tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevään ensimmäinen päivä

Heti eilisen aamun postinhakureissu tuntui erilaiselta, kuin muut tänä vuonna. Aurinko oli nousemassa ja linnut lauloi, tai lähinnä mylvi kilpaa puissa. Ymmärrän kuinka rankkaa niillä on, yhtenä aamunakin onkin yhtäkkiä kevät ja sitten pitää visertää kaikkien harmaidenkin aamujen edestä.
Mulla oli vapaapäivä ja niin sattui olemaan myös ystävälläni Reetalla ja se oli oiva tekosyy järjestää treenitreffit. Ennen kuin päästiin vapaapäivän makuun, jouduttiin kuitenkin Rahkaäijän masinoimalle orjatyöleirille töihin ja tyhjennettiin autotalli kuntosalia varten ja purettiin viikonloppuna ostetut salikamat pois autosta.
Salin siirtely kävi jo niin reenistä, että oli pakko vähän tankata ennen oikealle kuntosalille lähtöä. Kaikesta huolimatta polkaistiin fillareilla rivakasti Nekalaan HH Gymille ja aloitettiin jumppahommat.
Kyykkyilmeitä...
...On niin monelaisia.
Molemmat tekivät omaa treeniään, mutta hyviä vinkkejä jaettiin molempiin suuntiin. Mä neuvoin Reetalle muutaman hyvän kyykkykikan ja pistin penkkitekniikan kuosiin, kun taas Reetta antoi mulle erittäin tarpeellisia liikkuvuusvinkkejä. Ja olen kuulemma vinossa, vasemmalle kallellaan! Mitenköhän saisi muijan suoraksi? Sovittiin, että joskus vedetään treenit toisillemme. Joudun luultavasti johonkin hulluun toiminnalliseen treenirääkkiin ja sitten kun tulee mun vuoro olla "peetee", reenataan raakaa voimaa! Yngh!
Kohta Anni tekee kaks toistoa ja Reetta varmistaa.
Kohta lähtee! (Juonipaljastus: toinen nosto ei tullutkaan ylös omin voimin.)
Bongattiin salilta sopiva uhri kuvaamaan meitä ja painotettiin, että pitää ottaa sitten tarpeeksi monta kuvaa. Kuvaaja teki työtä käskettyä ja ylläolevasta penkkisarjastakin oli ainakin yhdeksän kuvaa. Niistä voisi melkein jo penkkaus-GIFin tehdä! Mutta kuvia ei vois koskaan olla liikaa, sen on jo Rahkaäijäkin oppinut.
Kun kerran on yhteistreeni, tehdään sitten yhdessä!
Mä en päässyt ylös asti, koska Reetta kiilasi. :D
Mulla oli reenin ajan jalassa Zero Pointin kompressiosukat, jotka ostin menneenä viikonloppuna GoExpo-messuilta. Suurin syy sukkien ostiin oli, että halusin khuulin väriset pitkä sukat, mutta ne tuntuu myös ihan hyvältä jalassa. En tiedä, onko kyseessä lumevaikutus vai ihan oikea efekti, mutta jalat tuntuu jotenkin tavallista kevyemmiltä nuo sukat jalassa. Vähän eri siis, kun Lidlin kompressiosukat. Tietysti noi myös maksoi neljä kertaa niin paljon, kun Lidl-sukat.
Aika pähnäkät, vai mitä! Pähnäkkä on mun uusi lempisana, tarkoittaa varmaan siistiä tai hienoa. Ihan en ole varma!
Kuntojumpan jälkeen poljettiin keskustaan syömään ja nieleskeltiin matkalla hiekkapölyä, jota oli varsin runsaasti ilmassa. Ne kevään miinuspuolet. Ruokapaikan valinta oli melko selvä. Kun keskellä päivää tarvitsee kunnon ruokaa edukkaasti, on Tammelan torin laidalla oleva Veijon kokkitykki aika kova sana!
Perinteinen alkukeitto pahvimukista.
Kalaravintolan seinillä on kaloja ja kalamiehiä!
Veijo tai kuka siellä keittiössä nyt puuhasikaan, pisti taas parastaan ja pöytään kannettiin savulohimunakkaat, jotka kustansivat kahdeksan euroa annokselta. Nälkäiset salimimmit saivat vielä leipääkin pyynnöstä! Järkyttävn hyvä munakas oli tämä!
Maistuis varmaan sullekin!
Eilinen päivä oli erittäin oiva muistus siitä, että kannattaa hengailla kivojen ja samanhenkisten ihmisten kanssa, sellaisista tyypeistä saa tosi paljon energiaa. Tunteja, päiviä ja viikkoja on rajallisesti, niin mielummin keskittää aikansa hyviin tyyppeihin, eikä mihinkään energiasyöppöihin. Niitäkin on nimittäin joskus nähty. Vielä vähän aikaa sitten ajattelin, että voikohan aikuisena (en kai mää oo aikuinen, enhän, ääk!) saada enää hyviä ystäviä. Voi todellakin saada! Ja mikä parasta, näin vanhempana ei tarvitse tapella barbeista tai pojista ystävien kanssa. Kyykkytangosta voi tietysti vähän kinata!
Ja polkupyörästä myös voi kinastella, jos toisen pyörä on jo pakattu autoon kotimatkaan varten!
Ja sitten lyhyesti Leo(ko)uutisia! Perheen kuopus eli Leoko saattaa menettää kissanäyttelyneitsyytensä huhtikuun puolessa välissä, kun kasvattaja houkutteli meitä Turkuun kissanäyttelyyn. Tosi jännää ja hauskaa, on nimittäin ensimmäinen kerta mullekin. Rahkaäijä lupasi joskus kauan sitten tulevansa mun kanssa kissanäyttelyyn, saa nähdä vieläkö se on yhtä innoissaan tulossa mukaan, kun oikeasti pitäisi mennä. :D
"Jaa mää näyttelyyn?! Ookko tosissas?"
"Joo, menkää te vaan, mää istun mielummin täällä kaapin päällä. Kerran olin näyttelyssä, enkä saanu palkintoja, niin uudestaan en tu!"

