torstai 10. marraskuuta 2016

Lumikaaos ruotsalaiseen tapaan

Istun nyt nahkasohvalla joka on harmaassa olohuoneessa, seinän takana kylpyhuoneessa joku valuttaa vettä porealtaaseen. Olohuone taas on keltaisessa talossa pienen järven rannalla. Paikkakunta taitaa olla Mullsjö jossain päin Etelä-Ruotsia. Miten oikein päädyin tänne? Se on tosi pitkä tarina, joka alkaa nyt.
Eilen eli keskiviikkona oltiin vielä Tampereella ja heitettiin aamupäivällä keikka Tampere-talossa erään yrityksen tapahtumassa. Kun prässäilyt oli prässäilty, lastattiin prässi peräkärryyn ja käytiin kääntymässä kotona. Päivä ei suinkaan ollut pulkassa, koska edessä oli siirtymä Helsinki-Vantaan lentokentän kautta Arlandaan, koska loppuviikko olisi luvassa työhommia Ruotsissa. Vähän etukäteen jännitti, koska kaikki sääennusteet oli suorastaan lupaus seikkailusta. Mutta meillä oli hyvin aikaa, ei hätää. Matkalla oli kieltämättä pätkiä, joilla näkyvyys oli ehkä kaksi metriä, kun lunta pyrytti niin sakeasti. Päästiin kuitenkin oikein hyvin perille ja käytiin vielä Jumbossa syömässä, kun aikaa oli. Voisin helposti ruveta pitämään jonkinlaista kiinalaisia ravintoloita käsittelevää blogia, sen verran harrastuneisuutta tässä meidän seisovien pöytien kiertelyssä on.
Lähdettiin Jumbosta kohti lentokenttää, kun sain tekstiviestin, että lentomme, jonka piti lähteä 18.55, uusi arvioitu lähtöaika on 20.40. Kello oli tässä vaiheessa ehkä vähän yli viisi. Luvassa siis laatuaikaa lentokentällä.
Lentokenttäelämää!
Turvatarkastuksessa joku setä etsi tablettiaan, joka oli hukkunut, mutta mies ei muistanut minkä kokoinen se oli, eikä ollut aivan varma väristäkään. Onnea etsintöihin!
Heti terminaaliin päästessä lankesin mainosmiesten konnankoukkuihin ja tilasin Hesarin kuukaudeksi, että sain kuukausiliitteen ja jonkun toisen lehden luettavaksi lentoa odotellessa. Kallista tämä lennon myöhästyminen.
Kentällä oli enemmän aura-autoja kun koneita.
 Lähtöä odotellessa Rahkaäijä editoi videoita ja mä nautin lehdistäni ja aika vaan mateli. Meillä oli tarkoituksena ajaa illalla lennon jälkeen Jönköpingiin, mutta mietittiin, että jaksetaankohan, kun Ruotsiin saapuminen lykkääntyy. Eikä mennyt kauaa, kun uudeksi lähtöajaksi ilmoitettiin 21.20, mutta sentään jotain hyvää, koska saimme Norwegianilta kympin ruokaliput. Ei ärsyttänyt enää yhtään! Tehtiin erittäin seikkaperäinen vertailu siitä mihin käytämme ruokalippumme ja päädyttiin kahvilaan portilla 24. Saatiin herkulliset katkarapuleivät eteemme ja haukattiin ensimmäiset palat, kunnes tulee kuulutus, että kaikkien on välittömästi poistuttava terminaalin alueelta porttien 20-26 välillä. Otettiin vaan kylmästi lautaset kantoon ja marssittiin pois. Tässä vaiheessa meidän pikku matka alkoi jo vähän naurattaa, mitä vielä? Terminaalin tyhjennys oli onneksi vain harjoitus, eikä kyseessä ollut mikään pommikassi.
Iltapalaa Norwegianin piikkiin.
Taas kerran lennon lähtö lykkääntyi ja uudeksi ajaksi povattiin 21.55. Lennon myöhästymistä selitettiin Arlandan lumisateella ja naureskeltiin, että ruotsalaiset siellä on ihan paniikissa, kun on tullut muutama sentti lunta. Hehheh.
Päätettiin jo lentokentällä odotellessa, että jäädään varmaan jonnekin Arlandaan tai vähän eteenpäin yöksi, Jönköpingiin ei jaksa ajaa. Varsinkin kun oltiin menossa yöksi mökille, jossa oli muitakin, ei olisi ollut erityisen tyylikästä paukkia paikalle kolmelta yöllä.
Viimein kone nousi joskus kymmenen jälkeen, vaikka ajattelin jo hakevani Helsinki-Vantaan kansalaisuutta, kun näytti ettei päästä koskaan pois. Lento Helsingistä Arlandaan on niin lyhyt, ettei sitä melkein edes huomaa. Mutta kun päästiin Arlandaan, jouduttiin hengailemaan ennen portille pääsyä, koska portilla oli jäätä ja jäänsulattaja oli lähtenyt litomaan. Ja taas nauratti, mikä tää päivä oikein on? 
Seikkailtiin Arlandan kentällä juuri elokuussa, niin tällä kertaa oikeat ovet ja bussit löytyi helposti. Viimeksi oli vähän sellaista "Ummikot ulkomailla" -meininkiä, kun pohdittiin mikä bussi vie autovuokraamoille. Päästiin siis sujuvasti Hertzille ja matkalla sinne katseltiin bussin ikkunasta, että ehkä täällä on sittenkin tullut vähän lunta, tarkemmin sanottuna eniten sataan vuoteen marraskuussa.

