sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Malmia ja heviä maan alla

Huh huh, heräsin hetki sitten päiväunilta ja mikään ei ole niin paha virhe, kuin liian pitkät päikkärit. Herätessä tuntuu, että joukko supikoiria on käynyt kakkaamassa suuhun, junarataa on siirretty muutama kymmenen metriä juuri meidän sängyn kohdalle ja kaikki tavarajunat on ajanut päältä ja ebolakin tuntuu saapuneen vierailulle, kun on niin kamala olo. Tästä olotilasta pitää vaan päästä yli ja muistaa ettei enää ikinä päiväunille ennen kuin herätyskello on laitettu soimaan 35 minuutin päähän. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja niin edelleen.

Mutta herään taas ehkä tähän maailmaan, kun muistelen vähän eilistä. Tänän viikonloppuna järjestettiin Nääshallissa (haiseva kuntoilumekka maan alla. Sinne kaikki joutuu, jos tulee maailmaloppu, koska se on myös väestönsuoja) varustevoimanoston SM-kisat. Kilpailun käytännönjärjestelyistä vastasi Tampereen voimanostajat ja kaikkien kynnelle kykenevien oli suotavaa saapua paikalle auttamaan.
Tampereen voimanostajat ja Nääshalli. "Nässy" tuli aika tutuksi silloin joskus kun kävin kuntonyrkkeilemässä siellä kaksi kertaa viikossa. 
Leokon limpuilla nostellaan, ne on virallisia.
Kasa kultaa odotti ottajaansa.
 Kisat alkoi kello 9.00 aamulla ja mulle annettiin käsiin niinkin vastuullinen tehtävä, kuin musiikki. Valkkasin siis aina uuden levyn vanhan päätyttyä ja säädin volyymia tarpeen mukaan. Tunsin oikein kuinka vastuu painoi heiveröisiä hartioitani!
DJ Rahkamuija ja virallinen kisajuomani, eli Freeway-laittikola!
Päivän aikana soi muun muassa Slayer, Mokoma, Disco Ensemble, AC/DC, Billy Talent ja Hurriganes.
Kisat oli siis kaksipäiväiset ja eilen oli kaikki naisten sarjat, miesten M70-sarja, juniorit ja avoin luokka. Tänään karkeloissa nähtiin loput miesten ikäluokat. Tästä voisimme siis päätellä, että varustevoimanosto on noin 40-70-vuotiaiden miesten mielipuuhaa, koska heitä on kisoissa eniten.
Ehdottomasti päivän kovin nostaja mielestäni oli Eila Kumpuniemi 74 vuotta ja 49 kiloa, joka teki viimesessä maastavedossa Suomen ennätyksen  121 kiloa. Vetää aika hiljaikseksi. Kun kävin onnittelemassa rouvaa, sanoin että pitää itekin alkaa oikeesti reenata tai Eila vetää ohi.
Toinen suosikkini oli 63-kilosissa kisannut Riina Lahti, joka paukutti ihan jäätäviä tuloksia. Muun muassa veti maasta 170 kiloa. Niin kova muija!
 Varustevoimanosto meinaa siis sitä, että kilpailija saa käyttää kyykkypukua ja penkkipaitaa ja muita heepeleitä, jotka auttavat nostossa. Klassisessa eli raakavoimanostossa näitä varusteita ei saa käyttää. Eilen kuitenkin moni etenkin junioreita kilpaili ilman varusteita, koska niiden käyttö ei ole pakollista. Varsinkin juniorisarjoissa ei tarvinut pelätä menettävänsä kultamitalia sen vuoksi, koska suurimmassa osassa sarjoista oli vain yksi osanottaja. Raakavoimanosto on nykyään ilmeisesti kovemmassa huudossa ja se näkyy kisojen osallistujamäärissäkin.
Ainoa kuva, jonka otin penkin aikana. Ove Lehto ja kohtuulliset penapainot.
Veikko tiskaa tangon puhtaaksi.
Aamulla nosteltiin siis naisten sarjat läpi ja iltapäivällä alkoi miesten sarjat. Mulla oli kuuluttajan vieressä huippupaikka nähdä kaikki nostot ja siitä oli helppo nähdä kyykkyjen syvyyden ja muut kriittiset jutut. Sain vaan istua, kun Rahkaäijä ja muut levymiehet hikoilivat lavalla ja vekslasivat levyjä paikalleen. Tangon ensimmäinen paino pitää aina laittaa tekstipuoli kisaajan päin ja nauroin, kun Rahkaäijä levymiehenä unohti sen melkein joka kerta, mutta onneksi lavan laidalta huomautettiin siitä joka kerta.
Ettei nyt vaan tanko katkeis?
Kenneth Sandvik ja 400 kiloa. Varmistajatkin myönsi, että vähän kuumotti!
 Pidän kovasti kaikista tilastoista ja poiminkin eilisen päivän tuloksista muutaman kiinnostavan seikan.

