maanantai 11. huhtikuuta 2016

Viikonlopun fiilistelyt

Meillä oli tosi kiva viikonloppu ja nyt aionkin kertoa siitä! Lähdettiin perjantaina Helsinkiä kohti ja odotin sitä koko viikon, kuin jouluaattoa konsanaan. Mun sotilastehtävänä oli ollut etsiä sopiva hotelli Helsingin keskustasta ja pitkien hotelliarpajaisten jälkeen päädyin hotel Annan Annankadulla. Hyvä (ja halpa) valinta!

Aurinko katosi samantien, kun laitoin arskat päähän!
Hotellilta suunnattiin Youtube-verkosto Splayn uudelle toimistolle tupareihin. Lyöttäydyttiin muutama viikko sitten kimppaan Splayn kanssa, kun todettiin että tarvitaan joku partneri tähän Youtube-touhuun. Se oli ihan hyvä valinta, kun oltais itse hieman aseettomia tässä, kun viime viikolla muun muassa Stephen Colbertin Late Night Show pölli pätkän meidän videota luvatta. Itse ei tarvitse ruveta soittelemaan ja kovistelemaan rapakon taakse, kun Splayn juristit hoitaa.
Meillä oli niin hurja ilta, että meni ihan tappeluksi! 
Tupareissa oli aivan huippuhyvää ruokaa ja kiva meininki ja päästiin vähän tutustumaan muihin tubettajiin. Ennen koko tätä Hydraulic press channel -touhua en tiennyt mitään tubettamisesta tai suomalaisesta Youtube-skenestä, mutta nyt tiedän, että siellä on huipputaitavia tyyppejä ja erittäin fanaattisia faneja. Suorastaan huokaisen helpotuksesta, ettei kukaan tunnista meitä kylillä, sen verran hurjia tarinoita kuultiin innokkaista faneista.
Tubettajat tekee tuttavuutta. 
Eeddspeaks ja Soikkuu on kameran edessä kuin kotonaan. 
Illalla alaäikäiset lähti äiskän kainaloon nukkumaan ja yli-ikäiset lähti baariin. Baarimikko ystävällisesti keksi mulle uuden drinkin, kun mikään listalla olevista ei kelvannut. Loistavaa palvelua!
Illan ainoan drinkin jälkeen olin näin sekaisin. Paitsi, että tämä oli kauan ennen sitä. 
Ei siitä mihinkään pääse, että HPC:n suosio on muuttanut meidän elämän järjetyksen uusiksi ainakin vähäksi aikaa. Viimeiset viikot ollaan taottu kun rauta on kuumaa ja painettu hullun pitkiä päiviä kanavan eteen. Nyt mulla on toisessa välilehdessä auki projekti nimeltä paitakaupan aukaisu, jotta saataisiin pian Hydraulic press channel -paitoja maailmalle. Viime viikkoina on tullut niin hurjia juttuja eteen, että mikään ei tunnu enää paljon miltään. Tämä keskustelu käytiin tänään autossa, kun Rahkaäijä tuli hakeen mua töistä.

Rahkaäijä: Joo toi Apu-lehti tulee tekeen musta huomenna jutun.
Rahkamuija: Okei, älä sit sano mitään tyhmää siinä haastiksessa.
RÄ: En en. Sit kans Aftonbladet haluaa Skype-haastattelun.
RM: Joo, soittaaks ne tänään?
RÄ: Ehkä varmaan joo. Sitten myös joku ranskalainen tv-kanava haluais tulla kuvaan meille.
RM: Okei, koskahan ne tulee?
RÄ: Vissiin aika pian tässä joskus.

Jos joku olis mulle sanonut kuukausi sitten, että jutustellaan tämmösistä jutuista yhtä arkisesti, kuin Lidlin kauppalistasta, olisin varmaan vähän hörähtänyt. Mutta ulkomaisten lehtien Skype-haastattelut ja tv-kanavien loppukevennykset on nyt meidän arkea, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tänään kanavalle tuli täyteen puoli miljoonaa tilaajaa, eikä tämä ralli vielä kauheasti näytä hiipuvan. Pitkää päivää saadaan painaa edelleen, mutta se on vaan hieno juttu. Vaikka tämä kaikki loppuisi ensi yönä, olisin vain valtavan kiitollinen ja iloinen tästä ainutkertaisesta kokemuksesta, johon ollaan päästy mukaan. Ei tällaista tapahdu koskaan enää uudestaan.
Lauantai-aamun rauhaa Annankadulla. 
Lauantaina käytiin myymässä Rahkaäijän moottoripyörä ja jos sitä tyyppiä olisi yrittänyt pissata silmään, se olisi kirjaimellisesti käynyt kimppuun käärmearmeijan kanssa. Tyypillä oli kaksion yksi huone täynnä käärmeiden terraarioita ja mä jo melkein harkitsin yhden ostamista, joka oli myynnissä. Olis ollut kyllä aika eksoottinen vaihtokauppa myydä moottoripyörä ja ottaa vaihdossa käärme.
Ystävällisen näköinen otus! 
Motskarikauppojen jälkeen raahattiin pakaasit Rahkaäijän siskon luokse Vantaalle ja sieltä oli tarkoitus myös lähteä salille. Tai jotkut lähti, toiset ei. Mä valitsin mielummin päiväunet Käpy-koiran kanssa. Jos jotain kaipaan ajasta ennen Youtube-suosiota, niin kunnon yöunia. Oli aivan ihana jäädä sohvalle koomailemaan koira kainalossa, kun muut lähti salille. Joskus vaan pitää tehdä oikeita valintoja!
Sit kun päiväunet oli ohi, katottiin Käpyn kanssa vähän Temptation Islandia Ruudusta. 
Iltapäivälötköilyn jälkeen oli hyvin voimia illan ankarimpaan koitokseen, eli sushien tekemiseen. Meillä oli kunnon sushitehdas ja makia ja nigiria tuli kuin liukuhihnalta. Mä olin makimestari, mutta aika huono sellainen, eikä rullat oikein pysyneet kasassa, mutta se oli vaan hyvä, kun rikkinäiset sai syödä heti.

