lauantai 13. joulukuuta 2014

Peppi Pitkätossu voimanostokisoissa

Näin viime yönä kunnon painajaista. Jouduinkin töihin kesken salikisojen ja myöhästyin nostoista, koska joku asiakas ei osannut päättää minkä värisen pinnasängyn tahtoo. Yritin ehdottaa harmaanruskeaa, muttei kelvannut.

Se oli onneks vaan unta ja tänään aamulla kello soitti oikeaan aikaan, eikä kukaan käskenyt töihinkään. Vaatteet valkkasin jo valmiiksi eilen illalla ja suunnittelin nostokampauksen. Peppi Pitkätossu oli mun valintä tänään! Alkuviikosta totesin, että kotivaakan mukaan mulla on melkein kolme painoluokan rajaan ja yritin syödä runsaasti koko viikon. Huom. Yritin. Tänä aamuna painoin ihan saman verran kuin maanantainakin.
Ootko sä nähnyt tän apinani hienon ja lystikkään?
Aamupalan jälkeen liirailtiin loskassa HH Gymille ja mulle virallinen kisavaaka näytti 61,5 kiloa eli alle 63 kiloa oli mun sarjavalinta. Mun lisäksi voimanostoon oli ilmottautunut kaksi muutakin naista, mutta harmittavasti oltiin kaikki eri sarjoissa. Rahkaäijä pääsi samalla marginaalilla alle 93 kiloisten sarjaan, jossa oli suurin osa muistakin miesnostajista. Kyseessä oli siis salikisat, joissa sai nostaa ilman nostopukua ja muita rensseleitä, vaikkakin osa nostajista hakikin tulosrajaa alkuvuoden SM-kisoihin.

Mulla ei ollut mitään hajua koska lämmittely kannattaa aloittaa ja aikani kuluksi rullailin jalkoja auki. Mulle tuli myös yllätyksenä, että kyykyn ja penkin jälkeen on tauko, jonka aikana voi lämppäillä seuraavaan lajiin. En tiedä mitä luulin, varmaan että ennen kyykkyä lämmittelen joka lajiin. :D
Yleensä jännitän ihan kaikkea tällaista tosi paljon. Ennen kisaa olin kuitenkin melko tyyni, eikä edes lavalle meneminen pistänyt tutisuttamaan.

Eka kyykky 80 kg oli tosi hyvä ja sain rauhan tekemiseen ja tuntui, että tulee mitä vaan tänään. Toinen 85 kg tuntui myös hyvältä, mitä nyt otin pienen varaslähdön, kun silmäkulmasta vaan näin tuomarin huitaisun, enkä odottanut lähtökäskyä. Tämän jälkeen aloin hötkyilemään, että kohta teen uuden kyykkyenkan ja viimeinen nosto 90 kg tuli ylös, mutta hosuin liikaa ja se jäi vajaaksi alhaalta ja siksi nosto hylättiin. Kyykyn tulos siis 85 kiloa!
Ei mennyt nyt yhtään hyvin tää!
Penkkiä merkistä aloin reenailemaan vasta kolme viikkoa sitten ja siinä olikin tatsi vähän hukassa vikoissa reeneissä. Mulla oli selkeä suunnitelma, ensin 52,5 kg, sitten 55 kg ja lopuksi väkisin 57,5 kg. Viisvitonen tuli tosi hyvin ja jostain syystä lähdin Rahkaäijän yllytykseen mukaan ja pyysin viimeiseen vitosen korotuksen. 2,5 kiloa sinne tai tänne, ei tunnu missään! Kovasta yrityksestä huolimatta 60 kiloa ei noussut ja penkistä kirjattiin tulokseksi 55 kiloa.

Penkin jälkeen iski jotenkin totaalinen väsymys ja hällä väliä -fiilis, mutta sitten söin vähän sipsiä ja mietin, että takuuvarma kultamitali tulee, joten kai sitä voi ainakin yrittää. Maastaveto jännitti eniten, koska reenit ennen kisoja ei varsinaisesti ollut vastannut mun tasoa, tiesin vain varmaksi, että aloituspaino 110 kiloa nousee. Tai jos ei nouse, niin lopetan reenit ikuisiksi ajoiksi ja alan shakkiammattilaiseksi.
Reilu mankku paikkaa puutteet voimassa vai miten se oli?
Shakkiura saa ainakin vielä odottaa, koska eka nosto tuli hyvin ja ripeästi. Noston jälkeen sumplin Rahkaäijän kanssa korotusta ja äijä tuttuun tapaan ehdotti vähän överiä kympin korotusta. Pidin pääni ja otin vain viisi kiloa lisää ja 115 kiloa nousikin nätisti. Taas pyysin femman lisää. Vika nosto jännitti, koska 120 markkaa on jo sellainen rauta mulle, että se on jäänyt maahan useammankin kerran reeneissä. Tänään maan vetovoima oli kuitenkin varsin hillitty ja hitaasti, mutta varmasti revin vikankin noston hyväksytysti ylös. Pienen tuuletuksen paikka!

