tiistai 19. tammikuuta 2016

Kuusamon parhaat

Vähän pelotti palata tänne "etelään" Kuusamon lumisen viikon jälkeen, mutta onneksi Tampereellakin on ihan kohtuullisesti lunta, joten kulttuurishokki ei ollut kovin paha. Vaikka arki on lähtenyt jo rullaamaan loman jäljiltä, tässä tulee vielä yleisön pyynnöstä reilu pläjäys Kuusamon tunnelmia.

Kuusamon parhaat

1. Wanha Raatesalmi ja islanninhevoset
Ennen reissua sovittiin, että molemmat saa päättää yhden aktiviteetin ja molempien pitää siihen osallistua. Mun valinta oli issikkavaellus ja Rahkaäijä halusi moottorikelkkailemaan. Löysin netistä Wanhan Raatesalmen issikkatallin, joka tarjosi kahden tunnin maastoretkeä aloittelijoille. Aivan huikea kokemus! Meistä kumpikaan ei ollut koskaan ratsastanut saatika satuloinut hevosta ja ensin pistettiin hepoille varusteet ja sitten päästiin ratsaille. 
Freyr ja ponityttö Rahkaäijä.
Koko kaksituntisen meitä ohjasi ja auttoi ratsastuksenohjaaja ja aito Kuusamon likka Juuli, joka puhua pulputti iloisesti koko ajan ja piti ohjat hienosti käsissään. Hetkeäkään ei tarvinut tuntea epävarmuutta ja jännitystä, vaan Juuli piti jatkuvasti huolen siitä, että kaikki on hyvin. Puolen tunnin alustuksen jälkeen lähdettiin metsään ratsastamaan ja voi että oli siistiä! Ensin ratsastettiin tietä pitkin ja sitten mentiin polulle metsään. Lunta oli ihan reilusti, mutta se ei haitannut heppoja lainkaan, vaan matka eteni hyvin hangessakin. Vähän päästiin myös kokeilemaan tölttiä, joka on islanninhevosten askellaji. Hauskaa ja hytkyvää kyytiä!
Mun hevonen oli valkoinen tamma Varjo. 
Issikkavaellus oli aivan nappivalinta, kaksi tuntia meni hetkessä ja molemmat meistä oli aika fiiliksissä. Hyvä, että valitsin ratsastuksen, enkä mitään poroajelua!

2. Mura Sushi
Koko reissussa ehdottomasti eniten rahaa meni ravintoloissa syömiseen, kun joka ilta istuttiin jossakin raflassa illallistamassa. Muutamissa tai siis oikeastaan kaikissa lehdissä ja matkailuesitteissä, jotka tarttuivat mukaan Rukalta, hehkutettiin viime vuoden puolella avattua sushiravintolaa, Mura sushia. Olihan sekin pakko testata! Otettiin heti kättelyssä 48 palan lajitelma, joka oli yksi parhaita ruokakokemuksia koskaan ja me oltiin aivan myytyjä. Sen lisäksi, että sushi on oli aivan järjettömän hyvää ja hienoista raaka-aineista valmistettua, palvelu oli tosi mutkatonta, mukavaa ja rentoa. Juuri kuten pitääkin!
Olisin aivan valmis vetämään tällasen lautasen yksin!
Huomattiin myös, että sushi oli aika hyvä vaihtoehto tällaseen sporttiseen lomailuun. Normaalisti ei tule syötyä mitenkään superrasvaisesti, niin ravintoloiden rasvamätöt junttasi aika pahasti mahanpohjaan. Sushia tuntui pystyvän syömään ihan miten paljon tahansa ilman huonoa oloa. :D Sen takia me päädyttiin sushi-illaiseen myös loman viimeisenä iltana ja taas oli sairaan hyvää! Mura sushi ei ollut todellakaan mikään sikahintanen, kaksi ihmistä syö 60 eurolla alkukeitot ja varmasti tarpeeksi sushia. (Koskee normaaleja ihmisiä, Rahkaväki söi toisella kerralla yhteensä 76 palaa sushia, eikä ähkystä tietoakaan.)
Toinen hyvä ravintola oli pizzeria Ruka jossa kannattaa ainakin ottaa alkupalaksi talon leipä juustolla ja valkosipulilla. Siinä paikassa on muutenkin hyvä suorittaa lomaviikon rasvatankkaus.
Kolmas ihan kelvollinen ruokala oli O´Learys Kuusamon tropiikin yhteydessä. Maukkaita ribsejä!
3. Pyhän jyssäys -lumikenkäreitti
Heti ensimmäisenä aamuna oli pakko päästä pyöräilemään, vaikka lämpömittari näytti 25 pakkasastetta. Päädyttiin polkemaan Pyhän jyssäys, joka on 7 kilometrin lumikenkäreitti Rukan lähellä Pyhävaaralla. Lumikenkäreiteillä pyöräily on sallittu, toisin kuin hiihtoladulla polkeminen.
Tätä olin odottanut!
Ja tätä kanssa, pehmeä hanki odotti polulta ulos ajavaa.
Heti päästiin kunnon tunturitunnelmaan! Pyhävaaralla oli lunta enemmän kuin tarpeeksi ja hyvä läskipyöräpolku. Pyhän jyssäys on myös sijainniltaan hyvä, jos esimerkiksi vuokraa läskipyörät Rukalta, pääsee reitin alkuun helposti pyörällä. Reitillä oli melko paljon nousua ja kiipeämistä, mutta ei tarvitse olla mikään mestaripyöräilijä siitä selvitäkseen. Alkumatka on nousua, mutta puolesta välistä ajaa varsin vauhdikkaasti loppuun alamäkiä viiletellen.
Hei, se on aurinko!
Just hyvä pyöräilykeli, ei lainkaan kylmä!

