lauantai 28. lokakuuta 2017

Analyysi erikoisesta Blog Awards -voitosta

Meidän YouTube-kanava Hydraulic Press Channel voitti eilen The Blog Awards Finland 2017 -gaalassa kategoriansa ja tämä oli kertakaikkiian niin erikoinen juttu, että se vaatii nyt ihan oman analyysipostauksensa. Jos joku tuli tänne blogiin ensimmäistä kertaa, niin taustoista sen verran, että viiden vuoden ajan kirjoittamani Rahkamuija-blogi on ollut aina portaalien ulkopuolella ja muutenkin erittäin epäkaupallinen, kun taas meidän YouTube-kanavat on meidän työ ja mahdollisimman hyvän viihteen lisäksi tuodaan leipä pöytään videoilla ja tässä isohkoa osaa näyttelee kaikenlaiset kaupalliset yhteistyöt brändin ympärillä.

The Blog Awards Finland (TBAF) on A-lehtien järjestämä kilpailu, jossa palkitaan bloggaajia ja muita somevaikuttajia. A-lehtien omistuksessa on kaksi blogiportaalia eli FitFashion ja Lily. Jotta kuvio ei olisi liian selkeä, järjestetään Suomessa myös Inspiration Blog Awards (IBA) keväisin, jossa palkitaan "vuoden inspiroivimmat somevaikuttajat". IBAn järjestää Indieplace-markkinointitoimisto, joka ylläpitää muun muassa Indiedays-blogiportaalia. Sitten on varmaan vielä jotain pienempiä ja vähemmän markkinoituja Awards-tapahtumia, mutta nämä ovat ne kaksi tunnetuinta. Tässä kannattaa huomioida nyt se, että sekä TBAF että IBA ovat tosiaan blogiportaalien takana olevien osakeyhtiöiden järjestämiä kilpailuja, kun taas esimerkiksi musiikkialan Emma-gaalan järjestää Musiikintuottajat ry ja elokuva-alan Jussi-gaalan järjestää elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry.

TBAF:ssa oli tänä vuonna 14 kategoriaa ja IBA:ssa seitsemän. Jälkimmäisessä voittajat valitsi yleisö äänestämällä ja eilisessä TBAF:ssa tuomaristo, joka koostui markkinoinnin ja median ammattilaisista. Muutamat ehdokkaat ja voittajat olivat samoja molemmissa kilpailuissa (eri kategorioissa kylläkin), mutta käsitteekseni IBA:ssa palkitaan lähinnä Indieplacen yhteistyö-somevaikuttajia, kun taas TBAF mainostaa olevansa koko toimialan yhteinen kilpailu. Mutta ei jäädä nyt enempää jumiin näiden kahden kilpailun eroihin, vaan siirrytään eteenpäin.

Tubettajat oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana TBAF-gaalassa ja silloin heille oli omat sarjansa ja tänä vuonna tubaajat ja bloggaajat ja muut somevaikuttajat oli sekoitettu samoihin sarjoihin. En nyt ole varma, mutta luulen, että tämä vuosi oli ensimmäinen, kun mukana oli myös muut somevaikuttajat, kuin bloggaaja ja tubaajat. En ole ihan varma onko hirveän hyvä idea laittaa samaan sarjaan kirjoitetut blogit ja videokuvatut vlogit. Mielestäni tämä on vähän sama, kuin samassa kategoriassa olisi ehdolla sekä kirjoja, että elokuvia.
Leo Bengalia ei gaalat kiinnosta. 
Hydraulic Press Channel oli ensimmäistä kertaa ehdolla TBAF-gaalassa vuonna 2016 eli viime syksynä. Silloin olimme ehdolla Tube-kategorian Vuoden tulokas-sarjassa. Muita ehdokkaita tässä sarjassa oli Jaakko Parkkali ja Pernilla Böckerman. (Kaikki kolme Splayn tubettajia, mutta tätä spekuloinkin jo viime vuonna.) Vuoden 2016 maaliskuussa Hydraulic Press Channel breikkasi kansainvälisesti yhdessä yössä ja kasvoi nollasta miljoonan tilaajan kanavaksi kahdessa kuukaudessa ja oli tuon kevään aikana hetken maailman nopeiten kasvava YouTube-kanava. Syksyyn mennessä kanavalla oli 1,5 miljoonaa tilaajaa ja jotain yli 100 miljoonaa katselukertaa. Ihan ilman itsekehua voi todeta, että kanava oli saavuttanut siihen mennessä ihan ainutkertaisia juttuja Suomen mittakaavassa.

