perjantai 3. helmikuuta 2017

Suuri vadelmahuijaus

No niin, nyt ei tehdä tikusta asiaa, vaan vadelmasta! Jotkut pitkäaikaiset lukijat ehkä muistaa tämän blogin täysin järjettömän rahkalaskurin, joka pyöri postausten lopussa ja siinä päivitettiin montako rahkaa olen syönyt tietyn päivän jälkeen. (Tässä aivan nerokas koontipostaus vuoden kohdalta.) Rahkalaskurin päivittely jotenkin vaan jäi, mutta edelleen syön rahkaa. Tuohon aikaan tein mitä erikoisimpia rahka-annoksia, kuten salmiakkirahkaa, mutta nykyään olen vanha ja konservatiivinen ja rahkan kanssa kuluu lähinnä pakastemarjoja. Meillä on pakkastilaa erittäin rajallisesti, tai itse asiassa firmalla olisi tuolla työhuoneessa arkkupakastin, mutta ei sinne mitään marjoja mahdu, koska se on täynnä pykriittipanoksia. Tämän seikan vuoksi ostan marjat yleensä pakasteena.
Paras rahkamarja on mustikka, mutta joskus maustan tätä valkoista kultaa myös muilla marjoilla, kuten mansikoilla tai herukoilla. Herukoita muuten tulee takapihaltakin, joten loppukesästä haen aina tuoreet marjat aamupalan sekaan. 
Tämä pitkällinen introselostus johtaa siihen, että viime aikoina olen ostanut muutaman kerran Kuningas-marjasekoituksen ja ihmetellyt, että missä ne luvatut vadelmat oikein on.
Tästä puhutaan!
Sisältöluottelo lupailisi, että mansikoita on eniten ja vadelmaa vähiten. Voin allekirjoittaa tämän, mitä olen niitä rahkan seassa ehtinyt analysoimaan.
Niinpä nappasin pakkasesta korkaamattoman pussin ja ihan huvin ja harrastuksen vuoksi lajittelin marja kerrallaan sisällön kolmeen eri kulhoon. Mutta ei mennä asioiden edelle, koska sitä ennen punnitsin pussin sisällön.
3 grammaa enemmän kuin luvattiin. Hyvä, ei siis vielä mitään huijauksia tässä vaiheessa.
Mansikat oli huippuhelppo lajitella, koska ne oli isoja ja erittäin jäisiä. En muuten huomannut laskea mansikoita lajittelun aikana, mutta kuvasta arvioisin, että niitä on 15 tai 16 kappaletta.
Mustikoiden lajittelu oli jo vaikeampaa, koska pienen kokonsa takia ne sulivat nopeammin ja vadelmanjämät jäi niihin kiinni. Lopulta isoon kulhoon jäi vain vadelmaroskat.
Lajittelu melkein valmiina.
Ei ihmekään, jos ei rahkan seasta ole osunut silmiin vadelmia, koska tässä pussissa niitä oli kokonaisena tasan yksi (1). Vadelmat on kuitenkin melko helposti hajoavia, joten alunperin niitä on saattanut olla peräti kolme.
Vähän on laihan näköinen tuo vadelmakulhon sisältö.
Kun olin päässyt lajittelussa melkein loppuun, Rahkaäijä saapui keittiöön ja räjähti nauramaan, kun näki mitä olen tekemässä. Siinähän nauraa, mua nimittäin kiinnostaa tällaiset asiat erittäin paljon. Voisin vaikka ruveta isona kuluttaja-asianaiseksi. Vääryys tapahtui, kun Kuningaskuluttaja poistui televisiosta, koska se oli aivan ässä ohjelma! Anoppi tilaa Kuluttaja-lehteä ja luen aina uusimman numeron suurennuslasin kanssa kannesta kanteen. Tämän lisäksi kyttään tuotteiden kilohintoja kaupassa erittäin tarkasti. Mielestäni tällaiset arkielämän Kuningaskuluttaja-testit on tärkeitä jo ihan senkin takia, että tietää mitä ostaa ja syö.
Mutta nyt ei puhuta enää Kuningaskuluttajasta vaan Kuningas-marjoista. Mikä oli todellinen marjojen suhde? Sehän selvisi vain punnitsemalla jokainen lajike erikseen.
Virallinen mittauspöytäkirja
Lopputulos oli siis se, että hallitseva marja sekoituksessa oli mustikka 114 gramman osuudellaan. Niukasti kakkoseksi jäi mansikka, jota oli vain kolme grammaa vähemmän. Kuten jo kuvista näki, vadelmaa oli aivan säälittävän vähän, eli vain 25 grammaa. (Noista tulee yhteensä muuten vain 250 frammaa, mutta söin lajitellessa pari mustikkaa, niin se varmaan selittää kolmen gramman hävikin.) 25 grammaa 250 grammasta on kymmenesosa eli 10 prosenttia. Mustikoita oli 45,6 prosenttia ja mansikoita 44,4 prosenttia. Aika erikoinen sekoitussuhde mielestäni, jos ratsastetaan sillä faktalla, että mukana on vadelmaa.
Kävin marjassa, nimittäin pakastemarjassa.
Kuningas-sekoituksen hinta on Prismassa 2,65/pussi eli kilohinnaksi tulee 10,60 €. Saman merkin mansikka puolen kilon pussissa kustantaa 5,25 eli kilohinta on 10,50 €. Olisin muuten ennen tätä arvannut, että mansikat olisi kilohinnaltaan tätä sekoitusta huomattavasti edukkaampia. Ne maksaakin mansikoita. Mustikat ostan aina kilon säkissä, jolla on Prismassa hintaa 6,45 €. Lopputulema on kuitenkin se, että vadelmien takia tuota pussia ei kannata ostaa ja edukkaammaksi tulee hankkia mustikat ja mansikat vaan ihan erikseen.

