perjantai 4. marraskuuta 2016

Ihmiset, mikä teitä vaivaa?!

Rahkamuija ei yleensä pahemmin ota kantaa maailman menoon, mutta nyt on ehkä pakko. Tänään puhutaan henkistä aivosyöpää aiheuttavasta asiasta, kun typerät kommentit internetissä. Ja nyt pyöritään aika vahvasti Facebookin maailmassa, jossa tyhjänpäiväisiä ja etenkin negatiivisia kommentteja irtoaa ihan joka lähtöön.
Tulee mikä tahansa kiva kissa- tai mummovideouutinen vastaan Facebookissa, niin kommenteissa jonkun on pakottava tarve kertoa, että vihaa kissoja ja mummoja ja tää mummo oli varsinkin tosi ruma ja kissat etenkin on aivan saatanasta. Okei okei, suurin osa kommenteista on ihan yhtä tyhjänpäiväistä "ihana kissa" tai "söpö mummo" settiä, mutta sellaisista kommenteista ei ainakaan nouse verenpaine kenelläkään tappiin. Ja nyt joku siellä huutaa, että ei aina tartte olla samaa mieltä ja että kaikilla on oikeus kommentoida. Ei toki tarvitse olla samaa mieltä, mutta minkälaista lisäarvoa se tuo maailmaan, että kertoo tämän videon mummon olevan ruma? Ja mitä tulee tuohon oikeuteen kommentoida, niin mun puolesta sen kommentointiominaisuuden voisi ottaa pois aika monelta. Etenkin tämä koskee vähän vanhempia Facebook-käyttäjiä, joilla ilmenee yllättävän usein tarve suoltaa jotain aivan turhaa roskaa kommentteihin.
Kaizulle iso kiitos tästä analyyttisesta ja asiantuntevasta kommentista, tsemppiä sinne Keravalle! Kaikille viidelle tykkääjälle myös voimia elämän aallokossa. Kuvakaappaus Iltalehden sivuilta.
Tuntuu ettei ihmisillä ole enää mitään rotia siinä mikä on ok kirjoittaa ja mikä ei. Ihan omalla nimellä ja kuvalla jaellaan tuomiota siitä kuka on ruma ja kuka tyrkky ja kuka ainakin aivan ääliö. Jos ruokakaupassa tulee vastaan joku, jonka ulkonäkö ei välttämättä niin miellytä, harvoin kenenkään tulee mentyä sanomaan, että näytät muuten aika rumalta. Mutta jos saman tyypin kuva tulee vastaan Ilta-Sanomien uutisissa, niin kommenteihin se mennään varmasti ilmoittamaan.
Unohdin tästä sen kommentin, jossa sanottiin, että ei tule menestymään tuolla naamalla. Sitten Akille sellainen huomio pohdittavaksi, että jos sama kappale on soittolistalla ja soitetaan tunnin välein ympäri vuorokauden, sillä ei saada kasaan kuin 24 soittokertaa. Mutta sama ihminen on varmaan kuunnellut listaansa 666 667 päivää putkeen, niin on tuo 16 miljoonaa kuuntelua saatu kasaan. Mutta mitäs sen on väliä, kun kaikki kuuntelut on kuitenkin ostettu, kuten Mikko osaa vihjata meille. Kuvakaappaus Ilta-Sanomien Facebook-sivulta.

