torstai 4. elokuuta 2016

Salaiset lomakuvakansiot

Tänään on reissun kuudes päivä ja viides Åressa. Puhelimen albumiin on kasaantunut sen verran monta kuvaa, että kaikkien riemuksi läsäytän niitä kasan tähän. Joitakin näistä on jo nähty Instagrammissa @rahkamuija, mutta pieni kertaus on aina paikallaan!
Neljä päivää ollaan vietetty pyörien päällä alamäkeä laskien ja kolmena päivänä on satanut vettä enemmän tai vähemmän. Olosuhde on ollut välillä melko raaka ja tiistaina 1300 metrissä oli noin 4 astetta lämmintä ja tuulta yli 10 metriä sekunnissa ja vettä satoi vaakasuorassa. Mutta tänään oli taas ajopäivä ja paistoi aurinko!
Reissun paras ajo- ja palautumiseväs on ollut Nutella-rieskat. Menee suoraan reisiin!
Tiistai-iltana käytiin hissihuipulla ihan vaan huvin vuoksi ilman pyöriä, mutta sumun takia näkyvyys oli pari metriä.
Eilen käytiin Fröå Gruvan vanhalla kuparikaivoksella ja oli mahtavaa, kuinka oppaana toiminut vanha mummo tsemppasi hienosti ja veti meille opastetun kierroksen englanniksi. Ruotsiksi se olisi mennyt vähän ohi, kaivosanastoa kun ei taidettu kysyä yo-kirjoituksissa...
Syötiin Fröå Gruvalla myös tosi hyvä lounas. Muuten ainoa ravintolaruokailu täällä tähän mennessä, koska paikallisissa ruokaputiikeissa on kivat kermankuorintahinnat. Ollaan siis kokkailtu mökissä ja otettu eväitä mukaan rinteeseen.
Eilen vuokrattiin Segwayt ja ensimmäinen puolituntinen meni harjoitteluun ja lopulta Segwaylla kurvailu oli suorastaan hauskaa, ei oli malttanut millään palauttaa tuota. Kaikille huolestuneille tiedoksi, juna oli pysäköity.
Segway-seikkailulla käytiin syömässä Grädda Åren jätskit. Hyvöö jäätölöö!
Bongasin matkalla myös laatupitserian. Suunnittelin, että voisin avata naapuriin kilpailijan, jonka nimi on Nousu Kausi Tuo.
Nousukaudesta puheenolleen, suorastaan hupaisaa kuinka kiinni tämä paikkakunta on tähän aikaan vuodesta. Kokonaiset hotellit on kesän kiinni ja suurin osa kaupoista pistää ovet säppiin jo kuudelta illalla. Kuva siis esittää niitä kaikkia paikkoja, joihin me ei mennä ajopäivän jälkeen. 😀

Otettiin kahvakuulat mukaan, kun todettiin viime kesänä, että tästä kylästä ei löydy yhtäkään järkevää kuntosalia. Kahvakuulilla saa tehtyä tosi hyvän treenin, niin turha mennä hermostumaan minkään hotellin kieroihin tankoihin.
Eilen illalla lähdettiin kahvakuulailun jälkeen hirveellä höökillä katsomaan auringonlaskua, kun luultiin sen laskevan ihan kohta. Aivan suotta ryystettiin palkkaritkin niin kiireellä, koska auringonlaskuun oli ainakin 1,5 tuntia aikaa. Kiivettiin illan ratoksi tunturille, joka oli niin matala, että sillä ei ollut edes nimeä. Mutta maisemat oli upeat!
Neljän pyöräilypäivän jälkeen olo on jo melko runneltu ja oikeastaan helpompaa luetella paikat, joihin ei satu. 😀 Huomenna vielä paukutetaan rinteessä viimeiset mehut pois ihmisestä ja sitten ajellaan yöksi Uumajaan. Mutta tänään vielä nautitaan Åren aurinkoisesta illasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti