Hurja tyttö Hämeessä

Sunnuntaina havahduin kello 7.20 siihen, että Leoko yriti kynsin kaivaa tiensä makuuhuoneen oven läpi ja se oli aivan passeli hetki herätä. Siitä tunnin ja vartin päästä olin jo pyörän päällä ja eturengas osoitti kohti etelää. Aiemmin viikolla olin päättänyt, että tällä kertaa junan tai auton sijaan valitsen kulkuneuvoksi pyörän. Toki matka Tampereelta Hämeenlinnan eteläpuolelle Turenkiin olisi voinut sujua vähän nopeammin neljän renkaan tai raiteiden päällä, mutta pyöräileminen on paljon hauskempaa ja sitä paitsi aivan ilmaista!
Jo ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen olin valmis siirtymään VR:n asiakkaaksi, koska polkeminen ei tuntunut sujuvan yhtään. Kankku oli aivan tulessa edellispäivän maailmanlopun maastavetoreenistä ja selässäkin joku lihas kramppasi, urheilujuomasta tuli liian vahvaa ja maisemat olivat liian tuttuja. Onneksi kyse oli vain siitä, etten ollut vielä päässyt ajamisen makuun ja pian homma muuttui hauskaksi, ellei peräti mukavaksi!

Hotellihuonekin olis ollut vaan 55 euroa, jos olisi alkanut liikaa ramaseen tauolla. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kevyt tuuli puhalsi selän takaa ja kohta olinkin jo ensimmäisessä taukopaikassani, eli Pälkäneen Aapiskukolla. Tähän mennessä matkaa oli taitettu reilun 30 kilometrin edestä, eli kolmannes matkasta oli jo poljettu. Aapiskukolla täytin vesipullot ja otin ensimmäiset höröt energiageelistä ja kyllä taas kulki sen jälkeen. Tuuli vähän yltyi, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska se oli edelleen myötätuuli. Pitkähihainenkin oli pakko heittää pois, kun keli kävi suorastaan trooppiseksi! (Tässä vaiheeessa lääpäisin myös aurinkorasvaa olkapäihin ja käsivarsiin, mutta osumatarkkuus oli ilmeisen heikko, koska käsivarret kärvähti. Auts.)
Tasaisin väliajoin tuli muita pyöräilijöitä vastaan ja niitä morjestelin iloisesti lapa pystyssä ja kaikki moikkasivat myös takaisin. Meno oli vallan leppoisaa ja maisemat aivan häkellyttävän kauniita. Näytin varmaan joltain hätääntyneeltä pöllöltä, kun pää pyöri jatkuvasti, mutta kaikki vedet ja peltoaukeat oli pakko nähdä!

Voisko joku antaa mulle blogiyhteistyönä järvenrantatontin tai edes oman saaren?

Tällaisella yksinäisellä pyörämatkalla on paljon aikaa ajatella kaikenlaista. Kuten minne olen menossa, tänään ja tässä elämässä? Miksi elän ja poljen? Jätin kuitenkin tällaiset maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen pohjaa ruoppaavat ajatukset muille ja funtsin lähinnä seuraavaa taukopaikkaa ja sen antimia ja sitä kannattaakohan seuraavana päivänä mennä Linnanmäellä Viikinkilaivaan, jos joku heittääkin kuuman päivän kunniaksi pehmisoksut syliini.

Puolivälissä ollaan! Lahdentie jätetty taakse ja matka jatkuu Hämeenlinnan tietä.

Puolen tunnin välein imasin vähän lisää geeliä kitusiin ja taas hetken jalka pyöritti vähän tehokkaammin. Olin kaavaillut jäätelötaukoa 60 kilometrin kohdalle, mutta kappas vaan, keskellä Kanta-Hämeen kauneutta ei ollutkaan minkään sortin jäätelökioskia, kahvilaa tai kuppilaa ja Rönnvikin viinitilakin oli ohitettu jo 10 kilometriä sitten. Sieltä kun olisi hakenut juomapullot täyteen, viimeistään Aulangon kohdalla ei olisi enää tien leveys riittänyt tälle polkijalle.
Hämeenlinnaan ei ollut enää kuin reilu kympin matka, joten päätin kestää sinne asti ja hyräilin vain mennessäni jotakin Olavi Uusivirran kipaletta "Minä olin yksinäinen virvaliekki, hurja poika Hämeestä".

Kattokaa nyt tätä, eipä ehtis tätäkään maisemaa ihailla kovin kauaa, jos kaahaisi autolla ohi. 

Nälkä ja näännytys ei koskaan kuitenkaan voi olla niin hirveä, ettei malttaisi poiketa tieltä katsomaan pörröisiä eläimiä. Vähän ennen Aulankoa Metsäkylän tilalla on alpakoita ja siellä mää nenä kiinni aidassa ihastelin niitä muiden lasten kanssa. Ihanan pöhkön näköisiä eläimiä, ei varmaan pahemmin Kreikan kriisi ja muutkaan ikävyydet niitä paina!

