sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Uusi vetinen harrastus ja #puutunpeliin

Kaikkien pettymykseksi joudun kertomaan, että meidän äkillinen Hollywoodin komennus peruttiin ja edelleen saadaan tyytyä Hollywoodin kukkuloiden sijasta Messukylän mäkiin. Aprillipäivä on melkein yksi mun lempipäivistä vuodessa ja hykertelin jo kauan ennen perjantaita, kun tiesin, että pian saa taas sepittää blogiin ihan satuja. Mulle kuitenkin putoo melko huonosti muiden aprillaukset, enkä edes uskonut sitä, että Kauramoottori on mennyt naimisiin, vaikka se oli aivan totta.

Tosi kuin vesi on myös sellainen seikka, että mä ja Rahkaäijä ollaan aloitettu uusi harrastus. Liityttiin Tampereen urheilusukeltajiin ja ollaan nyt joitakin kertoja käyty vapaasukeltajien vuoroilla pulikoimassa. Yksinkertaisesti vapaasukellus on sukeltamista ilman hengityslaitteita. Yleensä kaikki käyttävät maskia ja monet myös räpylöitä. Lisäksi osa käyttää märkäpukua ja ehdottoman hyvä on myös jonkinlainen lisäpainovyö tai -kaulapanta, koska sukeltaessa menee yllättävän paljon energiaa siihen, että yrittää pysyä pinnan alla. Mulla ei ole vielä lisäpainoa, mutta se on ihan ehdottomasti hankintalistan kärjessä.
Vapaasukelluksessa kilpaillaan useammallakin osa-alueella, kuten syvyyssukelluksessa ja hengityksen pidättämisessä, mutta yleensä vapaasukellus mielletään pituussukellukseksi, eli sukelletaan matkaa altaassa. Meillä ei kuitenkaan ole mitään intressejä kilpailla, kunhan käydään hengailemassa uimahallissa ja sukellellaan. Vapaasukellus onkin tosi hyvää vastapainoa ihan kaikelle muulle elämälle, koska sukeltaminen on sitä helpompaa, mitä rauhallisempi ja rennompi on ja mitä vähemmän funtsii kaikkea muuta. Kaikki ylimääräinen liike ja räpiköinti vie energiaa ja sen takia kannattaa potkia mahdollisimman vähän, mutta tehokkaasti. Eli pois kaikki hätäily ja kiirehtiminen.
Koska kahden tunnin vapaasukeltajien vuoroa ei voi todellakaan sukeltaa koko aikaa, suurimman osan ajasta porukka vaan hengailee altaan laidalla ja juttelee tai keskittyy seuraavaan sukellukseen. Vuoroilla ei ole mitään ohjattua treeniä, kaikki tekee kuten haluaa. Vuoroilla ei myöskään kilpailla keskenään, vaan kaikki keskittyvät omaan touhuunsa, mutta silti pidetään kuitenkin silmät auki ja ollaan hereillä, ettei tovereille käy mitään tai kukaan jää liian pitkäksi aikaa hengailemaan pohjaan.
Jos haluaa tehdä yli 50 metrin sukelluksen, silloin pitää ottaa suoritukseen mukaan turvasukeltaja, joka ui tai sukeltaa pinnassa ja vahtii, ettei käy mitään. Mun ennätys tähän mennessä on vähän reilut 25 metriä räpylöiden kanssa. Vertailun vuoksi naisten maailmanennätys räpylöillä on 237 metriä. Mun ensimmäinen 25 metriä tallentui videolle ja tästä siitä sukelluksesta loppu ja tuuletukset. Videolta on helppo nähdä, että joudun tekemään töitä sen eteen että pysyn suhteellisen pohjalla noin matalassa altaassa ja potkin aivan liikaa. Lopussa suorastaan rynnistin eteenpäin, kun huomasin, että altaan pääty häämöttää ja voisin päästä ensimmäisen kerran 25 metriä.
Jo parin ensimmäisen kerran jälkeen huomasin sellaisen tärkeän seikan, että pintaan ei tarvitse nousta välittömästi, kun alkaa tuntua, että happi loppuu. Sitä tunnetta kyllä pystyy sietämään hetken ja monet kokeneemmat sukeltajat varmaan vähän pidemmänkin hetken. Kun tuntuu, että kohta pitää nousta, yritän rauhoittua ja ajattelen, että sukellan vielä vähän.
Rahkaäijä on pelannut uppopalloa aikanaan monta vuotta ja se antaa aika hyvän etumatkan näihin hommiin. Rahkaäijän sukellusennätys menneiltä vuosilta on 70 metriä ja tänään äijä sukelsi 50 metrin altaan päästä päähän. Mulla ei ole mitään sen suurempia tavoitteita tämän lajin suhteen, kunhan nautin vedessä olemisesta ja kaikki metrin mitä siinä samassa kerääntyy, on vaan kiva lisä.

