tiistai 17. kesäkuuta 2014

Homma hanskassa ja hanskat hukassa

Vaikka hanskoja olis voinut tänään tarvitakin, ne ei suinkaan ole hukassa, mutta jotain muuta kylläkin. Käytiin tänään hoitamassa kaikkia Ratareisi-asioita ja nostin samalla reissulla 120 euroa käteistä. Mitäs sitten kävikään? Meni puoli tuntia ja mulla ei ollut enää hajuakaan mihin mun massit katos. En siis todellakaan ostanut niillä mitään, vaan ne yksinkertaisesti hukku. Katos. Hävis. Poistui mun taskusta. En melkein koskaan hukkaa mitään tärkeetä, niin en voi tajuta miten mulle voi käydä näin. Harmitus ja hävetys on aika megalomaaninen, mutta kerron tämän siksi, että maailman muutkin tohelot sais vertaistukea, elämässä käy joskus tämmösiä pieniä takaiskuja. Mutta mä mietin aina, että pahemminkin vois käydä, ihan turha pilata koko päivää murehtimalla yhtä kadonnutta sunnuntai-palkkaa, ei se sillä tule takaisin. Aina tulee kuitenkin uusia pyhäpäiviä.
Tanssin sadetanssia, että mun massit tulis takasin. Ei auttanut. (Oikeesti otin hyvän reenin jälkeen pienet voitontanssit.)
Jotain mä sentään olen tehnyt elämässäni oikein, koska salilla kulkee nyt kovaa! Ja etenkin penkki! Lauantaina työnsin 50 kilolla seitsemän toistoa ja tänään tangossa oli 2,5 kiloa enemmän ja sillä tuli femma. Nyt ollaan siis ihan ennätysvauhdissa ja 60 kilon ykkönen on lähempänä kuin koskaan.
Pahaa silmää!
 Viime aikoina olen yrittänyt pitää treenit tosi simppeleinä ja jättää kaiken turhan kikkailun pois ja nyt se näkyy, kun rauta liikkuu. Mutta silti tulee sellanen olo, että olikohan tässä varmasti nyt kaikki, tekisinkö varmuuden vuoksi vielä jotain? More is more pätee ehkä ruokapöydässä, mutta salilla ei välttämättä.
Silti, giant is giant!
Nyt kun treenimotivaatio on kohdallaan ja tuloksia tuntuu tulevan, voin kiittää itseäni siitä, että jaksan käydä salilla silloinkin kun motivaatio ei ole huikein mahdollinen ja kaikki junnaa (esimerkiksi aiemmin keväällä). Jos löysäilisin kohtuuttomasti silloin kun ei niin nappaa, en pääsisi ikinä kunnolla vauhtiin ja treeni olisi ikuista on-off-suhdetta. Nyt se on jatkuvaa on-suhdetta, jonka intensiteetti vain vähän vaihtelee. Vähän kun olis naimisissa. :D
Katos vaan, joku muuttolintu on tehnyt pesän mun tukkaan. Tai vaihtoehtoisesti kokeilin Ikean uutta käsin veivattavaa vatkainta tukkaani. 
Myös Ratareisi-jutut on nyt äärimmäisen hyvin tumpuissa! Ilmottautumisia tulee koko ajan lisää ja Rahkaäijän puhelin soi yhtenään. Sunnuntai-iltana kokoustettiin Jaanaban ja härren kanssa ja sovittiin mitä kukakin hoitaa ennen lauantaita (mä hankin muun muassa katuliidut, check!) ja todettiin, että hyvä tästä tulee! Äsken saatiin vihdoin mun maantiepyörä kasaan ja huomenna tulee Rahvélo-teippaukset. Ei hetkeäkään liian aikaisin Ratareittä ajatellen. ;)
Kuumaliima, pyörän kasaajan salainen ase. Rahkaäijälle ihan täydet pisteet pyörän kokoomisesta!
Kunhan Ratereidestä selvitään, niin me lähdetään ensi viikolla road tripille kohti pohjoista Suomea. Yhtään ei tiedetä vielä, että mitä tehdään ja missä ollaan yötä, mutta sitä ehtii miettiä sitten ensi viikolla, nyt ei ehdi. Mukaan maastopyörät, ilmapatja pakettiauton lattialle ja jotain ruokaa, niin eiköhän niillä hyvä reissu tule!

Rahkalaskuri: 879

12 kommenttia:

  1. Missä sä käytkään puntilla? Ystävät asuvat käsittääkseni samalla suunnalla kuin te ja olisi kiva löytää siitä lähistöltä hyvä sali vierailuiden ajaksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HH Gymillä Nekalassa! Pelkkää hyvää sanottavaa paikasta, aivan paras! :)

      Poista
  2. Sanoinko hei muuten siule viimeeks että mulle kävin ihan toi tasan sama juttu, nostin 50 lompakkoon ja se KATOS! Sun summa oli vähä isompi, harmittelen sun puolesta sitä, mutta luulin että raha ei juokse, vaan mun on yleensä pakko juosta sen eteen..?? Whhaat .o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan me aikamoisia toheloita. :D näinä talouden epävakaina aikoina rahakin osaa ilmeisesti kävellä!

      Poista
  3. Eikä, mä niin ymmärrän sua! Sapettaa niin vietävästi hukata jotain tärkeetä, vaikka just tota rahaa. Tällä hetkellä meitsillä kadoksissa ajokortti... Ainoa mahdollisuus joka enää tulee mieleen on että oon heittäny sen roskiin yhden toisen kortin mukana. Loistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä! Ja itteensä saa vaan syyttää huolimattomuudesta. Ja tossa ajokortissa on vielä se ärsyttävä että kauhee vaiva hankkia uus. Mutta ilmeisesti ihan joka hetki ei vaan voi olla terävimmillään ja sitten käy näin. :D

      Poista
  4. Tänne pohjoiseen kun ajelette niin käykäähän syötteellä polkemassa muutama metsälenkki. Siellä on aivan loistavat pyöräily maastot ja haasteita riittää (välillä liikaakin) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöte on kuulemma aivan mahtava pyöräilypaikka! Pohjosen reissu jää nyt ainakin tältä erää kun on tämmöset kelit ja molemmat räkätaudissa. Mutta vielä joskus!

      Poista
    2. aika rankkoja noi pohjoisen reissut muutenkin niin ehkä jotain muuta pohjiksi kuin tuo rata-ajo? :p syöte on ihan must!

      Poista
    3. Joo, kieltämättä just nyt ei kiinnosta syödä pahvilautasilta. :D Ei vaan, paremmilla keleillä ja terveenä eilen olisikin voinut taas jo lähteä autoilemaan.

      Poista
  5. Ettei nyt vaan olis jokin taskuvarasliiga liikkeellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää veikkaan, että ainoa asia joka on liikkeellä on huolimattomuus. :D mietin kyllä, että sieltä taskusta ne olis ollut todella helppo napata.

      Poista