Töttöröö, täällä me vaan hengaillaan. Luin muuten äsken, että alpakoiden kanssa voi harrastaa agilitya!

Vihdoin saavutin Hämeenlinnan ja oli selvää, että nyt ei ruokailuksi riitä mikään salaatti. Niinpä navigoin itseni Rossoon ja tilasin broileripastan, joka oli aivan järkyttävän hyvää ja tuhtia kamaa, nam! Ja lisäksi tarjoilija oli poikkeuksellisen ystävällinen ja mukava, joten lähdin Rossosta tosi hyvällä mielellä maha täynnä.

Ensin vähän pelkäsin, että tässä on aivan liian vähän ruokaa, mutta laatu korvasi määrän. 

Viimeiset 15 kilometriä Hämeenlinnasta Turenkiin keskinopeus oli varmasti matkan kovin, kun virtaa oli hyvin ja halusin päästä pian perille. Viimeisellä etapilla tajusin myös, että matkan varrella oli harvinaisen vähän ylämäkiä ja mäkiä ylipäätään, tasaista puurtamista!
Puoli kahden jälkeen olin perillä kohteessa ja taukoineen aikaa reissuun oli kulunut vähän päälle viisi tuntia. Ajoajaksi laadukas Lidlin matkamittari näyttii 3 tuntia 49 minuuttia, matkaa kertyi 95,4 kilometriä ja vauhti oli tasan 25 km/h.
Majapaikassani oven avasi kummityttö, jonka ensimmäisen kysymys oli "Söiksää matkan aikana mitään?" Tärkeimmät asiat ensin.

Röyh. Se viimenen jäätelö tais olla vähän liikaa. 

Eilinen päivä kului helsinkiläisten Särkänniemessä eli Lintsillä ja kyllä vanhakin jaksaa vielä innostua vempaimista. Harmi vaan, että seuralaiseni oli noin puoli metriä liian lyhyt kaikkiin hauskoihin laitteisiin. Kiersin siis yksin Kingit, Salamat, Ukot sun muut kieputtimet, eikä Viikinkilaivassakaan kukaan yrjönnyt päälle!
Parasta kuitenkin koko päivässä oli se, että olin aivan ylivoimaisen hyvä Sea life -pallopelissä ja voitin sen kolme kertaa putkeen. Palkkioksi tästä urotyöstä sain Hai-pehmolelun, jonka toin tuliaiseksi Rahkaäijälle.

Vielä kun olisin vähän voittanut lisää, olisin saanut jättihain!

Hauskinta haissa oli se, että Rahkaäijä keksi sen muistuttavan klassikkopeli Wacky Wheelsin hai-hahmoa. Siis se peli, jossa eläimet ajaa autoilla kilpaa ja ampuu toisiaan siileillä. Aivan paras!

Kohta tästä tuleekin lentokala, kun Leo antaa haille kyytiä!

Eilen illalla mää ja pyörä palattiin kotiin maailmankiertueelta junalla. Pyörän kuljettaminen etenkin lähijunassa on kätevää, ellei näppärää, eikä vitosen maksukaan aivan kohtuuton ole. Vielä kun pyöräkin saisi opiskelijalen!

Raiteita pitkin kotiin!

Tämän(kin) reissun jälkeen en voi kun suositella kaikenlaista pyörämatkailua. Sopii muistaa, että ei se matka tapa, vaan vauhti, joten leppoisalla kesäretkellä ei tarvitse rikkoa mitään keskariennätyksiä, vaan nauttia kesästä, maisemista ja taukopaikoista!

Nyt pitkästä aikaa vanha kunnon kysymyspatteri, juuri sinun pitää vastata! Mikä on ollut sun paras pyörämatka? Onko tänä kesänä jo käyty huvipuistossa? Tuleeko Viikinkilaivassa huono olo? Ottaisiko mielummin alpakan vai oman saaren? Oletko koskaan pelannut Wacky Wheelsiä? Kerro! 

Kaksi maailmaa ja kissakakkua

Viimeisen kolmen päivän aikana olen kävellyt sateessa kumisaappaat jalassa Pälkäneen metsissä ja ihmetellyt miten voi olla olemassa niin monta vihreän eri sävyä, polkenut maantiepyörällä hyötyajoa pitkin Tamperetta, liukastellut märkien juurien päällä maastopyörällä ja kironnut etukyykyn tahtiin salilla. Kaikki ihan erilaista liikuntaa, mutta silti niin hauskaa ja tuntuu huippuhyvältä.

Näytän kuulemma pikaluistelijalta tuo huppu päässä. En yhtään tiedä miksi, johtuu varmaan berberistäni, joka on kuin pikaluistelijalla konsanaan! Eikä siitä hupusta!

