lauantai 22. lokakuuta 2016

Minä rakastan minua -messuilla

Tänään oli oikein kunnon tyttöjen päivä. Laitettiin väriä ripsiin ja lähdettiin  messuille humputtelemaan! Humputteluseuraksi otin ystäväni Iinan, jonka kanssa olen harrastanut erinäisiä humputuksia ja hömpötyksiä jo lähemmäs 13 vuotta. I love me -messut, joille mulla oli bloggaajapassi, aukesivat kympiltä ja oltiin ryskyttämässä ovia jo ennen kymmentä monen muun kanssa. Jo aamun väkimäärä lupasi varsin tiivistä tunnelmaa iltapäivälle.
Messualueen lisäksi mahduin lakkaan!
 Itseä kiinnosti messuilla eniten liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvät jutut ja alkuun ravattiin apinanraivolla läpi kauneus-osasto, joka ei pahemmin meitä puhutellut. Purkkia, purnukkaa ja piperrintä olisi ollut jos jonkinlaista, mutta meidän silmissä siinsi jo loputtomat maistiaistarjottimet. Vähän siinä aamupäivänälkä jo kolkutteli, mutta se oli pian hoidettu pois päiväjärjestyksestä, kun maisteltavana oli raakasuklaata, smoothieta, spelttipuuroa ja vaikka mitä muuta voimaruokaa.
Marjakeittoa hintaan 20 €/litra, mikä jottei!
Kattavat ja monipuoliset maistiaistarjottavat olikin ehdottomasti yksi tämän messujen vahvuuksista. Jos meinaat jotain myydä messuilla, siitä pitää olla maistiasia. Oli se sitten tukankihartimia tai nahkasaappaita, niin maistiasia pitää olla!
Iina väkertää voimapalloja. Vai oliko ne energiapalloja?
Oli mitä oli, mutta nämä falafel-pyöryköiden näköiset pallerot oli superhyviä!
Kauneuden ja raakasuklaan lisäksi messuilla olisi päässyt kokeilemaan muun muassa perinteistä jäsenkorjausta, hierontaa, ostepaatin käsittelyä tai vyöhyketerapiaa, mutta me ei hoksattu mennä niihin heti kymmenen jälkeen ja iltapäivän puolella kaikkiin oli jo tunnin jono. Mene siis heti aamusta, jos aiot mennä!
Voi myös mukavasti hieroa kallonpohjaa, jos kopsahtaa tuosta kaverin jalkojen päältä päälleen lattialle. Tää taisi olla akrojoogaa. Agrojooga taas olisi sellaista maajussien joogaa traktorin päällä. Höhöö.
Messuilla oli paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta myös melko reilusti sitä huuhaa-osastoa, josta spontaani ensikommentti oli vain "Eisssaaakeli!". Enkeliterapiaa ja chrakroja ja auroja. Oon erittäin skeptinen kaikkea huuhaata kohtaan ja olisin varmaan viimeisiä ihmisiä, jonka joku lahko tai hölynpölykerho saisi agitoitua riveihinsä. (Nyt kun sanon näin, niin liityn varmaan ens viikolla Skientologeihin. :D) Näiden messujen ehdoton huuhaamaksimi saavutettiin osastolla, jossa kaupattiin AURA-valokuvausta. 20 eurolla sai kivan kuvan, jossa poseeraattiin batiikkivärjätystä Thaimaan tuliaspaidasta kaapattujen värien ympäröimänä ja päälle tulkinnan siitä, mitä tämä huipputieteellisen menetelmän avulla otettu kuva kertoo sinusta. Itse ajattelin ruveta myymään Paintilla tehtyjä AURA-kuvia hintaan 19,95 € ja mukaan saa paketin AURA-juustoa. Että jos juustoenergiat kiinnostaa, niin laita viestiä!
Tiesitkö, että AURA-juustossa on energiaa 340 kcal/100 grammaa? Se antaa siis vankan energiakentän.
Me jäätiin jumiin melkein jokaiselle osastolle, jossa kaupattiin silmälaseja, koska mulla on pitkään ollut pakkomielle saada vihreät silmälasit. Niille olisi oikeastikin tarvetta, mutta en voi hankkia laseja ennen kuin löydän täydelliset vihreät pokat.
Heti kun laittaa kakkulat päähän, muttuu puolet fiksumman näköiseksi.
