maanantai 30. kesäkuuta 2014

Täysiä alas ja hissillä ylös

Hyvää iltaa! Kuten joku varmaan muistaa, kokeilin ensimmäistä kertaa toukokuussa freeride-pyöräilyä Kalpiksen bike parkissa ja siitä jäi sellanen kutkuttavan kiinnostunut fiilis kytemään. Freeride meinaa siis siitä, että ajellaan alas rinnettä, jossa on mutkaa ja mahdollisesti vähän hyppyriä, siltoja ja muuta kikkailua, mutta ei mitään kivikoita tai muuta liian kurjaa. Pääasia on ajaa kovaa ja pitää hauskaa. Ja hiihtohissi kuljettaa ylös, jos laskettelurinteessä ollaan. Lauantaina Rahkaäijä houkutteli mut Sappeeseen, jossa lasketaan talvet suksilla ja kesät pyörällä mäkeä alas. Vaikka muutamakin pyöräilijä oli mulle vakuutellut, että Sappeessa on helppoa ja hauskaa, niin olin varsin skeptinen ja enemmän pelkäsin kuin odotin lauantaita.
Selvisin taas ensimmäisen laskun alas, mutta vasta sitten olikin kuumottavin edessä. Ankkurihissimatka ylös. Tiedän kokemuksesta, että hissistä ei kannata poistua niin, että lyö jarrut pohjaan, koska silloin sattuu leukaan. Vähän väänsin jännitysitkua (:D) alhaalla ennen ensimmäistä nousua, mutta kun selvisin siitä hengissä ja kaatumatta, niin piti heittää yläfemmat Rahkaäijän kanssa. Jes!
Leuatin juhlan kunniaksi. Huomaa paidan alta pilkottava selkäpanssari.
Pari ensimmäistä laskua ja nousua yritin päästä juttuun kiinni ja sitten vasta homma alkoi muuttua oikeasti hauskaksi. Löysin pari helppoa reittiä, jossa ei ollut kohtuuttoman jyrkkiä kohtia tai muita mahdollisia jännäkakan arvoisia paikkoja ja niitä ajeltiin neljä tuntia.
Kunnon etukeno ja menoksi!
Ajolinjat on vähän hukassa, mutta mitäs pienistä!
Sain ihan hurjasti lisää vauhtia päivän aikana ja pari viimeistä laskua menin mielestäni jo ihan vauhdikkaasti. Samaa väitti Rahkaäijä, mutta se on täysin puolueellinen.
Rahkaäijä ja Santa Cruz, pettämätön tiimi.
Ostin muutama viikko sitten full face -kypärän (tollanen motocrossikypärän näköinen) käytettynä ja mulla oli myös polvi- ja kyynersuojat. Etenkin kypärästä sain hurjasta lisää luottoa, kun tiesin, että koko pää ei ole mäsänä, jos vähän kohellan ja ikään kuin kuulun jengiin, kun mulla on samanlainen kypärä kun muilla ajajilla. Kyynersuojatkin oli ihan kivat, paitsi että nyt mulla on valkoset kyynerpäät ja olkavarsi ja kyynervarsi ruskettuneita. Varsin persoonalliset rusketusrajat!
Noin 1,5 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen olin rähmälläni tuolla mättäällä. Kuvaaja valitettavasti torkkui, eikä saanut kaatoa ikuistettua.
Maisemat oli vähintääkin välttävät. Hissilatu keskellä.
Tohelompi hukkaisi tän väriset pyörät puskaan.
Myös mun kuvaustaidoissa on vähän petrattavaa, koska otin monta hyppykuvaa Rahkaäijästä ja aina ennakoin.
Alamäessä käsivarret, ranteet ja reidet oli kovilla ja neljän tunnin tahkoamisen jälkeen olin ihan poikki. Mutta näkisin, ettei aika ja rahat todellakaan menneet hukkaan. Sen lisäksi, että taisin viimein voittaa sitkeän hissipelon, sain aivan järjettömästi lisää itseluottamusta ajoon ja omaan tekemiseen. Olin ihan eri nainen Sappeen parkkipaikalta lähtiessä, kun sinne saapuessa. Ennen ensimmäisiä laskuja olin aivan kauhuissani ja pelkäsin, että kaatuilen jatkuvasti, reitit on liian jyrkkiä mulle ja vaan sählään hissin kanssa. Huomasin kuitenkin, että hei, määhän osaan ja uskallan, enkä oikeastaan olekaan ihan paska ajaja, vaan jopa ihan kohtuullinen ottaen huomioon, että rinteessä oltiin toista kertaa. Hyvä minä! Ne väittää, että epämukavuusalueella kehittyy ja saa lisää itseluottamusta ja ei ne taida huijata. Pahoin pelkään, että taidan olla jäämässä koukkuun, meikä vanha alamäkikauhuinen.
Eka pyörä puhtaaksi...
Ja toinen kans!
Nyt on muutenkin hyvä boogie päällä, koska tein tänään uuden penkkienkan eli 57,5 kg.  Kokeilen tällä viikolla myös kyykyn ja maastavedon tämän hetkisen kunnon. Kyykyn ykkösestä ei ole mitään hummaa ja mave toivottavasti on enemmän kuin edellinen ennätys 125 kiloa. Mutta se nähdään loppuviikosta, silloin pukkaan kaikista nostoista videot ja fiilikset tänne. 
Ja mitä tulee vielä pyöräilyhommiin, niin ilmottauduin tänään pyöräilynohjaajakoulutukseen, joka järjestetään syksyllä Jyväskylässä. Siihen kuuluu kontaktiopetuksen lisäksi harjoittelua ja fiilistelin jo, että voin järjestää silloin jonkun lukijalenkin osana harjoittelua. Mulla ei ole ohjaaja-koulutuksesta mitään sen suurempia jatkoajatuksia, mutta tuo vaikutti niin kiinnostavalta ja mun jutulta, että oli pakko tarttua tilaisuuteen. 
Pyöräilin lauantaina vielä maalle 35 kilometriä ja matkalla vastaan tuli karvaisia lehmiä. Onneksi olin syönyt hyvää entrecoteeta ennen pyöräilyä tai muuten karvalehmälle olisi saattanut käydä huonosti.
Koska olen kiva kummitäti ja serkku, vien huomenna lauman lapsia Särkänniemeen, mutta kehtaan väittää, että odotan sitä vähintään yhtä paljon kuin mukaan tulevat muksut. Vaikka muuten mennään varmaan suunnilleen Vauhtimato-osastolla, niin taidan jossain vaiheessa lyödä vajaamittaisille jäätelöt käteen ja karata Tornadoon, vähän pitää päästä kiljumaan ääni käheäksi!

