Takana on harvinaislaatuinen loma töistä, kouluhommista ja blogista, mutta nyt Rahkamuija on taas bäkissä pisneksessä. Perjantaina Rahkaäijä nappasi meikäläisen auton kyytiin ja lähdettiin kohti keski-Suomea. Sitä ennen etsin raivokkaasti uusia uimahousuja ympäri kaupunkia ja Stadiumista tärppäsi. Ei taida olla uimahoususesonki kovimmillaan? Tää on niitä asioita, joita ei kerrota bodi-uskottavissa vitness-blogeissa, mutta vanhoista 36-kokoisista biksuista paistoi perä melko irstaalla tavalla ja sen takia jouduin ostamaan uudet, mutta vielä järkyttävämpää on se, että uudet simmarit oli kokoa 40. Haloo, nehän on niin isot, että ne aiheuttaa melkein auringonpimennyksen! Tietystihän syy tähän löytyy mavesta, eikä suinkaan esim. maapähkinävoista. :D
Hilpeä kaksikkomme suuntasi thaimaalaisen ravintolan buffet-pöydän kautta Peurunkaan, josta löytyy kaikki, mitä ihminen yhtenä viikonloppuna tarvitsee. Kylpylä, sali ja lisää buffet-pöytiä!
Noi käsipainot <3
Peurungasta löytyy kolme kuntosalia, mun näkökulmasta kaksi aivan käyttökelvotonta (laitteita, tarviiko sanoa enempää?) ja yksi aivan hyvä. Mestoille päästessä heitettiin kamat huoneeseen ja lähdettiin podaamaan! En ole kovin montaa kertaa nähnyt Leokon 50 kilon painoja, mutta hotellin salille sellaiset on joku joskus suuressa viisaudessaan hankkinut. Ja mun piti niitä suuressa viisaudessani päästä kokeilemaan!
Uhosin viime vuoden puolella, että nostan maasta 125 kiloa ennen kuin vuosi vaihtuu, mutta sössin homman uuden vuoden aattona. Perjantaina oli kuitenkin revanssin paikka! Tanko + yhdet kiekot + lukot =125 kiloa. Ennätysmatskua!
Nostojännitysnäytelmää oli tietenkin seuraamassa Rahkaäijä ja joku paikallinen treenailija, joka ei selvästikään ymmärtänyt, kuinka suuresta hetkestä on kyse. Se hänelle anteeksi annettakoon. Aina ennen nostoa hieron tangoa hullun kauan edestakaisin ja puhisen ja ähisen. Latautuminen on tärkeää! Katselin kattoon ja katon kuvio näytti ihan vohvelilta! Se antoi kunnon tsempit ja aloin nostamaan. En päässyt edes erityisen siistiin aloitusasentoon, mutta mä olin tiukempi kuin vihreät Leokot ja uus enkka tuli!
Loma sai loistavan alun, enkä halua edes kuvitella kuinka olisin mököttänyt, jos olisin taas möhlinyt enkkayrityksen. :D
Lauantai alkoi kuinkas muutenkaan kuin hotelliaamupalalla. Mulla on ollut jo pari vuotta sellanen tapa, että hotelliaamupalalle tulee mukaan oma rahka. En tajua, miten hotellit ei ole yhtään heränneet siihen, että kansa tahtoo rahkaa aamulla. Ja sitä paitsi hotelliaamupalan marjat, hillot ja hedelmät tarjoaa mahdollisuudet aivan ihaniin rahkasotkuihin!
Lauantaina oli mahdollisuus päästä jousiampumaan kohtuullista korvausta vastaan ja sisällämme piilotelleet Wilhelm Tellit pääsivät valloileen. Viime kesänä kokeilin jousiampumista ensimmäisen kerran ja jos olkapäiden väsymistä ei oteta huomioon, se on aivan superhauskaa!
Viidellä eurolla sai ampua tunnin ja me käytettiin koko aika tehokkaasti, nuolet vaan sinkoili kohti maalitaulua, tai ainakin sinne päin. Rahkaäijä sai aikaan jopa yhden osuman häränsilmään, mutta itse pyrin lähinnä siihen, että kaikki nuolet osuu maalitaulupaperiin. Jos me ruvetaan kivikausi-ruokailijaksi, niin Rahkaäijä saa metsästää meidän safkat. Muuten jäädään nälkäisiksi.