10 kommenttia:

  1. Ei helvetti... Oonko oikeesti luvannu lähtee kissanäyttelyyn, kaikkeen sitä tuleekin lähdettyä.

    T:Rahkaäijä

    VastaaPoista
  2. Se on hyvä ilmoittaa näin julkisesti, että Leoko osallistuu. Meinaan tietävät kanssakis(s)ailijat valmistautua häviöön, sen verran näkyy voittajan itsevarmuutta tuossa katissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii kilpakumppanit vetää ilmottautumisen pois! Toivottavasti tuomaritkin arvostaa voittajan itsevarmuutta. :D

      Poista
  3. Mulle tuli noista sukista ekana mieleen, että olis kätevät jos huomaisi ennen salia että säärikarvat on jääneet ajamatta :D Mutta on mullakin Lidu-sukat ja kyllä ne toimii muutenkin kuin sängen peittona.

    Kyllä noin rohkean ja kivan kisun kanssa pitää ehdottomasti käydä näyttelyssä ainakin kerran. Isäntä mukaan ehdottomasti, kantamaan kaikki painavat kamat ja muut tarvikkeet jos ei muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä just, ei niin paljon hävetä loikkia pitkin salia sortseissa! :D Mä tykään myös Lidl-sukista ja ne on kestänyt tosi hyvin pesua ja maastavetoa.

      Kyllä tää näyttelyjuttu pitää testata, odotan innolla! Rahkaäijä jo taipui tulemaan mukaan, kantajaa todellakin tarvitsen. Onneks kasvattaja tulee myös auttamaan ja huolehtii käytännön jutuista!

      Poista
  4. Tätä sinun blogiasi on tosi mukava lukea. Siitä tulee hyvälle mielelle. Kiitoksia paljon! Jos joskus tavataan niin ostan sinulle valion maustetun sitruunarahkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, tosi kiva kuulla ja mukava kun heitit kommenttia! Otan aina tarjotun rahkan ilomielin vastaan. :)

      Poista
  5. Voittajan poseeraus :-)

    VastaaPoista