Kommentoinnin perusperiaatteita on myös huomauttaa, että "mitenkään asiaa/ihmistä/artista mollaamatta ja onnea kuitenkin" ja perään kettuilut. Ikään kuin tähän tyyliin "Hieno homma, mutta..."
Kyllä olisi pitänyt porkkanoita Jimille antaa, nyt laitetaan tämä kauppias joukolla boikottiin, kun näin ikävästi teki Jimille!!1! Ja kaiken lisäksi kauppias oli vielä riistäjä, kun ei antanut Jimille kymmentä ämpärillistä karkkia!!! Kuvakaappaus Iltalehden Facebook-sivulta.
Eniten nämä yltiönegatiiviset kommentit raivostuttaa jutuissa, joiden päällimmäinen tarkoitus on vain kertoa kiva tarina ja tuoda hymy ihmisten huulille. Sen takia ei koskaan kannattaisikaan vilkaista näiden uutisten kommentteja, koska sen jälkeen hymy on aika kaukana, kun tekisi lähinnä mieli läpsiä ihmisiä naamaan ja huutaa, että mikä teitä vaivaa?
No niin just, potkut suoraan tommoselle pellelle! Tämä oli ensimmäinen kommentti, joka oli tullut uutiseen. Onneksi ehti ensimmäisenä viisastelemaan paikalle, maailma on nyt paljon parempi! Kuvakaappaus Ilta-Sanomien nettisivuilta.
Suurin osa tyhmistä kommenteista on melko harmitonta ikävän sävyistä lässytystä, mutta sitten on näitä välkkyjä, jotka antaa oikein palaa tilanteessa kuin tilanteessa. 
Hienoa Jukka, pisteet kotiin, nyt on varmasti äiti, vaimo ja lapset ylpeitä. Kuvakaappaus Iltalehden Facebook-sivulta.
Ja sitten päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi? Tässä vaiheessa pitäisi takataskusta vetää kateuskortti, jonka mukaan Jukka olisi kateellinen Linda Lampeniukselle tai Kaizu laulaja-Evelinalle. Mä en oikein ole koskaan uskonut tähän selitykseen, vaan mielestäni se on ehkä hieman mielen köyhyttää uskoa kaiken huonon käytöksen olevan kateuden aikaansaamaa. Ehkä enemmänkin kyse on siitä, että vaikkapa Facebookissa uutisen kommentointi on uskomattoman helppoa, eikä siellä tarvitse kenenkään kantaa mitään vastuuta mistään sanomisistaan. Näinä aikoina kaikkia käytöstapoja tärkeämpänä tunnutaan pidettävän sitä, että jokainen saa sanoa mielipiteensä. Ihan sama ketä se loukkaa, kunhan saa sanoa sanottavansa.
En itsekään aio katsoa tätä elokuvaa, mutta en myöskään tunne pakottavaa tarvetta mennä kertomaan tuonne kommentteihin, että on varmaan ihan paska, vaikka en oo edes nähnyt. Kuvakaappaus Ilta-Sanomien Facebook-sivulta.
Sitten on olemassa myös sellainen näkökulma, että joitakin ihmisiä ei vaan kiinnosta tai ne tahtoo jopa tahallaan loukata. Nyt voimme miettiä jokainen tahoillamme, että minkälainen on sellainen ihminen, joka haluaa tahallaan aiheuttaa toisella pahan mielen. Ja edelleenkin, olisiko esimerkiksi Linda Lampenius -uutiseen kommentoinut Jukka valmis sanomaan Lindalle ihan kasvotusten, että "Moi, mä oon Jukka ja sä oot Linda töttöröhuulinen säälittävä muija, joka hakee huomioo isänsä kuolemalla"?
Ihan sama mitä kuka vaan tekee, niin tärkeintä on päästä lyttäämään ja vähättelemään. Kuvakaappaus Ilta-Sanomien Facebook-sivuilta,
Sopii myös muistaa, että nykyään iltapäivälehdet tekevät uutisia tosi paljon muun muassa Instagram-kuvien, FB-päivitysten tai vaikka videoiden perusteella. Jos jostakin julkisuuden henkilöstä uutisoidaan, se ei siis välttämättä tarkoita sitä, että henkilö on itse soittanut Iltalehteen, että moi mun isä kuoli, tehkää juttu. Siellä toimittajat vaan tekee töitään eli odottaa, että joku päivittää jotain jännää Instagramiin ja kirjoittaa siitä uutisen. Ja miksi niitä uutisia tehdään? Koska se on lehtien bisnestä, että kirjoitetaan juttuja ja ihmiset tulevat lukemaan ne. Sen takia ei tarvitsekaan yhtään ihmetellä, miksi otsikot ovat mitä ovat ja miksi juttuihin on pistetty aina reilusti lapinlisää. Mutta se onkin sitten eri valituksen aihe.

