perjantai 22. tammikuuta 2016

105 kiloa kyykkyä ja 5 kiloa appelsiineja

No niin, nyt on pikaisen reeniraportin vuoro ennen nukkumaanmenoa! Tänään oli viikon kolmas reeni ja tämän viikon teemana on ollut, että hyvää koitetaan tehdä, mutta priimaa pukkaa tulemaan. Tänään ajattelin vähän koittaa kyykky-ykköstä, kun sarjoissa on tuntunut olevan niin hyvin kulkua. Keskiviikkona pyllistelin sarjat 4x5x82,5 kg, ei ne nyt ihan ilmaseks tullut, mutta on se rauta joskus enemmänkin painanut. Vaihdoin tangon paikan alemmaksi selässä vähän aikaa sitten, ja se tuntuisi toimivan. Paketti pysyy paljon paremmin kasassa kuin ennen!
Vyö niin kireelle, ettei pysty hengittään!
Töiden jälkeen oli vähän semmonen tökkivä ja tukkonen olo ja päätäkin vähän särki, mutta siinä aina kivasti unohtaa pienet kolotukset, kun rauta alkaa hieromaan hartioita. Penkkasin ensin perjantaipenkit pois ja sen jälkeen siirryin kyykkytangon alle. Kyykystä on koskaan paha sanoa lämmittelysarjojen perusteella, että kulkeeko vai ei. Ensimmäiset kolme lämmittelysarjaa polvet vaan rutisee niin, että kuurous uhkaa kaikkia samassa huoneessa olevia. Vasta tosiraudat osoittaa mikä on päivän meininki. Rahkaäijä kylläkin oli ehtinyt huudella jo ympäri salia "Anni tekee sit tänään kyykkyenkan!" Ei paineita!
Perusperjantai. Hirvee ryyppy, eikun siis kyykky!
Kun 92,5 kiloa tuntui melkei tyhjältä tangolta, rupesin funtsimaan, että tänään voisi tämä laji ihan sujuakin. Seuraava nosto oli enkka, eli 102,5 kiloa. Tuli tosi ripeästi ylös, mutta vähän kaatui eteen ja jouduin nostamaan selällä. Se oli kuitenkin sen verran helppo kakunpala, että vaihdettiin tangon päästä 1,25 kilon pringlesit lukkoihin, eli tangossa lepäsi 105 kiloa. No niin, suutu jo!
Eihän se mitään painanu! Loppukarjaisukin oli naisellinen ja nätti. Hyvin kyykätty, hyvä minä! Reilu kuukausi sitten kisoissa kyykähdin 100 kiloa ja se oli silloin sen päivän maksimi. Kuten sanottu, enemmän low bar -tyylinen kyykky taitaa olla mua(kin) varten. Toki kannattaa huomata, että tänään en olisi varmaan mahtunut alle 63 kilon painoluokkaan, kuten kisoissa, mutta ihan hirveetä sikabulkkia ei tässä ajassa ole ehtinyt vetämään. 
Aika älyttömän hyvä fiilis jäi tuosta kyykystä! Antaa taas paljon itseluottamusta ja uskoa reeneihin. Kyykky ei ole koskaan ollut mikään mun leipälaji, mutta viimeisen vuoden aikana on kyllä tullut hyvää kehitystä, kun polvet on ollut kyykättävässä kunnossa. Tästä on taas hyvä jatkaa, koska 105 kiloa oli tällainen hyvä välitavoite. Kohti isompia romuja!
Vuosi sitten tätä mielensäpahoittajaa kiukutti appelsiinien harhaanjohtava mainonta, kun ei ollut viiden kilon säkkejä vaikka niin luvattiin koirankokoisin kirjaimin mainoksessa. Juuri ja juuri olin päässyt tästä kurjuudesta yli, kun tänään Citymarketissa odotti iloinen yllätys. Viiden kilon appelsiinisäkkejä hirvee kasa!!!
Kissan kokoinen appelsiinisäkki! 
Voi että kuinka iloiseksi tulinkaan! Mää rakastan appelsiineja ja suunnitelin jo toisen säkin ostamista, vaikka en yhtäkään ollut vielä maistanut. Jos aplarit olisivat olleet jotain kovia ja kuivia, olisin varmaan käynyt heittelemässä niillä Citymarketin kaikki ikkunat mäsäks. Moisiin terroritekoihin ei kuitenkaan tarvinut ruveta, koska eka appelsiini oli aivan täydellisen mehukas ja herkullinen.
Appelsiinit tuo auringon keskelle tammikuun pakkasia!
Tämän viikonlopun suunnitelmat ovat siis melko selvät, mehustelen mielessäni uutta kyykkyenkkaa ja mutustelen appelsiineja. Ei paha!

8 kommenttia:

  1. Voi vitsit, sie tulit niin miun mieleen oitis kun näin tuon Cittarin mainoksen! :D Ajattelin siinä samalla, että jos täällä ei muutaman päivän sisään näy appelsiineja viiden kilon säk(e)issä niin pitää tulla jo ihan ääneen ihmettelemään ;) Mutta hienoa että tänä vuonna työkin pääsitte osingoille, jes! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhaha, ihana kun mun appelsiinifanaattisuus on jäänut mieleen.:D
      Nyt oli aivan puhdasta tuuria mukana, koska me ei juuri koskaan käydä Cittarissa ruokaostoksilla ja tänään mentiin sinne aivan extempore ihan toisen asian takian. Multa oli mennyt tämä aplarimainos aivan ohi?! Appelsiinit varmasti huhuilivat mut luokseen!

      Poista
  2. Tähän tarvittaisiin vähän isompia appelsiinisäkkejä :-)

    http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/ei-se-kevyin-sylikissa-kokosimme-instagramin-komeimmat-jattilaiskissat/5695048

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvisi olla sellainen 15 kilon appelsiinisäkki. :D Harmi kun en saa tähän kuvaa siitä, kun pidin sylissä kavereiden maine coonia, joka on aika mötkö! Leksat tuntuu aika pennuilta siihen verrattuna.

      Poista
  3. Huisin paljon onnee kyykkyenkasta! Ja appelsiinit on kyl nii herkkua. Mulla oli hetken sellanen jonku lehden mukana tullu appelsiininkuorija :D Naureskelin sille aikani, kunnes kerran kokeilin ja se oliki iha loistava. Kunnes se meni katki ehkä 10 appelsiinin jälkee :D Mutta hetken aikaa oli appelsiinen kuoriminen auvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mun oli pakko googlettaa miltä näyttää appelsiinikuorija. Minkähän takia mulla ei ole sellaista? :D Aika usein teen sillain, että leikkaan appelsiinin kuorineen viipaleiksi ja puren hedelmän kuoresta irti pala kerrallaan. Liian työlästä kuoria!

      Poista
  4. Onnea kyykkyenkasta. 110kg sitten seuraavaksi. ;)
    Suosittelen ostamaan Lidlistä pussin veriappelsiineja. Ihan sairaan hyviä, ja niiden satokausi on vain reilun kuukauden just nyt talvella. Ihan mun lempihedelmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne tähdätään, toivottavasti mahdollisimman pian! (Toi kuulosti siltä, että oma kyykkymaksimisi on ainakin 110 kiloa. :D)

      Rahkaäijä innostu tästä veriappelsiiniasiasta kovasti, mutta niitä ei ollut tänään Prismassa, niin ostettiin sitten verigreippi. Se oli aika kirpsakkaa. :D Mutta hyvää sekin!

      Poista