Varsinkin näin kesällä liikunnan skaala on varsin laaja ja tulee tehtyä monenmoista treeniä ulkosalla pyörällä ja ilman. Mää en halua jumiutua mihinkään yhteen juttuun, vaan haluan, että liikunta pysyy monipuolisena ja hauskana ja koitan olla avoin kokeileen vähän kaikenlaista. Se takaa sen, että samalla viikolla voin tehdä päättömän emakkokyykkyreenin ja ajaa 140 kilometriä maantiepyörällä. Olen ylpeä siitä, että kuntoa löytyy niin airoopisen kuin lihaskunnonkin saralta.

Eka maastomimmilenkki muutama viikko sitten, voi jehna kun oli hauskaa!

Osallistujia oli kolme! Nyt maastomimmejä on yhteensä kymmenen ja mukaan kaivataan lisää ajavia pimuja! Ei haittaa vaikka olisit jostain aivan muualta, koska parastahan olisi jos eri kaupunkiin tulisi sellaisia maastomimmijengin alajaostoja! Tsekkaa lisää täältä.

Väillä tuntuu, että elän vähän kahdessa maailmassa, kun treenaa voimanostotyylisesti ja pyöräilee paljon.  Ensimmäisessä maailmassa monen tunnin fillarilenkit on ikuisen ihmettelyn aihe ja airoopista kuntoa kohotetaan lähinnä kymmenen toiston kyykkysarjoilla. Toisessa maailmassa jalkoja ei kuulemma tarvi reenata ollenkaan, kun ajaa pyörällä ja salilta saa vain turhaa painoa pyörän päälle. Näin kärjistetysti. Mun ei onneksi tarvitse valita näiden kahden maailman välillä, vaan voin tehdä ihan just sitä, mistä tykkään ja nauttia tekemisestä. Toivon, että kaikki muutkin nauttii, oli missä maailmassa hyvänsä ja teki mitä tahansa. Se, että aidosti pitää liikunnasta ja omista reeneistään, tuo tulosta.

Perjantaipenkki, rinta pumppiin sopivasti viikonlopuksi!

Onhan se myös terveellistä harrastaa liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti, eikä toimittaa vain yksipuolisia reenejä viikosta toiseen. Voimatreenit tuntuu paljon helpommilta ja jaksaa tehdä enemmän volyymia, kun on vähän kestävyyskuntoakin. Kestävyyslajeissakin on hyötyä voimasta ja itse ainakin huomaan, että kyykkyhäkissä vietetyt kauniit hetket näkyy myös pyörän päällä. Ja kuten Rahkaäijä sanoi, kukaan ei ole koskaan hävinnyt mitään sen takia, että olisi liian voimakas Vai onko?

Tärkeintä ei ole tuntuma, vaan näyttävät ilmeet! Ja niitähän mulla riittää!

Epäilemättä mää reenaan ihan päin mäntyä kaikkien oikeiden urheilijoiden mielestä eikä olisi järkevää yhdistää pyöräilyä ja voimanostoa. Mua ei kuitenkaan pahemmin nakkaa se, mitä muut ovat mieltä touhuistani, joten jatkan valitsemallani linjalla, koska tämä sopii mulle. Pyöräilyssä mulla ei ole mitään suurempia tavoitteita ja salilla tangon päähän tulee pikkuhiljaa koko ajan lisää painoja, joten jotain varmasti teen hyvin. Asioita voi tehdä kunnolla tekemättä niitä ryppyotsaisesti ja liian tosissaan. Sitten kun alan menettämään yöuneni, koska stressaan reenejä, on aika vaihtaa lajia kasvien keräilyyn ja tähtien tutkimiseen.

Kissakakkua, olkaa hyvä! Rahkaäijän luomus!

Keskiviikkona pidin kandijuhlat pienelle porukalla (yhtään enempää mulla ei olisikaan ollut lautasia tai kahvimukeja!) ja Rahkaäijän tekemän kissakakun lisäksi tarjolla oli äitin tekemää voileipäkakkua, mummun pikkuleipiä ja mini-Runebergintorttuja. Tunnelma oli oikein mukava ja oli kiva nähdä tärkeitä ihmisiä. Kissat olivat yksi suuri ohjelmanumero ja niiden hölmöilyissä riitti ihmeteltävää koko illan.

Vain pieni pätkä voileipäkakkua jäi jäljelle ja nyt sekin on vain lämmin muisto. 

Tämä lomaviikko alkaa vedellä viimeisiään, mutta vielä ehtii vaikka mitä. Ensimmäisenä tehtävien juttujen listalla on ulkoiluhäkki kissoille ja siihen käytiinkin ostamassa tänään jo materiaaleja. Eipä vielä Leksat tiedäkään, että kohta pääsevät hengailemaan takapihalle ihan milloin haluavat. Malttavatkohan tulla sitten enää ollenkaan sisälle? Vielä ennen töihin paluuta täytyy poiketa Linnanmäellä ja sitä odotan taatusti enemmän, kuin seurueen varsinainen huvipuisto-kohdeyleisö. Jee, tulee niin hauskaa!