Silti TBAF:n Vuoden tulokas -palkinnon vei Jaakko Parkkali, suomalainen vloggaaja, joka Arttu Lindemanin bestiksenäkin tunnetaan. Jos mä oon nyt aivan rehellinen, en edelleenkään ymmärrä miten HPC:n meriitit eivät riittäneet tuolloin voittoon. En tarkoita nyt sitä, että sen pitäisi voittaa, joka on onnistunut keräämään eniten tilaajia, mutta HPC oli kasvanut sellaisella ryminällä ja herättänyt niin ison huomion ympäri maailmaa, että tuntui todella oudolta, ettei se riittänyt Vuoden tulokkaan palkintoon. Mielestäni silloin Hydraulic Press Channel olisi ansainnut voiton. (Tahdon nyt huomauttaa, että myös Jaakko oli varmasti ansainnut voittonsa, sitä en kiellä!) Spekuloin jo viime vuonna, että oliko muut ehdokkaat mahdollisesti tutumpia tuomaristolle tai saivatko mukana olevat yritykset suuremman hyödyn voittajasta?

Tämän vuoden kesäkuussa saimme sähköpostin, että Hydraulic Press Channel on saanut ehdokkuuden TBAF 2017 -gaalassa Harrastus-kategoriassa. Harratus-kategorian kuvaus on seuraavanlainen gaalan nettisivuilla:
"Suuri yleisö ei ole välttämättä löytänyt tätä vaikuttajaa, mutta aihepiiristä kiinnostuneet suhtautuvat intohimoisesti asiantuntevaan ja laadukkaaseen sisältöön. Puutarhanhoito, hevoset, jääkiekko, postimerkkien keräily, manga – hyvä sisältö koukuttaa myös asiaan vihkiytymättömän."

Mä en kommentoi tota ensimmäistä lausetta mitenkään, mutta menee tuo loppukin ehkä vähän huti. Wikipedien määritelmä harratus-sanasta on ihan osuva ja vastaa omaa mielikuvaani asiasta:

Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. 

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen, että kenen harrastus on hydraulipuristimet tai tavaroiden rikkominen niillä? Toki se on tavallaan rentouttavaa katsoa tavaroiden rikkoutumista, mutta ei se ainakaan meidän harrastus ole. Tässä sakkaa sekin, että prässivideot on meidän työ eli siinä on motiivina myös raha.  Harrastus-kategorian muut ehdokkaat olivat Muita ihania, joka on hygge-henkinen käsityö- ja kotoilublogi, joka vaikuttaa nopeasti katsottuna erittäin hyvin tuotetulta kokonaisuudelta. Toki tätäkin taidetaan tehdä ainakin osatyöksi, mutta käsityöt, sisustus ja taide ovat oikeasti harrastuksia ja blogi antaakin inspiraatiota ja ohjeita näitä juttuja harrastaville. Kategorian kolmas ehdokas oli Ristiote, joka on pääasiassa YouTube-kanava, mutta herrat ovat aktiivisia myös muualla sosiaalisessa mediassa. Ristiotteen aihealueet pyörivät treenin ja ruuan ympärillä eli siis taas puhutaan aidosta harrastuskanavasta. Suomessa on yli puoli miljoonaa ihmistä, jotka harrastavat kuntosalitreeniä enemmän tai vähemmän. Ristiotteen Joonas ja Jope kirjoittavat kanavan kuvauksessa näin:
Ristiote on kahden intohimoisen personal trainerin perustama sporttikanava, jonka viihdyttävistä videoista jokainen voi hakea itselleen tietoa ja motivaatiota.


