tiistai 21. lokakuuta 2014

Silloin kun minä salitreenit aloitin...

Mä oon viime aikoina käynyt salilla aamuisin ja hiljalleen aamutreenit alkaa sujua. Aamuisinkaan ei tartte podata yksin, koska silloin rautojen ääreen kokoontuu kunnon vanha liitto, eli kaikki niin sanotusti aikuisemmat treenarit. Iän puolesta jokainen niistä voisi olla mun isä ja muutama helposti isoisäkin. Meno ei kuitenkaan muistuta vanhainkodin aamuhartautta, vaan äijät pumppaa otsahikinauhat tanassa rautaa ja etenkin penkkitankoja nöyryytetään ihan huolella, koska SM-kisoihin tarvii taas mennä tekeen uus Suomen ennätys. Ihan täysi rispekti näille äijille, itekään ei voi löysäillä tuumaakaan aamusalilla, kun ottaa papoista mallia! Penkkisarjojen välillä tietysti muistellaan sitä, että millasta se oli, kun 40 vuotta sitten alotettiin treenit. Tästä inspiroituneena määkin päätin muisteloida vähän treeniurani alkua, joskis siitä on hieman vähemmän aikaa, kuin puoli vuosisataa.

Podausten jumalien vuonna 2011,  tarkalleen lauantaina 3. syyskuuta päätin, että nyt alan treenaamaan salilla vähintään kolme kertaa viikossa aivan kunnolla. Yleensä tämmöset nopeat päähänpistot kestää noin parista tunnista pariin viikkoon, mutta tässä päätöksessä meni jotain vikaan ja se on pitänyt jo yli kolme vuotta. Rahkaäijä, suurin saliesikuvani, joka tiesi kaikesta treeniin liittyvästä kaiken, suunnitteli mulle saliohjelman. Tai oikeastaan sen on suunnitellut Arska just jotain 40 vuotta sitten. Golden Six! Tuo kaikkien yksijakoisten äiti ja isä. 
Ensimmäiset salikuvat koskaan.
Ja kengät oli yläasteen liikuntatunneille ostetut hiertävät sisäpelikengät.
Ensimmäiset puoli vuotta en suostunut tekeen kyykkyä, koska se oli niin inhottavan tuntusta ja sattui muka polviin. Se on edelleen inhottavan tuntusta (mutta sillain hyvällä tavalla) ja teen sitä kolme kertaa viikossa. Samoin vastustelin esimerkiksi tangolla tehtävää penkkiä, koska olihan sekin nyt aika inhottavaa ja olisin saattanut vaikka kuolla sinne tangon alle. Yhteenvetona voisin todeta, etten suostunut kokeilemaan juuri mitään liikkeitä, joita Rahkaäijä mulle yritti opettaa ja alkuun liikerepertuaari pysyikin varsin rajattuna. Maastavetoa tein kuitenkin melkein alusta asti.
Olin jo onnekseni unohtanut, että käytin alkuun salihanskoja.
Käytiin TTY:n vanhalla alasalilla (R.I.P.), jossa kävi sitä ihmeellisempää porukkaa, mitä oudompi oli kellonaika. Teekkarit, tiedättehän... Varsinkin alkuun salilla kävi muita naisia ehkä kolme ja yleensä siellä treenasi mää ja 25 miestä. Ja sitten mää luulin olevani tosi uniikki kovismuija, kun kävin kunnon äijäsalilla. :D Ja jos salille tuli joku nainen samaan aikaan, kyttäsin silmä kovana, että mitä se tekee ja millä painoilla. 
Vitsi mikä kovis!
Salille tuli Bodaus-lehti ja sitä luin vähän kiinnostuneen kauhistuneena. Olin juuri pääsemässä ylitse siitä, että bodarit on "rumia ja liian lihaksikkaita" ja Bodauksesta yritin imeä liikevinkkejä, koska vaikka Rahkaäijä oli/on mun podausjumala, en kestä kun joku mies neuvoo mua. :D
Bodaus-lehti ennen ja nyt. Paitsi että just googletin, että Bodaus onkin nykyään Bodytreeni. Pilalla.
Salitreeni aloittaessa olin vielä kasvissyöjä ja pian Rahkaäijä alkoi vihjailla, että palautusjuoma olisi näppärä. Niinpä alkoi pitkällinen kamppailu Rahkamuija vs. palautusjuoma. Ei ollut ihan kerta eikä kaksi kuin räin MASSin minttusuklaan makuisen palkkarin Insinöörinkadun lumihankiin, kun se ei mennyt millään alas. Kun maku vaihtui suklaaseen, alko palkkari upota vähän paremmin, mutta yhteisen historian vuoksi en edelleenkään syö tai juo mielelläni mitään minttusuklaaseen liittyvää. Hyi!
Tunnelmakuva tammikuulta 2012. 
Joulukuussa treenit olivat edenneet jo siihen pisteeseen, että uudenvuoden aatonaattona nostin ensimmäisen kerran 100 kiloa maasta. Voi sitä juhlaa! Se oli aivan hullunhienoa ja sen jälkeen treeni-innostuksesta ei meinannut tulla loppua. Koko alkuvuoden olin niin innoissani, että vapaa-ajalla lähinnä suunnittelin seuraavia treenejä ja kertasin mielessäni edellisiä ja luin Pakkotoiston keskusteluja ja yritin rekrytoida kaikki kaverinikin treenaamaan. Sitä voisi kutsua kunnon alkuinnostukseksi! Se oli ihan parasta, mikä tekemisen meininki!
Salilla kävi yks pimu, joka veti himmeen hyvin leukoja ja munkin oli pakko ruveta reenaan niitä sen jälkeen.
Treenejä kuitenkin välillä yhdisti se, että kaikki epäolennainen oli tärkeää, kuten hauiskäännön painojen määrä. Mää oon onneks päässyt siitä jo yli, enkä enää treenaa hauiksia. Tai tee prässiä. Sekin on vähän turhaa. Ylipäätään salilla kaikki muu on turhaa paitsi voimanosto!
Ilmeellä jo vuodesta 2011.
Toisinaan vähän tuntuu, että se oli joskus viime viikolla, kun alotin salilla käymisen ja oon edelleen ihan yhtä heikko ja kaikesta kujalla kun alussa. Treenikertoja on kuitenkin nopeesti laskettuna jo useampi sata, että kyllä tässä on jotain tapahtunut. Mutta salilla treenaamisessa on melkein parasta se, että aikaa kehittyä on melkein loputtomasti. Oon ihan alottelija verrattuna niihin salin vanhoihin äijiin ja mulla on vielä monta vuosikymmentä aikaa tehdä uusia ennätyksiä. Kaiken ei tarvii olla valmista huomenna tai edes ens keväänä. Mutta sen tiedän, että olin ihan valtavan fiksu, kun päätin aloittaa säännölliset salitreenit! Hyvä mä!
Mää kuulisin mielelläni myös muiden versiot oman salitreenihistorian alkuajoilta! Mikä on muuttunut vai onko mikään?:D Kerro!

