varalta. 

Yksi matkan kohokohdista oli Disneyland, joka oli todella päräyttävä kokemus. Sitten kun olen rikas, kierrän kaikki maailman Disneylandit. Eikä tämä ole mikään vitsi. 

Rahkaäijä ja muut pienet vihreät miehet. Rahkaäijälle sata pistettä, kun se kesti mun intoilua koko Disneyland-päivän!

Kyllä suomalainen nainen osaa olla kaunis Vegasin buffet-aamiaisella. Ranteessa mulla on buffet-ranneke, jolla sai syödä koko päivän kahden eri hotellin buffetissa.  Se oli viiden buffetin päivä. Jos luulit, että ruotsinlaivan buffetit on jotain, niin Vegasin notkuvat pöydät saa näyttämään ne aika köyhiltä. 

Yksi matkan parhaista paikoista oli San Simeonin kylä San Franciscon ja Los Angelesin puolivälissä rannikolla. San Simeon Lodgessa esiintyi kaksi kertaa viikossa Elvis, rannoilla makoili satoja merinorsuja ja niityillä tepasteli seeproja. Ihan kuin jostain kirjasta. Jos mulla on joskus bändi, sen nimeksi tulee San Simeon Zebras. Tai toinen hyvä olisi Elvis and the elephant seals. Nää on mulle varattuja, älä varasta!

Yksi asia, mikä vähän tuli yllätyksenä tällaiselle Näsijärven tytölle, oli vuorovesi. Tosi jännä jutska! Laskuveden aikaan oli hauskaa etsiä aarteita rannalta. 

San Simeonin ihmeelliseltä kylältä löytyi myös reissun ihanin ruokapaikka. Sebastian´s Store -nimisessä ravintolassa oli aivan hillittömän hyvät leivät. Jono oli ulos asti ja ruokaa sai odotella, mutta kyllä kannatti!

Seuraavassa elämässä toivon olevani merinorsu. Tosi iso merinorsu. 

Sehän näyttää aivan siltä, että tässä autossa on Rahkamuija viettänyt aikaansa! Kuten aiemmin sanoin, Pepsiä maxia kului. Pepsiä ja Walmartin maukkaita proteiinipatukoita, mmm!

Viimeisenä päivänä käytiin Oaklandissa lentotukialuksella ja siellä oli aivan hillittömän tylsää! Opastettu kierros kesti yli kaksi tuntia ja käytiin varmasti läpi jokainen laivan nurkka ja kulma, sekä nippeli ja nappeli. Ei ikinä enää lentotukialukselle. 

Jotain ne sentään tiesi siellä lentotukialuksella, ei saa nostaa maasta huonosti!

Olin todella tyytyväinen, kun vihdoin pääsin lentotukialuksen kannelle tunkkaisen laivakierroksen jälkeen ja aurinko oli laskemassa ja toisella puolella lahtea näkyi San Francisco. Ei hullumpaa!

Lähdön hetkellä ei ollut kenelläkään hauskaa. Eikä tuleva 16 tunnin lentorupeama myöskään erityisesti houkutellut! 

Ulkona on ihan harmaata ja vettä sataa, niin tällainen pieni matkamuistelo tekee erittäin hyvää. Mieleen palautui hauskoja juttuja ja uskomattoman tarkasti muistan yhä monia pieniä yksityiskohtia. Vaikka me matkustettaisiin vielä viiskyt kertaa Kaliforniaan, se ei silti ole sama asia, koska tämä oli meidän honey moon ja ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka. Tämä ja koko matkan uskomaton hienous teki sen, että vietin Kaliforniassa elämäni parhaat kolme viikkoa. Siitä, jos mistä näen ilomielin unia jatkossakin!

P.S. Lisää kuvia ja turinoita reissusta löytyy blogin arkistosta tammikuulta 2013. Omat jutut on aina kaikkein hauskimpia, koska nauroin taas aika räkäsesti muutamille postauksille!

2 viikkoa aikaa!

Kaksi viikkoa aikaa Rahkamuijan voimanostokoitokseen! Miten käy tässä huikeassa jännitysnäytelmässä?

