torstai 15. kesäkuuta 2017

GLUTEENITON, MAIDOTON, RASVATON, KALORITON, VEGAANINEN JA RAAKA SMOOTHIE!

Ihanaa kesäpäivää kaikki ihanat! Ajattelin tänään jakaa reseptin aivan ihanan terveelliseen ja kevyeen smoothieen. Olen viime aikoina syönyt smoothieta niin aamupalaksi, päivälliseksi, lounaaksi kuin iltapalaksikin ja tämä huippuherkullinen resepti on ollut aivan lempparini. Se sopii myös tosi kivasti tällaiseen kesäiseen hellepäivään. Tämä on mahtava vaihtoehto jäätelölle!
Mikä parasta, tätä smoothieta voi juoda ihan kaikki, koska ohje on gluteeniton, maidoton, rasvaton, kaloriton, vegaaninen ja raakaruokaa, mutta maku on silti aivan ihanan raikas! Smoothie auttaa myös tasapainottamaan chrakrat, jing ja jangin ja sopii freetoxaajille ja ayurvedan kaikille kehotyypeille ja smoothie tasapainottaa myös taloutesi, koska se maksaa pikavipit puolestasi.

Aloita smoothien valmistaminen keräämällä ulkoa sadevettä. Muista puhdistaa astia kunnolla, ettei siinä ole esimerkiksi maitojäämiä. Hyvin tärkeää on kerätä sadevesi omalta pihalta, eikä naapurin pihasta, koska naapuri on voinut juuri leipoa pullaa ikkuna auki ja gluteenipöly voi leijua vedenkeräysastiaasi. Näin hellepäivinä veden kerääminen voi olla hidasta, mutta sadetta odotellessa voit tutkia astrologisia karttoja ja lukea tietokirjallisuutta kalorien vaaroista.
Kun vesi on kerätty, se pitää tislata. En nyt ala käymään tässä läpi tislaamista, koska prosessin pitäisi olla tuttu kaikille terveellisesti eläville, koska kukaan terveydestään välittävä ei juo tislaamatonta vettä vuonna 2017.
Kun vesi on tislattu, voit kaivaa esiin sauvasekoittimen ja kaataa veden valmistusastiaan. Kannattaa muuten varmistaa, että sauvasekoittimen valmistamisessa ei ole käytetty eläinperäisiä tuotteita. Melko usein etenkin Braunien ja Phillipsin sauvasekoittimien laakerien rasvauksessa on käytetty torakoiden hikeä.

Tislatun gluteenittoman sadeveden sauvasekoittaminen saa veden kuplimaan ja kuplista irtoaa entsyymejä, jotka maustavat veden maistumaan chia-siemeniltä, raakakaakaolta ja mulpereilta. Sauvasekoittimen voi antaa pyöriä ainakin puolisen tuntia, että kaikki kuplat irrottavat maukkaat enstyyminsä. Jos annat veden sekoittua jopa tunnin, saa se lisää makuja. Sekoittelin omaani tarkalleen 87 minuuttia ja sain smoothieen ihanan lehtikaalin maun.
Ja näin, aivan ihana ja kesäinen smoothie on valmis! Yhdestä annoksesta riittää neljällä hengelle, mutta voit laittaa sen myös jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä, jos et jaksa nautiskella kaikkea heti. Smoothien voi myös pakastaa ja kun haluat nauttia sitä aamupalaksi, ota smoothie pöydälle sulamaan illalla, niin saat ihanan startin aamuun.
Itse nautin tämän smoothien ulkosalla samalla kun naputtelin tätä ihanaa reseptiä. Koristelin juomani yhdellä voikukalla, mutta tarkistin ensin, että siinä ei ole ötököitä, jotka pääsisivät pilaamaan vegaanisen juomani harmonian.
Tällainen oli kesän rasvattomimman smoothien resepti! Vähän vaivaa tämä vaatii etenkin aurinkoisena päivänä, mutta upea makuelämys ilman sokeria, maitoa, viljaa, rasvaa tai kaloreita on kaiken vaivan arvoinen!

Jos teillä on jotain huipputerveellisiä smoothiereseptejä, niin kuulisin niitä mielellään! Ihanaa kesäpäivää, eat clean, live better!

P.S. Koristevoikukkaa ei muuten kannata syödä, siinä on kaloreita!

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Mä olen just aloittanut terveellisenkalorittomanmaidottomangluteenittoman elämän ja tää tuli just hyvään rakoon koska kaipaan vähän vaihtelua välillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tosi kiva kuulla, että pidät tästä maukkaasta reseptistä!

      Poista
  2. Voi vitsi pelastit mun illan, just tällaista ohjetta mä olenkin pitkään etsinyt! Kiitos, menee heti testaukseen, täälläpäin kun pitäisi sataakin nyt loppuviikosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kannattaa tehdä kerralla sitten reilu satsi kerralla, niin voit nauttia juomasta koko ensi viikon. <3 <3

      Poista