Videolla on nostot, joista tuli tulos ja ne, joita ei hyväksytty.

Kultaa!
Juhlallisesti voitin ainoana osallistujana alle 63 kiloisten naisten sarjan yhteistuloksella 260 kiloa ja nyt olen koko illan pureskellut mitaliani. Hyvältä maistuu! Ainoa mitä olisin voinut tehdä paremmin, olisin ottanut 90 kilon kyykyn rauhassa riittävän syvälle, mutta sen tiedän olevan täysin korjattavissa seuraavalla kerralla! Ja erityisen tyytyväinen olen siihen, kuinka hyvin sain muuten pidettyä pään kasassa ja en antanut pienen jännityksen tai yleisön yhtään haitata. Kyykyssä ja mavessa, joissa näin yleisön, sanoin itelleni ennen jokaista nostoa, että tuolla ei ole muita kuin Rahkaäijä. Sekin vaikutti tosi paljon, kun yleisö kannusti ja taputti kaikille nostajille.
Mitäs me mitalistit! Rahkaäijä riipas 490 kilon yhteistuloksen (155+125+210) ja teki messevän 37,5 kilon korotuksen yhteistulokseen vuosi sitten olleisiin salikisoihin verrattuna. Rahkaäijän nostot videolla löytyy täältä
Nyt siellä kotikatsomoissa ihan varmasti joku huokailee, että vitsi kun toi Rahkamuija on vahva. (Ja olisittepa nähneet ne kaksi muuta voimanaista!) Voin kuitenkin paljastaa salaisuuden. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuka tahansa terve nainen voi saavuttaa tällaset tulokset järkevällä ja pitkäjänteisellä treenillä. Ei se tosiaan ole mitään magiikkaa! Se on maailman paras fiilis, kun tuntee, että se tanko oikeesti painaa jotain, mutta silti pystyy sen raudan nostamaan. Se on huippua! Ja miten monta vuotta tai vuosikymmentä mulla onkaan vielä aikaa kehittyä ja parantaa tuloksia!

24 kommenttia:

  1. Onnittelut mitalisteille

    VastaaPoista
  2. Piilomainontaa videossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vähän vaa! ;)

      Videon leikkaaja eli Rahkaäijä pisti pienen hämyn joukkoon ja kokeili huomaako kukaan. :D

      Poista
  3. Hyvinhän se meni. Ja joka kisasta löytyy aina jotain, jonka haluu korjata seuraavaks kerraks...

    Teemu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan turhaan uhkailin kotiin jäämisellä. Se on vaan hyvä, että jää sillain sopivasti hampaankoloon!

      Poista
  4. Vautsi vau! Onnittelut hienosta mitalista!!
    Kuuntelin tässä YouTubesta musiikkia uutta ohjelmaa tehdessä ja jostain syystä tuli mieleen Rahkamuijan blogi ja ajattelin kysellä, että oletko kuullut Nost3 & Protro-nimisestä duosta?

    https://www.youtube.com/watch?v=mpd-9VzdfhE
    Loistavaa treenimusaa.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pakko ehkä perustaa mitalikaappi!

      Tää todellakin on mainio nostobiisi, oikein sellanen motivaatiobiisi. :D Nost3 & Protro ja Matin saliräpit, siinä on kunnon reenisoittolista!

      Poista
  5. Hienoja tuloksia! Onnea!
    Myös lahjomattoman internetlähteen mukaan sun nostot hipoo eliittitasoa: http://strengthlevel.com/table.php?gender=female&unit=kg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mahtava tuo taulukko! Tämä motivoi ottamaan eliittitulokset haltuun. :D

      Poista
  6. Eikä eilen ollu painonnoston suomen cupin finaali. Siellähän sun olis pitäny olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en osaa temmata, enkä työntää. :( Lauantaina olis myös ollut piparinleivonnan SM-kisat, sielläkin olisin halunnut olla!