Tarjolla oli myös taas kerran vaikka mitä liikuntakeskusta, krosvittisalia ja kamppailulajeja, mutta ihan tylsästi näistä mielenkiintoisimmat toimii aina vain pääkaupunkiseudulla. Yhdellä pisteellä olisi saanut vetää myös leukoja, mutta mä en viitsinyt edes mennä (nössö!), kun joku mimmi oli paukuttanut päivän pohjalukemiksi 18 leukaa. Oma viime aikojen enkka taitaa olla viisi, että sillä ei vielä rankingissa keulita. Mike Tysonia kävin kuitenkin pistään turpaan.
Ei kuule paljon poika pipo suojaa sun kupolia, kun kumautan täältä semmosen mouhijärveläisen heijarin, että et oot ennen nähnyt! (Ihan vaan jos joku pelkäsi tän herran puolesta (joka ei varmaan esitä Tysonia), niin paljastan että se oli nukke.)
Kun oltiin saatu päähalli käsiteltyä, siirryttiin pieneen Muoti-halliin, joka oli suoraan sanottuna aika laimea esitys. Jos olisin 50 v. ja tykkäisin punaisista mokkanahkatakeista, Muoti-osiossa olisi voinut olla jotain mullekin.
Melkein ostin tämän huipputyylikkään housuihin mätsäävän Leo-kissakuvioisen veskan, mutta en ihan.
Pian messuille saapumisen jälkeen bongasin pienestä kojusta leggingsit, jotka puhuttelivat mua voimakkaasti, mutta en harrasta 70 euron herätehousuja, niin jätin ostopäätöksen hautumaan. Päätin, että jos vielä messuilta lähtiessä haluan ne ja kokoa ja mallia on vielä jäljellä, silloin ostan. Ja olihan niitä! Viimeistään siinä vaiheessa kaivoin pankkikorttia rivakasti lompakosta, kun myyjä kertoi, että housut tehdään Kaliforniassa. Yhdet Venice Beach -pöksyt mulle kiitos! Vannon sitkeästi Lidlin laadun nimeen, mutta voi morjes kuinka hyvät ja napakat nämä on jalassa ja vyötärö on kunnolla korkea.
Ihan kun tää leopardi-kuosi olisi nyt jotenkin muotia mulla?
Lähdettiin messuilta pois iltapäivän puolella ja silloin oli jo tupa mukavan täynnä. Kuten meidän äiti aina sanoo, kaupunkilaiset lähtee niin myöhään liikkeelle, joten siksi kannattaa olla tällaisissa paikoissa aina ajoissa!
Olen huomannut Ikeassa sellaisen ilmiön, kuin kollektiivinen shoppailuyllytys. Juttu menee niin, että (nais)porukalla ollaan kaupoilla ja yks ihastelee, että onpa kiva kippo/huivi/lyhty/mikä vaan, niin muut komppaa perässä, että "joo siis aivan ihana, just sua, kannattaa kyllä ostaa". Teoriani on, että muita yllyttämällä saa tavallaan luvan itsekin ostella, eikä omat ostokset tunnu lainkaan pahalta, kun shoppailukaverit myös ostavat. Näillä messuilla tämä ilmiö on varmasti voimissaan.
Me ei Iinan kanssa päästy kollektiiviseen ostomaniaan, koska messujen ainoa hankinta oli nuo mun pöksyt (okei, Iina yllytti vähän). Sen sijaan käytiin messujen jälkeen nautiskelemassa hyvästä ruuasta ja vielä viimeisenä ihailemassa Iittalassa kaikkia kippoja ja laseja, joita me ei tarvita. Iinan muksuille oli varattu lastenhoitaja kello 8-18, niin reissu oli erittäin hyvin suunniteltu, koska auto starttasi pihasta kello 8.02 ja palautin äidin lapsilleen kello 17.58. Tämä oli aivan mainio tyttöjen humputtelupäivä, time well spent!
Toin kissoille tuliaseksi paperikassin, ne oli ikionnellisia!
 I love me -messut on vielä huomenna Messukeskuksessa, joten mene pistämään sinne aurat ja energiavirrat kuntoon ja maha täyteen raakasuklataa, jos kaipaat pientä aivojen nollausta sunnuntaipäivään!

4 kommenttia:

  1. Hei Ihana ANNI! Huikea asukokonaisuus siulla! Terveisin Reetta :)

    VastaaPoista
  2. No kannatti ostaa! Säästit. https://www.zalando.fi/norma-kamali-trikoot-leopard-nk041e001-q11.html?wmc=AFF358_ZX_FI.2085179_2048920..&opc=2211

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mun ostamat on paljon hienommat!
      Oikeesti, 125 € trikoista, meneekö jo pikkusen överiksi..?

      Poista