17 kommenttia:

  1. Ihan ekan kerran yritin alottaa salihommia n. 15-vuotiaana, mutta sillon minut passitettiin pikkupaikkakunnan ainoalta salilta kotiin kasvamaan. :(

    Sitten meniki monta vuotta, että ei ees kiinnostanu liikunta ja olin monta vuotta siinä uskossa, että mulla ei esim. polvi kestä juoksua, koska siihen alko sattumaan heti jos ees vähän yritti. Vuoden 2007 syksyllä tapahtu yks elämän parhaista asioista, eli ero ekasta poikakaverista (se oli sitä mieltä, että en sais juosta ettei pohkeet kasva enempää ja että mulla on liian isot hauikset (ei oo tyttömäistä)). En tiiä mistä se idea lähti, mutta päätettiin kaverin kans alkaa käymään salilla, ja saatiin sieltä ihan valmiit ohjelmatki joita sitten hinkattiin. Ne ohjelmathan oli ihan hanurista näin jälkikäteen kateltuna, mutta jostain piti alottaa. Sitten muutin ja piti vaihtaa salia enkä oikein löytäny mieleistä, niin salikäynnit harveni, kunnes työpaikka perusti henkilökunnalle oman salin. Oi onnea. Pieni ja alkeellinen luola, mutta olen paremmassa kunnossa ku ikinä ja salikavereina on mukavia poikia, joilta ei bodaustieto ihan heti lopu kesken. Eikä polveenkaan enää satu juostessa. :)