Nyt sain ratkaistua mieltäni pitkään piinanneen vadelmamysteerin ja lajittelun vaiva ei ollut lainkaan paha hinta totaalisesta (vadelma)mielenrauhasta.

Vertailetko kilohintoja? Entä katsoitko Kuningaskuluttajaa? Onko syntiä ostaa marjat pakastealtaasta? Minkä sekoituksen sisältö pitäisi seuraavaksi ratsata?  Kerro!

13 kommenttia:

  1. Mullakin on huonoja kokemuksia pakkasmarjan tuotteista! Ostin neljä pussia mustikoita, mutta en oo vieläkään saanut niitä syötyä, koska seassa ihan törkeän paljon karhunmarjoja eli kaarnikkaa. Ne on tympeän makuisia ja niissä on kovia siemeniä. Ei kiva rahkan seassa! Sain 10e lahjakortin kun valitin.
    Kannattaa ostaa niitä vadelmia, jotka on semmoisessa rasiassa pakkashyllyllä. Näkee ainakin, mitä on ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleehan se nyt halvemmaksi pistää jotain sekundamarjaa sinne sekaan. :D Hmm, mä en muista onko meidän lähi-Prismassa ollenkaan vadelmia erikseen. Paitsi ehkä jotain puolalaisia.

      Poista
    2. Mäkin sain ton saman 10e lahjakortin S-Ryhmän kauppoihin ku valitin asiasta. :D

      Poista
  2. Hei menin tuohon samaan halpaan! Ostin ko. pakastemarjapussin "ai onpas kiva, kun tässä on vadelmiakin" ja huomasin pussin avattua saman: missä perhanassa on luvatut vadelmat?? Eipä tarvii toista kertaa ostaa.

    Ei oo syntiä ostaa marjoja kaupan pakastealtaasta. Säästyyhän siinä omat sähköt ja keräysaika, pakasterasiat ja mitä kaikkee ;) Tykkäisin, jos tännekin tulis kauppoihin ne "marjalaarit", joista voi ottaa haluamiaan pakastemarjoja sopivan satsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että alkaa löytä Kuningas-marjojen muitakin uhreja! Voitais nostaa vaikka joukkokanne ja vaatia rahat takasin huijauksesta!!
      Just näin, menee siihen aikaakin jos poimii marjat ite.
      Tuollaiset pakastemarjalaarit olis kyllä näppärät, vähän kuin irtokarkkilaarit. :D

      Poista
  3. Nyt alkoi tekemään mieli vadelmia :) :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Tuoteselosteessa ei ilmesesti ole prosenttilupauksia marjojen pitoisuuksista? Joka tapauksessa aikamoinen vadelmagate. Vois viedä asiaa eteenpäin. Törkeän huijauksen määreet täyttyy selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, missään ei kerrota, että sisältää vadelmia 10 prosenttia, vaan mielestäni annetaan kuva siitä, että kyseessä on sekotus jossa on kaikkea tasapuolisesti. Vois kyllä pistää tästä kyselyä marjafirmaan, että mikä tässä on ideana.

      Poista
  5. Syy on varmaan se, että vadelma on kaikista kallein osio ja jos niitä olis yhtä paljon kuin muita, niin sekoituksen hinta nousisi selvästi.
    Mun mielestä suurempi fiba olis jos pussissa ei olis mainittu vadelmaa ja siellä kuitenkin olis toi 25g vadelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki, mutta mun mielestä on silti huijausta ratsastaa sillä vadelmalla, jos sitä on kymmenen prossaa.
      No kieltämättä se olis vähän huono pussi, jos olisi yllärinä ihan muuta kuin luvattiin. :D

      Poista
  6. Onneks oli ees suomalaisia vadelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hei muuta sano, puolalaisista olis saanut jonkun noro-viruksen!

      Poista