perjantai 1. tammikuuta 2016

Tsuidaduida, osaat sä uida?

Tänään piti olla pyöräilypäivä, mutta Rahkaäijän läskipyörän huollot jäi vähän vaiheeseen, kun eilen ostettu eturatas olikin pyörään sopimaton. Vaikka pyörää on joka sormelle, tänään mikään niistä ei ollut oikein iskussa ja piti keksiä jotain korvaavaa puuhaa. Melkein jo epätoivoinen Rahkaäijä ehdotti, että lähdetään uimaan. Miksi nämä hyvät ideat tulee aina pyhäpäivinä, kun kaikki paikat on kiinni? Mutta Kangasalan uimahalli Kuohu olikin auki! Kangasalle ajaessa mietittiin, että uimahalli on joko aivan täynnä porukkaa tai melkein tyhjä ja totuus oli lähempänä jälkimmäistä ja hyvä niin.
Jo kotona päätin, että uin 750 metriä. Tämä matka siksi, että se on triathlonin sprinttimatkan uintiosuus ja kyllä sen verran räpiköi koska vaan, vaikka ei olisi uinut muuta kuin käsipohjaa moneen vuoteen. Ajattelin, että aikaa siihen varmaan voi mennä hetki, mutta muuten se on helppo rasti. Väärin! Olin jo 200 metrin jälkeen ihan poikki. Rahkaäijä oli asettanut omaksi tavoitteekseen 1000 metriä ja hengästyneenä huikkasi jossain vaiheessa ohimennessään olevansa maailman huonoin uimari. 550 metriä uin melkein yhtä kyytiä, mutta viimeiset 200 metriä pulikoitiin vähän rauhallisemmin.
Kesällä 2012 kokeilin pari kertaa snorklausta ja heti perään vuonna 2016 menin uimahalliin. 
Viimeisellä parinsadan metrin matkalla kokeiltiin myös miten sukeltaminen sujuu. Rahkaäijä näytti mallia kuinka homma hoidetaan ja sukelsi hetkessä 25 metrisen altaan päästä päähän. Jos en ole mikään uimamaisteri, niin varsinaisesti sukeltaminenkaan ei kuulu ydinosaamiseeni ja pysyin pinnan alla hädin tuskin kahdeksan metriä. Viis sukeltamisesta, koska sain uitua tavoitematkani, kuten myös Rahkaäijä, joka kovasti ihmetteli miten jaksoi uida 1,5 kilometriä järvessä triathlonin perusmatkalla muutama vuosi sitten.
Tässä kuvassa yritän pyydystää ahvenia paljain käsin. 
Uintiosuuden jälkeen Rahkaäijä otti kolmen metrin hyppytornin haltuun ja läsäytti sieltä kunnon pommin veteen. Altaan reunalla oli kaksi poikaa, joiden kuulin kommentoivan Rahkaäijän hyppysuoritusta ja sitä seurannutta veden roiskumista ytimekkäästi "TSUNAMI!". Mää kävin pari kertaa leiskauttamassa näyttävät hyppysuoritukset ponnahduslaudalta ja varmaan koko Kangasala veti silloin henkeä ihastuksesta.
Koottujen pellehyppyjen jälkeen kokeiltiin neljän metrin altaassa pohjaan sukeltamista. Rahkaäijälle se nyt ei ole homma ei mikään, koska äijä on viettänyt puolet nuoruudestaan uima-altaan pohjassa uppopallopeleissä, mutta mä en ole ihan yhtä rento syvänmerensukeltaja. Rahkaäijä sanoi mulle, että menee pohjaan katselemaan kun mää harjoittelen. Joo-o, siellä se istui altaan pohjassa snorkkeli päässä ja katseli mun pyrkimyksiä päästä koskettamaan altaan lattiaa. :D Vihdoin pääsin hipaisemaan pohjaa ja äkkiä ylös, kun korvat meinasi räjähtää. Rahkaäijä kirjaimellisesti heitti mulle haasteen altaan pohjalle ja kolmannella yrittämällä sain haettua kumisen renkaan pohjasta. Jes! Heitettiin yläfemmat ja lähdettiin lämpöiseen terapia-altaaseen pelleilemään.
Rahkaäijä tarjosi korvapuustit uimahallin kahviossa.
Kun pulikoinnin jälkeen mutusteltiin pullaa, pohdiskeltiin, että meillä on tosi usein tällaisia pieniä tavoitteita ja haasteita liikunnan saralla. Sen ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää, kuin 750 metriä uintia sadan vuoden uintitauon jälkeen tai vähän vaikeamman paikan ajaminen maastolenkillä. Kun tällaiset tavoitteet saavuttaa, saa hyvän mielen ja huomaa, että hei, minähän pystyin! Meillä käydään varsin usein tämäntyylinen keskustelu:
Rahkamuija: Enks mää ollutkin aika hyvä, kun ajoin siitä pyörällä/kyykkäsin niin hyvin/sukelsin pohjaan asti?
Rahkaäijä: Joo, olit kyllä tosi hyvä! Olin kyllä ylpee!
 Mä olen sellainen, että jään fiilistelemään. että olinpa hyvä, kun sain tehtyä ja harvoin jään jumiin mihinkään huonoon suoritukseen. Esimerkiksi tämän päivän uintireissuista jäi tosi hyvä mieli, kun tavoitematka tuli täyteen ja sukelsin pohjaan asti. Ei ole mun tyyliä jäädä mietiskelemään, että olinpa kyllä hidas ja huono uimaan. Salitreeneissäkin se menee niin päin, että yksi hyvä sarja voi tehdä reenistä hyvän, mutta yksi huono sarja ei tee siitä huonoa.
Uimisen jälkeen on aina kauhea nälkä ja tortillat upposivat hartaassa hiljaisuudessa.
Tortillojen ja päikkäreiden jälkeen keksin, että nyt teen jostain kastanjoille, joita ostin jostakin tuntemattomasta syystä kaupasta tällä viikolla. Pesin ne, tein viillot päähän ja laitoin seisoskelemaan karkeaan suolaan uunivuokaan.
Älä tule paha kastanja, tule hyvä kastanja!
Kastanjat oli uunissa reilut parikyt minuuttia ja luulin saavani jotakin jumalaista herkkua, joka kiidättää meidät suoraan makujen seitsemänteen taivaaseen. Joka paikassa käskettiin syödä kastanjat voivaahdon kanssa, mutta voita ei nyt valitettavasti ollut tarjolla. Rahkaäijäkin tuli saaliinjaolle ja alettiin yhdessä teurastamaan näitä herkkukönttejä. Valitettavasti meidän maalaiset makunystyrät ei tavoittanut kastanjoiden hienostunutta makua, koska mun mielestä ne maistu lähinnä joltain raa´alta ja jauhoiselta perunalta ja syötävää oli ehkä kaksi grammaa per kastanja. Kokeilin jopa laittaa voinmakuista popkorni-maustetta kastanjan sisuksen päälle, mutta makuelämys ei siltikään puhutellut. Vähän oli kyllä outo juttu, erikoisinta "ruokaa" mitä olen hetkeen maistanut.
Nyt tulee vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi pitkästä aikaa vanha kunnon kysymyspatteristo! Just sun pitää vastata ja varsinkin jos et ole koskaan ennen kommentoinut, niin nyt on aikasi! Patteristo tulee tässä:
Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa? Osaatko leipoa korvapuusteja? Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla? Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen? (Tämä on ikuisuuskiista meillä!) Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut? Kerro, ole hyvä!