  • Lauantaina lavalla nähtiin 59 nostajaa.
  • Kisojen nuorimmat osallistujat olivat syntyneet vuonna 2000 ja vanhin vuonna 1935, ikäeroa heillä oli siis kepeät 65 vuotta.
  • Kevyin osallistuja painoi kisapunnituksessa 44,8 kiloa ja painavin 142,8 kiloa. 
  • Kyykyssä kevyin paino oli 25 kiloa ja raskain 380 kiloa. (400 kilon kyykkyä ei tuomarit hyväksyneet yhdelläkään kolmesta yrityksestä.)
  • Penkissä hyväksyttyjä nostoja nähtiin 27,5 kilon ja 355 kilon välillä.
  • Maastavedossa hyväksytyt  nostot vaihtelivat 52,5 kilon ja 350 kilon välillä
  • Nostoja tehtiin yhteensä 476 kappaletta, joista nopeasti laskettuna yhteensä 140 nostoa hylättiin syystä tai toisesta. Laskelmani mukaan neljä nostajaa käyttivät kaikissa lajeissa kaikki kolme nostoansa, eikä yhtään näistä hylätty.

Nyt olisi 56 sekuntia aikaa aloittaa nosto, tai muuten tulee kolme punaista valoa. 
Nääshallissa tuli siis vietettyä melkein yksi kellon ympärys ja sen jälkeen sauna maistui ja meillä olikin saunassa kunnon jälkipelit ja spekuloitiin kisojen tapahtumia ja nostoja. Pitkä, mutta erittäin mukava päivä!
Tänä aamuna ei ollut kello herättämässä, mutta puoli yhdeksän aikaan alkoi vaativa varpaiden pureminen (saa arvata kuka puri, ei ollut siis Rahkaäijä) ja se oli varmaan ihan sopiva aika herätä. Kissojen saatua aamupalan huomasimme, että ihan kaikki potentiaaliset aamupala-asiat oli loppu. Ei ollut maitoa puuroon, ei ollut leipää, ei ollut banaania, ei ollut mitään. Kriisien torjuntataitoni ovat kuitenkin ensiluokkaiset, koska keksin erittäin nopeasti, että jääkaapissa on muusin jämät viikolta. Siis rieskoja! Paha vaan, että muusi oli bataatista tehtyä, niin perunarieskat jäi vain unelmaksi, mutta ei ne bataattirieskatkaan hullumpia olleet!
Juusto sulaa päälle, mmmm!
Koska iltapäiväksi oli ohjelmaa, piti päivän treenit saada pois alta jo aamupäivällä. Eilisen jälkeen tuntui, että en halua nähdä enää ikinä yhtäkään kyykkyä tai maastavetoa, mutta kyllähän niitä ite voi vähän tehdä ja pitää vaikka silmät kiinni kun muut treenaa. :D
Tässä teen vähän tilaa pakaroihin ja takareisiin, että sinne mahtuu paljon paistettua riisiä ja friteerattuja asioita. 
Aamupäiväjumpan jälkeen pistäydyttiin taas kerran Sammonkadun Pikku Pandassa buffetpäivällisellä, eli kiinalaista napa täyteen. Sen jälkeen tulikin sitten pakottava tarve niille päiväunille, mitä lie unipilleriä olivat currykanan sekaan pistäneet. Mutta nyt taas elämä voittaa ja päiväunikrapula on kaukainen muisto vain!
Ensi viikosta tulee oikein hyvä ja kiva, sen tiedän jo nyt. Tällä pöhköllä Leoko-mangustin kuvalla toivotan hauskaa viikkoa myös muille!
Minä Timon, missä Pumba?