Tällä viikolla en ottanut salilla yhtään kuvaa, joten kaivoin postauksen koristeeksi muutaman vanhan kuvan blogin alkuajoilta. 

Ei ollut helppo viikko. Ei sinnepäinkään! Ainoat valonpilkahduket reenirintamalla oli salin voimahuoneen uusi lattia ja eilinen penkkireeni. 61 kiloa ei painanut yhtään mitään! Torstaina olin tekemässä vitosia kyykyssä, kun viimeisessä sarjassa alaselkää vihlasi. Samalla hetkellä olin melkein jo pistämässä polvilämppäreitä myyntiin, koska olin aivan varma, että nyt tuli välilevynpullistuma ja halvaantuminen ja loppuelämä pyörätuolissa. Vielä kuitenkin kävelen omin jaloin, koska Mobilat ja venyttely teki ihmeitä. Pieni varovaisuus selän kanssa kuitenkin varjosti loppuviikon treenejä ja jostain syystä myös polvetkin vähän kettuili mulle. Myöskään henkinen kantti ei ole ollut parhaassa mahdollisessa terässä. 300 kilon päivä lähestyy kovaa kyytiä ja välillä meinaa usko horjua. Kahdessa viikossa ei tule voimaa lisää, mutta itseluottamusta siinä ajassa pystyy kyllä takomaan päähän ja sitä mä enemmän tarvitsenkin. Nyt kaipaisin vähän tsemppiä, kiitos!

Maastavetoa ja Aku Ankkaa, se oli hyvää elämää!

Tällä viikolla myös huomasin, että paino on noususuhdanteessa ja se suhdanne kannattaa katkaista tässä pari viikkoa etukäteen, ettei tule kisa-aamuna hätä käteen housuun. Mä olen kaksi aiempaa kisaa nostanut alle 63 kiloisten painoluokassa ja niin ajattelin tehdä tälläkin kertaa. Kun kisaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ei ole mikään katastrofi, vaikka kisavaa´alla painaisinkin vaikka 63,5 kiloa, sitten olisin vain ylemmässä painoluokssa eli 72 kiloisissa. Mitä nää ihme painoluokat oikein sitten meinaa? Määpäs kerron!

Ihan kyllä eniten ihmettelen, mitä tapahtuu tässä kuvassa?

Ei olisi varmaan erityisen reilu kilpailu, jos 70-kiloinen Petteri ja 127 kiloa painava Patteri päättäisivät kilpailla keskenään voimanostossa. Toki Petteri voisi voittaa, jos hän olisi hurjan vahva ja Patteri vaan lihava, eikä yhtään vahva. Voimanostokilpailuissa Petteri kuitenkin kisaisi alle 74-kiloisissa ja Patteri superissa eli yli 120-kiloisissa.

Painoluokat menevät seuraavasti
Miehet 
 53,0 kg 53,0 kg saakka, vain nuoret (molemmat ikäluokat)
59,0 kg 59,0 kg saakka
 66,0 kg 59,01 kg - 66,0 kg
 74,0 kg 66,01 kg - 74,0 kg
 83,0 kg 74,01 kg - 83,0 kg
 93,0 kg 83,01 kg - 93,0 kg
105,0 kg 93,01 kg - 105,0 kg
120,0 kg 105,01 kg - 120,0 kg
120 + kg 120,01 kg ja ylöspäin

Naiset 
 43,0 kg 43,0 kg saakka, vain nuoret (molemmat ikäluokat)
 47,0 kg 47,0 kg saakka
 52,0 kg 47,01 kg - 52,0 kg
 57,0 kg 52,01 kg - 57,0 kg
 63,0 kg 57,01 kg - 63,0 kg
 72,0 kg 63,01 kg - 72,0 kg
 84,0 kg 72,01 kg - 84,0 kg
 84 + kg 84,01 kg ja ylöspäin

Vaikka mielikuva voimanostajasta saattaakin olla parrakas ja mahakas ukko, löytyy sarja myös 45 kiloa painavalle naiselle. Suomen voimanostoliiton alaisissa kilpailuissa punnitus on kaksi tuntia ennen kisaa, joten hirveetä sikabulkkia ei oikein ehdi vetämään kisaa varten. Joissakin voimanostoliitoissa punnitus saattaa olla jopa vuorokautta ennen, joten isolla miehellä vaakapaino ja todellinen kisapaino saattaa heittää peräti 10 kiloa, jos vaa´alle mennään tosi kuivana mitään syömättä ja sen jälkeen vedetään ruokaa ja juomaa kuin viimeistä päivää.