Jos Muita ihania ja Ristiote eivät ole koukuttavia harrastus-sisällöntuottajia, niin ketkä sitten? Tässä porukassa Hydraulic Press Channel ei oikein tunnu kuuluvan joukkoon ja sen näkee sokeakin. Me siis itse kyseenalaistettiin TBAF:lle tämä kategoria-valinta alusta lähtien, mutta ei saatu siihen mitään kommenttia heiltä. Tuli oikeasti vähän sellainen tunne, että HPC on pitänyt vaan saada tungettua johonkin kategoriaan ja kun mikään muukaan ei nyt oikein liippaa, niin menköön sitten Harrastuksiin.

Kutsu TBAF-gaalan tuli tässä joskus syksyllä, mutta ei edes harkittu sinne lähtemistä, koska a) tämä syksy on muutenkin yhtä Helsingissä ravaamista ja pitkiä päiviä. b) Pääteltiin viime vuoden menestyksen perusteella, että HPC ei taida olla erityisessä huudossa tuossa gaalassa, niin turha lähteä Helsinkiin asti katsomaan, kun Ristiote voittaa. (Pidin siis itse Ristiotetta 100 % varmana voittajana.) c) Mulla ja Niinalla oli liput Pikku G:n keikalle, joka oli päällekkäin gaalan kanssa. d) Me ei olla erityisen kovia juhlaihmisiä ja kumpikaan ei tunne oloaan superkotoisaksi puvut ja pakkelit päällä.
Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus! Hoilattiin koko keikka läpi.
Eilen tulin yhdentoista jälkeen kotiin keikalta ja Rahkaäijä bongasi somea selatessa, että kappas, Hydraulic Press Channel on voittanut Blog Awardseilla, hyvä tietää! Mä en oikeasti yhtään tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Täysin rehellinen alkufiilikseni on, että HPC oli väärässä kategoriassa ja vei voiton sellaiselta, joka sen olisi oikeasti ansainnut tässä sarjassa ja myös ehkä tarvinut enemmän kuin me. Toivon, että kaikki tajuaa, että kyse ei ole siitä että minä tai me oltaisiin kiittämättömiä tai ei arvostettaisi tätä, mutta kyllä voittaminen tuntuu paljon hienommalta, kun tuntee oikeasti ansainneensa sen. Nyt nimenomaan vaikuttaa siltä, että HPC voitti, koska se on niin iso kanava, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä kategorian aihepiirin kanssa.

Tää tuntuu ihan joltain sketsiltä, että viime vuonna, kun olisi ollut selkeästi meidän hetki voittaa, ei voitettu ja tänä vuonna, kun voiton olisi ehkä pitänyt mennä muualle, voitettiin. En tiedä pystynkö selittämään tarpeeksi hyvin tätä ristiriitaa, mikä tässä on. Jos Rahkamuija-blogi olisi voittanut tuon palkinnon, se olisi mulle varmaan joku vuoden isoin asia ja tämä blogi sentään kertoo pääasiassa mun harrastuksista, mutta nyt tuntuu, että tuli vahinkovoitto. Vähän sama kuin olisi voittanut leivonta-blogilla meikkaus-kategorian.

Tämän vuoden gaalan ympärillä on ilmeisesti jotain muutakin kuhinaa, kun jotkut isoista sisällöntuottajista oli jättänyt menemättä gaalaan ja käsitin, että ilmeisesti osa FitFashionin bloggaajista oli jätetty kutsumatta, vaikka A-lehdet omistaa FitFashionin. Ei nyt varmaan olisi iso vaiva heittää kutsua oman tallin bloggaajille. Sivumaku-bloggaaja myös kritisoi gaalaa Facebookissa siitä politiikasta ketä kutsutaan ja ketä ei, jos et ole mukana skenessä niin et pääse, vaikka blogi olisi kuinka iso. Mutta nämä on näitä. Jään odottamaan mielenkiinnolla postauksia gaalasta, erityisesti sellaisia, joissa on muutakin sanottavaa, kun puhetta juhla-asusta ja ruokatarjoilusta.

