sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ei menny ihan lapaan

Meillä oli tänään, siis sunnuntai-aamuna, kello herättämässä 5.01. Keskustelu, jonka kävimme molempien herättyä.
- Ollaanko me oikeesti heräämässä jo nyt?
- Ei olla.
- Hyvä.
Otettiin uus yritys puoli seitsemän aikaan ja viritettiin pömpelit Amerikan taajuudella juuri sopivasti, kun 50. Mister Olympia -kilpailussa oli käynnissä miesten vapaaohjelmat. Lähetys sekoili just kun Kai Greenen piti tulla lauteille ja alkoi pelittämään vasta, kun Phil Heathin vapari oli loppusuoralla. Mutta sen jälkeen olikin hyvä aika vetää pulled porkia aamupalaksi, kun jaettiin vuoden parhailla mömmöille ja naiskisailijoille pystejä.

Lihaa leivän välissä ja näytöllä.

Mää oon aina ollut Kai Greenen naisia ja niin tulen jatkossakin olemaan, ja voittajien selvittyä vähän mietin, että tämänkö takia oikeesti heräsin. (Rahkaäijä sen sijaan mässäilee tällä Heathin voitolla varmaan seuraavat kolme kuukautta.) Vähän myös ihmeteltiin Wolfin neljättä sijaa, vaikka olis ollut kirkkaasti kolmas ja punaniska-Warrenin olisin rankannut vasta jättikoipi-Ramyn jälkeen. Meillä on liput parin viikon päästä oleviin Nordic Pro -kisoihin ja toivottavasti äijät on kuosissa vielä sillonkin.



Yleensä pidän kaikki tylsät ja ikävät asiat blogin ulkopuolella, mutta nyt en pysty, kun tälle kiehumiselle ei vaan tule loppua. Me muutettiin siis nyt loppukesästä pois Hervannasta, asuttiin 3,5 vuotta kaksiossa legendaarisessa Mikontalossa. Tampereen opiskelijasuntosäätiön (TOAS:in) Mikkis on rempattu joskus vuonna 2008 ja meidän muuttaessa kaksioon (vähän aikaa ehdittiin asua yhdessä Rahkaäijän yksiössä samassa talossa) kämppä oli ihan perussiisti ja hyväkuntoinen, eteisen kaapeista kylläkin löytyi vähän koiran karvaa, mutta ne oli nopeasti imuroitu. 