Rahkalaskuri: 899

12 kommenttia:

  1. Terveisiä itävallan saalbachista, täällä näyttäisi noita freerideja riittävän! Ollaan täällä itse vaeltamassa, mutta vaeltajiakin enemmän täällä on maastopyöräilijöitä! Ja ymmärrän hyvin miksi, täähän on ihan huvipuisto! Eikä tarvitse ankkureissa roikkua, vaan voi nousta 1000m mukavalla gondolilla maisemia katsellen! Ja mitkä maisemat! Vuoria joka suunnassa ja eilisellä hissimatkalla nähtiin myös ihan vierestä jonkun jalohaukan saalistavan. Ja hissit ja bussit on muuten ilmaisia jos yöpyy paikallisessa hotellissa. Eikä ruokakaan ole ollut hullumpaa. Tää ois ihan teidän ensi kesän lomakohde! Ja tää on laurille jo entuudestaan tuttu paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silja, arvaa mitä me ollaan tehty koko ilta? Katottu videoita Saalbachista, katseltu lentoja ja fillarivuokraamoita. Me niiiiin lähdetään tonne! Viiden kilometrin freerideja! Gondolihissit! Ah!
      Pitäkää hauskaa siellä. :)

      Poista
  2. Oliko sappeella vielä vuokrafillareita tällä kaudella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä siellä on. Aattelin, että vois joku kerta vuokrata ja kokeilla oikein alamäkipyörää!

      Poista
  3. Seuraavaksi sitten Leville Bikeparkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti lähtee viime viikolla, mutta oli liian huono keli ja flunssa. Kyllä vielä joskus. :)

      Poista
  4. Itse olen luvannut miehelleni että elokuussa mennään testaamaan levin tai/ja ylläksen bike parkit. Kauhulla tätä odotan, koska pelkkä ajatuskin kauhistuttaa ja olen varma että jos alas pääsen hengissä niin olen vähintäänkin kokovartalokipsissä sen jälkeen :D Toisaalta pelottaa myös, että jos se onkin hauskaa ja siitä selviän niin mistä revin rahat omaan siihen soveltuvaan pyörään (jäykkäperä cubellani ei taida olla asiaa rinteeseen...) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jee, siitä tulee varmasti hienoa! Me kateltiin videoita noista bike parkeista ja ne ainakin näytti tosi kivoilta ja varmasti löytyy helppojakin reittejä. Ja siellä on kai gondolihissit, eikä mitään ankkurihissin kauhuja. Siinä on tosiaan se vaara, että se on aivan liian kivaa. :D

      Poista
  5. Teikäläiselle on haaste blogissani. Aika positiivista. =)

    VastaaPoista
  6. kamalasti tullut taas päivityksiä ihan muutamas viikos, ei kerkiä seuraan :/ onko sun radonissa mitkä joustot per pää, eikö toi käynyt liian luihuks tuolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän on just tullut ihan vähän postauksia, liian harvoin. :D Siinon 150 edessä ja takana. Tonne mäkeen vois tietty olla enemmänkin, mutta kyllä se mun menoon on riittänyt!

      Poista