Metsästysharjoitusten jälkeen oli taas buffetin vuoro ja pienen lautapelisession (mun uusi lempipeli on muuten Dixit, niin hyvä!) oli taas ruumillisen harjoituksen vuoro, eli salille mars! En tiedä, mitä kylpylän juomaveteen oli pistetty, mutta pienen yllytyksen jälkeen laitoin penkkienkankin uusiksi. Ennen joulua 55 kiloa ei noussut rinnalta varmaan senttiäkään, nyt varsin ripeästikin. Olin hyvin yllättynyt!
Mä en pahemmin leuhkisi penkkitekniikallani, staili on lahna ja nostot todellakin sen mukaisia. :D Oman painon penkkaaminen ei kuitenkaan ole enää aivan toivottoman kaukana!
Koska kovat suoritukset vaatii paljon ruokaa, oli taas salin jälkeen buffetin aika. Ja sen jälkeen vähän jäätelöä myös! Maailmassa ei ede ole sellaista buffet-ähkyä, jonka jälkeen ei voisi nauttia hieman jäätelöä.
Kaikki hyvä (myös buffet-pöydät) loppuu aikanaan ja tänään oli aika lähteä kotimatkalle. Yritettiin viivyttää arkeen paluuta kaikin voimin ja Rahkaäijä halusi näyttää lomaseurueellemme Pönttövuoren vanhan rautatietunnelin, joka oli sopivasti matkan varrella. Joku oli kuitenkin päättänyt, että Pönttis on aivan liian vaarallinen turistikohde ja tunnelin suulle oli asennettu kalterit. Tai sitten joku oli teljetty sisään... Vaikka ei päästy fiilistelemään kylmään ja pimeään luolaan (siis voi harmi!), suuren vaikutuksen teki tunnelin suulle kasvaneet jääpuikot.
Kotiin on kuitenkin aina kiva palata! Tyynyt ei ole liian littanoita ja joku raja sentään buffet-pöydilläkin!
Rahkalaskuri: 678
P.S. Tän maratonin jälkeen voit viedä käydä lukaseen Jaanaban blogista raportin Team TEHO Sportin edellisistä treeneistä, joihin en päässyt paikalle, koska olin tienaamassa buffet-rahoja töissä. Sain sentään tuliaisia treeneistä, varsin reilua! Parhaan makusta protskupatukkaa ehkä ikinä!
Hyvät ystävät, tänään valmistamme Runebergin tortusta proteiiniversion. Vaikka ohje on monivaiheinen ja korkeampaa leipomustietämystä vaativaa, kannattaa aloittelevankin kondiittorin tarttua lusikkaan ja pursotuspussiin!
Tarvitset
- kaksi 250 gramman purkkia rahkaa
- vadelmahilloa (mansikkahillokin käy, jos jääkaapissasi on ala-arvoinen taso hillovarustuksessa.)
- pursotuspussi (muovipussikin käy, jos kondiittorin tarviikkeesi ovat puutteelliset.)
- sakset
- terävä veitsi
-lautanen
1. Sekoita sekoituskulhossa (lasikin käy, jos konditoriotarvikkeesi kärsivät lama-ajasta) teelusikallinen rahkaa ja teelusikallinen hilloa kauniiksi vaaleanpunaiseksi tahnaksi.
2. Avaa rahkapurkin kansa ja käännä se varovasti lautaselle.
3. Ota japanilainen kokkiveitsesi ja tee pieni viilto purkin kulmaan.
4. Nosta purkki pois varovasti (älä anna taikinan lässähtää) ja näin varsinainen leivos on valmis. Aloita tarkat koristelutoimenpiteet annostelemalla teelusikallinen hilloa leivoksen päälle.
5. Laita vaalenpunaista tahnaa pursotuspussiin ja pursota kaunis reunus hillolle.
6. Runebergin proteiinitorttu on nyt valmis ja voit onnitella itseäsi hienosta suorituksesta. Laita ruotsinkielinen Maamme-laulu soimaan (vaihtoehtoisesti voit myös lukea Vänrikki Stoolin tarinoita) ja nauti torttusi!