4. Kuusamon liikuntakeskus
Meille loma ei ole yleensä lomaa salitreenistä, vaan salille mennään, oltiin millä puolella maapalloa hyvänsä. Ihan vaan sen takia, että reenaaminen on hauskaa! Selvitettiin etukäteen, että Kuusamon liikuntakeskuksessa voisi olla jonkinlainen sali ja se pääsi kyllä yllättämään. Kuntosali oli erittäin asiallinen! Uimahalli ja toinen sali oli remontissa, mutta silti salilta löytyi kaikki mitä ihminen tarvitsee harjoittaakseen voimailua ja kehonpalvontaa. Edes pahimpaan ruuhka-aikaan ei hermoja kiristellyt, vaan reenaamaan mahtui hyvin. Pieni miinus kuitenkin siitä, että salietiketti oli tosi pahasti kateissa monilta kanssatreenaajilta ja kyykkyhäkki ja riskit kyykyn varmistajat loistivat poissaolollaan.
Kyykkypaikka peilin edessä, paha miinus! Oli muuten aika hupaisaa, kun Rahkaäijä teki viimeisen vitosen sarjansa ja vähän äänteli siinä tehdessään, niin koko sali pysähtyi ja kaikki jäivät tuijottamaan mylvivää Rahkaäijää.
Alakerrass oli liikuntasali, lapsparat varmaan luulivat, että katto putoaa niskaan kesken sählyreenien, kun kolisteltiin maastavetoa yläkerrassa.
Me tehtiin reissussa tosi hyviä treenejä, kaikki nousi mitä pitikin. Jos reissussa hiihtää tai laskettelee ja aikoo treenata myös salilla, kannattaa pitää huoli, että syö kulutukseen nähden riittävästi, että jaksaa bodata. Meillä se tarkoitti päivittäisiä jäätelö- ja karkkiannoksia, kun usempana päivänä liikuntaa tuli neljäkin tuntia päivässä. Huomasin kuitenkin, että samana päivänä on mahdollista ajaa kaksi tuntia läskipyörällä ja kyykätä sata kiloa. Johtui varmasti siitä, että pyöräilyn jälkeen syötiin laskiaispullat!
Tarkkaan valittu palkkari!
5. Moottorikelkkailu Rukan ympärysreitillä
Kun saapuu Kuusamoon, huomaa pian, että moottorikelkan jälkiä ja itse kelkkoja näkyy kaikkialla, eli kyseessä on varsin suosittu talviaktiviteetti sielläpäin. Monet firmat tarjoavat erilaisia kelkkasafareita, mutta ne on melko arvokkaita ja omatoimisen kelkkasafarin tekee noin puoleen hintaan. 
Moottorikelkkavuokraamoita on ympäri kylää ja niitä kannattaa vähän vertailla. Me päädyttiin Kuusamo Safaris -vuokraamoon, koska se oli edullinen, mutta vaikutti myös ihan asialliselta. Monet paikat vuokraa kelkkoja kahdeksi tai neljäksi tunniksi tai sitä pidemmiksi ajoiksi, jopa viikoksi. Me saatiin vuokrattua kelkka kolmeksi tunniksi, eli kannattaa kysyä, jos hinnaston tarjoamat vuokra-ajat ei sovi omaan aikatauluun. Vuokraan sisältyi myös kaikki varusteet kengistä ja hanskoista lähtien. Bensa ei kuulunut hintaan, mutta meillä meni sitä 2,5 tunnin aikana kahdeksan euron edestä.
Vaihdettiin kuskia aina välillä ja mää ajoin kyllä kovempaa, kun Rahkaäijä. Lapsena olin aina kelkan kyydissä ja vähän vanhempana ajoin joskus itsekin. Kunnes kerran kippasin papan kelkan, kun jäältä rantautuminen vähän epäonnistui. Ei onneks käynyt kuinkaan kuskille tai kelkalle!
Moottorikelkka on tosi simppeli vehje ajaa ja vuokraamolla opastettiin hyvin, miten peli toimii. Lisäksi reitit oli hyväkuntoisia ja leveitä, eli ihan aloittelijakin uskaltaa lähteä päristelemään ilman pelkoa siitä, että löytää itsensä ja kelkkansa rusetilta männyn ympäriltä. Tietenkin kannattaa huomata, että reitit on kaksisuuntaisia ja osa kelkkailijoista ajaa tosi kovaa, joten ihan silmät kiinni ja aivot pois päältä ei voi ajella. Edullisimpia on hitaat “pappakelkat”, mutta sellainenkin meni niin kovaa kun vaan uskallettiin ajaa. Meille riitti hyvin yksi kelkka, koska kyydissäkin oli oikein kiva istua.
Munkkitauko! Kahvilan seinällä oli muuten lappu, jossa seisoi "Omien eväiden syönti 5 €/hlö". Syö munkkia tai ole nälässä!
Rukan ympärysreitti on nimensä mukaan kelkkareitti Rukan alueen ympäri. Matkalla oli upeita maisemia, mäkiä ja mutkia ja tiheästi kahviloita. Reitin ajaa hitainkin kuski kahdessa tunnissa ja reitti oli tosi hyvin merkitty, joten siitä on hyvä aloittaa kelkkailu-ura. Me kurvailtiin Rukan ympärysreitti ja sen päälle vielä huristeltiin vähän Kuusamon ja Posion suuntaan. Siinä oli varmasti tarpeeksi kelkkailua hetkeksi!
Tuletko kyytiin?