Tiivistetysti pointti on siis se, että jos ei ole mitään positiivista tai rakentavaa sanottavaa, niin sitten kannattaa miettiä kaksi kertaa onko kommentti lähettämisen arvoinen. (Ja sitten lisätoiveena vielä, että keski-ikäset voi lopettaa niiden kaikkien järjettömien testitulosten ja muiden jakamisen Facebookissa, ketään ei kiinnosta mikä on päivän väri/horoskooppi/lempiammatti/voimaeläin. Noh noh, nyt menin tähän negatiivisuuteen itsekin mukaan. :D)

Olipas aikamoinen perjantaiavautuminen! Nyt voit kertoa, että mitä mieltä olet Facebookin keskustelun tasosta nykyään? Entäpä osallistutko itse uutisten kommentointiin? Onko kaikki mielipiteet yhtä arvokkaita? Mikä on päivän voimaeläimesi? Kerro!

29 kommenttia:

  1. Mä olen ihan samaa mieltä. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin voisko sitten olla vaikka sanomatta. Tai jos on aivan pakko sanoa jotain negatiivista niin voisko sen sitten edes muotoilla jotenkin vähän ystävällisempään muotoon.
    Mutta hyvää viikonloppua vaikka olenkin keski-ikäinen ja voimaeläimeni on delfiini! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joskus olisi paljon parempi pitää mölyt mahassa. Joskus oikein ihmetyttää, että miten joillain on pokkaa tylyttää, erimielisyyden voi osoittaa ihan fiksustikin.
      Kiitos samoin ja delfiini on just hyvä voimaeläin, ne on nokkelia ja nopeita! :)

      Poista
  2. Aika kivasti asiaa avasitkin. Negatiivisuus on perseestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, just sieltä! Ja mikä pahinta, negatiivisuus tarttuu ja tulee paha mieli kaikille.

      Poista
  3. Word! En ite kyl osallistu kommentointiin mutta välillä niistä saa huikeet naurut. Ilkeily on si asia erikseen, en kans oikee ymmärrä mikä tarve ihmisillä on aina haukkua ja mollata, riippumatta siitä mitä on tapahtunu.

    Ja mun voimaeläin olkoon papukaija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans osallistu ollenkaan noihin keskusteluihin, sieltä ei saa kun aivokiristystä. Välillä tuntuu, että joku Facebook on yks suuri sketsihahmokisa, jossa tyhmin juttu voittaa.

      Mielenkiintoinen valinta tämä papukaija, mutta nekin on aika fiksuja!

      Poista
  4. Eihän nämä tunnu oikein itsekään ymmärtävän, mitä yrittävät sanoa. Luokkakokous-kommenteissa Maila on sitä mieltä, että aikoo jättää sanomatta, mutta ei kuitenkaan jätä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia tuntuu olevan, että jotain pitää päästä sanomaan, vaikka ei aio sano. :D :D

      Poista
  5. Mielipiteet on kuin persereikiä. Jokaisella on sellainen ja se haisee. Mä en jaksa paljon ees fb katella enää, ku on niin paljon näitä testituloksia ja muuta shaibaa täynnä. Säästän itseäni. Kultainen keskitie on unohtunut näiden ja sosiaalisen korrektiuden kukoistaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mä olisin lähteny Facebookista meneen kauan sitten, ellei siellä olis työjuttuja ja Rahkamuijan sivut. Mutta silti roikun siellä muutenkin. :D

      Poista
  6. Jopas täällä suhtaudutaan negatiivisesti negatiivisesti kommentoiviin.
    Kiitoksia päivän nauruista. Oliko tätäkin muuten nyt pakko kommentoida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Negatiivisyys tekee negatiiviseksi! Ja kyllä, tätä oli pakko kommentoida. :D

      Poista
  7. Hyvin sanottu. Mä en oo iltapäivälehtien kommentteja lukenut, mutta harjoittelen toisinaan henkistä zeniä lukemalla Hesarin kommentteja. Olen jo niin luovuttanut ihmiskunnan suhteen, ettei tunnu enää missään.