Määkin vedän maasta kuin viimeistä päivää. En viitti sanoa tästä tekniikasta mitään. 

Naisilla suosituin sarja on alle 63 kiloiset (varmaan kaikki haluaa olla siinä, koska Rahkamuijakin?!) ja sen jälkeen tulevat 72 kg ja 57 kg -sarjat. Miehillä eniten ruuhkaa on 93 kiloisissa. Livescoresheet on sivusto, josta löytyy voimanostokisojen tulosten lisäksi Suomen ranking ja sieltä voi käydä kyyläilemässä juuri vaikkapa eri painoluokkien nostajamääriä. Itsehän olen 63 kiloisten raaka-rankingissa sijalla 37, että ihan on pari sijaa matkaa Suomen kärkeen.

Ai että niitä aikoja, kun rautaa paiskottiin TTY:n kuntosalilla. 

Livescoresheetissä voi katsella myös eri ikäluokkasarjojen tuloksia. Junioreissa on neljä ikäluokkasarjaa (15, 17, 20 ja 23 v.) ja veteraaneissa neljä (40, 50, 60 ja 70 v.). Tämän lisäksi on siis avoin sarja nille jotka eivät ole junioreita tai veteraaneja. Toki avoimessa voi kisata minkä ikäiset hyvänsä. Jokaisessa ikäluokkasarjassa on tietenkin erikseen kaikki painoluokat, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi miesten raakavoimanoston SM-kultamitalisteja voi olla Suomessa yhtä aikaa 74. Ja sitten tietysti naisissa sama juttu ja varustevoimanosto päälle, niin SM-voittajia on niin, että päät yhteen kolisee. Oikeasti aika harvassa on esimerkiksi yli 84 kiloiset ja yli 60-vuotiaat voimanostajanaiset. Livescoresheet osaa kertoa mulle, että tällaisia naisia ei ole kilpaillut tänä vuonna yhtään. Eli ihan kaikissa sarjoissa ei tosiaan ole kovaa tungosta.

Yhteen aikaan vedin pinnoilta koko ajan, koska halusin ison selän. 

Mutta entäs jos aiemmin mainitut kevyt Petteri ja painava Patteri haluaisivat kuitenkin vähän vertailla tuloksiaan? Siinä poikia auttaa voimanostossa käytettävät Wilkisin pisteet, jotka ottavat huomioon nostajan painon ja sukupuolen. 70-kiloinen Petteri on reenaillut ahkerasti ja saa kisassa yhteistulokseksi 450 kiloa. Wilks-laskin antaa Petterille tulokseksi 337 Wilksin pistettä. 127 kiloa painava Patteri taas pusertaa kilpailussa yhteistulokseen 100 kiloa enemmän, eli 550 kiloa. Patterille wilksit näyttävät 312 pistettä. Patteri vei siis tämän vertailun, vaikka nostikin kiloissa vähemmän!

Wilksin pisteille ei kuitenkaan ole kauheasti käyttöä kisoissa. Yleensä kuitenkin palkitaan kisojen paras mies- ja naisnostaja isoimman Wilks-tuloksen mukaan. Tällä hetkellä mun wilksit on 316 ja Rahkaäijän 327. 500 Wilksin pistettä alkaa olemaan jo ihan leuhkimisen arvoinen suoritus, sillä Suomessa näitä viidensadan pisteen nostajia on vain muutamia. Sitä kohti siis!