Oikein arvattu, Santa Cruz suoraan Kalifornian paahtavan auringon alta. No ei nyt sentään, Nokialta me se haettiin.
Tarina juuret juontaa viime viikon perjantaihin, jolloin Rahkaäijä huomasi täysjoustomaasturinsa, Mondrakerin rungon olevan hieman murtunut. Siinä samalla hetkellä alkoi armoton fillaritorin plärääminen ja uuden pyörän metsästäminen. Melkein heti himokkaan pyöräilijämme silmiin osui myynti-ilmoitus vihreästä enduro-tykistä. Seurasi pitkät ja kiihkeät kaupantekoneuvottelut ja vielä tänä aamuna Rahkaäijä meinasi Santa Cruzin menevän yli budjetista.
Mutta sitten tapahtui kaksi ratkaisevaa käännettä samaan aikaan. Myyjä sulki kaupan ulkopuolelle toiset vanteet ja paremmat jarrut ja samalla hinta putosi lähes siedettävälle tasolle. Samaan aikaan tuli puhelua Turusta ja joku tuleva maastokuski halusi ostaa Mondrakerin pois kuleksimasta. (Turkulainen tiesi kyllä rungon halkeamasta, pyöräasioissa ei saa huijata edes turkulaisia! Runko kai hitsataan ja pyörä päätyy suht kevyeen ajoon. Juuri täydelliset eläkepäivät Mondrakerille.) Ja näin oli sinetöity Rahkaäijän kohtalo Santa Cruzin omistajana!
Ja hei, se on VIHREÄ! Mun silmä niin lepää! Mutta ei tietenkään yhtä hyvän vihreä, kun mun pyörä. Nyt meillä on maastolenkeillä De gröna -team. :D
Lisää pyöräjuhlan tuntua tässä tekee se, että mun täpäri Rauski viettää ylihuomenna 1 v. synttäreitään. Taitaa olla pyörähuoneessa kovat juhlat öisin, kun olohuoneessa nukutaan. Öljy virtaa ja jarrut kirskuu!
Santa Cruz on ominaisuuksiltaan ehkä päheimpiä koskaan näkemiäni pyöriä, löytyy vaikka mitä hienoja herkkuja (Reverb-satulatolppa, myös menovaimennuksen säätö iskareissa ja kohuttu HammerSchmidt-kampisetti, jossa on vain yksi eturatas, mutta silti kaksi. Älä kysy miten, en tosiaankaan ymmärrä.) ja notkuakin edessä ja takana 170 milliä. Tällä pyörällä ei todellakaan kihnuteta kevyen liikenteen väyliä pitkin, vaan pommitetaan täysiä mäkiä alas! Pysynköhän mä enää perässä ollenkaan? Pyörän painosta päätellen ainakin ylämäessä.
Eilen muuten tuli rahkalaskurissa täyteen 666 rahkaa. Suorastaan saatanallinen määrä rahkaa! Ainakin Iina jo fiilisteli etukäteen tätä rahkapedon lukua ja mun piti ottaa herkkä kuva todisteeksi herkästä hetkestä. :D
Ja niin saapui helmikuu ja hihaton tammikuu sai päätöksensä. Melko piis of kakku reenailla salilla hihattomassa kuukauden verran, ei vaatinut oikeastaan muuta, kuin että muisti laittaa sen hihattoman päälle salille lähtiessä. Ihan muutaman kerran oli valtaisa houkutus jättää huppari päälle edes alkulämpän ajaksi, mutta pysyin ruodussa. Myös Niobeoli vetänyt hienosti hihattoman loppuun asti, mitenkäs muilla onnistui? Tänä viikonloppuna on kuppilat täynnä juopottelevaa kansaa, kun tipaton loppui ja samalla logiikalla mun pitäis nyt vetää kunnon hihaöverit. Huomenna salille viisi pitkähihaista päällä?!? No ei nyt sentään, taidan laittaa pitkästä aikaa t-paidan. Mutta mikä on helmikuun teema? Rahkaäijä jo ehdotti mavetonta helmikuuta, mutta siihen en suostu! Jos keksit jonkun hölmön -ttoman helmikuun, saa ehdottaa!