    Mun oma tän hetken suosikki on yks FB-ryhmä, missä tuottajat jakavat kivoja kuvia maaseudulta. Jossain vaiheessa ryhmässä oli muutama OE-aktivisti, joilla oli vähän vaikeuksia keskustella asiallisesti niiden tuottajien kanssa. Mutta nykyään tosi moneen hyvän mielen kuvaan tulee jonkun katkeran maajussin kommentti "kohta tänne tulee joku elämästä vieraantunut kaupunkilaisteini valittamaan, kuinka nuokin lehmät ovat likaisia". Ja ikinä ei tuu. Mutta nää kaupunkilaisten haukkujanegailijat on ihan vakio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Hesarin kommenteissa löytyy kans aikamoista kultaa monesti, mutta siellä pääsee edes alapeukuttamaan typeriä kommentteja. :D
      Tämä on kans yks kommentoijaryhmä, jonka pitää päästä ekana sanomaan, että kohta tänne tulee kuitenkin jotain negatiivista. Ihan itse onnistuvat pilaamaan tunnelman!

      Poista
  8. Näissä lehtien uutisten FB:n kommentointikenttiin ei todellakaan kannata aina kirjoittaa suoraan, mitä ensimmäiseksi mieleen tulee. Eri mieltä toki voi olla, mutta loukkaava , asiaton ja provoisaa kirjoitusta olisi aina hyvä miettiä tuolla mainitsemallasi "voitko sanoa tämän suoraan asianosaille"-kriteerin avulla. FB voisi laittaa näihin uutissivustojen kommentointiin aina sellaisen 30 sekunnin karenssin, jonka aikana postaajaan ruutuun tulee teksti tyyliin: "Oletko nyt aivan varma ? Tarkista, että postauksesi on asiallinen eikä loukkaa ketään". Tämän aikana postaaja varmaan ehtii lukea ja miettiä vielä kertaalleen ennen sitä Julkaise-napin painallusta.
    t. nimim. Mikähän mun voimaeläin on ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi kannattaisi aina oikolukea kirjoittamansa teksti ennen Julkaise-näppäimen painamista :)
      t. nimim provosoiva asianosainen

      Poista
    2. Hyvä idea. Siihen "oletko varma -tekstin alle voisi tulla kuva jostain söpöstä koiranpennusta, niin kaikkien empatiasolut aktivoituisi silloin ja ilkeily vähenisi. Tai sitten toinen vaihtoehto olisi, että uutisia ei voisi kommentoida ollenkaan, koska yleensä se keskustelu ei tuo mitään lisäarvoa uutiseen.

      Poista
  9. Nyt sä oot Anni kyllä niin asian ytimessä! Välillä meinaa vaipua epätoivoon tän planeetan ja ihmiskunnan vuoksi, kun harhautuu lukemaan tällaisia kommentteja.
    Ja sitä tosiaan luulisi, että kasvokkain kukaan ei mene tuommoisia kenellekään laukomaan, mutta just tällä viikolla joku miekkonen oli kaupan kassajonossa katsonut asiakseen kommentoidan kaverini ostoskoria, joka sisälti kalaa ja vegaanisia tuotteita. Lihaa olis pitänyt olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon monesti miettinyt jotain kommentteja lukiessa, että onko tämä läpileikkaus ihmiskunnasta vai intoutuuko kommenttien kirjoitteluun vaan kaikkein ärhäkkäimmät yksilöt.
      Just joo, kuka kyttää muiden ostoskoreja noin tarkkaan? Ei tulis kyllä mielenkään laukoa kaupassa kellekään, että kannattaa varmaan vaihtaa toi keskikalja Jaffaan, vaikka joskus vois olla syytäkin. :D