Olis varmaan kannattanut tehdä sillojn joskus muutakin kuin nojata kyykkyhäkkiin, niin olisi voinut kyykky kulkea. :D

Äkkiä voisi ajatella, että painoluokat aiheuttaa vaan ahdistusta, mutta päinvastoin itselle sopivassa painoluokassa kisaaminen on terveellistä urheilua, jossa pärjää ihan normaalikokoisena. Esimerkiksi painoluokattomissa voimalajeissa kannattaa olla mahdollisimman iso ja fitness-lajeissa taas joutuu pitämään rasvaprosentin melko alhaalla. Enkä ole missään kuullut yhtä vapautunutta keskustelua painosta naisten kesken, kun voimanostoseuran saunaillassa! Painoluokat tuo myös vaihtelua lajiin, koska rauta tuntuu aina erilaiselta käsissä kymmenen kiloa kevyempänä tai painavampana. Jos kyllästyn 63-sarjaan, alan syömään urakalla ja vaihdan painoluokkaa ylemmäs.

Nyt ei voi enää ihmeitä tehdä kisaa varten ja nyt aloitankin huolellisen henkisen valmistautumisen, joka tarkoittaa "Anni, oot paras ja pystyt siihen!" -mantraa 600 kertaa päivässä ja omien vanhojen mavevideoiden ahkeraa katselua. :D Tsemppiä mulle! Tsemppiä kaikille!

Välipalaa uusavuttomille: siemennäkkäri, Rahkabaari ja pahviletut

Ihan vaan sen takia, että Rahkamuija on tosi laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen, tänään blogissa on esittelyssä kolme herkkua (herkkua ja "herkkua"), joiden eteen ei paljon tarvi nähdä vaivaa.

Mä oon jo vaikka kuinka kauan himoinnut siemennäkkäriä, mutta jostain syystä kuljen kaupassa aina saman reitin, eikä sille reitille ole osunut siemennäkkäriaineksia. Tällä viikolla kuitenkin poikkesin polulta ja eksyin jauhohyllyyn (syy löytyy alempaa). Jauhohyllyssä näkökenttääni osui siemennäkkärisekoitus, johon ei tarvinut lisätä kuin vesi ja öljy. Näin saman tien silmissäni, kuinka rouskutan pellillisen siemennäkkäriä kerralla, joten heitin yhden pussin ostoskoriin.

Kotona napsautin uunin päälle ja laitoin "taikinan" turpoamaan. Tein vain puolikkaan pussin kerralla ja lisäsin siihen ohjeen mukaan pari desiä vettä ja vähän öljyä. Kun taikina oli hengaillut kymmenen minuuttia, taputtelin pötkäleen tasaiseksi laataksi uunipellille. Koska paketissa luki, että näkkäri on 55 minuuttia uunissa, oli oikein hyvä aika käydä saunassa näkkäriä odotellessa. 

55 minuuttia on kuitenkin aivan liian pitkä aika näkkärinhimoiselle leipurille, niin otin pellin pois uunista jo 40 minuutin jälkeen. VIRHE! Näkkäri jäi reunoilta kosteaksi ja ikävän öljyisen makuiseksi, kun taas keskeltä laatta oli ihanan rapea ja oikeasti näkkärin oloinen. Ensi kerralla maltan mieleni ja käristän näkkäriä tarpeeksi kauan uunissa. 

Rahkamuijan tuomio: Jatkoon! Maltti on valttia. Ja näkkäri ihanaa!

Viime viikolla bongasin katukuvasta mainoksen Rahkabaarista ja silloin kun rahkasta puhutaan, mä oon hereillä! Tarkemmat lisätutkimukset paljastivat, että lähi-Citymarkettiimme on avattu Rahkabaari. Jossain on tapahtunut joku nolo moka, koska Rahkamuijaa ei kutsuttu Rahkabaarin avajaisiin leikkaamaan punaista nauhaa baariin ympäriltä. En kuitenkaan loukkaantunut tästä liikaa, koska tänään hipsin uteliaana Cittariin katsomaan, että mikä meinkinki. 