38 kommenttia:

  1. Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa?

    Olisko yläasteella (koska oli pakko)? Mä kävin pulikoimassa uimahallissa kaverini kanssa nuorena tyttönä useinkin, siitä tehtiin oikein jonkin sortin spektaakkeli. Ajettiin pyörällä maallikylille 10 km päähän, käytiin uimassa ja sitten pizzalla kylän ainoassa pizzeriassa. Sitten tuli nämä koulun liikuntatuntien uimareissut, jotka jotenkin traumatisoi mut. Liikuntatunnin uinnin coopperi oli pienen elämäni kamalin asia mitä tiesin, heti hammaslääkärin jälkeen. Helppoa on ollu elämä silloin, näemmä. :D

    Osaatko leipoa korvapuusteja?

    Hmm, en oo niin pullaihmisiä että olisin koskaan vaivautunut itse yrittämään, mutta uskon että onnistuisin. Eihän se ole kun katsoo googlesta reseptin ja tekkee vaan! Oon aina ollu sitä mieltä, että osaan kokata suunnilleen mitä vaan jos annetaan tarpeeksi yksityiskohtaiset ohjeet. Viimeksi muuan päivä sitten valmistin elämäni ensimmäisen teeripaistin, netistä vähän vinkkiä ja oli muuten jumalaista.

    Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla?

    Muutama viikko sitten hoksasin, että lenkkeilyn voi sijoittaa aivan hyvin aamuun jopa koulupäivänä, joka alkaa klo 08. Ennen jotenkin kuvittelin, että olen iltalenkkeilijä, ja nyt tämä oivallus sai minut löytämään oman paikkani tässä maailmassa! :D t. aamuvirkku.

    Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen?