      Poista
  10. Väkisinkin tulee mieleen noista tyypeistä että miten on mahtanut elämä kohdella, koska noista kommenteista päätellen ei kovin hyvin. Eli ovatko nuo ikävät kommentit ikäänkuin hätähuuto tai keino saada kontaktia ulkomaailmaan ja levittää omaa pahaa oloa muillekin? Ainakin haluaisin uskoa ettei tuollaisia ihmisiä saa aikaan kannustavat vanhemmat, toimivat pari- ja muut suhteet yms. Äläkä nyt käsitä väärin että olisin mikään kaiken kestävä äiti Teresa, koska kyllä munkin ensimmäinen spontaani ajatukseni mikä pukahtaa mieleen on: "#%O"& mitä idiootteja!" :D

    Mun voimaeläimeni voisi olla vaikka sekarotuinen piski mistä löytyy lapukkaa ja terrieriä, eli sellainen härö sekoitus lempeää ja ärhäkkää lajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti näkee sellaisia kommentteja, joilla haetaan ihan selkeesti huomiota. Tänään jossain FB-postauksessa kehuttiin jonkun sairaalaan toimintaa, niin kyllä sinne on pakko tulla jonkun kertomaan että itselle meni ainakin tosi huonosti vuonna 1998, kun tyrää pukkasi ja elämä kohteli kaltoin. Siis ihan sellaista, että kaikkien pitäisi mennä nyt silittelemään päätä, että voi sua parkaa. Ja tavallaan määkin uskon tuohon, että jos on ihan tasapainossa elämässään, ei koe tarvetta mollata muita internetissä.
      Semmosia koiran on ihania, vaikkakin vähän pelottavia. :D

      Poista
  11. Surullisia ihmisiä liikkeellä ku kaikki on huonosti!😂👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivotan heille kaikkea hyvää! :D

      Poista
  12. Yllä on hyviä syitä sille miksi ihminen ei ole naamakirjassa. Tavalliset uutisetkin sanomalehtien nettisivuilla ovat näiden kohteena.

    Tökeröin esimerkki oli kissauutisen pilaaminen. Britanniassa ihmiset olivat uutisen mukaan halunneet päästä metroaseman tylsistä mainoksista eroon ja maksaneet itse tilalle söpöjä kissakuvia mainospaikoille. Päivän hauskin uutinen kunnes heti uutisen alla näkyin ekojen kommenttien joukossa jotenkin näin: Jos olisi koiran kuvia, niin jo riehuisivat muslimit ja pommit alkaisivat lentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertomasi uutinen on täydellinen esimerkki, kuinka jonkun pitää saada pilata hyvän mielen uutinen. Ja tehdä siitä vielä poliittisesti ja uskonnollisesti latautunut. Huoh.

      Poista
  13. Facebook, mikä se on? En muista syöneeni.

    Hyvä teksti Rahkamuija, tunsin piston sydämessäni...

    t. Jari Vehmersuo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se maistuu aika pahalta, ei kannata koittaa!
      Olen tyytyväinen, jos tää edes vähän saa miettimään omaa kommentointikäytöstään. Hyvä Jari!

      Poista
  14. Unohdit tästä sen kommentoijien alalajin, jota mm. Alman kommentoija edustaa: tyyppi, joka ei ole koskaan kuullut uutisen kohteena olevasta laulajasta/näyttelijästä/tubettajasta/bloggaajasta. Pakko mennä aina ylimielisenä kertomaan olevansa niin korkeakulttuurin ystävä, että nämä nuoren polven pop-kulttuurin tähdet ovat ihan tuntemattomia. Jos joku viime vuosina pinnalle noussut artisti myy triplakultaa, niin pitää käydä kertomassa, että "en ole edes kuullut koskaan hänestä, mutta en kuuntelekaan kaupallisia radiokanavia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO JUST TÄÄ!! Tullaan kommentoimaan siihen sävyyn, että "koska minä en tiedä tätä artistia, tämä ei voi olla yhtään mitään". Tohon Almaa koskevaan uutiseen oli tullu just tämmösiä kommentteja. Vaikka ollaan niin korkeakulttuurin ystäviä, silti jaksetaan kommentoida jonkun Iltalehden FB-sivuille. :D

      Poista