Ratareisi 2015 - niin kreisiä menoa!

Koko viime viikko meni yhdessä suuressa Ratareisi-hässäkässä ja Ratareisi oli mielessä yötä päivää. Varsinkin öisin, kun näin unia, ettei kukaan tullutkaan ajamaan ja poliisit peruivat koko jutun. Vihdoin kuitenkin koitti perjantai ja päästiin pakkaamaan autoa lähtövalmiuteen. Joku olis varmaan luullut, että tavaramäärän perusteella ollaan muuttamassa, mutta ihan vaan viikonloppureissuun lähdettiin. Oli grilliä, grillipuita, neljä pyörää ja pyörän peräkärry, ilmapatja, kahvinkeitin, hurjasti ruokaa ja vaatetta.

Koska näin tulevaisuuteen, heitin kumisaappat mukaan peräkärryyn.

Matka Alastaroon meni mukavasti tulevaa juhannusta fiilistellen ja mää bailasin kaikkien kesähittien tahtiin sillä välin kun Rahkaäijä ajoi. Paikanpäälle päästessä odotti jotenkin tuttu näky, ihan kuin olisin esim. viime juhannksena nähnyt tämän saman maiseman täsmälleen samassa kelissä? Moottorirata lainehti vettä ja katsoi minne tahansa, näkyi harmaita sadepilviä.

Juhannussää 20xx. Vuoden voit itse valita.

Koska ei olla lainkaan sellaista lannistuvaa sorttia, alettiin virittää pelipaikkoja kuntoon. Pian paikalle saapui myös 50 prosenttia järjestäjistä elikkäs Jaanaba ja härre Pirkkalasta! Laitettiin kisakeskus valmiiksi ja käytiin tsekkaamassa rata ja merkkaamassa se niin, ettei kukaan vahingossakaan voi erehtyä reitistä. Kun kaikki oli suurinpiirtein kuosissa, mä otin hetkeksi aikaa auton haltuun ja kävin naapurikylässä Säkylässä morjestamassa armasta pikkuveljeäni, jonka juhannus kului varuskunnan porttien sisäpuolella. Sotkun munkki oli kylläkin aivan järkyttävä pettymys, ihan kuivaa!

Maksoi 50 senttiä, niin ei kovin harmittanut!

Moni saapui viime vuonnakin Alastaroon jo juhannusaattona, ja tänä vuonna päätettiin järjestää pientä puuhaa myös perjantai-illaksi. Koska Alastarossa ajetaan kiihdytyskisoja, sopi paikan henkeen aivan loistavasti polkupyöräkiihdyttely. Niinpä vähän jälkeen kahdeksan perjantai-iltana järjestettiin ensimmäiset polkupyöräkiihdytyksen SM-kisat Alastaron moottoriradalla. Etukäteen olin varma, että osallistujia saapuu paikalle ehkä kaksi ja päästään näkemään heti finaalikamppailu, mutta osanottajia oli peräti 12! Kisa ajettiin yksi vastaan yksi -tyylillä ja parempi pääsi jatkoon. Matka oli 400 metriä ja kilpailijat pihisivät hengen haukkomisen lomassa, että yllättävän pitkä matka. Karsintojen jälkeen finaalissa oli kaksi kovaa kuskia ja voiton vei ylivoimaisesti Jari Viskari, jolta löytyi edelleen ruutia reisistä useamman kovan karsintavedon jälkeenkin. On se hurja!

Suomen mestari saapuu maaliin! Kuva Sami Hiltunen

Perjantai-iltana lämmitettiin vielä varikon sauna ja juonittiin seuraavan päivän kuvioita. Mun ja Rahkaäijän viihtyisä majapaikka yön ajan oli paku, jonka lattialla oli muhkea, mutta hieman kapea ilmapatja. Yö oli kuitenkin sen verran viileä, että kapea patja oli vain eduksi, koska oli pakko nukkua aika kasalla, ettei kokenut hirvittävää juhannusyön paleltumismenehtymistä.

Aamun tärkein toimi oli pistää Ratareisi-lakana asemiin! Kuva Timo Kananoja

Lauantai-aamu koitti aurinkoisena ja pidettiin kaikkia peukkuja ylhäällä, että keli myös pysyy sellaisena. Aamu kului varsin ripeästi, kun tehtiin vielä viimeiset hommat ennen kuin ilmoittauminen alkoi. Osanottajalistat esille. Teho Sport -urheilujuomat radan varteen. Kahvi tippumaan. Oma ajokalusto kuntoon. Heti yhdeksän jälkeen paikalle saapuivatkin ensimmäiset innokkaat hakemaan ajanottochippejä ja numeroita pyörään. Ajanoton hoiti tänäkin vuonna TimeHoiska, jonka äijät todellakin osaa hommansa ja jokainen kierros tulee varmasti talteen.