    No herrajjumala tottakai!

    Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut?

    Oisko.. rosvopaistinomaisesti maan sisällä haudutettu majava. Oli maukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, uintikuupperi kuulostaa erittäin inhottavalta asialta! Me ei koskaan käyty yläasteella uimahallissa ja ala-asteellakin ehkä kaks kertaa. Oli varmaan liian pitkä matka lähimpään uimahalliin.

      Mää oon samaa mieltä, että melkein mitä vaan voi kokata, jos on hyvät ohjeet. Sama koskee Ikean kalusteita, mitä vaan kokoo, kun seuraa ohjeita. Teeripaisti kuulostaa erittäin eksoottiselta ja hyvältä! Toisin kuin tuo maakuopassa haudutettu majava. :D

      Hienoa, että olet löytänyt aamureenien upean maailman! Sitten jää ilta aikaa puuhailla jotain aivan muuta ja se on ihan virkistävää.

      Poista
  2. Uimahallissa tulee kyllä käytyä salin puolella useastikin, uiminen on vähän jäänyt viime aikoina... Korvapuusteja olen leiponut viimeksi köksäntunnilla ja silloin tuli tosi hyviä, mutten lähhtisi enää heti itse tekemään :D edellinen onnistuminen on hyvin menneet juoksulenkit viime aikoina! Tortillalätyn voi lämmittää mutta se ei ole mitenkään must. Erikoisimmista ruuista tulee lonkalta mieleen vain talkkunamurot, ne oli ihan hyviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerralla yhdistät reeniin pienen uinnin, vois olla hauskaa! Ai että, mulla on hyviä muistoja köksän tunnilta, melkein kaikki mitä siellä tehtiin onnistui mainiosti. :D Ja kotona aina kokkailin niitä "kotiläksyjä". Mukavaa, että olet tortillalätyistä samaa mieltä, muut tuntuu olevan hyvin jyrkkiä lämmittäjiä nimittäin. :)

      Poista
  3. Käyn kerran viikossa nykyään uimassa, joskus jopa kaksi kertaa viikossa. Kävin viimeksi maanantaina. En käsitä ollenkaan ihmisiä, jotka jaksaa uida sujuvasti yli 150 m, mutta pyrin itse sellaiseksi. Teen isännän tädin mielestä maailman parhaat korvapuustit, eli joo, osaan. Viime päivien paras onnistuminen oli yli kolmen tunnin maastopyöräily, jonka aikana en kaatunu kertaakaan. Ja ehkä joulun puolimaraton. Tortillalätty pitää aina lämmittää, vaikka jäähtyyhän se heti. Erikoisin ruoka..... Mikähän se olis... Hummeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en käsitä ketään, joka jaksaa uida sujuvasti yli 25 metriä!
      Hei superhienoa, että maastolenkki meni hyvin!! Tämän vuoden Sappee MTB:ssä sit se pidempi lenkki, eiks vaan?;) ;) Ja sinne otat meille kaikille sitten niitä maailman parhaita korvapuusteja mukaan! Hummeri on hyvää!

      Poista
  4. Kävin uimahallissa viimeksi pari vuotta sitten. Ajattelin että pakkaspäivänä aamu-uinnit ois mun juttu, noh oli ne muutaman kerran. Ehkä tänä talvena ne on mun juttu. Oon leiponut korvapuusteja kaks kertaa, eli osaan!onnistuin liikunnan saralla totaalisesti maanantaina, ku uusi (hyvin harjoiteltu) harhautus onnistu sähälyreeneissä, mokke oli iha äimänä pysäkillä, verkko soi ja minä tuuletin ku maailmanmestari. Tortillalätty kuuluu lämmittää ja hmm en muista syöneeni mitään kauhean erikoista. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kans vähän ajateltu, että sunnuntai-iltojen uinnit olis meidän juttu, katotaan miten siinä käy. Oioi, se maali oli varmasti aivan upea hetki. Siitä tulee sun MM-95, jonka kaivat mieleen aina kun haluat liikuttua ja tsemppaantua suoritukseen. :D Hyvää tätä vuotta sinnekin!

      Poista
  5. Kävin uimahllissa viimeksi keskiviikkona hakemassa rannekkeen sarjakortin tilalle, kun sellaisen vielä viime vuoden puolella sai ilmaiseksi vaihtaa. En mennyt uimaan, koska olen flunssassa. Viimeksi uin torstaina ennen joulua.

    Osaan leipoa korvapuusteja. Korvapuusti on mun lempipullani.

