torstai 24. maaliskuuta 2016

Irtiottoja

Alotin tän postauksen kirjottamisen jo maanantaina ja nyt heti perään torstaina ehdin jatkamaan tätä. Viimeinen viikko on ollut kyllä yksi erikoisimmista koskaan. Rahkaäijän Youtube-kanava Hydraulic Press Channel pomppasi täydestä tuntemattomuudesta valtavaan suosioon ja nyt kaikkia videoita on katsottu yhteensä jotain 15 miljoonaa kertaa. Viime viikon alussa en edes tiennyt, että on olemassa joku palkinto niille Youtube-kanaville, jotka saa yli 100 000 seuraajaa ja jo perjantaina vietettiin omat Silver play button -pileet. Varsinaisella hopeisella play-nappulalla kuulemma kestää hetki saapua jostakin Youtuben konttorilta.
Juhlittiin tässä perheessä sitten häitä, synttäreitä tai hopeista play-nappulaa, aina mennään Coussiccaan. 
Mä oon ollut hetkittäin jopa hieman kauhuissaan tästä kaikesta, mutta Rahkaäijä on pysynyt uskomattoman kylmäpäisenä tän kaiken keskellä ja vastaillut lukemattomiin haastattelu- ja yhteistyöpyyntöihin. Ihan uskomattomia juttuja on ehtinyt tapahtumaan viikossa ja kaikenlaista kuvioo on menossa. Aika näyttää mitä tästä kaikesta seuraa, mutta kuukauden päähän en edes uskalla ajatella. Katsellaan päivä kerrallaan! Yksi yllättävä puoli tässä kuitenkin on. Enää ei tarvitse lukea vessassa Aku Ankkaa, kun voi lukea nettikeskusteluita meidän videoista ja mystisestä mr. Hydraulic pressistä ja sen vielä mystisemmästä vaimosta, joka tekee muovailuvahaeläimiä.
Tänään ylitin itseni ja tein superhienon pääsiäislampaan, joka koki karun kohtalon prässissä. 

Viime viikonloppuna oli onneksi muuta tekemistä, että päästiin vähän irti tästä kaikesta hässäkästä. Lauantaina poistuttiin mukavuusalueelta ja hikoiltiin painonnostokurssilla! Kaikki lähti siitä, että hankin viime viikolla uudet kyykkykengät ja työkaverini vihjasi, että nyt olisi korkea aika ottaa tempaus haltuun, kun on kerran tempauskengätkin.
Näillä kyykky lähtee kasvuun!
Kolmen tunnin kurssi järjestettiin Nokialla Kuntotehdas Punaisessa ovessa ja kurssin veti tehdaspomo Joonas. Etukäteen ajattelin, että painonnosto on varmasti melko teknistä ja haastavaa, mutta se oli vielä paljon vaikeampaa mitä kuvittelin! Kurssi alkoi tempauksen opettelulla ja voi morjes, että se oli vaikea liike. Tempaus käytiin läpi palanen kerrallaan ja tuntui, että en millään pysty yhdistämään palasia yhteen, vaikka osaisinkin ne erikseen. Suutun, jos en osaa jotakin asiaa ja hermostuminen oli aika lähellä tempausta opetellessa. :D Työnnön sentään sain jotenkin edes haltuun, vaikka tekniikka ei ollut kovin kaksinen.
Tekniikka on kun suoraan olympialaisten finaalista!
Painonnosto vaatii aivan erilaista liikkuvutta kuin voimanosto ja en varsinaisesti yllättynyt, että meikän liikkuvuus ei varsinaisesti kohdannut painonnoston vaatimuksia. Lajissa tarvitaan myös räjähtävää nopeutta ja sitä tulee melko vähän treenattua voimanostoa varten. Sen verran jäi kuitenkin himo painonnostoon, että suunniteltiin jo tekevämme ulkosalin eteen nostolava, jossa voisi vähän treenailla työntöä ja tempausta. Autotallisalin katto on niin matalalla, että siellä ei pahemmin temmata!
Painonnostosta tuli ruumiin jokainen lihas kipeäksi ja sunnuntaina niitä oli hyvä palautella avannossa. Saatiin kutsu Aitooseen aitoon rantasaunaan ja olipa kyllä upeaa, vieläkin hymyillyttää.
Kaunoluistelunäytös. Luistimet vaan unohtui!

Ennen kuin pääsi avantoon, piti avanto tehdä!
Tytöt ottaa arskaa rannalla! Ystäväni Reetta on kyllä semmonen aurinko, että tuo taivaallakin mollottava jää joskus toiseksi!
Yritin tehdä kuperkeikan, tulikin vauhdikas breakdance-esitys. :D
No hei, sehän on melkein kesä! Paitsi järvi on näköjään jäässä. 
Muuten vetäisin 50 metrin rintauinnit, mutta avanto on niin pieni!
Me ollaan tänä talvena löydetty tuo avanto-juttu ja ollaan useammankin kerran käyty pulikoimassa jäiden seassa. Siinä on vaan jotain sairaalla tavalla ihanaa. Kun menee veteen, tulee sellainen olo, että ei ikinä enää, mutta kun pääsee vedestä pois, on erittäin hyvä olo. Vielä kun avannon yhdistää hyvään saunaan, kuten tämä aitoolainen rantasauna, on kaikki hyvät avantokokemuksen ainekset kasassa. Pari kertaa ollaan käyty Kaukajärvellä yleisessä saunassa ja avannossa ja siellä lisämausteen kokemukseen antaa yleisen saunan tunnelma ja vanhat saunamajurit, jotka istuvat ylälauteella väkisin, vaikka ovat kuin keitettyjä rapuja. Joskus ajattelin, että avanto ei vaan ole mua varten, mutta sitten kun kävin ensimmäisen kerran, tajusin, että se todellakin on mua varten!
Leo ottaa pääsiäisen pyhät rennosti. 
Pääsiäisen muutamat vapaat tulee tällä kertaa todelliseen tarpeeseen. Olispa hienot kelit, niin voisi käydä vähän kruisailemassa fillarilla ja muutenkin nautiskella keväästä. Pitkä läskipyöräretki auringonpaisteessa maistuisi enemmän kuin hyvin!
Tuijotus on sitä tasoa, että tämä kaveri varmaan hyppää kohta jonkun pääsiäisnoidan luudan kyytiin. 
Tässä oli tämänkertaiset sekavat löpinät! Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäistä!

4 kommenttia:

  1. OMG!!!! Mä kuule just luin
    http://nyt.fi/a1458786904581
    ja näin laurin pärstän :DDD kaveri oli jo noista videoista ehtinyt vinkata huhu! Tarviiko teidän enää työtä tehdäkään? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä se tosiaan komeili pärstänsä kans, toi oli kivasti kirjotettu juttu! No nyt varmaan tehdään töitä ennemmän ku ikinä kun ensin normityöt ja iltasin tehdään videoita tai vastaillaan maailmalta tuleviin sähköposteihin. :D

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä ja Leolle ja Leokolle hyvää päästäistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikien ulkoiluhäkki onkin nyt taas käytössä talven jälkeen eli toivottavasti ei tuu päästäisiä sisään. :D

      Poista