6. Oulangan kansallispuisto
Viimeisenä päivänä ajeltiin puolen tunnin matkan päähän Oulangan kansallispuistoon pyörät takakontissa. Odotukset ei ollut kovin korkeella, kun aiemmin viikolla Riisitunturin reitit olivat aivan ajamattomia ja lunta oli tullut vaan lisää.
Riisitunturille mennään tästä! Me ei päästy huiputtamaan tunturia, liikaa lunta.
Reitit lähti Oulangan luontokeskuksen pihasta ja yllättäen polut olivatkin ihan ajettavissa, suorastaan valtatietä ensimmäiselle nuotiopaikalle. Reitti on osa Karhunkierrosta, joten myös eteenpäin edetessä lumessa oli selvä polku, vaikka ihan vastikään kukaan ei ollutkaan reitillä taivaltanut.
Tarkkan kuin porkkana, ettei aja ulos polulta.
Rahkaäijällä oli leveämmät renkaat, mutta lumessa lipsuvampi rengaskuvio, joten vauhti oli meillä aika sama.
Kiutakönkään jylhät maisemat. Ei tehnyt mieli mennä uimaan koskeen!
Me ajettiin luontokeskukselta noin neljän kilometrin päähän Merenojan nuotiopaikalle ja takaisin, osa vähän vauhdikkaampaa polkua, osa hyvin hidasta matelua. Reitti noudattelee Oulankajokea ja Kiutakönkään koskea, joten huimat maisemat olivat jälleen taattuja. Voisin kuvitella, että varsinkin kesällä, kun koski vyöryy vapaana, on kansallispuisto aika pakollinen kohde Kuusamon matkaajille.
Taivaaseen kurkottava kelo.
Ollaan kartalla! Shrek ja Karhunkierroksen kordinaatit.