    Mulla oli viime vuonna uudenvuodenlupaus, että kävelen 120 kertaa portaat kotona (8 kerrosta) tai töissä (7-8 kerrosta riippuen siitä, mihin kerrokseen parkkeeraan). Sain ne täyteen joulupäivänä juuri sopivasti ennen tätä flunssaa.

    Kyllä mun mielestä tortillalätty pitää lämmittää ennen täyttämistä. Silloin letusta tulee hieman pehmeämpi eikä se repeä taiteltaessa. Taitaa paketin kyljessäkin lukea, että letut pitäisi lämmittää.

    Suklaakuorrutetut heinäsirkat eivät ole niinkään ruoka kuin snäkki, mutta ne ovat kyllä erikoisin suuhunpantava, mitä olen maistellut. Maistuivat suklaalle ja raksuivat kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kun sä ja alla oleva Soile olette molemmat käyneet uimahallissa keskiviikkona. :D
      Korvapuusti on myös mun lempipulla, ihana asia elämässä! Voisin syödä semmosia just uunista tulleita puusteja jonkun kakskyt.

      Miten sää pidit sitten kirjaa noista rappusten kävelyistä? Kaduttiko uudenvuodenlupaus kertaakaan portaita talsiessa?

      Rahkaäijä aina lämmittää ja mää en lämmitä, mutta nyt on tullut niin kova julkinen mielipide täältä, että pitää lämmittää niin ehkä alan lämmittään ne jatkossa. :D

      Jollain sairaalla tavalla nuo heinäsirkat kuulostaa tosi hyvältä!

      Poista
    2. Mulla oli Kuukkelissa spreadsheetti, minne kirjasin kiltisti aina, kun kiipesin portaat. Pilvikirjanpitoon pääsi käsiksi aina kaikkialta. Ja mä olen insinööri, niin tykkään exceleistä ja tilastoista. :)

      Kesällä mulla oli vähän huono motivaatio, ja silloin jäinkin vähän aikataulusta jälkeen. Mutta ei mua varsinaisesti kaduttanut, kun ajattelin, että on hyvä oppia hyötyliikkumaankin.

      Poista
    3. Näin mä ajattelinkin, että et varmastikaan päässä laskenut niitä yhteen. :D

      Hyötyliikunta ei mene koskaan hukkaan. Paitsi kävely on joskus tylsää!

      Poista
  6. Kävin viimeksi uimahallissa keskiviikkona. Olen opetellut uimaan 5 vuotta sitten, harrastan triathlonia ja olin viime kesänä triathlonin täydellä matkalla mutta vasta viime keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ison altaan pohjaan. Ei ole todellakaan luontaista ja helppoa mulle mutta hitsi vieköön pääsinpäs ja opin kuinka sinne mennään! Tää oli niin iso onnistuminen liikunnan saralla!

    Osaan leipoa korvapuusteja mutta anoppi leipoo kyllä parhaat puustit.

    Tottakai tortillalätty lämmitetään, en ole tullut edes ajatelleeksi että joku ei lämmittäisi. Kerran unohdin lämmittää ja sehän oli ihan kylmä ja kova tortilla kun sen oli täyttänyt!

    Jaa-a, olisko vaikka kylmä kaljakeitto erikoisinta mitä olen syönyt. Se oli opiskeluaikana Venäjällä ja se oli aika pahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sää oot aika ässä sitten, jos jossain triathlonkisassa pitääkin uida pohjassa! :D Ei vaan, se on yllättävän vaikeeta! Mä en osaa tasata paineita korvista kunnolla ja ne meinaa räjähtää ja pelottaa että happi loppuu kesken kaiken pohjassa ja jään sinne. Hrrr!

      Mä oon jotenkin aiemmin ollut niin malttamaton, että en ole jaksanut odottaa sitä, kun se lätty on 30 sekkaa mikrossa. Mutta totta vie, se oli parempaa lämmitettynä eikä niin repeilevää.

      Iso YÖK tolle kaljakeitolle. Ajatuskin inhottaa, oli se sitten millasta hyvänsä. :D

      Poista
  7. Mulla on viimesestä uintikerrasta ihan liikaa aikaa, varmaan pari vuotta! Uiminen ois kuitenkin musta hyvää huoltavaa liikuntaa, mutta Hervannan uimahalli ei vaa oikeen inspiroi...

    En tiä osaanko leipoo korvapuusteja ku en oo varmaa ikinä niitä tehny :D Syödä tykkään kyllä!

    Viimesin onnistuminen on kyllä ehdottomasti 10x95 kyykyssä ilman vyötä ja sbedejä, siitä oon ylpee!

    No todellakin pitää lämmittää, sehän on iha kuiva muuten. En oo ikinä kuullu et joku ei lämmittäis, mut tapansa kullaki.

