Viikonlopun vitsit ja vitsaukset

En muka ehdi istumaan sisällä koneella näinä kauniina kesäpäivinä, niin läjäytän nyt sitten kerralla kaikki mahdolliset jutut, jotka päässä liikkuu! (Otsikko kuulosti vaan hyvältä, luvassa ei ole vitsauksia eikä varsinkaan vitsejä.)
Aloitetaan eilisestä. Sillä välin kun olin töissä, Rahkaäijä kävi vähän shoppailemassa pyöriä. Tällä kertaa meidän alakertaan ei muuttanut yhtään, mutta Rahkaäijän siskon Annin asuntoon päätyi yksi. Taas kerran meidän luottopyöräkauppa eli Nippeli vei homman kotiin ja Focus löytyi sieltä. Totta kai uudenkarheaa saksalaista piti päästä heti testaamaan ja lähdettiin kolmistaan ajamaan iltasella.

Päivän fillarivalikoima, jokaiselle jotakin.

Rahkaäijä juoni ovelasti, että aloittelevaa maastopyöräilijää ei heti kannata viedä minnekään Hervannan tappajakivikkoihin ja siksi heitettiinkin pyörät autoon ja ajettiin Kangasalan keskustaan, josta lähdettiin polkemaan kohti Vehoniemeä.

Rahkaäijä kertoo kuinka jarrutetaan. Ihan hyvä taito toisinaan.

Aloitteleva maastokuskimme on kokenut luonnossa liikkuja, mutta kantoja ja kiviä on aiemmin ylitetty lähinnä jalan, joten pyörä toi vähän uutta ulottuvuutta metsään. Rahkaäijä ajoi keulilla lenkin vetäjänä ja mää pidin perää ja huutelin Annille neuvoja ajamiseen. Siinä neuvoja jaellessa huomasin todella kuinka älyttömästi olen ite kehittynyt maastokuskina. Taidot, vauhti ja uskallus oli aika vähäistä neljä vuotta sitten, enkä mikää mestari ole vieläkään, mutta paljon olen päässyt eteenpäin. Se oli mahtava oivallus! Paras vinkki minkä pystyin Annille antamaan, oli se, että paljon ajotunteja koko kesän, siinä se kehitys tapahtuu.

Tää on tuolta Tyynen valtameren rannalta Kaliforniasta. Tai sitten Kangasalan Kaivannolta, en muista kummasta. 

Vaikka olisi millainen maastomestari, aina välillä sattuu pieniä törmäyksiä maapallon kanssa. Mää tein näyttävän kuperkeikan Lahdentien penkkaan, kun eturengas ei noussutkaan juuren yli ja jalka jäi jumiin polkimeen. Mahtoi ohiajovilla autokuskeilla olla hauskoja hetkiä, kun makasin ketarat kohti taivasta ojan pohjalla. Kun paikaltaan kaatuu, vahingot on yleensä melko rajallisia ja nyt reidessä on vain pari pientä mustelmaa.

Tämä näky tietää munkkikahveita!

Lenkin kääntöpisteessä sijaitsi Kaivannon Keidas, jossa oli hyvä vähän aikaa levähtää ja ihmetellä mustelmia. Keidas on ihan Rahkaväen vakkaripaikka, pitkät aukioloajat ja ennen kaikkea euron munkit!

Voisin kertoa sata tarinaa siitä, kuinka tulee tosi huono olo pitkän pyörälenkin jälkeen, jos ei syö mitään matkan aikana. Tämmösen kun pistää naamariin, niin pysyy heikotus ja yrjötys aika kaukana! 

Rauski, Lumikki ja vielä nimetön Focus.

Takaisin päin ajeltiin vähän lyhyempää reittiä, ettei ensikertalainen näänny heti neitsytlenkilleen. Silti retkeen meni reipas pari tuntia ja sateisesta kelistä huolimatta hauskaa riitti. Maastopyöräilyyn jää todella vakavasti koukkuun, eikä paluuta ole.