Ensimmäisenä silmiini osui pöyristyttävä kilohinta ja melkein lähdin Cittarin liukuovet paukkuen kotiin. Sitten kuitenkin huomasin Rahkabaarin houkuttelevan lisukavalikoiman ja annoin baarille mahdollisuuden. Ilmeisesti säästösyistä baarimikko on lomautettu ja annoksen joutui kokoamaan itse. Ensin lappasin rasian pohjalle rahkaa ja sitten lisuketta vähän joka sorttia.

Erityisesti ilahduin, kun näin lisukkeiden joukossa Valion mangososetta, joka on yksi parhaista rahkanmausteista ikinä. Ihan kaikkea en saanut tungettua rasiaan ja ihan hyvä niin, koska mieleeni palautui Rahkabaarin kirvelevä kilohinta. Täysi rasia maksoi lähemmäs kuusi euroa. Mutta en pitäisi pahana, koska tämä oli ainoa musta perjantai -shoppailuhullutteluni. 

Kaupasta pois kävellessä Rahkaäijä vanhana konnana keksi, miten Rahkabaaria oikeasti pitäisi käyttää. Baarista rasiaan vain ihanat rahkanmausteet ja kylmähyllystä ihan tavallinen rahka mukaan. Kotona ei yleensä jaksa pitää ihan hirveetä reserviä erilaisia rahkanlisukkeita, niin Rahkabaarista saa koottua ihan kivoja settejä, Tollanen runsas rahkasetti maustui meinaan tosi hyvältä! Nuukana ihmisenä kuitenkin harkitsen Rahkabaarin käyttöä jatkossa tarkoin. Ellei Valio anna Rahkamuijalle lahjaksi Rahkabaari-ranneketta, jolla voi tyhjentää baaria ilmaiseksi. Sitä odotellessa.

Rahkamuijan tuomio: Jatkoon! Varsinkin, jos tekee mieli tuhlata rahkaan.

Rahkaäijä sai tässä eräänä päivänä päähänsä sairaan fantasian jostain rasvattomasta lettujauhosta, johon ei kuulemma tarvitse lisätä kuin vesi. Sitä sitten etsittiin pitkin Prismaa (ja samalla reissulla löytyi siemennäkkärisekoitus) ja säästöpäissään Rahkaäijä valitsi vielä jotain Rainbow-lettujauhoa. Koko päivän Rahkaäijä hehkutti, että tänään on lettupäivä ja kyykkytreeninsä jälkeen mies pistikin paistinpannut tulille. 

Tässä vaiheessa mä olin jo kirjottamassa postauksen alkua, kun keittiöstä kuuluu "VOI V#"¤%, TÄÄ ON IHAN P¤#%"AAA!" Se on aina todellinen lupaus seikkailusta ja suorastaan intoa puhkuen menin keittiöön katsomaan, että miten ihmeletut etenee. Vissiin pannulle lorahti vähän liikaa taikinaa (=puolet) ja lettuja ei oikein saanut käännettyä ja kaiken lisäksi ne kuulemma maistuivat vehkeelle. Selvä! Taistelun tuloksena syntyi kuitenkin kaksi lettua, joista toisen sai Rahkaäijä ja toisen mää. Mun lettu lähti kohti autuampia saunanpesiä alta aikayksikön, koska Rahkaäijän kuvaus vehjeletusta ei heittänyt kovin kauas. Itse letunpaistaja kuitenkin kuorrutti lettunsa metrisellä kerroksella mustikkahilloa ja kermavaahtoa ja niin oli kuulemma hyvää ja herkullista. 

Jätä tämä pussi kauppaan. 

Edes mikään proteiinilettuviritelmä ei koskaan ole ollut yhtä kehnon makuista. Edes sammiollinen kardemummaa ei pelastanut tätä katastrofia. 

Rahkamuijan tuomio: Ei jatkoon. En tiedä, voisiko lettutaikinalla ehkä liimata tapetteja, mutta en ottaisi riskiä. Saattaa tulla vehjetapetteja.

Suosittelenkin huomenna kaikille välipalaksi siemennäkkäriä runsaan rahkan kera, mutta lettutaikina kannattaa tehdä ihan ite. Herkullista viikonloppua!