keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Lahjattomat reenaa elikkä Cooperin testi

Kaikki parhaat ideat tulee aina juuri ennen nukahtamista iltaisin ja viime viikolla eräänä iltana sain kuningasajatuksen, että voitais käydä Rahkaäijän kanssa juoksemassa Cooperin testi, ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Ideaan inspiroi myös mainio Dream of Fire -blogi, jossa tavoiteltiin 2800 metrin tulosta pelastusopiston pääsykokeissa. Mää olen juossut Cooperin vain kerran aikaisemmin elämässäni ja se oli yhdeksännen luokan syksyllä ja silloin kiskoin tytöistä kaikkein kovimman matkan eli 2550 metriä. Näin jälkeenpäin vähän rohkenen epäillä tuota tulosta, oliskohan ollut vähän mittavirhettä juoksuradan pituudessa? Mutta joka tapauksessa edellisestä Cooperista on aikaa yhdeksän vuotta.
Hervannan kentällä oli muitakin juoksemassa ja ne oli semmosia ihan oikeiden juoksijoiden näköisiä tyyppejä, eikä mitään tuulihousukavereita. :D
Mä, Rahkaäijä ja Rahkaäijän sisko (olkoon hän Rahkasisko!) oltiin sovittu treffit Hervannan urheilukentälle seitsemäksi. Tänään valmistauduin koitokseen polkemalla töihin ja takaisin ja viuhtomalla siellä kahdeksan tehokasta tuntia. Varsinaisesti en voi leuhkia reenin määrällä tässä asiassa, koska viimeksi olen juossut vuosi sitten syksyllä yhden lenkin. Mutta lahjattomat reenaa, kai sitä nyt jonkun kolme tonnia voi vetää ihan minä päivänä hyvänsä!
Rahkaäijä ilmoitti yhden kierroksen jälkeen, että juoksut oli sitten siinä, ei pysty!
Mulla ei ollut kovin loppuun saakka hiottua alkulämmittelysuunnitelmaa ja lähinnä hölkkäilin rataa ympäri, ensin vähän hitaampaa ja sitten vähän kovempaa. Koko touhu meinasi alkaa hieman epäilyttämään, kun lenkkarit tuntui huonolta, kovaa juokseminen ikävältä ja vähän pissahätäkin oli. Olin kuitenkin jo päättänyt, että kun on kerran oikein Hervantaan asti tultu, niin eiköhän sitä nyt 12 minuuttia jaksa hölkätä. Rahkaäijä otti aikaa ja mää ja Rahkasisko lähdettiin matkaan.
Hyvin oli voimia, kun jaksoi morjestella kamerallekin!
Ennen starttia sovittiin, että koitetaan pitää kahden minuutin kierrosaikaa, jos sillä saisi vaikka 2400 metriä kasaan. Ajattelin, että se nyt on sellainen matka, että eiköhän sen pysty väkisin repimään. Lähdettiin aika rauhassa liikkeelle ja ekan kierroksen jälkeen Rahkaäijä huuteli, että tasan kaksi minuuttia on mennyt. Mulla oli taktiikkana pysytellä Rahkasiskon takana koko ajan, eikä päästä edellä pomppivaa vaaleaa kihraponnaria metriä kauemmas. Jänikseni pitikin oikein hyvää tahtia ja toisen kierroksen lopussa aikaa oli kulunut viisi sekuntia vajaat neljä minuuttia. Aikataulussa ollaan!
Otettiin varsinkin pari ensimmäistä kierrosta ehkä vähän turhankin leppoisasti, koska ei tuntunut ihan tolkuttoman pahalta, vähän vaan.
Vetävä askel, se on tärkeetä!
Kolmannella kierroksella jopa funtsin, että juokseminen on ihan kivaa ja mikäs tässä Sabatonia kuunnellessa. Neljäskin kierros meni vielä kohtuullisesti, mutta viidennellä alkoi jo vähän hapottaa kun koitettiin vähän kiristää tahtia. Kuudennen kierroksen alkaessa revittelin jäniksestäni ohitse, koska aioin juosta lopun aivan täysiä. Rahkaäijä lähti tälle kierrokselle mukaan juoksemaan ja huusi koko ajan kannustuksia. Viimeisessä kaarteessa ennen 2400 metrin rajapyykkiä ajattelin, että jos olisin nössö, niin nyt jäisin vaan maahan makaamaan. En kuitenkaan jäänyt ja yritin kiskoa lisää metrejä, kun tiesin, että aika käy vähiin.
Ilme kertoo kaiken.
Vihdoin kuului Rahkaäijän SEIS-karjaisu ja lysähdin maahan istumaan. Pääsin kaarteen loppuun ja Rahkasisko makasi kaarteen alkupuolella eli ainakin vähän sain kaulaa hänen tulokseensa. Rahkaäijä mittaili matkaa ja ihan kun ei otettu selvää radan kaikista viivoista, päädyttiin siihen, että mää juoksin noin 2575 metriä ja Rahkasisko 2500 metriä. Hyvä me!
Missä meidän mitalit ja mitalikahvit viipyy??
Jalat on aivan sairaan kipeet nyt, mutta muuten ei ollut ihan kohtuuttoman raskasta ja se on merkki siitä, että vähän kovempaakin olisi voinut juosta. Mutta ei paljon! Ei hullumpi suoritus tällaiselle juoksun välttelijälle. Veikkaan, ettei onnistuisi välttämättä ihan kaikilta voimanostoseuramme jäseniltä, kröhöm... (Kyllä, tää oli haaste!) Virallisen taulukonkin mukaan kunto on molemmilla hyvä, hienoa!
Hei jos olisin yli 30-vuotias, tulos olisi erinomainen! Taulukko löytyy esim. täältä
Kentällä oli myös ihan oikea jänis. Paljonkohan siltä irtoaisi 12 minuuttiin?
Loppuun oli pakko vähän hölkötellä kenttää ympäri, sillä vähän tuntui, että reisien tilalle on valumassa betonitolpat. Silti kokeilin vielä olisiko musta aitajuoksijaksi. Kentällä on tuskin koskaan ennen nähty yhtä sulavaa ja vaivatonta liikehdintää! Nyt äkkiä varaan lippuja Rioon!
Rahkasisko suunnitteli, että kahden viikon päästä juostaan taas Cooper, mutta mää olen aivan valmis odottamaan jälleen yhdeksän vuotta seuraavaa testiä. Sainhan on muuten 25 metriä lisää ysiluokan tulokseen! Tällä vauhdilla olen aikamoisessa juoksukunnossa joskus 180 vuoden päästä. Silloin menee yli 3000 metriä!