    Ei kyllä tuu mielee tähä hätää mitää kovin erikoista ruokaa, vaik aina kyllä maistan kaikkee mahollisimman erikoista mitä tarjolla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hervannan uimahalli on kyllä ihan jäätävän masentava! Jo ajatus siitä, että pitää mennä sinne maan alle, ei sytytä. Mut onneks Kalevakaan ei ole kauheen kaukana. Ja se on aika kiva!

      Nyt kannattais kokeilla niiden leipomista, ties vaikka olisit maailman paras!

      Ei morjesta, kuinka kova kyykkysarja! Todellinen RAW powahlifting!!!

      Määkin maista aina kaikkea erikoista, paitsi Rahkaäijän erikoisia ruokia kuten hera+maito+murot. Mutta se oli kylläkin ihan ok, kun suostuin maistaan.

      Poista
  8. Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa?
    Ai niinku uimahalli-uimahallissa eikä missä tahansa sisätiloissa olevassa vesialtaassa? ei pysty muistamaan, ilmeisesti muutama vuosi on päässy vierähtämään. ihan just pääsiäisenä tuli käytyä ikaalisten kylpylässä.

    Osaatko leipoa korvapuusteja?
    Kyllä! Korvapuustit on parhaita.

    Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla?
    Selvisin ylienergisestä zumbatunnista lintsaamatta yhtään joulukuussa.

    Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen?
    Tietty pitää! Oon muuten edelliset tortillalätyt lämmittänyt trangialla, tortillat on ihan kivaa retkiruokaa.

    Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut?
    Hákarl (=mätä hai) ja pässin kivekset hapanimeläkastikkeessa (Kiitos Islanti näistä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään kylpylää ei lasketa uimahalliks, koska niissä ei oo ikinä a) mitään allasta uintia varten b) neljä metriä syvää allasta. Mä oon aika fanaattinen kylpyläihminen kylläkin!

      Suuret onnittelut zumbasta suoriutumisesta! Kun ei lintsaa, tulee semmonen olo, että on edes vähän parempi ihminen. :D

      Mutta miten sitten retkellä kaikki täytteet? Onks ne kotona pilkottu valmiiks johkin rasiaan vai mitä häh?

      Sää vedit kyllä aika pohjat tässä erikoisin ruoka -kisassa! Huhhuh! Kumpikaan ei kuulosta mitenkään superherkulliselta. :D

      Poista
  9. Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa?
    Kuntotalolla löytyy uima-allas, mutta uimataidottomana allas jää väliin, sauna kelpaa ja punttisalilla pitäisi käydä useammin


    Osaatko leipoa korvapuusteja?
    En


    Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla?
    Ratareisi 2015 ja koko viime vuoden kilometrit 14284,437km


    Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen?
    Kyllä varmaankin

    Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut? Kerro, ole hyvä!
    Islannissa hapanhaita pari kolme kertaa
    Kiinassa grillattua mustekalaa
    Perussa marsua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ookko ikinä miettinyt osallistumista aikuisten uimakouluun, semmosia meinaan on!

      Hattu päästä noille kilometreille, tosi kova suoritus! Sehän tarkottaa sitä, että keskimäärin ajoit joka päivä n. 40 kilsaa. Oot kyllä kova!

      On sullakin aika erikoiset ruuat ollu, varsinkin toi marsu herättää vähän hilpeyttä!

      Poista
    2. Marsu on Perussa paikoitellen paikallisille ihan normaalia ruokaa, vähän kuin broilerit Suomessa jos marsu paloiteltaisiin kastikkeen joukkoon niin moni saattaisi erehtyä luulemaan sitä kanaksi vähän eri tavalla maustettuna. (olihan meidänkin perheessä silloin kun olin hädin tuskin kouluikäinen perheessä pari marsua lemmikkinä)
      Vielä ruokapuolesta voisi sanoa että kokapensaan lehdet eivät kovin hyviltä maistuneet mutta kantajat Perussa taas pitivät niiden mausta.
      Tänään tälle vuodelle 200km täyteen pyörällä

      Poista
    3. Ehkä siinä on vähän se, että marsua on täällä totuttu pitämään lemmikkinä, niin se kuulostaa tosi oudolta ruualta. Mutta varmaan lihaa siinä missä muutkin ruokaeläimet.
      Voin kuvitella, että myöskään mulle ei kokalehdet maistuis. Hyi!

      Tsemppiä talven pyöräilyihin!