Poliisit pyörähtivät pihassa, mutta lähtivät kun ei näkynyt rettelöitsijöitä ja rötöstelijöitä! Kuva Timo Kananoja

 Ei tarvita poliisia valvomaan järjestystä, koska meillä oli varikkokoiria! Kuva Timo Kananoja

Rahkaäijä katsasti pyörät, jarrut pitää olla! Kuva Timo Kananoja

Hmmm, alkoi just tekemään mieli muroja! Kuva Timo Kananoja

Koko aamupäivän mua jännitti aivan hirveesti. Oon aivan megakova jännittäjä välillä ja etenkin tän laatuisesta jännästä menen aivan sekaisin. Taas kerran jännitys loppui kuin seinään, kun lähtölippu heilahti ja kaikki lähtivät matkaan. Kuinka upean näköistä oli, kun lähes 70 ajajaa saapuivat yksi toisensa jälkeen ensimmäiseen mutkaan. Tänä vuonna osallistujalistassa oli 72 nimeä (joista kaksi ennakkoilmottautunutta ei saapunut koskaan paikalle) eli noin kymmenen enemmän kuin viime vuonna. Oli ihan mahtavaa nähdä paljon viime vuodesta tuttuja naamoja paikalla, tämä on selvästi jo juhannusperinne! Odotettiin paikalle yli sataa ajajaa, mutta kelit ja etenkin juhannuksen sääennusteet olivat niin karmaisevia, niin monet jäivät siksi varmaan kotiin.

Kaikki kuuntelemassa mun ja Rahkaäijän saarnaa siitä, kuinka ajetaan siivosti! Kuva Timo Kananoja

Lihapiirakka kolmella nakilla 5 €. Grilli oli valitettavasti kiinni. Kuva Timo Kananoja

Mutta siellä kotonahan niitä kierroksia ei kerry lainkaan ja heti alusta asti oli selvää, että tänä vuonna tykitetään radalla ja paljon! Täksi vuodeksi otettiin mukaan RataKreisi-sarja, jossa tavoitteena on saada 200 kierrosta eli 544 kilometriä kasaan. Muut sarjat olivat Ratareisi (100 kierrosta ja Ratapohje (50 kierrosta).

Malttamattomia ajajia odottamassa lähtöä. Kuva Timo Kananoja

Kaikki valmiiksi, kohta mennään! Kuva Timo Kananoja

Onnea matkaan, 24 tuntia aikaa! Kuva Timo Kananoja

Radalla oli ruuhkaa ensimmäiset puoli minuttiia, sen jälkeen ajajat hajaantuivat ja kaikille oli varmasti tilaa! Kuva Timo Kananoja

Koska Ratareisi crew ei ollut sopinut keskenään kuka ottaa kahvia mukaansa, eikä täten kukaan ollut ottanut, lähdin pian lähdön jälkeen käymään Virttaan kylän omassa kyläkaupassa, jonne oli moottoriradalta matkaa vain viitisen kilometriä. Ei ollut meinaan Virttaan kyläkauppa mikään Siwa tai Sale, vaan aivan rehellisesti kyläkauppa. Ovesta sisään astuessa siirryin jonnekin aivan toiseen aikaan ja paikkaan, missä ei ole kiire minnekään ja kyläkauppias itse palvelee auliisti alusta loppuun. Kauppias-Jaska myi mulle kaiken tarvitsemani, eli kahvia, maitoa, pahvimukeja ja karkkia ja pakkasi vielä ostokset pahvilaatikkoon. Lämpimästi suosittelen poikkeamaan Jaskan kaupassa, jos ikinä on kulkua Virttaassa päin!

Tässä on tunnelmaa!

Kun kauppareissu oli tehty, vedin pyöräilykamat päälle ja lähdin heittämään päivän ensimmäiset kierrokset. Tai tarkemmin ensimmäiset kierrokset koskaan Alastarossa, koska ekassa Ratareidessä olin kuumeessa. Kemoran ja Botniaringin radoilla olen kyllä polkenut ja ensin mainitulla polkiessa sainkin idean Ratareidestä.

No hei, nyt määkin pääsen radalle!

Jarmon oranssi tyyli. Kuva Timo Kananoja

Nojapyöriä oli tänä vuonna liikenteessä kolme. Kuva Timo Kananoja

Ja kinnereitä neljä! Kuva Timo Kananoja

Petterin punainen tyyli. Kuva Timo Kananoja

Naisten hymyilevä tyyli. Kuva Timo Kananoja

Annin maastotyyli. Kuva Timo Kananoja

Pääjoukko vauhdissa... Kuva Timo Kananoja

...Ja takaa-ajajt yrittää saada ne kiinni. Kuva Timo Kananoja

Pasin militaarityyli. Kuva Timo Kananoja

Peräti neljä kierrosta ehdin fiilistelemään rataa ja urheilujuhlan tuntua, kunnes alkoi satamaan. Tein jo ennen juhannusta periaatepäätöksen, että en aja sateessa, joten ajaminen jäi sillä erää. Suurin osa muista ajajista ei kuitenkaan ollut sokerista, sillä rataa sotkettiin ympäri edelleen hyvin sitkeästi, eikä monilla ollut aikomustakaan poistua radalta, vaikka taivaalta olisi satanut marsuja ja hamstereita. Sateen aikana kävin rääkymässä kannustuksia polkijoille, jotka sitkeästi etenivät märällä radalla.