      Poista
  7. Onnea onnistuneista kisoista! Sähän oisit tuolla tuloksella päässyt myös sm-kisoihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Katselinkin noita tulosrajoja eilen, naisilla ne ei mun mielestä ole mitään huikean korkeita. Mutta mää kerään vielä vähän voimia, noi tulee niin nopeesti. :D

      Poista
  8. Ihan ssuperhyvä tulos! Mä olen ihan innoissani sun nostoista täällä! Vautsi. :) Onnittelut!

    Miten olet muuten reenannut kyykkyä? Onko sulla ollut jotain muuta erityistä reseptissä kuin vaan paljon kyykkäämistä? Mä olen tehnyt puoli vuotta vaan etukyykkyä ja reenannut liikkuvuutta, että saan asennon pystymmäksi ja enemmän syvyyttä takakyykkyynkin. Jännittää mennä huomenna ekaa kertaa kokeilemaan näin pitkän tauon jälleen. Olen kyllä varautunut siihen, ettei varmaan nouse kuin tanko, kun ei ole mitään tatsia tekniikkaan :D Mutta se tässä salijutussa onkin siisteintä, että aina on hinkattavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisin ollut kyllä tosi lannistunut, jos mave ei olisi onnistunut!

      Mä oon tehnyt sellasella 5x5 -tyylisellä ohjelmalla kyykkyä kaksi kertaa viikossa ja etukyykkyä ja/tai nopeuskyykkyä vielä kerran päälle. Eli mun resepti on vaan se, että kyykky on edistyy kyykkäämällä. Ja hitsi kuinka paljon onkin edistynyt! Kyykkäämisestä on tullut sellasta vaivatonta ja tekniikkakin on hioutunut aika paljon. Mulla on myös ongelmaa siinä, että välillä se menee sellaseks jullettamiseksi, mutta pikku hiljaa! Usko vaan, kyllä se sieltä lähtee kun saa kunnolla haltuun homman. :) Reeniä vaan!

      Poista
  9. Onnea paljon! Eikä varvaskaan vaivannut ilmeisesti? Toi on kyllä paha merkki kun alkaa näkemään töistä unia. Mut nyt voi sitten töissä leuhkia että sä painat duunia yöt läpeensä :D

    Ja se on hirveen hyvä että sait tavoiteraudat ylös maasta, koska en ole ihan varma olisinko jaksanu shakkiblogia seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varvas ei onneks vaivannut, pystyy jo ihan normaalisti kävelemään ja ainoastaan jos astuu jotenkin huonosti voi vähän vihlaista. Ja pelottavinta tossa unessa oli se, että muistin sen pinnasängyn nimen ja värivaihtoehdotkin, huh huh!

      Äläs kuule sano, eihän sitä tiedä vaikka shakkiblogi olis kuinka mielenkiintoinen. :D

      Poista
    2. Ja onhan sulla valttikorttina edelleen kissat, jos shakki ei nappais :D

      Poista
    3. Totta, niiden turvin pystyn kirjottaan vaikka mistä saunan kiuaskivistä ja jalkasienistä. :D

      Poista
  10. Onnea mitalisteille, sehän meni hyvin! Naisten sarjoissa niin painonnostossa kuin voimanostossa on sen verran vähän osallistujia että oikeasti ne sm-rajatkin on aika iisiä saavuttaa. PN:ssa tosin nostettiin just rajoja ettei sinne nyt parin kuukauden reenillä kuka vaan tulis, kisapäivät venyy pitkiksi kun sitten äijiä on kuitenkin kymmeniä ja taas kymmeniä.

    Itehän osallistuin viikonloppuna Ikean tuotteiden kasaamiseen ja sain kaikki suoritukset hyväksytysti läpi! Se on helppoa kun sen osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, molemmat on oikein tyytyväisiä!
      Tuntuu kieltämättä vähän hassulta, että määkin pääsisin SM-kisoihin. :D Mutta rajat varmasti nousee, kun bikini fitness -kilpailijat kaikki huomaakin, että mave on paljon kivempaa!

      Loistavaa, hyvin tehty! Mulla on aina suurin ongelma se, että en malta lukea ohjeita, niin kasaamisen saa tehdä moneen kertaan. Maltti on valttia!

      Poista