Startattiin meidän suklaanruskealla vuokra-Renault Cliolla matkaan ja ihmeteltiin, kun heti ensimmäisen kilometrin aikana nähtiin kaksi rekkaa, jotka olivat jääneet jumiin penkkaan. Pikkuhiljaa kaaoksen laajuus alkoi paljastua, kun ilmeni, että kaikki tiet oli kuin perunapeltoa ja kaistojen välissä oli puolen metrin lumivalleja. Tiet veti hyvin Arlandasta etelään päin, mutta motari pohjoiseen päin oli täysin tukossa. Kaikilla kolmella kaistalla oli rekkoja jumissa, eikä mikään liikkunut mihinkään. Osa oli ilmeisesti hylännyt autonssa ja lähtenyt kävellen pois, koska sitä kasaa ei varmasti purettu ennen aamua.
Rekkajonot oli varmasti kymmenen kilometriä pitkiä. Mikä onni, että ruuhka oli juuri toiseen suuntaan mihin olimme menossa.
Köröteltiin siis 20 km/h vauhdilla perunapeltotietä pitkin pois Arlandasta ja Tukholman alueelta, koska pääteltiin, että ei ole lainkaan hyvä idea jäädä sinne yöksi, koska se tietää vakavia ongelmia aamun aikataululle. Ensiksi harkittiin Södertaljea yöpymispaikaksi, mutta pienen googletuksen jälkeen havaitsin, että paikkakunta on jonkin syyrialaismafian hallinnassa, joten päätettiin jatkaa matkaa. Voin sanoa, että yhden aikaan yöllä (Suomen aikaan toki kahdelta) alkoi olla jo hermo hieman kireällä, kun saavuttiin hotellille Nyköpingiin. Mikään paikka ei ollut enää auki, joten iltapalasta ei tarvinnut pahemmin haaveilla. Mentiin vaan suoraan nukkumaan, ihan vain herätäksemme viisi tuntia myöhemmin aamupalalle. Hotelli oli tosi tunnelmallinen ja kiva, mutta sitä ei ehditty tällä kertaa pahemmin ihailemaan.
Hotelli oli vanha saippuatehdas, ihana paikka!
Aamulla jatkettiin matkaa Jönköpingiin "Ruotsin alihankintamessuille", jossa meidän tehtävänä on murskata tavaraa ja promota prässejä. Huomenna homma jatkuu ja tämä ilta ja yö vietetään keltaisessa talossa järven rannalla. Join äsken lasin viiniä pihvin kanssa ja nyt olisin aivan valmis nukahtamaan tähän paikkaan, eilinen päivä otti vähän koville. Ei lainkaan huonoa idea!
Rankkaa tää matkustaminen, mitähän tämä reissu vielä tuo tullessaan?

6 kommenttia:

  1. Ristus mikä reissu! :D Innolla odotan onko - ja jos niin millainen - jatko-osa tiedossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep,vähän oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Loppureissu meni hyvin, jos ei otetan lukuun paluumatkan myöhästynytty lentoa ja vuokramökin hanasta tullutta ruskeaa vettä. 😁

      Poista
  2. Hyvä kun kuitenkin pysyy pää kylmänä vaikka aikataulut heittää vesilintua. Muuten olisi Cliokin saattanut löytyä sieltä penkasta jos kuskin hermo pettää :) Pääasia kun tulette ehjänä kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällasille lennon myöhästymisille ja lumimyrskyille ei voi mitään, niin parempi vaan ottaa rauhassa ja elää tilanteen mukaan.
      Rahkaäijä olis varmaan mielellään ajanut Clion penkkaan, kun ei pitänyt autosta yhtään mutta päästiin kotiin asti. 😄

      Poista