perjantai 28. helmikuuta 2014

Lenkkiruno

Sain eilen idean mahtavan: "Töihin juoksen huomenna mä, estää mua et voi sä!
Se ei oo kun viis kilsaa, samalla näkee luontoo ja ehkä oppii bilsaa!"
Päivä tää harmaa koitti, mutta juoksuhimo laiskotuksen voitti.
Yliopistolta hölkkäämään aloin, eilisestä salista kipein jaloin.
Vaikka reidet oli kuin kanki, ei menoa haitannut hanki. 
Jalat on ihan ruikut, mutta onneks sentään palaa päässä tuikut!
Asfaltti oli ihan kuivaa, mutta lintujen laulu tosi nuivaa. 
Vielä ei siis ole kevät, ei näy minihameista teinien perät.
Ensin oli juoksu kivaa, mutta se olikin alkupilaa,
ja sitten rankkaa ja kohta meno muistutti hanhea tai ankkaa. 
Askel ei ollut irtonainen tai kevyt, onneksi korvissa soi hyvät levyt.
Onkohan mulla huono kunto, alla pitäis olla Fiat Punto!
Kaupan tähän pisti S-ryhmä, ei se ollutkaan lainkaan idea tyhmä.
Sitten silmissäni näin Prisman, se lopetti sieluni skisman!
Päätin mennä shoppailemaan ja rahkahyllyjä tyhjäksi moppailemaan.
Mutta ensin menin kauppaan nimeltä Punnitse ja säästä, ja siellä yritin rahoistani päästä.
Vähän jugurttipähkinöitä ostin ja kalorivajeelle katalasti kostin.
Nää oli aika herkkua, mutta paljon syötynä kasvattaa peppua.
Ruokakaupasta ostin rahkaa, ananasta ja raejuustoa, ne vahvistaa luustoa!
Vaikka en oo mikään bodari, on rahka parempi kun hodari.
Vaikka en muodikas osaa olla ja kiinnostus maidottomaan ruokavalioon on nolla, ethän mua dissaa tai päälle pissaa?
Heti kaupan jälkeen iso ylämäki mut melkein lannisti ja pohkeet pahasti kangisti,
mutta eteenpäin jatkoin ja päässäni maailman ongelmia ratkoin.
Matka ei meinannut millään loppua, mutta ei mulla ollutkaan kovaa hoppua. 
Moottoritie on kylmä, kaahaajia odottaa vankityrmä.
Vihdoin edessäni näkyi talo sininen, mutta ei yhtään kivinen.
Kohta perillä hurraisin ja hikisen naamani kaikista kuvista blurraisin.
Pihaan päästyä en voinut voitonriemulta säästyä.
Lenkki oli rankka, se oli mielipiteeni vankka.
Kovasti odotin perjantai-leivosta, mutta tarjolla olikin vain epämääräistä puuro-keitosta.
. Vähän oli pettynyt, mutta palkkari ei ollut sentään ehtynyt. 
Sen naamaani heitin ja könttien aiheuttamaa irvistystä peitin. 
Tällainen oli lenkki mun, toivottavasti on ollut hauska päivä sun!

Hyvää viikonloppua!

Rahkalaskuri: 709

12 kommenttia:

  1. Jes, työmatkajuoksu sun kohdalla on hyyvä idea. Matka on kuitenkin sopiva ja kehityt varmana joka kerta jos vielä sitä jatkat. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tätä jatkan, sitten helpommin juoksen Extreme Run-matkan!

      Poista
  2. Tämmöstä runoutta minäki ymmärrän..."ei näy minihameista teinien perät" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tämmönen kansanrunoilija, joka muuntaa arkipäivän elämykset runosäkeiksi ja kaikki voi ne ymmärtää. ;D

      Poista
  3. Jee, mää bongasin sut eilen lenkkeilemässä :) Itse poljin crossfitin jälkeen tuskaisena ja viimeisellä voimillani kaupunkia kohti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kauheesti kelata, että millaisia pyöräilijöitä näin matkalla, mutta en keksi kuka olis näyttänyt siltä, että tuli juuri crossfitista. :D

      Poista
  4. Ja taas mä tunnen kateutta niitä kohtaan, joilla on mahdollista juosta töihin. Olisi niin loistavaa viettää aamu näin. Tosin runon tunnelmaa lukien, ei ehkä :D.

    Et kuitenkaan jäänyt matkalle. Siispä aaltoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tunnelma tästä nousee, kun pääsen vähän enemmän juoksemisen makuun. :D Musta työmatkaliikunta on muutenkin aina hyvä idea, kun se aika täytyis kuitenkin käyttää paikasta A paikkaan B siirtymiseen, niin kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

      Poista
  5. eiiii helvetti sehän on runoilija! :D teinien perille kyllä 5/5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sisimmässäni asuu pieni Ruuneperi. :D Kohta perät pääsee taas ulkoileen, kun kelit vähän lämpenee!

      Poista
  6. Teit sitten uuden aluevaltauksen, loistavaa! Kyllähän susta runoilija tulee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tulee, pistetään se runokokoelma sitten vaikka joulumarkkinoille ulos. :D

      Poista