      Poista
  10. Mulla on vierähtänyt melkein vuosikymmen ilman uimahallissa uimista, koska ilman laseja olen sokea kuin lepakko ja viime kerrastakin muistan vain sen epämukavan olon kun kaikki oli sumeaa ja halli melko outo. Muutenkin tahtoisin mieluummin jonkun privaatin uima-altaan, kuin sellaisen ruuhkaisen jossa pitää jatkuvasti väistellä joko ihmisiä tai roiskeita.

    Mussa ei ole kauheesti ruuanlaittajan tai leipurin vikaa, mutta mun mielestä jokainen osaa kaikkea jos vaan kovasti harjoittelee, joten uskoisin osaavani leipoa korvapuusteja halutessani :)

    Mä olen kovasti allerginen tavoitteille ainakin liikunnan saralla, koska tulokset laskevat heti kun harjoittelun lopettaa. Mikään ei ole ärsyttävämpi kuin vanha ihminen joka on päästänyt itsensä rapakuntoon, mutta silti jaksaa ylpeänä selittää kuinka silloin sata vuotta sitten juoksi maraatoonin ja pyöräili aina ja kaikkialle. Koitan pitää itseni vaatimattomana ja sanon että koen onnistumisen tunnetta jokaisesta pitkästä pyöräreissusta, rankasta jumppatunnista ja kovasta treenistä. Ja koitan pitää itseni sellaisessa kunnossa että voin sitten vanhempana leuhkia ihan sen hetkisillä treeneilläni :) Enkä mäkään tykkää jäädä itseäni ruoskimaan yhdestä huonosta treenistä, kun tietää että edessä ja takana on varmasti enemmän niitä hyviä treenejä.

    Kyllä tortilla pitää olla läpeensä lämmin.

    Jos edellisiä vastauksia katsoo, niin en kyllä ole eläissäni mitään erikoista syönyt, perussetillä aina menty. Viime vuonna söinä ensimmäistä kertaa lehtikaalia, lasketaanko se :D ? Mä muuten odotin että nuo kastanjat olisivat olleet superherkku, vaikka kyllähän se pitäisi arvata että jos ohjeessakin käsketään lisäämään voita niin silloin ei ruoka voi kovin ihmeelliseltä maistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvis olla semmoset uimalasit vahvuuksilla! Onkohan semmosia? Mutta joo, ruuhkanen allas on aika ärsyttävä ja sitten alan kelaileen, että joku varmaan just pissaa tänne. :D

      Samaa mieltä, kokkaaminen tai leipominen ei ole mitään ydinfysiikkaa, mutta ei vaan kuulu omiin kiinnostuksenkohteisiin kauheesti.

      Niin se pitää just mennäkin, että imee onnistumisen tunnetta ihan tavallisista liikunnoista, eikä vaan mistään maailmanympärijuoksuista! Määkin haluan olla vanha semmonen vireä ja kunnossa, enkä tosiaankaan usko, että elämäni paras kunto olisi nyt, vaan se on toivottavasti vasta tulossa. Toivoisin muutenkin kaikille ihmisille pitkäjänteisyyttä liikunnan harrastamiseen.

      Lehtikaali oli kyllä aika erikoinen, kun sitä kerran söin. En syönyt toiste, koska siitä tuli maailman pahin närästys ja seuraavan yön kierin tuskissani olohuoneen lattialla. Ja niin se menee, että mikä vaan ruoka on hyvää riittävällä voilla!

      Poista
    2. Uimalaseja kyllä todentotta saa vahvuuksilla, mutta en ole uskaltanut koskaan kysellä hintoja, koska mun normirillitkin maksaa kolmesataa. Ai kauhee nyt sä mainitsit tuon pissaamisenkin, olin ihan unohtanut että sellaisiakin tyyppejä on. Ehkä mä jään odottelemaan sitä privaattiallasta. Ja lottovoittoa :D

      Mä en saanut myöskään lehtikaalia oikein sulamaan, sitten menin kypsentämään sitä ruuan joukkoon. Virhe! Kaali muuttui ainakin mun suussani sellaiseksi ällöttävän kitkeräksi miltä keitetyt ruusukaalitkin maistuu. Lopulta sain syötyä tämän superjuureksen siten, että pilkoin sen atomeiksi ruuan sekaan, jolloin se maistui enemmänkin persiljalle. En ole kyllä toiste ostanut eikä ole ollut kyllä ikäväkään :)

      Poista
    3. Kun tarkemmin ajattelee, olisi suorastaan ollut naurettavaa, jos joku ei olisi jo keksinyt vahvuuslinssiuimalaseja! Kyllä varmasti joku himouimari sellaisia käyttää. Oikeastaan oma privaattiuimahalli olisi aika passeli, jos kerran lottovoiton käyttämistä pitää jo ruveta suunnittelemaan. Siellä olisi kunnon uima-allas ja sitten sata erilaista saunaa ja porealtaita!