Vähän ripsottaa vettä! Kuva Timo Kananoja

Lassea ei pieni sade haittaa! Kuva Timo Kananoja

Viikonlopun vitsiksi muodostui, että Yrno tietää. Jaa kuka Yrno? Norjalaisten sääpalvelu yr.no piti meidät ajantasalla sään vaiheista koko viikonlopun ja tästä lähtien tsekkaan sään vain yrnosta, enkä luota harrastelijamaisiin Forecaan ja Ilmatieteen laitokseen. Kun viimeksi mainitut ennustivat, että sade lakkaa Alastarossa vasta kymmenen jälkeen illalla, Yrno valaisi meitä, että kahdeksalta ei enää sada. Eikä muuten satanut! Norjalaiset myös kertoivat, että tämän jälkeen ei koko yönä tai aamulla sada, ja jälleen piti paikkansa.

Asenteelle mennään vaikka läpi kaatosateen! Kuva Timo Kananoja

Joku kyseli Ratakajakki-sarjan perään, kun oli niin paljon vettä radalla. Kuva Timo Kananoja

Kahdesta pitkälti yli seitsemään satoi vettä lähes taukoamatta ja lannisti parasta ajotunnelmaa jonkin verran. Puhumattakaan kaikista niistä kastuneista vaatteista ja kylmettyneistä sormista. Taukomatta kuitenkin hoettiin kaikille, että illalla sade loppuu kokonaan (koska Yrno sanoo niin) ja moni menikin nukkumaan tai muuten vaan hengailemaan huoltoautoonsa siksi aikaa, että sade loppui.

Aivan uskomaton ukko, potkutteli kickbikella yli 300 kilometriä! Sitkeyden perikuva, oikeesti. Kuva Timo Kananoja

Juhakin kävi vähän pyörittelemässä rataa ympäri. Kuva Timo Kananoja

Kahdeksan jälkeen rata alkoi taas hiljalleen täyttyi ajajista ja yksi niistä olin minä. Ajoin illalla kolme tuntia putkeen lukuunottamatta lyhyitä taukoja ja morjesta pöytään, että kulki hyvin! Poljin useammassa eri porukassa eri ihmisten kanssa ja kierrokset toisensa perään tulivat huiman helposti, kun oli jatkuvasti juttuseuraa tarjolla. Tämän tapahtuman hienoimpia puoli on se, että radalla tulee juteltua vaikka mitä aiemmin ihan tuntemattomien ihmisten kanssa. Oli mukavaa kuunnella tarinoita esimerkiksi ulkomaan pyöräilymatkoilta ja monta hyvää matkavinkkiä tulikin otettua korvan taakse. Välillä väsyneenä heitettiin jutut oli varsin korkealentoisia, suunniteltiin muun muassa kaikki Suomen moottoriradat käsittävää Ratareisi-kiertuetta ja ensi vuodeksi muovipalmuja Alastaron takamutkaan, joka tunnetaan Las Palmasin mutkana.

Joo, tää on hauskaa! Kuva Timo Kananoja

Team värikkäät pyörät. Kuva Timo Kananoja

Yhdentoista aikaa kierroksia oli itsellä kasassa 28 ja mun oli aika siirtyä yövartioon varikolle, kun Rahkaäijä lähti ajamaan ja Jaanaba ja härre menivät nukkumaan. T'ässä vaiheessa lähdöstä oli kulunut 11 tuntia ja parhaalla ajajalla oli kierroksia kasassa 125 eli noin 340 kilometriä. Päivälle ehdin sanomaan jollekin, että Ratareidessä tunnit kuluu aina uskomattoman nopeasti, mutta jostain syystä vahtivuoroni aikanaa kello 23-02 minuutit mateli silmäluomi painoi. Pidin itseni hereillä tarkkailemalla virallisen Ratareisi-grillin tilaa, keittämällä kahvia, vahtimalla urheilujuomasaavin pinnan korkeudesta (vesisateella ei tarvinut pahemmin täytellä sitä, hehheh!) ja hakemalla väliaikatulokset aina tunnin välein. Tasatunnein kisakeskuksessa olikin ruuhkaa, kun kaikki rynnistivät katsomaan omia kierrosmääriään. On kuitenkin huomautettava, että eniten kierroksia ajaneet eivät pahemmin poistuneet radalta, eikä siten myöskään käyneet kyttäämässä väliaikatuloksia.