Meillä oli asunto elokuun loppuun asti ja muuttotarkastus tehtiin 28. päivä, jolloin meillä oli vielä osa tavaroista sisällä ja ainoastaan pesuhuone ja makkari oli siinä vaiheessa kertaalleen siivottu. Muuttotarkastuslomakkeeseen oli rastittu siivottavaksi kaikki mahdolliset kohdat lähtien liesituulettimen rasvasuodattimesta ja leikkuulaudasta, vaikka moisia ei edes ollut koko asunnossa. Ei siinä mitään, päätettiin, että hoidetaan tämä nyt kunnolla, ettei tule mitään sanomista ja viimeiset päivät siivottiin ja kuurattiin aivan hulluna ja kaapattiin vielä anoppikin orjatyövoimaksi. Noin suunnilleen jokainen neliösentti seinästä ja lattioista pestiin kloorilla ja keittiön kaapit hinkattiin maagisella Universal Stonella. Lisäksi Rahkaäijä kittasi umpeen eteisen seinässä olleen reiän (joskus yritettiin pistää pyöräteline seinään kiinni, mutta kappas vaan seinässä olikin jotain siirtolohkareita ja palanen seinää putosi irti.) ja kaikki taulujen paikat ja muut vastaavat seinässä olleet reiät paikattiin. Kun saatiin homma pakettiin, taputettiin itseämme olalle, että kylläpä tuli hyvä ja kelpaa seuraavan muuttaa sisään. Nuolaistiin ilmeisesti ennen kuin tipahti.
Mitä hyvää sipulista valmistuu Mikkis-keittiössä elokuussa 2013?
TOAS muisti meitä pian sähköpostilla, jonka mukaan seinät, lattiat, keittiön kaapit ja jääkaapin alunen on siivoamatta. Okei, jääkaapin alusta ei tullut mielenkään siivota, mutta väitettä muiden paikkojen likaisuudesta en osta yhtään. Otin kohtuullisen kuuman linjan TOASille ja selvisi, että näiden lisäksi myös seinän reikä pitää paikata ja astianpesukonekaappi oli asennettu huonosti. Astianpesukonekaappi asennettiin juuri niin, kuin se oli meidän tullessa ja sitä ei voinut paremmin asentaa, kun asuntopesukoneen pistorasialle menevä söhköjohto oli asennettu alunperin väärin. Muuttotarkastukset tekee ulkopuolinen firma, eikä TOASin työntekijällä tietenkään ollut mitään hummaa, miltä asunto oikeasti näytti.
Tällä viikolla tipahti sähköpostiin erittely siivous- ja korjauskustannuksista ja se oli kepeät 366 euroa. Kaikkein uskomattomin juttu kustannuserittelyissa oli seinien maalaus, joka oli maksanut 177 euroa. Siis oikeesti, seinien maalaus? Mä voin käsi sydämellä vannoa, että siellä ei todellakaan olisi tarvinnut pestä tai saatika maalata seiniä. Mä oon hyvin vihanen ja hämmentynyt tästä asiasta ja jopa ehkä hiukan häpeissäni, ei me olla niitä ihmisiä, joiden jälkeen pitää vuokrakämpän seinät maalata. 

Mielestäni oletusarvo vuokra-asuntoon muuttaessa on se, että se on siisti ja hyväkuntoinen, mutta ei kukaan varmaan odota, että opiskelija-asunto pitää olla pintaremontoitu edellisen asukkaan rahoilla. Meidän takuuvuokra oli 400 euroa ja meidän talous ei onneksi kaadu siihen, ettei saada siitä nyt juuri mitään takaisin. Toisin voi olla jollain yksinasuvalla, työssäkäymättömällä opiskelijalla, jolle tuollanen 400 euron menetys voi olla kevyt taloudellinen pommi. Jos voisin kelata ajassa taaksepäin, ottaisin asunnon ihan jokaisesta nurkasta kuvan 17. tammikuuta 2011, kun asuntoon ensi kertaa menin ja samoin elokuun viimeisenä päivänä. Ja voisin lyödä vetoa, että niissä kuvissa ei ole niin suurta eroa, että seinät pitää maalata. Totta kai asunnot kuluu, kun niissä asutaan, mutta joku roti sentään!
Mä olen nähnyt useammankin TOASin kämpän, jossa kaverit on asuneet ja nyt vähän ihmettelen, että kaikki seinätkö ne meinaa jatkossa maalata? Siivouskriteerit ovat ilmeisesti vähän muuttuneet vuosien aikana ja tämän kokeneena se tuntuu jo vähän kohtuuttomalta. Mä ajattelin aiemmin, että tällasta perseilyä voidaan harrastaa yksityisten vuokranantajien taholta, joita ei valvo kukaan mutta ilmeisesti se onnistuu myös opiskelija-asuntosäätiöltä, jota ei ilmeisesti yhtään hävetä pumpata opiskelijoiden rahoja alihankintafirmoilleen. 

Haluan kertoa tän asian ihan senkin takia, ettei ole yhtään liioiteltua ottaa tarkkoja kuvia asunnosta sinne muuttaessa ja sieltä lähtiessä, jos tulee vuokranantajan kanssa erimielisyyksiä. Me hävittiin nyt tää peli ja odottelen innolla, että saadaan 34 euroa takuuvuokrasta takaisin. Jos vaikka klooria ostaisi?

34 kommenttia:

  1. Maailma on muuttunut näköjään reippaasti viimeisen 20 vuoden aikana tältäkin osin. En muista siivonneeni kloorilla mitään ja seiniin tehdyt reiätkin jäivät kittaamatta, kun Mikontalosta muutettiin. Ei se mitään. Seuraavassa kohteessa oli lattiakin jäänyt eteisessä pesemättä edelliseltä asukkaalta, mutta tuskin oli heiltä veloitettu mitään. Tosi outoa kyllä, että seinät on maalattukin teidän laskuunne. Ennen on ollut sellainen käsite kuin asunnon "normaali kuluminen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se käsite ei taida olla enää muodissa lainkaan. Mekin muisteltiin, että ei oo meinaan kaikki TOASin kämpät ollut erityisen hohdokkaassa kunnossa sinne muuttaessa, kun on kavereita muutossa auteltu. En tiedä onko sitten asukkaiden vaatimukset koventuneet asuntojen suhteen, että pitää olla pelkkää priimaa tarjolla, mutta kyllähän vuokra-asuntoon mennessä pitää tietää, että siellä on joku muukin joskus asunut.

      Poista
  2. Hip heijaa vaan tuolle siivousjupakalle, ihan käsittämätöntä... Onneksi ei arvinnut kuitenkaan piikata asuntoa palasiksi tai rakentaa uutta taloa tilalle, jösses sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää vähän naurahdin tälle. :D Olis ne voinut vaikka hissit ja rappukäytävätkin maalata meidän piikkiin, siellä olikin oikeesti seinät vähän ruokottomat!

      Poista
  3. Aaargh, niin raivostuttavaa tuo siivoushomma! Tiedän, että Vaasassakin on yksi firma, joka lähes poikkeuksetta jättää takuuvuokrat palauttamatta milloin minkäkin syyn takia. Itse en ole, luojan kiitos, heidän asunnoissaan koskaan asunut enkä edes haluaisi tuon maineen takia, mikä heillä on. Ja omissa opiskelijakämpissä Vaasassa on ainakin ollut jos jonkinlaista reikää ja koukkua seinät täynnä ja se on aina ollut ihan fine? Huh huh. Raivostuttavaa ja niin harmi, että homma kääntyi teidän tappioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä muuttaa sellaseen firmaan vuokralle, jonka tietää heti suorilta ottavan takuuvuokrarahat itelleen, aikamoista! Muistelin kanssa, että solussa, jossa asuin pitkään oli myös reikää seinässä aika tavalla, mutta ketään se ei tuntunut häiritsevän. Aika perus, että useamman vuoden asumisen aikana pistetään jotain taulua seinään. Tää todellakin raivostuttaa, oon koko ajan ihan kiukkunen, argh!

      Poista
  4. Mä kiitän onneani että niitä paria vuokrakämppää missä kerkesin nuorena ja naiivina asua, ei omistanut ahne vuokranantaja. Nykyään ottaisin varmasti ennen-kuvat ja toimittaisin kopiot niistä vuokranantajalle sekä jollekin puolueettomalle taholle jos mahdollista.
    Eikö tuota laskua voi riitauttaa mitenkään? Tuntuu vaan hassulta että noin helposti voi ihmisiä tyhjästä laskuttaa. Itse tosin olen myös sitä tyyppiä, joka mieluummin maksaa kun aloittaa muutaman kuukauden kinastelun ja rauhanomaiselta pariskunnalta vaikutatte tekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt määkin olisin tosi paljon viisaampi ja dokumentoisin ihan kaikki nurkat ahneen vuokranantajan varalta.
      Mää vihaan kans tämmöstä kaikkea ylimäärästä hässäkkää, mutta toisaalta vihaan vielä enemmän epäoikeuden mukasta kohtelua (kohdistu se kehen tahansa), niin jos ei muuta, niin ainakin soita TOASille ja kohteliaasti kerron mitä mieltä olen niitten seinien maalailusta.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvin erikoiselta. Asutaan myös TOAS:n asunnoissa eikä olla vastaavaan törmätty vaikka takana jo 2 muuttoa TOAS:n asunnoissa. Tulee vaan mieleen voiko Mikontalojen ''maine'' liittyä asiaan, tunnetaan käsitykseni mukaan biletalona? Varmaan myös eroja näissä tarkastajissakin, osa käy nopeasti ja ruksaa vaan kaikki kohdat - en tiedä tuleeko sitten TOAS:lta jotain vaatimuksia näille tarkastajille... Kummallista, tosi ikävästi kyllä kohdeltu teitä!! Mekään olla koskaan noin tarkkaan siivottu kuin te ja silti menny läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ennen tätä kaks kertaa muuttanut pois TOASilta ja tää oli nyt ihan uutta tämmönen linjaus. Mä kans mietin, että onko tässä jotain Mikontalo-lisää nyt mukana. Se todentotta on aikamoinen bailumekka toisinaan ja voin vaan kuvitella, että sieltä löytyy oikeesti aivan hirveessä kunnossa olevia bile/koodausluolia. :D Ne tarkastajat on jostain ulkopuolisesta firmasta, että vaikea sanoa kuinka paljon ne oikeasti edes tietää kohteista, joita tarkastaa.

      Poista
  6. Reklamaatiota vaan kehiin. Mikäli jotain maalaustouhuja pitää tehdä niin asukkaalle on annettava mahdollisuus yhdessä tehtyyn katselmukseen. Mikäli vuokranantaja tekee ominensa jotain maalauksia niin ei se voi olla teiltä pois. Vuokranantajan tulee osoittaa että kämppä on teidän jäljiltä mennyt maalauskuntoon, eli jokin lappu pitää olla esittää edellisen vuokralaisen jäljiltä, jossa lukee "seinät juuri maalatut ja hohtavat hennosti kuun loisteessa".

    Ei tuommoista *erseilyä tule sietää...se on nykyään niin helppoa lähetellä sähköposteja ja laskuja. Naamatusten sitten ollaan ihan eri mieltä. Esitän katselmukseen rahkaäijälle pilottitakkia tai sopivaa MC-liiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän oudolta tää kieltämättä tuntuu, että yhtäkkiä vaan lätkästään lasku maalaamisesta, vaikka sellasesta ei ole ollut mitään puhetta. Ärsyttää aika tavalla. Toi yhteinen katselmus on hyvä pointti.
      Määpä ompelen tosta nopeesti Rahkaäijälle prosenttiliivin, niin alkaa hommat sujuun. :D

      Poista
  7. Meillä kävi vähän samoin Hoasin kanssa... Tosin muutettiin kämppään, joka oli kuin pommin jäljiltä. Seinät ja lattiat pinkkien maaliläikkien peitossa, muovimatto puhki sieltä täältä, kaappien ovet rikki, siivottu viimeksi vuosia sitten ja mikä parasta, lavuaari kahdessa osassa. Kirjattiin kaikki ylös silloin ja valitettiim, mutta ei kuulemma tarpeeksi huonossa kunnossa. Vedettiin laminaatti lattiaan ja tehtiin vaikka mitä. Jokaisessa "välitarkastuksessa" valitettiin lavuaarista, mutta ei mitään. Pois muutettaessa tuli sitten sama, pestä piti lattiasta kattoon ja suurinpiirtein seinien sisältäkin. Ja lopulta perässä tuli lasku rikotusta lavuaarista... Palo hieman käämit ja lopulta taistelun jälkeen sieltä löytyikin tiedostoista maininta siitä pari asukasta sitten. Meidän raportteja siitä ei koskaan löytynyt. Joo, suosittelen lämpimästi kaiken kuvaamista sisään muutettaessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on jännä homma kuinka valvonta pelaa vaan tiettyjen asukkaiden kohdalla ja toiset taas saa elää kun pellossa. Uskomaton juttu tuo lavuaari! Voisi kuvitella, että sellaset asiat hoidetaan kuntoon kiireenvilkkaa, mutta ilmeisesti HOASia kiinnostanut maksaa sitä korjausta ite. :D Ja sitä suurempi syy kuvata kaikki, mitä huonommassa jamassa kämppä on.

      Poista
  8. Olen sitä mieltä, ettei teidän kannata heti luovuttaa, vaan voisitte yrittää vielä ottaa TOAS:iin yhteyttä ja kertoa heille, miksi tällainen menettely ei ole teidän mielestänne hyväksyttävää. Voitte esimerkiksi koittaa vedota siihen, että seinien maalaus ym. ovat olleet tarpeen asunnon normaalin kulumisen takia, ettekä sen vuoksi ole vastuussa siitä, eikä niitä sen vuoksi saa vähentää takuuvuokrastanne. Siinä teillä on asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 25 § puolellanne. Sen mukaan "vuokralaisen on hoidettava huoneistoa huolellisesti. Vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta".

    Vaikka teillä ei olekaan varsinaisesti tätä tarkoitusta varten otettuja kuvia asunnosta, teillä saattaa mahdollisesti kuitenkin olla jonkinlaista kuvamateriaalia viimeisiltä viikoiltanne siinä asunnossa, joilla voitte yrittää todistaa, että korjaus- ja siivoustoimet eivät ole olleet tarpeen tai teidän vastuullanne.

    Ja jos mikään ei tunnu toimivan, voitte kokeilla mainita sanan käräjäoikeus. Luulen nimittäin, ettei TOAS:illa ole kauheasti halukkuutta päätyä oikeuteen asian johdosta, sillä heilläkään ei todennäköisesti ole tarjota mitään objektiivista näyttöä asunnon kunnosta.

    Ja vielä sellainen juttu, että jos satutte saamaan takuuvuokranne takaisin, teillä on oikeus vaatia sille viivästyskorkoa. Korkolaista löytyy lisätietoa.

    Toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tavailin eilen tuota vuokrauksesta annettua lakia ihan tän kommentin inspiroimana. Mun täytyy nyt selvittää varmaan, että mitä ne on siellä maalaillut ja minkä takia. Ja blogin vuoksi kuvia kyllä löytyy asunnosta jonkin verran.
      Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  9. Voi ei mikä juttu! Kompaan edellisiä, kannattaa yrittää edes päästä puhumaan tosta naamakkain, eihän noin ovi tehdä :O Oon tosi pahoillani teidän puolesta :(

    p.s. Rahkaäijän snorkkeli onkin kätevä apu sipuleiden pilkkomiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi homma tosiaan, että piti näin käydä, mutta se onneks vähän lohduttaa, että nyt ollaan ihan unelmakodissa!
      Jep, niin on ja voi vielä näppärästi hengittääkin ton putken kautta puhdasta ilmaa. :D

      Poista
  10. Mä melkein väittäisin, että nimenomaan vuokrayhtiöt on niitä, jotka aina nyhtää takuuvuokrasta jotain. Niille se on vaan bisnestä, eikä ikinä se vuokralaisen kanssa asioiva ihminen ole se sama kuin tarkastava. Yksityisellä puolella homma on jotenkin henkilökohtaisempaa. Ja silloin on vaikeampaa olla mulkero. Mutta tää on mutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä tuokin, asukkaat on pelkkiä numeroita ja vuokratuloja, niin sillon ei paljon liikuta. Mutta oon yllättynyt, että opiskelija-asuntosäätiökin kehtaa tehdä tämmöstä!

      Poista
  11. Tosi paska juttu kyllä tuollanen! Eihän tuo noin voi mennä!! Toivottavasti saatte järjestettyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo äläpä! Ilman tämmöstä hässäkkääkin olis pärjätty...

      Poista
  12. Kuulostaa ikävän tutulta. Muutin noin vuosi sitten pois TOASin yksiöstä Herrainpuistosta ja kun vuokravakuutta ei kuulunut takaisin, kyselin, että missä vika. Olin jättänyt siivoamatta yhtä sun toista (uunin pellit, jääkaapin alusen, patterin välin ja jonku ilmanpoistoventtiilin nyt mainitakseni). Saman virren sain minäkin, kun kyselin että mitä vattua. Että ulkopuolinen tekee tarkastuksen jaadi jaadi. Multa pidtettiin onneks vaan jotai siivouskuluja, mutta kyllä se kirveli. Tein aikanaan valituksen kuluttaja-asiamiehelle. Asia ei vissiin oo edennyt.. Nyt asun taas TOASilla yksiössä ja tänne muuaatessani kaikki kaapit oli ihan paskaset ja jääkaappi ihan sottanen. Ilmotin TOASille asiasta, että ei oo kovin siistii, mut ne ei kommentoineet asiaa mitenkään. Sanoisinko, että aika p*ska pulju tää TOAS, mut pakko asuu, kun yksityinen on vähän kallis. Innolla ootan sitä päivää, kun muutan pois ja saan taas jonku paskanakin tästä. Ilmeisesti TOASin linja on, että nipistetään jokaisen lähtijän vakuudesta vähän, niin voidaan jatkossakin pitää halpoja vuokria tai jotain......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon kuullut viime aikoina enemmänkin tämmöstä, että ei mene hommat ihan putkeen TOASin kanssa, saa tapella millon mistäkin. Toi jääkaapin alunen on oikein mainio rahastuskohde, kun sitä ei varmaan kukaan huomaa siivota ja sitten tulee joku siivoojatäti ja pyyhkäsee sen puhtaaks ja pistää viidenkympin laskun.
      Kyllähän ne halvat vuokrat on jotenkin kompensoitava...

      Poista
  13. Vähän vaikuttaa siltä että joku yksityinen ulkopuolinen firma yrittää tehdä lisätienestiä, joko itselleen tai TOASille niiden pyynnöstä. Olitteko mukana tarkastuksissa? Ainakin siihen pitää olla mahdollisuus tai oikeusturva on nolla.

    Epäoikeudenmukaisuutta ja mielivaltaa pitää aina vastustaa joten tsemppiä taisteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä huoltofirma hieroo karvasia käsiään yhteen, kun TOASin kämpät on ehtymätön kultakaivos. Ei oltu mukana missään tarkastuksessa. Olis voinut olla ihan mukavaa olla mukana. :D

      Poista
  14. Pakko kertoa oma kokemus tämmösestä. Opiskelija-asuntofirmoista kuulee aina yhtä jos toista ja itselleni oli ehdoton nonono. Sitten tulikin ylläri muutto toiselle puolen Suomea, aikaa 2 viikkoa. Meille ei oikein jäänyt sillä hetkellä muuta vaihtoehtoa kuin hakea kyseisen kaupungin opiskelija-asuntoa ja toivoa parasta. Saatiin asunto. Avaimet hakiessa meitä opastettiin täyttämään netissä saapumisilmoitus johon voitiin merkata kaikki epäkohdat. Heti ku uuteen asuntoon astuttiin alettiin syynäämään paikat, ottamaat pienistäki asioista kuvat ja netin kautta täytettiin näistä se ilmoitus. Asuttiin siinä vain muutama hassu kuukausi ja itselleni oli alusta alkaen selvää että tulen olemaan lopputarkastuksessa mukana, jotta voin omin silmin nähdä kaiken mistä meille voitaisiin mitään sanoa. Haistoin ehkä palaneen käryä kun tarkastajaa ei sovittuna aikana saapunut. Useiden soittojen jälkeen selvisi ettei varaamaani tarkastusaikaa ollu kirjattu mihinkään. Lopulta tarkastajien saavuttua paikalle kaikki meni onneksi hyvin. Kehuivat siivousjälkeä. Näin jälkikäteen mietittynä mietin aina että koittikohan ne kikkailla, että tarkastus olisiki ollu ilman meitä ja näin ollen lisälaskut perään olis ollu helppo laittaa? Mutta jatkossakin jossittelujen minimoimiseksi tulen olemaan itse läsnä tarkastuksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole yhtään väärin olla vähän valppaana. Toi on viisastakin ilmottaa heti kaikesta viallisesta! Määkin olisin varmaan ollut ihan vauhkona, jos tarkastaja ei olisi ollut paikalla oikeaan aikaan. Meillä mun mielestä luki jossain, että tarkastuksesta ei ilmoteta asukkaalle, joten samanlaista paikallaolomahdollisuutta ei ole. Onneks teillä meni kaikki hyvin. :)