Rahkaäijä ajoi näkötornin raput alas läskillä. Ei ollut kuulemma erityisen mukavaa menoa. 

Tänä aamuna kello herätti 6.12 ja ensimmäisenä huusin "TÄÄ ON IHAN PERSEESTÄ!" En tosiaan varsinaisesti ole mikään aamuihminen ja kevyttä aamuäreyttäkin on toisinaan havaittavissa. Keräsin kuitenkin itseni ja pisti banaanipannarit pannulle paistumaan, koska pian jo meidän pihaan kurvasi Jaanaba ja härre. Vähän aikaa siinä ihmeteltiin salia ja kerättiin tavaroita kasaan ja sitten meidän neljän hengen feissaritiimi lähti kohti Hakametsän jäähallia. Sieltä pihasta lähti Pirkan pyöräily ja me pidettiin aamun aikana huoli, ettei varmaan keltään mennyt ohi sellainen seikka, että juhannuspäivänä Alastarossa järjestetään Ratareisi-pyöräilytapahtuma.

"24h pyöräilytapahtuma juhannuksena Ratareisi", niin siinä lukee!

Näkyvyydestä piti huolen kuuden metrin lakana, joka liehui eräässä sillassa koko aamun ja noin tuhat mainosta, jotka jaettiin autoihin tapahtuman parkkipaikalla. Viime vuonna todettiin, että kaikkein paras paikka promota pientä pyöräilytaphtumaamme on muut pyöräilytapahtumat, koska niissä on satoja ja taas satoja potentiaalisia osallistujia.

Jos sun tuulilasissa oli tällainen mainos, se oli varmaan mun laittama. Tai sitten Rahkaäijän, Jaanaban tai härren.

Pirkan pyöräilyn lähtöalueella oli mukava fiilistellä tapahtumaa ja ihailla pyöriä, mutta on pakko myöntää, että tuuli oli niin hirveä, että ei erityisesti käynyt polkijoita kateeksi. Semmonen myräkkä koko ajan, että hyvä ettei lähtenyt pää irti!

Tsemppiä, enää 217 kilometriä jäljellä!

Mä muuten lupasin eilen, että ajan BMX-pyörällä ämpäri päässä Alastaron kolmen kilometrin radan kerran ympäri, jos Ratareiden jakama kuva saa 300 tykkäystä. Ihan tosi innolla odotan, koska bemäksi on aivan huippumukava pyörä ajaa (no ei tosiaan) ja ämpäri päässä ei nähnyt mitään. Mutta en ainakaan kaadu kovin korkealta, jos ajan ulos. Ja jos alkaa liikaa hapottamaan, on oksennusämpärikin ihan valmiudessa!

Kuva on tämä ja sille voi käydä nostamassa peukun täällä!

Tää postaus on jo nyt jotain kilometrin pitkä, mutta pari kissakuvaa ei varmaan pahemmin haittaa?

Mää pitkään mietin, että ketä tää kuva muistuttaa, mutta Leoko on ilmiselvästi Sherlock Holmes ja mää Watson. Yhtä nokkelia ja fiksuja ollaan ainakin. 

Leksajengin lempipaikka on keittiön apupöydällä, johon paistaa mukavasti aurinko aamupäivällä ja siinä on todella kuuma. Paikka auringossa on hyvin haluttu ja siitä käydään taistelua päivittäin. Tässä aito kuvasarja siitä, miten aurinkokuninkaan tittelin havitteleminen eteni eräänä päivänä.

Leo: Joo morjes, ihana grillata tässä itteensä!

Leoko: Moi, määkin tulin tänne!

Leo: Hetkinen, mitäs mää jouduin tänne pöydän reunalle!

Leoko: Lähes nyt meneen siitä, eti ihan oma aurinkopaikkas!

Leo: Ok, tää kisa ratkastaan sitä painilla! Parempi mies voittakoon!

Leo: Vihdoin rauha, ajoin sen rääpäleen pois isomman ja vanhemman oikeudella!

Nyt mää meen hengittämään raikasta tamperelaista ilmaa pienellä iltakävelylle, heippa!