    Alkuajoista on muuttunu se, että itellä on sen verran tietoa ja kokemusta, että osaan tehä omat ohjelmani jos haluan. Jaksan myös vetää leukoja ja juosta 10 kilsaa jos tarve vaatii. Ei ois onnistunu 7 vuotta sitten. Ja taitaa ne hauiksetki olla isommat nykyään, ainaki toivon niin.
    Salikyyläyksestä sen sijaan en ole päässy eroon. Pikkusalin kaljamahasetiin tottuneena meinas mennä reenit ihan häneksi ku kävin yhellä kaupallisella salilla huvikseni tutustumassa...voi sitä salikissojen ja -kollien määrää...ja mahtavia partoja miehillä. Tuntu ettei ees ehi kaikkia salakyylätä sarjatauoilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, hirveetä ikäsyrjintää! Meidän paikkakunnalla oli vaan yks sali, mutta sinne oli niin pitkä matka, että eipä tullut käytyä.

      Tämmöset äijät vaihtoon ihan heti, huhhuh! Mä en kylläkään koskaan oo nähnyt naisella liian isoja pohkeita. Luulen, että kenenkään ensimmäisen ohjelma ei ole ollut ihan täydellinen, sehän pilais ihan kaiken, kun ei vois yhtään jälkeenpäin naureskella sille ohjelmalle! Ja alusta asti harvoin on ihan selvää, että mitä salitreenistä tavottelee, niin senkin puolesta ohjelma osuu yleensä vähän vikaan.

      Mä koen kanssa, että pystyn suunnitteleen ohjelmia ja modaan valmiita ohjelmia tarpeen mukaan. Luultavasti kymmenen vuoden päästä kylläkin nauran itelleni, että treenasinpa tyhmästi sillon vuonna 2014. :D
      Kyllä määkin vielä toisinaan kyylään. Mutta en tiedä mitä luokkaa se kyyläys olis, jos kävisin just jollain ketjusalilla. Muun muassa siksi en käy. Ja parrakkaat miehet. <3

      Poista
  2. Hauska kertomus! Muistelinkin juuri sitä sun taannoista urheiluhistoriikkiasi, kun mietin, että jaksaisinko tehdä samanlaisen. Tämähän on ikään kuin sen jatkumo. :)

    Mä aloitin salitreenit herran vuonna 1993, kun olin 9. luokalla. Sitä ennen oltiin tehty koriksen oheisliikuntana kuntopiiriä, mutta kun aloin treenata naisten joukkueen kanssa, niin rupesin myös nostamaan rautaa.

    Vaikka täti onkin noista ajoista vanhentunut, niin yllättävän vähän on muuttunut: mä en ole ikinä oikein lähtenyt siihen laitteilla treenaamiseen, vaan olen aina hinkannut vapailla painoilla. Kyykky ja pena ovat olleet aina mun treenini kulmakivet. Mä vedin ekat leukani lukion ekalla, ja sittemmin olen välillä saanut niitä 10 ja välillä 0 riippuen treenitahdista ja elopainosta. Treeni on vaihdellut korisaikojen yksijakoisesta kolmijakoiseen, mutta toikin on tosi kausiluontoista ja riippuu aina muusta treenaamisesta. Sali on aina ollut mulle nimenomaan sitä oheisliikuntaa, jolla mahdollistetaan kaikkien muiden lajien sujuminen mahdollisimman hyvin. Sekin on asia, joka ei oikeastaan ole muuttunut. Tietoa on kertynyt sen verran, että osaan suunnitella mielestäni hyvät oheistreenit aina kunkin kehitettävän ominaisuuden mukaan oli se sitten nopeutta, keskivartalon hallintaa tai uinnin käsiveto.

    Olen pari kertaa kokeillut personal rainerienkin ohjelmia, mutta ne ovat yleensä tylsiä ja sisältävät mälsiä liikkeitä. No, on mulle muutama raineri opettanut ihan kivojakin liikkeitä, jotka välillä pääsevät vieläkin mukaan settiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sää voit muistaa sen urheiluhistoriikin, tein sen joskus sata vuotta sitten?:D

      Sä hei voit kans sanoo jo, että oot käyny 20 vuotta salilla! Khuul! Sali on siitä mahtava harrastus, että se voi olla se päälaji tai sitten sillä voi tosiaan tukee melkein mitä tahansa muuta lajia ja fiksata treenit niiden mukasesti. Mä en osaa vaan koskaan päättää kumpi on tärkeempi, sali vai pyöräily, mutta se tuskin haittaa.