Ja sit toinen tärkeä ja ajankohtainen aihe! Aamulehti aloitti kampanjan hyvien käytöstapojen puolesta ja kiusaamista ja välinpitämättömyyttä vastaan ja koska Rahkaäijä on nykyään niin feimi, oli hän yksi tämän #puutunpeliin-kampanjan kasvoista.
Aamulehden jutusta voit käydä lukemassa, mitä Rahkaäijällä oli sanottavaa tähän asiaan. 
Mun mielestä tällaiset keskustelunavaukset on aina paikallaan, koska jokainen on varmaan kanssani samaa mieltä siitä, että kaikenlainen kiusaaminen, huonot käytöstavat ja välinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan on aina huono asia. Mä voin sanoa, että taisin olla tässä kampanjassa mukana huomaamattani jo lapsena, koska olin se, joka rakensi oman majan sen tytön kanssa, jota ei otettu mukaan kaikkien muiden majaleikkiin ja olin ja olen aina ensimmäisenä huutamassa, jos huomaan vääryttä jossakin. Mä oon soittanut ambulanssi pyörällä kaatuneelle juopolle, yhdessä Rahkaäijän kanssa kantanut sekavan ja kännisen vammaisen naisen kotiinsa  ja puuttunut kaupassa tuntemattomien lasten painiin.
Koskaan en ole sitä katunut, että olen mennyt kysymään tuntemattomalta, että tarvitseko apua, mutta muutaman kerran olen jälkikäteen miettinyt, että olisinpa jotenkin puuttunut, enkä vain mennyt ohi. Multa ei löydy ymmärrystä sellaisille ihmisille, jotka kylmästi kävelevät maassa makaavan ihmisen ohi tai jotka istuvat hiljaa ja katsovat bussin ikkunasta ulos, kun bussissa kiusataan jotakuta, oli se sitten aikuinen tai lapsi. Mä en halua elää missään välinpitämättömien minä minä minä -ihmisten maailmassa ja aion jatkossakin puuttua, jos koen sen tarpeelliseksi. Mä oon ehkä vähän tämmönen pokkanainen kaikinpuolin, enkä voi samanlaista asennetta kaikilta vaatia, mutta kehottaisin jokaista kuitenkin mietiskelemään itsekseen, että millä oikeudella sinä kävelet ohi, kun joku makaa maassa tajuttomana tai katsot pois, kun naapurin kakarat hakkaavat pienenpäänsä.
Mää puutun peliin vaikka veden alta. Erityisesti kaikenlainen vedenalainen kiusaaminen on kielletty! 
Tällaisia vedenalaisia ja päänsisäisiä asioita tällä kertaa. Mukavaa ensi viikkoa!

3 kommenttia:

  1. Ei varsinaisesti liity tähän mutta ootte vissin vaihtaneet omin käsin nastarenkaat kesärenkaisiin (maastopyörä). Kysymys kuuluu kuinka sen renkaan saa istumaan vanteelle hyvin? Minulla on renkaassa kirjoitusta ja osa kirjoituksesta jää vanteen alle :( en saa sitä käsin leivottua hyvin paikalleen, maastopyörän renkaat on aika jäykkiä.

    VastaaPoista
  2. Alkuun kannattaa katsoa rengasta asentaessa tarkistaa, että sisäkumi istuu tasaisesti joka puolella (jos sellaista käyttää). Kannattaa vaikka pumpata sisäkumiin sen verran ilmaa, ettei se ole rypyssä.

    Sitten ulkokumi päälle ja mikäli se ei istu kunnolla niin katso renkaan kestämä maksimi paine. Yleensä maastokumeissa noin 4-5 bar. Sitten pumppaa renkaaseen tuo sen kestämä maksimi paine niin se yleensä asettuu paineen voimasta suoraan vanteelle. Tuo olisi hyvä tehdä, jollain isomalla pumpulla millä ei tarvitse pumpata naama kiinni renkaassa, koska joskus harvoin se rengas saattaa myös hypätä pois vanteelta, jolloin seurauksena on mukava pamaus.

    Jos ei raivokkaasta pumppaamisesta huolimatta rengas asetu suoraan on usein kyse rutussa olevasta sisäkumista, jolloin kumi täytyy ottaa uudelleen vanteelta pois ja tarkistaa sisäkumin tilanne.

    Terveisin Rahkaäijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vein sen kuitenkin pakertamisen jälkeen asiantuntevaan pyöräliikkeeseen kumin suoruuden korjaukseen ja siellä oltiin heti että joo ei oo kovin helppo homma, täytyy tietää joku sorminäppäryys. Noh, nyt on renkaat vanteilla.Ehkä ostan erikseen vanteet kesä- ja talvirenkaille. Isoa pumppua ei ole ja tuossa pienessä ei lue painetta. Ehkä sellainen kannattaisi hommata.

      Poista