Teltassa on tunnelmaa! Kuva Timo Kananoja

Kello vähän yli yksi yöllä, enää vajaat ykstoista tuntia ajoaikaa! Kuva Timo Kananoja

Jaa mikä sumu? Kuva Timo Kananoja

Kahdelta Rahkaäijä tuli vahtivuoroon ja mä siirryin nukkumaan. Ei pahemmin tuli uni ensin, koska päässä pyöri vain polkupyöräjutut. Mulla oli vakaa aikomus lähteä neljän aikaan takaisin ajamaan, kun Rahkaäijä tuli nukkumaan, mutta väsytti niin, etten meinannut pystyssä pysyä, joten menin vielä pariksi tunniksi unille. Yöllä oli aivan uskomaton hernerokkasumu ja tarina kertoo, että joku ajajista olisi sumussa meinannut eksyä väärälle reitille(?!?). Neljältä, kun yritin leikkiä aamua, oli hienon näköinen sumuinen, mutta aurinkoinen aamu, mutta kuudelta oli taas tasaisen harmaata. Vähän aikaa keräilin itseäni kasaan ja söin aamupalaa Jaanaban ja härren seurassa. Pienen harkinnan jälkeen päätin lähteä taas polkemaan ja kello 6.26 olin radalla.

Tästä kuvasta puuttuu enää vain hirvi taka-alalta! Kuva Timo Kananoja

Teltta keskellä rataa, niin ei ainakaan kukaan häiritse. Kuva Timo Kananoja

Aamun hiljainen juna, jossa kaikki vain ajoivat, eikä kukaan puhunut mitään. Kuva Timo Kananoja

Kolme seuraavaa tuntia menikin enemmän ja vähemmän polkiessa ja puoli kymmenen aikaan tuli varikolla tuulettamaan viittäkymmentä kierrosta, johon oli ajatellut lopettaa. Härre kuitenkin passitti mut takaisin radalle ajamaan vielä yhden kierroksen, että olen ajanut enemmän kuin Rahkaäijä. Viimeiseen kierrokseen hyppäsin ensimmäisen ohiajaneen pyöräilijän peesiin ja siinä yritinkin roikkua koko kierroksen. Oli taatusti nopeimpia kierroksia mulla! 51 kierrosta oli siis vuorokauden saldo mulle ja tavoite tuli täytettyä. Jos joskus meinaan sata kierrosta veivailla järjestäjän hommien lomassa, kannattaa ajaa vähän kovempaa. Tai ajaa sitten myös sadekelillä, eikä istua varikolla silloin. Tällä kertaa 51 kierrosta kahteen sessioon jaettuna toimi hyvin, eikä missään vaiheessa polkeminen alkanut ketuttaa tai väsyttää.

TEHO Sport -patukoita palkinnoksi! Kuva Timo Kananoja

Aamusaunan jälkeen olikin jo korkea aika valmistautua siihen, että 24 tuntia on todellakin kohta kulunut loppuun. Ratareisi-presidentin ominaisuudessa kirjoittelin kunniakirjoja ja naputtelin mitaleihin tekstejä. Mitalit oli tuttuun tapaan todellista tee-se-itse-kamaa, koska Rahkaäijä sorvasi ne töidensä lomassa.

Voi prkl, tuli kirjotusvirhe! Kuva Timo Kananoja

Kun kellossa oli jäljellä enää vain muutamia minuutteja, lähdettiin joukolla radan varrelle kannustamaan ajajia viimeisille kierroksille. Toisin kuin viime vuonna, nyt maaliin saapumisen hetkillä keli oli lähes aurinkoinen ja lauantai sateet olivat vain kostea muisto pyöräilykengissä. Sitkeimmät polkivat viimeiseen kierrokseen saakka ja lopettivat vasta ruutulipun heilahdettua.

Jes, me tehtiin se! Kuva Timo Kananoja

Hyvä Jarmooo, hyvin vedetty! Kuva Timo Kananoja

Ja naisista eniten kierroksia kerännyt Terhi, tervetuloa maaliin! Kuva Timo Kananoja

Pappiskapartio saapuu maaliin! Kuva Timo Kananoja

Niko, tuo mies kaikista hulluin, ajoi ruutulipun heilahdukseen asti. Kuva Timo Kananoja