      Se on kyllä parasta, kun alkaa ite tietään, että mikä ohjelma toimii ja mikä ei ja on sen verran jo pelisilmää arvioida muiden tekemiä ohjelmia. Ja nimenomaan uskaltaa luottaa siihen omaan arvioonsa! Tuntuu, että moni vaihtaa ohjelmaa kun sukkaa ihan siksi, että luullaan, että seuraava ohjelma on varmasti parempi, vaikka nykyselläkin tulee tulosta.

      Poista
    2. Mä muistan kaiken. Lasken myös päiviä edellisistä Leo(ko)-uutisista ja paheksun, jos niitä tulee yli 7. ;)

      Poista
    3. Au, nyt on varmaan jo kymmenen päivää edellisistä uutisista! Mutta kuulin vähän juttua, että lähiakoina saattais eetteriin tulla uutta materiaalia. :D

      Poista
  3. Mä aloin podaa kans 15 vee pikkutyttönä kun liikuntatunnilla käytiin tutustumassa kaupungin silloin ainoaan naistensaliin. Lauantain aamupäivät oli sillai spesiaaleja päiviä että pystyin oikein paneutumaan siihen treeniin ja vietinkin salilla kolmekin (kyllä, kolme!!) tuntia kun pumppailin kaikissa mahdollisissa laitteissa, lähentäjää ja loitontajaa myöden. Niissä ajoissa oli se hyvä puoli että jaksoin vetää ainakin muutaman leuan (tykkään vieläkin ihan hirveesti ylätaljasta).
    Jossain vaiheessa sali vaihtui vähän karumpaan, mutta parempaan paikkaan ja ikävuodet 16-18 meni laihduttaessa ja laskiessa kaloreita kun olin iik niin läski (nyt kolmikymppisenä painoa ainakin viisi kiloa enemmän kuin silloin ja hyvin menee, eli täyttä ajanhukkaa). Polveni sain pitkäksi aikaa huonoon kuntoon kun treenasin isoilla painoilla jalkoja neljäkin kertaa viikkoon. Eli tahtoa oli kovasti mutta taitoa tai tietoa ei sitten yhtään. Painoilla treenaamisen kulta-aikaa taisi olla ikävuodet 20-23 jolloin sain hankittua jopa ihan lihasmassaa. Sitten menin naimisiin ja sain töitä. Ekan aviovuoden aikana sain kaikki mahdolliset pöpöt ja flunssat joten ekaa kertaa elämässäni tuli pitkä treenitauko. Töitä painoin myös isolla innolla pari vuotta, mutta en kyllä muista että olisi ollut tuon pidempiä taukoja kuin tuo vuosi.

    Ilokseni voin summata kuitenkin että suunta on ollut vain ylöspäin vaikka kaikenmaailman kuoppiin onkin matkan varrella tippunut. Nykyään olen varsin innokas jumppaajakin, se on hienoa välillä mennä vaan paikan päälle ja tehdä mitä ohjaaja käskee :) Lisäksi koen näin iän karttuessa (ihan pieni kolmenkympin kriisi meneillään) aivan liian nopeasti, että saisin säilytettyä lihaskunnon. Tuskin sitä kukaan vanhana voivottelee sitä perseen leveyttä tai pyöreyttä, kunhan olisi siinä kunnossa että jaksaa nostaa sen ahterinsa itse sieltä pediltä eikä jonkun avustuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kolmen tunnin reenit on varmasti ollut äärimmäisen tehokkaita. :D Ei vaan, tossa iässä se on tärkeintä, että liikunta mukavaa. Nykyään varmaan moni 15-vuotias suunnittelee bikinikisadebyyttiään ihan tosissaan, enkä tiä onko se erityisen hyvä. Ja sitten tulee jäätävä lihasepätasapaino, kun reenataan pelkkää peppua.

      Aivan mahtava asenne, että jaksat edelleen tsempata salin ja liikunnan kanssa, vaikka aina ei oo mennyt ihan lapaan. Ja ei se niin vakavaa ole, jos tulee pidempikin tauko, kunhan sitten lopulta palaa liikunnan pariin. Nyt vielä ei osaa yhtään ajatella mitään vanhuuden vaivoja, mutta varmasti helpottaa kunnossa pysymistä vanhanakin, jos on liikkunut aina vähän.

      Määkin olisin varmaan innokas jumppaaja, jos mulla ei olis niin järjesttömän huonoa tatsia kaikkiin askelsarjoihin ja vastaaviin. Jos jumpan kuvauksessa lukee että "vain helppoja askelsarjoja" niin nekin on liian vaikeita mulle. :D

      Poista
    2. Kuka sano että mäkään mitään askelsarjoja osaan? :) En mä mistään zumbista tai latinojumpista perusta, mut kaikki muut tunnit missä pitää huitoa ja mennä on kyllä kivoja.

      Kasvattaa vaan luonnetta kun menee jonnekin combattitunnille huitomaan vasemmalle kun muut menee oikeelle, ei sitä sit ihan pienistä nolostu jatkossa :D Ja mikä parasta, on erittäin tehokasta vaikkei ihan nappiin menekään.

      Poista
    3. Mulle pitää oikeesti olla jotain tosi yksinkertasta, pilates-tuntikin on vähän liian vaikeeta! Kävin joskus jollain työväenopiston jumpalla, jossa oli jotain combat-tyylistä juttua jossain kohtaa ja se oli ihan hauskaa, kun on vähän pikkusen taustaa nyrkkeilystä. Mutta mielummin mää huidon vaan kotona yksin. :D

      Poista
  4. Yksijakoinen? Mä tarvitsisin uuden yksijakoisen :) Oon meinaan aiemmin ehtinyt käymään useammin mutta nyt syistä x ja ö en kauhean usein kerkeä, joten kaikki vinkit hyvistä yksijakoisista otetaan vastaan. Ja jos se on vielä A:n tekemä niin...

    Ite oon muuten käynyt salila 15 v asti, joten tässä tulee 17 vuotta salireeniä. Mut siis välillä oon käynyt 6x viikossa välillä kerran (tai joskus on ollut jopa kokonaan vähän väliä). Mut sillon 15.v kävin tekemässä aamureenit yhtäaikaa TPS:n kanssa ja Saku Koivu alkoi sanoa mulle aamuisin Hyvää Huomenta! :D Sen ajattelemisesta tulee edelleen hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Golden Six on oikeesti varsin kiva ohjelma. Siinä on siis kuus liikettä, penkki, kyykky, leuat, pystypunnerrus, hauiskääntö ja vatsat. Tehdään kympin sarjoja ja vikassa sarjassa mahdollisuuksien mukaan enemmän ja jos menee, niin seuraavaan treeniin enemmän painoa. Siinä idea tiivistetysti. :) Tuolla puhutaan asiasta enemmän: http://www.pakkotoisto.com/treeni/39774-arnoldin-kultainen-kuusikko/
      Mun mielestä toi on tosi hyvä ohjelma ja sitä on tarpeen tullen helppo muokata (esim. leuat vaihtaa ylätaljaan). Tosin pidempään treenanneena toi alkaa tuntua aika raskaalta parin kuukauden jälkeen, mutta siihen auttaa jonkinlainen deload/kevyempi viikko vaikka joka neljäs viikko. Suosittelen oikeesti kokeileen, tosi toimiva just jos salille pääsee vähän epäsatunnaisesti.

      Voi että, jo varmaan Saku Koivun takia oli kiva lähtee salille! Määkin olisin ollut ihan otettu. Kun sääkin oot alottanut salitreenit noin nuorena, vajaa 70 veenä saa jo viettää salitreeniuran 50-vuotisjuhlia!