      Poista
  15. Ei hitto, mitä touhua! Mä kävin jo hysteerisenä tietokoneen läpi ja varmistin, että on melkein neljän vuoden takaiset kuvat edelleen tallessa. Ja löysin jonkun lomakkeenkin, johon olen kirjannut kaikki epäkohdat muuton yhteydessä. Onpahan sitten jotain, mitä näyttää lopputarkastuksen yhteydessä. Ihan jännittää, että toimiiko Ellillä hommat samalla tavalla, kuin TOASilla. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oma kokemukseni kommenttisi yläpuolella on juuri Ellistä :)

      Poista
    2. Kaukaa viisas olet Marika! Mää toivon, että tää on vaan jotain TOASin tötöilyä, eikä mikään maan tapa nykyään. Ehkä siä Itä-Suomen suunnalla ollaan vähän reilumpia. ;)

      Poista
  16. Löysin sattumalta tän blogin, kun puolisolle kävi Toasilta pois muuttaessa nyt aivan samalla tavalla; vuokravakuutta ei kuulunut takaisin, ja kun sitä kyseltiin, Toasilta vastattiin vain että asuntoa on jouduttu remontoimaan, ja lasku tulee perässä sitten kun selviää, paljonko se maksoi. Mistään rempasta tai lopputarkastuksesta yleensäkään ei ollut kuulunut mitään, eikä varmaan olisi kuullutkaan jos sitä itse ei olisi alettu kyselemään. Itse asun vielä hetken Toasin asunnossa ja saas nähdä, onko sama tilanne itsellä edessä. Joskus vuosia sitten asuin Toasilla kolmen hengen solussa, ja jokaiselta meiltä kolmelta oli pidätetty puolet vuokravakuudesta poismuuton yhteydessä millä tekosyyllä kultakin. Kaikilla oli asunto siivottu ja paikat kunnossa.

    Olisi mukava kuulla nyt arvoisalta Rahkamuijalta, miten tämä case on päättynyt, kun tästä teidän muutosta on nyt jo aikaa. Tämä ei varsinaisesti blogin aihepiiriin liity mitenkään, mutta auttaisi suuresti tässä omassa taistelussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Tosi ikävää kuulla, että TOASilla jatkuu sama meininki. Mää olin jotenkin niin puhki ja poikki koko muutosta, että en jaksanu ruveta tappeleen, mikä nyt vähän jälkikäteen harmittaa. Olis pitänyt! Yhden huutopuhelun soitin sinne, mutta kirjallista valitusta en jaksanu sitten tehdä. Toivottavasti te teette! Olen kuullut tän postauksen jälkeen useammankin tarinan siitä, miten TOAS on tavalla tai toisella kusettanut asukkaitaan, eli ei tämä ihan tavatonta ole.

      Poista
    2. Ja ota nyt äkkiä sitten kuvat omasta TOAS-kämpästäsi, että on jotain näyttöä asunnon kunnosta, jos tulee ongelmia jälkikäteen!

      Poista