18 kommenttia:

  1. Hyvä Annii!!! Terveisin RetuReitkallista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Mulla on vatsalihakset aivan kamalan kipeet ja se on Retu sun vika! :D

      Poista
  2. Rahkaäijä on mun idolini. Yksi kierros riitti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa juoskin 4 kierrosta! aluksi yhden kierroksen, jonka jälkeen totesin, ettei reisistä irtoa kyllä 12 minuuttia tyydyttävällä teholla. Sitten vielä hetken miettimisen jälkeen 2 testi kierrosta lisää, jotka vahvistivat päätökseni. Ja loppuun vielä zemppi kierros tyttöjen kanssa.

      Täytyy kyllä myöntää, ettei coopperi mene ihan vaan pyöräilemällä ja rautaa nostamalla ihan niin kuin ennen vanhaan. Reidet eivät vaan suostu tollaiseen 1:30 kierrosvauhtiin mitä kohtuu tulos vaatisi.
      -Rahkaäijä

      Poista
    2. Jos lahjattomat reenaa, niin tosilahjakkuudet juoksee vaan yhden kierroksen. :D

      Poista
    3. Nämä testikierrokset vain vahvistavat sanontaa, että ne joilla on pelisilmää eivät juokse. :)

      Poista
  3. Mää aattelin, että tuleeko tästä yhtä sujuva menestystarina Sappeen MTB:stä, mutta sehän sujui hertsyykkelis oikeasti!! Hyvä Team Rahka! :)
    t. Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahha, mää kans vähän ajattelin lämmittelykierroksien aikana, että nyt saadaan jatkoa "menestystarinoiden" saagaan, mutta jos niin olisi käynyt, en olisi puhunut blogissa mitään koko Cooperista. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan hauskaa vähän kokeilla tuollasta pitkästä aikaa. :)

      Poista
  5. Onnittelut taas hurjista tuloksista. Alkukesästä kokeilin juosta noin 3km lenkin ja 12minuutin jälkeen olin noin 2,1km kohdalla, kierroksella olisin hävinnyt.
    Ei vain ole juoksutekniikkaa koskaan ollut, onneksi pyörä liikkuu vieläkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jarmo! Kyllä tossa sai ihan reippaasti hölkkäillä, että sai tuon verran kasaan. Ja aivan samaa mieltä, että mitä väliä jollain juoksulla kunhan pyörä kulkee! :)

      Poista
  6. Aijai, nyt muuten nousee blogin kävijämäärät ihan törkeästi kun kirjoitit cooperista. Just nimittäin syksyisin noita cooper-höpötyksiä guuglaillaan paljon kun varmaan sitten kouluissa tehdään näitä testejä.

    Montakohan kertaa oon viime vuosina juossut cooperin ja montako kertaa joutunut pettymään :D En halua edes ajatella. Kova tulos kyllä noin vähillä juoksumetreillä! Lahjattomat tosiaan reenaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kunnon kävijäpiikkiä odotellessa! Määkin etukäteen vähän kuuklailin Cooperia, mutta päädyin vaan Demi.fi -keskusteluihin. :D

      Sulla on ollut kyllä pahaa Cooper-onnea! Mutta ei ketään kiinnosta lukea onnistumisista toisensa perään, ihmiset haluaa semmosia vaikeuksista voittoon tarinoita!

      Poista
  7. Tosi hyvä tulos!! Ja asenteella loppuun asti of coors! Todellakin juokset seuraavan cooperin nopeemmin kun yhdeksän vuoden päästä, ja jos tarttet jänistä, niin mä lähen pinkoo! :)
    T.Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ajattelin, että kai kohtuullisen Cooper-tulokseen tarvii vähän juoksureeniäkin, mutta ilmeisesti pyöräily paikkaa sitä puolta oivasti! En mää ehkä ihan kahden viikon päästä ole valmis seuraavaan, mutta ehkä tosiaan nopeemmin kun yheksän vuoden päästä. Sit pyydän sut juokseen edelle!

      Poista
  8. Rahkaäijän siskon kuuluisi kyllä olla Rahkakäly eikä rahkasisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkamaailmassa nää nimeämisjutskat menee vähän eri tavalla, kun tosimaailmassa. ;)

      Poista