sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ihan pieni Leoko

Kohta blogin nimeksi sopisi kuvaavammin Kissamuija, mutta olen vähän innoissani nyt. Tiistain asuntomessureissulla kävin katsomassa yhtä pentuetta Jyväskylässä ja se oli menoa viimeistään siinä vaiheessa, kun punaturkkinen poikavauva nukahti syliini.






Pennut ovat abivariantteja eli abessinialaisia, joilla on pitkäkarvageeni. Abessinialaisia käytetään toisinaan pitkäkarvaisten somalikissojen kasvatuksessa ja näiden pentujen äiskä on somali ja isä komea abessinialainen.
Mamma ottaa vähän lepiä, kun on aika rankkaa olla viiden muksun yh.
Hullu kissanainen sekosi ihan täysin. Kuvassa myös meidän pentu tai sen täsmälleen saman näköinen kaksoisveli.
Reissun lopputulema on siis se, että meille tulee syyskuun alussa punainen poika. Mulla on enää vain yksi huolenaihe ja se on se, että miten pystyn odottamaan siihen asti? Poikaa on sanottu pentukodissa Zicoksi, mutta se nimi menee valitettavasti vaihtoon. Me ollaan kiisteltiin monta päivää siitä, että tuleeko pennusta Leoko vai Weider ja lopulta annoin raadin päättää asian. Pistin siis HH Gymin voimahuoneen liitutaululle neuvoa antavan kansanäänestyksen, joka päättyy tänään ja eilen illalla Leoko kuulemma johti ylivoimaisesti. Weider oli mun idea, mutta Leoko alkaa maistua suussa koko ajan paremmalta. Onneksi kukaan ei ole kuullut, kun ollaan Rahkaäijän kanssa koemielessä huhuiltu Leokoa syömään. Leokoo, Leokoo, kiss kiss, tule pian!
Jos olisin todella halunnut Weiderin voittavan, olisi äänestys varmaan pitänyt järjestää jollakin podaus-salilla. 
 Leokosta tulikin mieleen, että sen lisäksi, että olen hössöttänyt kissajuttuja ja pyydystänyt uusia verhoja, olen myös käynyt treenaamassa. Perjantaina kyykkäsin taas kerran, mutta myös vähän vedin maasta. Uudessa ohjelmassa maastaveto on vasta kolmantena liikkeenä kyykyn ja vinopenkin jälkeen ja sen kyllä huomaa! Huh huh, kun rauta on raskasta, vaikka sitä ei olisi erityisen paljon. Se on tää kuumuus (joo, niin varmaan!), joka hyydyttää. Mutta pakko sanoa, että ihan kuin kyykky alkaisi kulkemaan. Parempi olisikin, kun sitä joutuu tekemään kolmesti viikossa!
Toi kaulasuoni on varsin naisellinen ja viettelevä.
Rahkaäijä mököttää. Varmaan siksi, että ensin Weider johti.
Tässä kesällä liikunnan saralla salibisnekset on kieltämättä vähän kärsinyt inflaatiota, koska kaikki kiinnostus ja aika on mennyt pyöräilyyn. Mutta tiedän, että siinä loka-marraskuun tienoilla sali taas maistuu paremmin kuin koskaan, kun maantiepyörä on nostettu orrelle odottamaan kevättä. Mutta mun mielestä on ihan tervettä tehdä sitä, mistä oikeasti pitää, eikä sitä mitä "pitäisi" tehdä. Eilen kytättiin sadetutkaa koko iltapäivä ja vihdoin puoli seitsemän aikaan päästiin lähtemään. Kangasalta lähdettiin ja sinne päädyttiin ja siinä välissä käytiin Pälkäneellä ja Valkeakoskella. Huikea lenkki!
Muki huijaa. Oikeasti oli ainakin neljä pysähdystä!
Jos mulle tulee joskus identiteettikriisi, niin voin ryhtyä Raejuustomuijaksi ja muuttaa Raikkuun.
Lisää pyöräilyä ja turistikohteita on luvassa, kun meikä ja Jaanaba hypätään tiistaina satuloiden päälle ja lähdetään tsekkailemaan tätä maakuntaa vähän toiseen suuntaan. Yhteensä yli 160 kilometriä ja paljon auringonpaistetta, eli vettä kuluu! Mutta siitä tulee hauskaa!

Rahkalaskuri: 933

20 kommenttia:

  1. Voi kisuja!!!!! Purrrrr <3 Sitte tulis kahden kissablogin taisto, kaks Kissistä; kun on jo Kissaämmä ;) http://kissaamma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purr! Ai hitsi, mää voin sitten olla ehkä "Hullu kissatäti"! Postaisin joka päivä viis kertaa kymmeniä kissan kuvia. Kissa makaa. Kissa syö. Kissa hyppää. Kissa nukkuu. :D

      Poista
  2. Sietämätöntä! Abessinialaiset on niin nättejä. Ja loistonimi! Tsempit odotukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abessinialaiset on ehkä kauneimpia ikinä! Odotuksesta tulee pitkä, mutta palkitseva. :)

      Poista
  3. Miumiumiu awws! 200 gramman Leoko <3<3 Iihs asdasd. Liian ihana pörrikkä!