Tää juttu nauratti väsyneenä aika paljon! Kuva Timo Kananoja

Vaikka Ratareisi ei varsinaisesti ole mikään kilpailu, palkitsimme viime vuonna eniten kierroksia ajaneen mitalilla ja perinne jatkui tänä vuonna. Sain voittajasta varman vihjeen jo lauantai-iltana, kun eräs pikkuherra 4 vuotta totesi "Meidän iskä voittaa. Tai sitten se on ehkä toinen." Kyllä se iskä voitti ja eniten kierroksia veivasi Niko Koskela nojapyörällään. Vuorokaudessa tämä mies polki Alastaron 2,72 kilometrin radan ympäri käsittämättömät 241 kertaa. Se tekee suunnilleen 650 kilometriä. Että mietipäs sitä! Tällä kertaa ei voi sanoa, että voittaja olisi ollut täysin ylivoimainen, koska vain kuusi kierrosta vähemmän polkupyörällä veivasi Tommy Korin ja heti takana hengitti kinnerikuski Tapani Stenhammar 230 kierroksella. Neljänneksi eniten kierroksia polki Pekka Tahkola iäisyyden vanhalla yksivaihteisella ja tämä Pappiskapartion jäsen sai kasaan 224 kierrosta.  Oikeesti aivan sekopäisiä äijiä, ei mitään järkeä! Tänä vuonna naisista yksi oli ylitse muiden, sillä Terhi Virtanen tikkasi tuloslistoihin 168 kierrosta eli 457 kilometriä. Tämän sitkeän naisen aikeista sain vihiä jo perjantai-iltana saunassa, niin osasinkin hieman odottaa varsin törkeää kierroslukemaa!

Kaikki odottaa omia kunniakirjojaan kieli pitkällä! Kuva Timo Kananoja

Mitali eniten kierroksia ajaneelle. Poika etualalla oli aika maireana, koska iskä voitti! Kuva Timo Kananoja

Kun palkinnot ja kunniakirjat (jos joku ehti lähteä ilman kunniakirjaa ja sellaisen vielä haluaa, ota yhteyttä!) oli jaettu, osallistujat hajaantuivat tahoilleen, kuka lähti kotiin ja kuka saunaan. Taisi joku vielä lähteä juoksemaan radalle. Yhdistelmätreeni, nääs!
Yhteensä tapahtumassa ajettiin 7004 kierrosta, mikä tekee keskimäärin 101 kierrosta per osallistuja ja yhteensä kilometrejä kertyi lähemmäs 20 000.

Lähtisköhän kotio vai jäiskö tähän nukkuun? Kuva Timo Kananoja

Sunnuntai-iltana väsymys oli jotain todella musertavaa ja viikonloppu painaa kropassa vieläkin. Mutta ennen kaikkea on järjettömän ylpeä fiilis siitä, että me tehtiin se taas! Neljä ihan tavallista liikunnan rakastajaa, ei mikään suuri urheiluseura tai yritys, vaan meidän neljän ihan mahtava porukka. Kaikki mainosten ulkoasusta grilliin on itse tehtyä ja kova työ on tuottanut tulosta. Tänä vuonna kaikki oli paljon helpompaa, kun järjestettiin tämä jo toista kertaa. Silti hommia on paiskittu ja paiskitaan myös jatkossa, koska halutaan pitää Ratareisi mukavana tapahtumana ja kehittää sitä entisestään. Paljon on asioita, joita voidaan tehdä paremmin ja laadukkaammin, mutta nyt on se hetki, kun kuuluu rinta rottingilla olla ylpeä meidän omasta tapahtumasta! Melkein menee roska silmään, kun olen niin järjettömän ylpeä ja kiitollinen menneestä viikonlopusta.

Itsekehun jälkeen on kuitenkin syytä kiittää kaikkia osallistujia, koska ilman teitä ei olisi Ratareittä! Nähdään taas ensi vuonna, senkin sekopäät! Kiitos lähtee myös Alastaron moottoriradalle ja erityisesti golfkärrymiehelle, joka on täysiä hengessä mukana. TimeHoiskan ukot on myös aivan rautaa, kun jaksavat istua hereillä koko 24 tuntia ja pitää huolen ajanotosta. (Itsehän olin laittanut chipin kypärään ihan päin mäntyä ja ajanottoautossa naputettiin käsin ne kierrokset, jota ei ajanottosysteemit saaneet talteen.) TEHO Sportille taas kiitos urheilujuomasta ja patukoista, niille oli jälleen käyttöä. Tänä vuonna meillä oli loistava ensiaputiimi, iso käsi ja kiitos myös teille! Ketähän mää sitten vielä kiittäisin? No ainakin anoppia, äitiä ja iskää, jotka kaikki tulivat kannustamaan lauantain aikana. Ja ylipäätään kaikille kiitos, jotka ovat olleet hengessä mukana. KIITOS!

Rahkaäijä, tempokypärä ja tempo-Poni. Tähän on hyvä päättää Ratareisi-tunnelmat. Iso kiitos Timo Kananojalle aivan loistavista kuvista, sä se osaat! 

P.S. Ratareisi tulee taas ensi vuonna, sama aika ja paikka! Ilmoittauminen on jo avattu ja kesäkuun loppuun asti voit ilmoittautua huippuhalvalla 30 euron hinnalla! http://ratareisi.blogspot.fi/