      Poista
  5. Täytyy sanoa, että ikinä en ole katunut niitä tunteja joita vuosikymmenien mittaan olen käyttänyt liikuntaharrastuksiini. Välillä on huono omatuntokin asiasta kun olen rötvännyt niinkin paljon aikaa esim. pyöräilyyn. Olen 52-vuotias ja tässä iässä sen jo huomaa mitä etuja liikkumisesta on siunaantunut. Kroppa pysyy kuosissa ja säännölliset työn puolesta otettavat labratestit ovat ihanteelliset. Myös magneettikuvassa käytyäni oli epikriisissä maininta hyvästä lihastasapainosta niiltä osin mistä kuvaus tehtiin.
    Pyöräilen muutaman tuhat kilometriä vuodessa, ympäri vuoden. Tosin nyt olen joutunut hieman rajoittamaan pyöräilyä kun olen vajaat kaksi vuotta käynyt kolme kertaa viikossa salilla. Alun perin aloitin salitreenin hartia- ja niskan seudun ongelmien vuoksi. Vuoden päivät tein fyssarin antaman treeniohjeen mukaan liikesarjat yläkropalle. Apu tuli vajaan vuoden sisällä hartiasärkyihin. Ei särje eikä kolota enää kunhan vain teen säännöllisesti treenini. Enpä uskalla enää lopettaakkaan joten tämä on loppuelämän projekti. Istumatyöläisen ongelmiahan nämä ovat.
    Otin viime helmikuussa jalat mukaan treeniin koska haluan lisätä ruipelojalkohini lihasta. Kyllähän aerobisella treenillä kroppa sutjakkana pysyy, mutta ikäkin tekee tehtävänsä, että lihakset hupenevat ikääntymisen myötä. Jalkatreenillä olen saanut voimaa ja lihasta jalkoihin ja pakaroihin. Muutoksen huomaa fillaroidessakin, jaksaa polkea aivan eri lailla kuin aikaisemmin. Ja tietysti lihasvoiman lisääntymisen huomaa kaikissa kodin raskaimmissa askareissa :) Ja muutos ulkonäössä ei ole pahitteeksi sekään ;)
    Koitetaan pitää liikunta tavalla tai toisella mukana elämässämme kun ollaan sille (oikealle) tielle lähdetty. Tokihan liikkumistavat vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan mutta tekevälle löytyy aina joku kuhunkin elämäntilanteeseen sopiva laji. Tsemppiä meille kaikille!
    PS: Kesällä nähdään! Olen tulossa metsästämään Ratareiden arvonimeä =D Täytyyhän sellainenkin plakkariin saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tulee kieltämättä välillä mietittyä kuinka paljon aikaa ja rahaa liikuntaan ja etenkin pyöräilyyn on mennyt ja tulee varmasti jatkossakin menemään, mutta vaikka kuinka miettisin, niin en kauheesti parempaa kohdetta keksi. Sen lisäksi, että se on kivaa, niin se on terveellistä!
      Varmasti tosi moni saisi hartia- ja selkäkolotuksiin apua salilta, mutta ehkä se vähän unohtuu monelta, että monen vuoden vaivoja ei korjata parissa viikossa ja into lopahtaa siihen. Ja niinku sanoit, ne harjotukset pitää tehdä säännöllisesti!
      Vaikka niitä polkimia jaloilla pyöritellään, niin ei se tosiaan vastaa samaa kun jalkatreeni. Nyt kun olen päässyt säännöllisesti kyykkäämään, niin kyllä sen tosiaan huomaa, että sieltä pakaroista saa poweria ylämäkeen. :D

      Juhannus tulee oikeesti tosi nopeesti! Mä toivon kanssa, että ens juhannuksena ei mikään flunssapöpö iske ja voin itekin veivata 100 kierrosta. Nyt on koko talvi aikaa ottaa kilometrejä alle!

      Poista
  6. Käyn pumpissa jossa kyykätään paljon. Nyt mulla on alkanu käymään kipeää polviin ja tuolille istuessakin vihloo :/ Polvet on ulospäin enkä kyykyn lopussa laita polvia lukkoon... Kai pitää mennä vaan johonkin kuntosalilaitteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa eka varmaan tarkistaa, että kyykyssä on tekniikka kohdallaan. Jos mä oon oikein käsittänyt, niin pumpissa tehdään aika paljon toistoja ja pitkiä sarjoja, niin kun lihakset väsyy, niin tekniikka voi vähän kompastella. Ja kenkiin kans kannattaa kiinnittää huomioo. Mutta paljon tsemppiä, toivottavasti polviongelmat helpottaa. Kokemuksesta tiedän, että ne ei ole kivoja!

      Poista
  7. minttusuklaalla aloitin mäkin ja nyt tökkii #porttiteoria #notevenonce

    VastaaPoista