Reissun flopit

  • Kuusamon tropiikki. Niin väsähtänyt, pieni ja kulahtanut kylpylä! Tämmöset kylpylähifistelijät oli aivan kauhuissaan etenkin porealtaasta, se oli varmasti lajissaan Suomen kylmin. Lisäpisteitä heruu kuitenkin miesten ja naisten yhteisestä höyrysaunasta.
Kuusamon tropiikin aulassa oli kuitenkin yksi loman hauskimmista jutuista, eli kolikoilla toimiva metsästyspeli. Ammuin koko ajan vahingossa lehmiä, enkä sarvipäitä, hups!
  • RukaTontun yleinen sauna. Jos nettisivuilla kerrotaan ympäri vuoden avoinna olevasta yleisestä saunasta, voisin kuvitella sen olevan jotain muuta kun kaksi erillistä saunaa hotellin pohjakerroksessa. Lisäksi vastaanoton nuori nainen vaikutti siltä, ettei ollut koskaan kuullutkaan mistään saunasta tai että häntä olisi erityisemmin edes kiinnostanut koko sauna saatika asiakkaiden palvelu. Alkupettymys vaihtui kuitenkin ihan positiiviseksi kokemukseksi, kun päätettiin Rahkaäijän kanssa saunoa molemmat miesten saunassa (kummassakaan saunassa ei ollut siis ketään muita) ja molemmat uskalsivat avantoon peräti useamman kerran.
Ei liity avantoon, mutta yhtenä kirkkaana iltana käytiin ottamassa kuvia tähtitaivaasta. Ei tullut erityisen hyviä kuvia. :D
Samalla reissulla nähtiin Kiveskoski. Höhööhööhöhöhöhhööhöhöhö! 

Rahkamuijan pro-reissuvinkit

  • Koska vietettiin reissussa kaikin puolin paheellista elämää, tuli hörpittyä myös pari minttukaakaota. Vain ensimmäisenä iltana join minttukaakaon ravintolassa ja järkytyin sen hinnasta liikaa. 8 euron minttukaakaon hinnalla saa Alkosta pullon Kissanminttua ja kaupasta voi hakea muut kaakaovehkeet. Ei jaksettu ostaa kaakaojauhetta, niin käytettiin Play-maitokaakaota, joka oli huippuhyvää eli tosi makeaa!
Vuokramökissämme oli huipputyylikkäitä astiota, mm. Jenny-muki, josta oli oivallista hörppiä lämmintä minttukaakaota.
  • Kaikenlaiset turistipostikortit, joissa pööpöilee poro neljäntuulenhatussa, on tosi väsyneitä ja vähän rumia. Sen takia nykyaikainen matkailija tekee postikortin omasta kuvista ja lähettää sellaisen mummulle porokortin sijasta. Mulla on puhelimessa PhotoGrid-sovellus, jolla yhdistelin kuvat ja kirjoitin tekstin päälle ja Postin puhelinsovelluksella voi tämän tai minkä tahansa muun kuvan lähettää postikorttina. Yhden kortin lähettäminen maksaa 2,95 €, joka ei ole kovin paha hinta uniikista kortista ja siitä, ettei tarvitse kirjoittaa kortteja käsin ja metsästää postilaatikkoa ympäri maakuntaa. Siinä on mummu ihmeissään, kun postikortissa poseeraakin Anni ja Annin polkupyörä!
Tein kaksi versiota kortista. Tätä en lähettänyt, vaan sen hienomman.
Matka Kuusamoon oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut ja hauska, reissu meidän makuun! Me ollaan kovia haalimaan äksöniä lomapäiviin, mutta sehän meille passaa. Nyt voi jäädä fiilistelemään tätä reissua ja suunnitella seuraavaa. En varmaan kovin paljoa erehdy, jos sanon, että seuraavallakin lomalla ajetaan polkupyörällä. Mutta tuskin lumessa!
Kiitos mielenkiinnosta, nähdään taas pian!

12 kommenttia:

  1. Nyt ootte olleet meikäläisen kotikylillä! Issikkatalli on ihan mun mökkinaapurissa ja Rukaltahan mä muuten olen :) Nuoruuden salikin vilahteli kuvissa :D OLipas kotoisa postaus, tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sulla on todella mahtavat kotiseudut! Mä taisin sanoa ääneen reissulla, että Kuusamo ei olisi varmaan hullumpi paikka asua. Kunnon talvikin olisi aina taattu. :)

