sunnuntai 11. lokakuuta 2015

RAHKAMTB 2015

Tänään kauniissa Lamminpään maisemissa järjestettiin RAHKAMTB-maastopyöräilykilpailu. Kilpailu oli salainen, eikä sitä ollut mainostettu missään. Paikalle saapui silti kaksi osallistujaa, nimittäin Rahkamuija ja Rahkaäijä. Koska kilpailu oli niin salainen, jäi järjestävä tahokin vähän epäselväksi. Osallistumismaksu oli nolla euroa, mutta osallistujilta vaadittiin älypuhelimet, jotta reitin seuraaminen olisi mahdollista. Ajanottoa kysellessä kilpailijat saivat vastauksen, että kannattaa katsoa kelloa lähtiessä ja perille päästessä, niin tietää kauanko on mennyt. Kisan lähtö oli Lamminpään ulkoilumajalta ja maali samassa paikassa. Hyvin jännittynein mielin kaikki osallistujat asettuivat lähtöviivoille valmiina kisaamaan!
Naisten sarjassa kultamitalista taisteli Rahkamuija.
Miehissä voittoa haki läskipyörällään Rahkaäijä!
Kilpailijat huomasivat heti, ettei RAHKAMTB:n reittiä ollut merkitty lainkaan, vaan kisareitti piti yrittää keksiä itse. Kisassa ei kuitenkaan onneksi ollut mukana mitään amatööreja, joten kärkijoukko löysi metsästä hyvän reitin ja muut seurasivat perässä.

Vaikka kilpailusta ei ollut kerrottu kenellekään, reitin varrella oli silti runsaasti katsojia, jotka auttoivat väsyneitä kilpailjoita jatkamaan eteenpäin kannustuksillaan.
Matkan varrella oli myös hyvin haastavia tilanteita, koska ufot yrittivät kaapata toisen kilpailjoista matkaansa. Rahkaäijä sai kuitenkin poljettua karkuun abduktointisädettä ja säästyi Marsiin joutumiselta täpärästi.
Kilpailu oli hyvin rankka ja maasto mäkistä ja haastavaa, paitsi lopussa, jolloin kilpailijat ajoivat lähinnä latupohjaa pitkin väsymyksestä johtuen. Taistelu kärkisijoista oli erittäin ankaraa, mutta tällaiset rankat kilpailut erottavat jyvät akanoista ja vain todelliset voittajat selviävät maaliin!
Ensimmäisenä maaliin keuli Rahkaäijä!
Rahkamuijan maalihyppy jäi sen sijaan vähän vajaaksi. 
Miesten sarjassa kultaa vei Rahkaäijä läskipyörällään ja heti hänen perässään maaliin saapui naisten sarjan kiistaton voittaja Rahkamuija. Kuten kunnon isoissa kilpailuissa kuuluukin, palkinnot olivat erittäin hyvät ja ruhtinaalliset. Tässä yhteiskuva onnellisista voittajista!
Rahkaäijä aikoo lähteä lahjakortillaan Etelämantereelle ajamaan läskipyörällä ja Rahkamuija suunnitteli maailmanympärysmatkaa, jossa pysähdytään kaikissa maailman Disneyland-huvipuistoissa. Kun matkat on tehty, on aika ruveta reenaaman ensi vuoden RAHKAMTB:tä varten, sillä näin kovatasoisessa kilpailussa ei tulla voittajaksi sohvalla makoilemalla! Reenit jatkukoon!

6 kommenttia:

  1. Olipas kiperä kisa! Onnittelut voittajille =D
    Maastopyöräily on niin jees. Onko teillä tarkoitus jatkaa maastoilua läpi talven?

    t. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voitto maistui erittäin makealta. :D

      Joo siis vuoden parhaat maastopyöräkelit on vasta edessä! Eli pyöräily todellakin jatkuu läpi talven. :)

      Poista
  2. Täytyy olla Rahkamuijan (ja äijän) ihan asenne ihmisiä! Hevirokkia ja sporttielämää vai miten se menee? Sattumalta piti ihan tulla kurkkaamaan, joskus aiemminkin kävin kurkkaamassa ja nyt heti perään vuoden päästä uudelleen;) Ehkä jatkossa pari kertaa enemmänkin kun muistaa jaksaa viittii kerkee jne jne. Hienoja juttuja , mukava lukee. Tsemppiä ja terkkuja Rahkoille sinne toivottelee ei niin sporttinen eikä ehkä niin hyvä bloggaajakaan, mutta jonkinlainen kumminkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kun pistää Sapatoonit soimaan, niin kyllä sportti kulkee!
      Kerran vuodessa on oikein hyvä tahti, ei täällä yhtään useemmin tartte käydä. :D Vuoden päästä on varmaan edelleen ihan yhtä pöllöt jutut täällä. Tsemppiä sinnekin reeneihin, kohta alkaa hiihtokelitkin! Tai no ei nyt ihan viä, mutta ehkä joskus kolmen kuukauden päästä!

      Poista
  3. :D tätä juttua lukiessa nauratti! Terv Reettaliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Reettaliini, miksi nauroit vakavalle pyöräkisallemme? :D

      Poista