Toivon, että joku ymmärsi tämän postauksen pointin, joka ydinsanomaltaan oli se, että olisi kiva jos näissä gaaloissa voisi rohkeasti nimetä ehdolla ne, jotka sen ansaitsevat ja myös palkita ne, joille kunnia kuuluu, eikä miettiä sitä keneltä saadaan paras näkyvyys somessa tapahtumalle. Niin kuin sanoin, TBAF on A-lehtien bisnes ja pelissä on mukana tapahtuman sponsorit ja tuomaristossa istuu isojen firmojen markkinointityypit. Voisiko olla, että voitto menee sille, joka näyttää tässä palapelissä parhaalta ja edustavimmalta?

Vaikka olen vähän hämillään tästä koko hommasta edelleen, uskoisin, että kun Blog Awards -palkinto joskus saapuu tänne asti (jos saapuu tämän postauksen jälkeen. :D), menee se tuonne vitriiniin muiden palkintojen sekaan. Ylähyllyllä Positiivisin tamperelainen -patsaan ja Shorty Awards -palkinnon välissä on vielä tilaa.

6 kommenttia:

  1. Muistan sut lukioajoilta, ja jos en ihan väärin muista niin olit aika intohimoinen vegetaristi tai vegaani jopa? Olisi kiva kuulla lisää sun ruokavaliohistoriasta. Mitä tapahtui vegeilylle ja miten palasit lihansyöjäksi? Blogin perusteella siis syöt lihaa nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro ja kiitos kysymyksestä! En syönyt silloin mitään "kävelevää", eli söin kuitenkin kalaa, äyriäisiä, kananmunia, maitotuotteita yms. Eli en mää ihan hirveen intohimonen siinä asiassa ollu. :D Ne oli ihan toisia tyyppejä, jotka piti Vegan-paitaa lukiossa. Jossain vaiheessa kun aloin treenaamaan salilla, liha palas takas ruokavalioon, koska sain vähän niukasti proteiinia ennen sitä, syystä että en ollut kauheesti perehtynyt asiaan. Voisin helposti olla nykyään vegetaristi tai jopa vegaani, jos joku tekis mulle ne ruuat, oon aivan liian laiska ja kiireinen tällä hetkellä luomaan koko ruokavalion alusta. :D Nykyään on tosi hyvin kaikkia lihankorvikkeita, paljon enemmän kun joskus 10 v. sitten, joten lihan pois jättäminen ei olis edes mikään iso juttu. Ehkä vielä joskus taas!

      Poista
  2. Ihanan rehellinen kirjoitus, arvostan! Ja kiitos tuon Muita ihania -blogin linkkaamisesta, koukutuin heti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että pidit! Jep, tuolla on niin ihania juttuja, tekis mieli ruveta vaan askartelemaan ja tekemään käsitöitä. :)

      Poista
  3. Kovaa peliä Bostonissa, ei kun Helsingissä. Ihmiselle tuli mieleen, että tuomaristo ei voinut tietä oikein Shorty Awardsin jälkeen jättää palkitsematta ja noteeraamatta, mutta sarja oli kyllä totaalisen väärä. HPC on kaukana harrasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mielenkiintoisia pelejä! Tämä täsmälleen sama asia mietitytti meitä kanssa heti, mutta jätin sen kirjoittamatta tähän, kun pelkäsin, että se kuulostaa vähän liian kaukaa haetulta. Mutta ei ehkä sittenkään, kun tuli jollekin muullekin mieleen.

      Poista