      Joo vähän on kyllä turha rehu mun mielestä kans. Kerran muuten taisin juoda tarjottuna jonkun smoothien, missä sitä oli seassa, mutta sieltä se ei hyökännyt esiin pahasti. Mutta mielummin syö jotain muita kasviksia!

      Poista
  11. Uimahallissa olen ollut viimeksi elokuussa. Meidän porukasta tosin kukaan ei koskaan ui, jutskaillaan porealtaassa ja käydään kylmässä palauttelemassa jalkoja.
    Korvapuusteja olen leiponut reilu 10v sitten mummon avustuksella, yksin ei ole tullut kokeiltua. Luulen kyllä että onnistuisi.
    Penkkasin aamulla ennätyksen, 4x72.5kg.
    Tortillat kuuluu ehdottomasti lämmittää!
    Erikoista ruokaa ei nyt tule mieleen. Tuskin mitään kovin ihmeellistä olen edes maistanut, sen verran nirso olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, hyvä uimahalli kun on poreallaskin! Mun tekis mieli mennä aina lämpöseen lasten altaaseen makaan, mutta en kehtaa.
      Huh mikä penkkitulos, hienoa! Määkin vielä joskus sadan vuoden päästä.
      Tein virheen, kun kysyin tätä tortilla-asiaa, kun kukaan ei ollut mun kans samaa mieltä. :D

      Poista
  12. Viikko sitten käytiin uimassa, koska lapsia oli liikaa per neliö ja ne rupes hyppii seinille. Luntaa siis kaivataan.

    Kyllä osaan.

    Jaksoin wodin vetää läpi annetuilla painoilla, vaikka aluksi epäilin.

    Pitää lämmittää jis syö tortillana. Voi myös laittaa levite+kinkku+juusto+tomaatti/salaatti-kombo ja siitä tulee wrappi :)

    Friteeratut toukat. Jauhoisia olivat.

    Kiitos blogista! Tykkään kovasti.
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimahallissa on kyllä hyvä kuluttaa energiaa, pahinkin sähkösaapas on aika väsynyt uimisen jälkeen.

      No niin, mahtava liikuntaonnistuminen! Mieti kun et olisi edes kokeillut ja olisit edelleen siinä uskossa, että et jaksa niillä painoilla tehdä.

      Toi wrappiajatus on hyvin mielenkiintoinen, vaikka Rahkaäijän mielestä kuulemma outo. :D Ja noi toukat ei kuulosta kovin herkulliselta.

      Kiitos itsellesi, kun luet!

      Poista
  13. Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa?

    Tapaninpäivänä käytiin Kuohussa kynttiläuinnissa, sit käytiin anoppilavierailulla Nastolan uimahallissa, jossa uin 1300m. Ja muutama päivä sitten käytiin plutimassa Nokian Edenissä. Uinti on hyvä harrastus! Meillä 2 & 4 -vuotiaat tytöt joita koitetaan käyttää ahkerasti uimassa, aviomies harrastaa triathlonia, joten sikälikin uimahalli on meille luonteva ajanviettopaikka. :)

    Osaatko leipoa korvapuusteja?

    Osaan, mutta liian harvoin tulee siihen hommaan ryhdyttyä! Mieskin osaa tosi hyvin!

    Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla?

    Varmaan just se 1300 m uinti. :D

    Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen?
    (Tämä on ikuisuuskiista meillä!)
    Se riippuu siitä, että pitääkö täytteitäkin lämmittää mikrossa, vai onko ne jo valmiiks lämpöisiä.

    Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut?
    Onhan sitä kaikenlaista tullut maisteltua, mordvalaista kaalipiirakkaa, etanoita, mustekalaa yms. Mutta kaikki nämä on olleet oikein maukkaita!

    T. Eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että teillä on koko perheen uintiharrastus. Ja kun muksut alottaa noin aikasin, niin niistä tulee varmasti jotain uinnin maailmanmestareita! Ylipäätään on aina kiva nähdä lapsia liikkumassa, teki ne mitä vaan liikuntaa.

      Rahkaäijäkin osaa leipoa korvapuusteja, mutta se laittaa sinne täytteeksi kaakaojauhoa!?!

      Siis mitä tää nyt tarkottaa, pitäiskö kaikki täytteetkin lämmittää? :D Tai no riippuu varmaan täytteistä, jos laittaa tomaattia niin sitä ei tarvi lämmittää. Vai pitääkö?