Kuin aidon japanilaisen mestarin työnjälkeä!
 Susheja tuli vähintäänkin riittävästi, eikä viisi ihmistä saanut tuhottua kuvassa näkyvää sushitulvaa mitenkään. Niitä napsittiin vielä iltapalaksi ja aamullakin, mutta nyt on sellainen olo, että sushikiintiö on hetkeksi täynnä.
Meinasin laskea palat kuvasta, mutta en osaa laskea noin pitkälle. 
Sunnuntaina oli aivan upea keli! Aamulla nautiskeltiin brunssia kavereiden luona ja sen jälkeen vaan fiilisteltiin kevättä. Tuntui, että kevät on ainakin puoli vuotta edellä Helsingissä, mutta eipä Tampereellakaan kovin talvista ollut, kun päästiin kotiin.
Kyllä tässä kelpaa paistatella päivää! 
Mä teen ehkä semmosen kansalaisaloitteen, että Tampere siirretään meren rannalle. 
Tästä ei tule kuin ihana kesäfiilis!
 Oli kiva taas palata kotiin kissojen ja hydrauliprässin luo, kun vähän pääsi kylille tuulettumaan. Nyt mun pitää kuitenkin oikeasti perustaa se paitakauppa, että HPC-fanit ympäri maailmaa saavat paitansa pian. Sitä tehdessä voin unelmoida mun uudesta cyclocrossista, jonka kävin tänään tilaamassa, mutta siitä lisää myöhemmin! Thänk juu foor riiding and hävö nais dei!

11 kommenttia:

  1. Mitäköhän Team Leksat olis sanonut uudesta limaisesta perheenjäsenestä?

    Mä oon ehkä katsonut kaikki HPC:n videot jo sataan kertaan läpi. Ne vaan on niin parasta. Jos voisin tuoda teille durianin täältä Thaimaasta, niin siinä olis hyvä murskattava. Tosin parasta osaa eli sitä hajua ei kyllä saa välitettyä videolla mitenkään eteenpäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leksat olis saanut siitä kivan leikkikaverin, olisivat voineet painia porukalla. :D mutta kyä sun pitäis idän maita kolunneena tietää ettei käärmeet ole yhtää limasia!

      No ihmekös kun on niin paljon katseluita, kun sää katot niitä niin monta kertaa. ;) mää oon kuullut juttua, että duria on jotenkin inhottavan hajunen, niin ei kiitos sitä meidän prässiin! Mutta tehdäänkö sillä hedelmällä oikeesti jotain vai onko sen ainoa tehtävä haista pahalta?

      Poista
  2. Mitä ihmettä! Nässyn rannalla kasvanut aikoo siirtää Tampereen meren rannalle! Nyt pääsi aikamoinen sammakko irti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mua sillain haittaisi, jos Nässyä vähän laajennetaan ja tehdään siitä meri. Käy se niinkin. :D

      Poista
  3. Kun aina sanotaan että hyville tyypeille tapahtuu hyviä asioita, niin työ ootte kyllä niin elävä esimerkki siitä :) Ja oikeasti kaiken tuon huomion HPC:n kanssa ansainneet...oon ihan liekeissä teidän puolesta! :D Siispä terkut myös itse maestrolle sekä toki kissoillekin ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :):) musta on ollut ihan supersiistiä kuinka innoissaan kaikki tutut ja tuntemattomat on ollut tästä ja kaikki haluaa vaan pelkkää hyvää meille. Aivan upeeta! Maesto kiittää terveisistä ja kyllä joskus kissojen muovailuvahamuotokuvatkin pääsee prässiin. :D

      Poista
  4. Voi että, onpa teillä kiireistä, mutta kuulostaa hauskan kiireiseltä. Ja päikkärit koira kainalossa on melkein aina se oikein valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kivaa kiirettä, mutta vois jo pikku hiljaa rauhottua. :D
      Voisin hankkia koiran vaan siksi, että se nukkuisi mun kans päikkäreitä!

      Poista
  5. katos vaan taas iltalehden etusivulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, jos tekee yhteistyötä Obaman kans. ;)

      Poista
  6. Kannattaa alkaa suunnittelemaan jotain donation tyyppistä juttua (esim. Patreon), jotta ihmiset voivat halutessaan lähettää teille kuukausittain rahaa jolla ostatte lisää murskattavaa. Ja poste restante osoitteen tekeminenkään ei olisi huono idea. Jos vaan intoa löytyy niin tästä voi jopa poikia täyspäiväinen työ.

    VastaaPoista