      Poista
  2. Täällä ollaan kateudesta vihreinä! Mäkään en oo ikinä ratsastanu mutta tykkään hepoista tosi paljon! Varsinkin jos on kilttejä ja saa rapsuttaa! Sushiakaan en oo kertaakaan oikeesti syöny, maistanu vaan jotain kämäsiä kiinabuffetin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoset on mulle ollut aina suuri kysymysmerkki, en oikein tiedä miten niiden kanssa pitäisi olla tai tehdä. Mutta nuo issikat oli ainakin superhelppoja tapauksia, tuntui että ne melkein vaihto suuntaa ajatuksesta!
      Joo niistä kiinabuffetin susheista kannattaa pysya kaukana! Kerran yhen kiinalaisen ravintolan sushissa oli sisällä makkaraa. :D

      Poista
  3. Olipas mukavaa nojatuolimatkailua =) Eikä tullut edes kylmä lumisia kuvia katsellessa. On tämä vaan helppoa. Kuvista välittyy se, että hauskaa on ollut ainakin.
    Tsemppiä arkeen! Ja terveiset Shrekille! Mulla on läskipyöräkuume. Etelässäkin on nääs lunta. Kokeilin meinaan, että on aika haastavaa ajella nakkirenkailla lumisilla poluilla vaikka olisi jonkinlaista uraakin jo valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvalla saa onneksi vedettyä viltin päälle, jos tuntuu liian kylmältä kuvia katsellessa. :D Tämä postaus oli kieltämättä juuri meidän reissun näköinen!
      Jep, ymmärrän kuumeesi! Se kuume ei helpota, kun hankkimalla läski. Kapeilla renkailla on tosiaan vähän vaikea ajaa lumessa, ellei ura ole kunnolla tamppaantunut.

      Poista
  4. Ai vitsi kun hauskan kuuloinen ja näköinen reissu! Vasta nyt kerkesin lukemaan ajatuksen kanssa. Mä en kyllä luultavasti olisi yhtä fiiliksissä tuosta talviurheilusta, vaikka maisemat on kyllä komiat :)

    Syömiseen ja bensoihin menee meilläkin rahaa kotimaan lomissa miehen kanssa. Kesällä kun tehdään parin päivän hesavisiitti ja käydään festareilla, niin noiden reissujen budjetilla lomailisi varmaan pari viikkoa jossain suositussa ulkomaisessa turistirysässä. Eikä siis edes shoppailla mitenkään erityisemmin, mutta kaikki maksaa. Mutta pääasia että reissulla on kivaa ja pääsee vähäksi aikaa pois kotirutiineiden ääreltä :)

    Oliko teidän kissat loukkaantuneita reissuilusta vai tulivatko iloisina vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli aivan omaa luokkaansa, katsoi niitä sitten pyörän päältä tai autosta!

      Bensat on tietty kans kova rahanreikä, mutta ajattelen sen pakolliseksi rahanreijäksi, josta on hankala säästää pitkällä lomareissulla. Ja samaa mieltä, ei tartte lähteä minnekään maailman ääriin ollakseen lomalla. Suomessakin on tosi paljon vielä sellaista mitä ei ole tullut nähtyä ja koettua.

      Musta vähän tuntui, että Leoko taisi olla vähän loukkaantunut koska se kömpi mun kainaloon nukkumaan vasta maanantai-iltana. Haisin varmaan liian reissulle. :D

      Poista
  5. Minkälaisilla hanskoilla lähdette polkemaan näin pakkasten ollessa lähellä kahtakymmentä tai jopa yli? Oisko suositella jotain? Itse onnistun muuten varustautumaan lämpimästi, mutta sormet meinaa aina palella!

    Osin tämän blogin innostamana kotiutuu pian perheen ensimmäinen läskipyörä. Ei meinaa malttaa odottaa ajamaan pääsyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kahden hanskan taktiikka. Ensin pistän semmoset veden- ja tuulenpitävät sormikkaat ja niiden päälle rapuhanskat eli kolmisormiset hiihtohanskat. Yleensä mulla onkin lenkin lopussa kädet ihan hiessä. :D

      Vautsi, tosi paljon onnea uudesta lihavasta perheenjäsenestä! Paljon hauskoja ajotunteja!

      Poista
  6. Seuraavalla kerralla kun tulette menkää ihmeessä salille Kuusamon hyvinvointikeskukselle. Sieltä löytyy kyykkyhäkki yms...:) Mukava kirjoitus. Tervetuloa uudestaan, kesällä löytyy kaikenlaista ohjelmaa ja luonto on parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä, täytyy tsekata jos ja kun joskus tullaan uudestaan. Pohjoiseen olisi kyllä mahtava tulla joskus kesällä, maisemat on varmasti vailla vertaansa!

      Poista