12 kommenttia:

  1. Kehuja meidän nostajalta kyykyn varmistajille, etenkin kuin viimeinen kyykky oli vähän tiukka, mutta varmistajat olivat kärsivällisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmistajat oli hyvin hereillä koko ajan, mutta eivät hätäilleet!

      Meinasin tulla morjestaan, mutta en ollut ihan satavarma että se oot sä, niin en tullut. :D

      Poista
  2. Pikkuinen mummo saa ihan uuden merkityksen Eilan kohdalla :) Mut jos vanhin oli kahdeksankymppinen, niin kuka se oli ja mitä nosti?

    Mulla ei olis mahdollista että aamupalajutut olisi loppu, ei vaan olisi. Kananmunia mä hamstraan aina pari pakettia lisää kun viimeinen 24 kappaleen kenno avataan ja sen lisäksi hamstraan leipää pakkasen täyteen. Ja ai että kun ahdistaa ajatus että heräisin jonain aamuna ja leivän päälle ei olisi tomaattia! Puhumattakaan kahvimaidon loppumisesta..hrr.. Mulla siis olisi täydellinen ensimmäisen maailman kriisi päällä jos mun aamusta puuttuisi joku näistä osasista :D

    Leosta tulee mieleen ne marakatit jotka roikkuu hännästä puussa. Tosin yksikään apina ei ole yhtään niin söpö kuin Leoko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhin nostaja oli miesten sarjassa Arvo Tölli, joka nosteli myös tosi hurjia tuloksia ikäisekseen, muun muassa kyykkäsi 150 kiloa.

      Ihailen aamupalavarustautumista! Meille käy niin, että ihan vaan yhtäkkiä ihan kaikki on loppu. :D Meillä on aivan säälittävän pieni pakkanen, että kun siellä on kissojen lihat ja Rahkaäijän pakastevihannekset, juuri muuta sinne ei mahdu. Ennen oli lähikauppa ihan vieressä, mutta nyt joutuu lähteen peräti Prismaan asti jos mielii saada aamupalaa.

      Totta, vähän on sellasta marakatin vikaa Leokossa! Leokokaan ei kaihda kiipeilyä, mutta raukka ei aina ite uskalla tulla alas esimerkiksi eteisen ylähyllyltä, joka on melkein katon rajassa. :)

      Poista
  3. Miksei tankoa lastattu lainkaan kaksvitosilla?

    Hieno raportti, tutun oloista toimintaa tuolta toisen lajin puolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, tuolla oli vaan kakskymppisiä tarjolla. Tanko näyttää täydemmältä. :D

      Kiitos! Tanko kun tanko, niin aina on hauskaa!

      Poista
  4. Leokooooo, mikä asento!!

    Jos tulisi katastrofi ja porukkaa evakuoitaisiin Nässylle, niin mieti minkä kokoisia mörssäreitä sieltä tulis ulos, kun jengi vaan podais koko ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää se puuttuu, että se levittäis etujalatkin noin!

      Joo morjes, kaikki penkkais 200 kiloo ja kukaan ei uskaltais enää tulla Tampereelle, kun täällä olis niin hurjaa porukkaa!

      Poista
  5. löysin kanssa tän hallin just! ihan paras juttu taas vähään aikaan! ja limppuja riittää... eila on kyl kova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai niin, miksei 385, 390, 395 kyykkyä?

      Poista
    2. Nässy on kyllä huippupaikka reenata, eikä tosiaan painot lopu heti kesken!

      En tajunnut tätä jälkimmäistä?:D

      Poista
    3. et miksi siirtyi suoraan 380 -> 400 kiloon, yrittikö omaa ennätystään sitten? :D

      Poista