      Etanat on ihan makoisia, varsinkin kunnon aurajuustoliemessä. :D

      Poista
  14. Koska mun kastanjaelämys oli jouluna luokkaa "ooooooh!", on pakko kommentoida asiaa. Te ootte nimittäin luullakseni toimineet kastanjoiden kansaa vähän kuin jos lähtis kyykkäämään sandaalit jalassa hiekkarannalle! Eli olosuhteissa ja varusteissa on ehkä parannettavaa, vaikka makuasioita nää tietysti silti on.

    Luulen siis, että teillä jäi kastanjat pahasti raaoiksi. Lisäksi ne kannattaa kuoria sormin (ennen uunia tehty viilto tekee kuorimisesta aika helppoa), minkä jälkeen syötävää jää enemmän kuin haarukalla nyhertäen. Kypsien maku on semmonen bataatin ja pähkinän sekoitus. (Eli just sellainen, jossa nokare voita kruunaan kaiken.)

    Jos joskus vielä aiotte hullutella kastanjoilla, voin tarjota konsulttiapua kunhan ehdin avata kastanjaneuvontalinjan!

    Asiallisesti vastaan sitten vielä muuhunkin:
    -Uimahallissa kävin 2014.
    -Juoksin 5 km ennätykseni vuodenvaihteessa.
    -Tortillalätty PITÄÄ lämmittää etukäteen, muuten se jäähdyttää täytteet. -Durian (se hullun pahalta haiseva avokadon ja valkosipulin risteytyksen makuinen hedelmä, jota ei saa joissain maissa viedä esim. bussiin sakon uhalla) vie eksoottisuusmitalin ruokakokemuksissa.

    Hyvää alkavaa vuotta ja mars kisoihin rikkomaan se 300!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onko syy sittenkin meissä eikä kastanjoissa!? Mä ehdin jo huolestumaan! Ne saatto tosiaan olla liian vähän aikaa uunissa ja ainakin osa niistä oli vähän semmosia huonolaatuisen oloisia ja kämäsiä sisältä. Kastanjaneuvontalinja olisi kyllä mainio, ne voisi vaikka suoraa sieltä kansalaisneuvontapuhelimesta suoraa yhdistää kastanjapuhelimeen!

      Ikinä kuullukaan tommosesta Durianista! Aika erikoisen näkösiä kavereita. Ja wikipediassa sanottiin, että voi kuolla jos semmonen putoo päähän. Aika rajua!

      Kiitos samoin ja kyllä jotkut kisat pitää tässä alkuvuodesta käydä kokeilemassa!

      Poista
  15. Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa?
    Yli kolme vuotta sitten. En ole varsinaisesti mikään uimari, yleensä pulikointi rajoittuu kesäisin mökkireissujen järvessä kastautumiseen. MUTTA nyt vastaan tähän patteristoonkin ihan siksi, koska olen lupautunut ensi lauantaina menemään treenikavereiden kanssa oikeasti uimaan! Parempi uimari näyttää vähän vapaauinnin tekniikkaa, katsotaan mitä siitä sitten tulee. :D

    Osaatko leipoa korvapuusteja?
    En ole leiponut mitään pullaa sitten yläasteen kotitaloustuntien (noin 13 vuotta sitten?!). Reseptin kanssa varmaan saisin jonkin sortin puusteja aikaiseksi, ilman reseptiä en viitsisi edes kokeilla.

    Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla?
    8 toiston sarja maastavetoa 102 kilolla.

    Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen?
    Tietysti.

    Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut?
    Hmm... hevosenlihasashimi Japanissa? En ole mitään kovin eksoottista maistellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, ota sitten kaikki irti uimaopastuksesta! Mää kans jo mietin, että pitäiskö mennä johkin uintitekniikkakurssille, kun mun meno on varmaan hirveen vaivalloista räpiköintiä. Ties vaikka kuinka hyvä olisin, jos oikeesti osaisin uida kunnolla. :D

      Hei hullu mavesarja, alkaa hengästyttään jo pelkästä ajatuksesta! Mutta se fiilis, joka tommosen tapposarjan jälkeen tulee, on aivan parasta.

      Kannattaa joskus maistaa savustettua hevosta, se on hyvää!

      Poista
  16. Vastaan kastanjakysymykseen vaikkei sitä kysytty: tarkista että kastanjat on hyviä ja kovia.laita uunipellille ja kypsennä.sopiva kypsyys on, kun kastanja ei ole kuivanut kovaksi, nutta on pehmeä ja karamellisoitunut, hieman sokerisen makuinen. Kaikkeen tottuu ja olen tutustunut näihin saksan joulumarkkinoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä vielä joskus annan kastanjoille uuden mahdollisuuden, kun tais vähän olla omaa vikaa tuossa kokeilussa, kun ei tullut hyviä!

      Poista