    Mut muut aiheet: mä taidan imeä tästä kyykyn sujumista itsellenikin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän Leokon kilohinta on paljon kovempi, kun niiden limppujen. :D

      Ime ihmeessä! Mä oon alkanut funtsiin, että jos kyykkää vaan usein, niin joskus sen on pakko sujua. Ehkä.

      Poista
  4. Leoko on ihan paras nimi!! Oi kisumisut!! Mies tuossa vieressä totesi happamana, että "kissanpennut on JUST tollasia" (tolle yhdelle kuvalle, missä se roikkuu päiväpeitossa) ja mä siihen silmät sydämillä ja ääni siirappia tihkuen, että "NIII...."

    Toi saliäänestys on mainio idea; hiukan kyllä hekottelin tolle lisäykselle "Annin" :D.

    Zico-nimen vaihtoonmenosta tulee mieleen, kun haettiin yksi kissoistamme Hesyltä 13 vuotta sitten. Sen nimi oli Gonzales, mutta ei vaan oikein taipunut tällaisen korso/keravalaiskasvatin suuhun semmonen lipevä nimi, joten muutettiin se kotimatkalla Olliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpentujen koko lumous perustuu siihen, että ne on "just sellasia"!
      Rahkaäijä pisti sen lisäyksen, koska se pelkäsi, että joku luulee, että puhutaan hänen kissastaan. :D

      Tommoset vierasperäset nimet ei tosiaan oikein istu. Meille molemmille tuli Zicosta mieleen eräs latinokaraoke, jossa oltiin Kalifornian reissulla, eikä se ole mairitteleva muisto kissan kannalta. :D Olli on aivan hyvä nimi!

      Poista
  5. Apua apua! Pentukuume! Ei pysty enää kolmatta :D Nuorin täytti juuri vuoden. Oota vaan, aika menee nopeeta. Kohta sie jo raivostut, kun pentu repii sohvaa ja heti perään sulat, kun löydät sen nukkumasta lavuaarista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ihanaa, jos joku keksisi kissan, joka on aina pentu. :D Mä tiedän, että hermo varmaan menee monesti, mutta tätä on niin kauan odotettu, että annan sille anteeks vaikka söis koko sohvan!

      Poista
  6. No voi luoja, mitä söpöliinejä! <3 Ja Leokolle peukku myös täältä, tosi osuva nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vajosin jonnekin kolmevuotiaan tasolle lässyttämään noille kaikille heti kun näin ne. :D Leoko muuttuu päivä päivältä paremmaksi nimeksi, kun siitä puhuu!

      Poista
  7. Oranssit kissat (kissanpennut) on söpöimpiä, se olis varmaan ainut väri minkä kissanpennulla hyväksyisin. :D

    Ja ettei menis vaan kissasöpöstelyksi niin jos itse lähtisin tuota 160 km pyörämatkaa polkemaan niin se vaatis ainakin kahdeksan pysähdyksen taktiikan. Toivottavasti olis hyvät kelit teillä, myötätuuli koko reitille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan supertyytyväinen, kun saan tollasen punaisen eli oranssin pennun. Myös noi riistan väriset on kivoja, mutta oranssi on kaunein!

      Me ajetaan se kahden päivän aikana ja pysähdyksiä tulee varmasti vähintään kahdeksan, muuten ei jaksa. Mä tykkään stopata sillain parinkympin välein vähän nauttiin energiaa. Myötätuulta toivomme myös me!

      Poista
  8. Tui tui <3 IhanA pieni Leoko <3
    ps. näin unta, että meille tuli toinen koira ja sen nimi oli Aulis. Miks mä en keksi yhtä khuuuleja nimiä kuin sä?! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt ei yhtään pilkata Aulis-nimeä! Kun mun veli syntyi, niin mä vaadin, että sille annetaan nimeksi Aulis, mutta vanhemmat ei yllättäen suostunut. Korvaukseksi siitä vanhempien toinen kissa sai sitten nimekseen Aulis muutamia vuosia sitten, eli sehän on siis äärimmäisen khuul lemmikin nimi. :D

      Poista
  9. Täältäkin ääni Leokolle! Weider on sellanen nimi, että saisi sit olla vieraille aina selittämässä: "...ja se on sit KAKSOISveellä." :) Tosin se taitaa olla aivan sama minkä pikkumisulle antaa nimeksi, kun se vääntyy matkan varrella ties miksi. Meidän kissalla on niinkin hupaisa nimi kuin Mirjami (tuli meille vasta 7-vuotiaana) ja nykyään se on yksinkertaisesti Miikumaakunaakutaaku (toiseksi nimeksi voi halutessaan lisätä Mammanmussukka) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weider muuttuisi varmaan ajan myötä ehkä Velluksi tai muuksi vähän suomalaisemmaksi. :D Leokostakin saattaa ehkä tulla Leka! Tosi hyvä lempparinimi teidän kissalla, helppo sanoa ja muistaa. ;)

      Poista
    2. Meillä Kinuskista tuli hyvin nopeasti Kinkku :)

      Poista
    3. Aika radikaalia, Kinuski kuulostaa tosi söpöltä ja herttaiselta ja Kinkku lihavalta katilta. :D

      Poista