Viimeisen hihattoman treenin jälkeen. @rahkamuija
Viimeinen hihaton treeni osui penkkipäivään, sillä myös aloitin kuukauden. Otin taas tietoisen riskin ja pyysin satunnaista kanssatreenajaa varmistamaan viimeistä, tiukkaa penkkisarjaa. Annoin mielestäni selkeät ohjeet, joissa ei ollut tulkinnan varaa, mutta silti varmistaja nappasi tankoon kiinni kuuden toiston jälkeen, vaikka seitsemäskin olisi varmasti vielä tullut. Olin äärimmäisen pöyristynyt, mutta ensi viikolla taas uudet ennätyssarjat ja parempi varmistaja!
Tää kuva kaipais kanssa jotain ehostavaa filtteriä, mutta en todellakaan muista koskaan silloin ottaa kuvia, kun ruoka on koskematonta.
Tein juuri äsken absoluuttista lohilempiruokaani, eli itämaista lohta. Jaoin joskus reseptinkin täällä blogissa. Alunperin se on peräisin Fit-lehdestä ja ne tykkää safkasta ilmeisesti niin paljon, että julkaisevat saman reseptin eri nimellä vähintään kerran vuodessa. Noh, samat pepun kiinteytysjumpat ja timmien käsivarsin metsästykset on myös joka vuosi, niin eihän se nyt haittaa, että pistetään sama resepti aina uudelleen! Mutta joka tapauksessa, hyvää ja helposti muunneltavissa!
Tuntuu melkein luksukselta syödä välillä jotain "oikeaa ruokaa", kun yleensä meillä kokataan niin, että lohi/kana/joku muu eläin paistetaan, kylkeen keitetään makaronia tai riisiä ja sekaan pakastevihanneksia. Nyt kuuluisi varmaan sanoa, että siksi näin, koska niin kuuluu kaikkien bodymunkkien ja -nunnien tehdä, mutta oikeasti siksi, että taloudessa asuu kaksi äärimmäisen laiskaa ihmistä. Kun elämässä on paljon liikkuvia osia ja koko ajan on vähän kiire, niin hieno ruoka ja siivoaminen on ne asiat, joista tingitään. Mutta niin kiire ei ole koskaan, etteikö ehtisi itse laittaa jotain.
En osannut ottaa tabletin näytöstä screen shottia kuin kameralla. :D
Mulla ei ole tapana mitenkään säännöllisesti laskea kaloreita, mutta satunnaisesti lykkään päivän syömiset kalorilaskuriin, lähinnä tarkastellakseni miten protskujen, hiilarien ja rasvojen suhde jakautuu. Eilen illalla naputtelin päivän ruokailut laskuriin ja melko samalla tavalla näytti menevän, kuin aiemmin. Melko hyvä jako mun kohdalla on 30 % proteiinia, 40 % hiilihydraatteja ja 30 % rasvaa. Eilen jäi siihen nähden rasvat vähälle, mutta paikkasin tilanteen heti tuon jälkeen hakemalla jääkaapista ruokalusikallisen pähkinävoita. :D Tossahan on tosiaan 3000 kaloria (plus pähkinävoi), mutta en pidä tuota mitenkään erityisen bulkkina päivänä. Noin mää pyrin syömään oikeestaan aina. Satunnaiset kiristelyviikot sitten asia erikseen. Eilen huhkin tunnin verran salilla ja päälle kävelin kuusi tuntia töissä. Vähemmällä ruualla varmaan kuihtuisin pois. ;) Ja kuten vanha viidakon laki kuuluu, kalori on anabolinen asia!
Mun piti jo eilen pistää kuvia meidän tiistaiselta pyörälenkiltä, mutta penkin universumin ennätys kiilasi postausjonossa ohi. Eihän sen niin ole niin päivän päälle, pyöräily on ikuista!
Tällä viikolla päivät on mennyt lähinnä niin, että istun tietokoneella ja tuijotan vilkkuvaa kursoria kandi-tiedostossa ja välillä vähän feisbuukkaan. Pienet ja vähän isommatkin ulkoiluhetket on ollut siis äärimmäisen tervetulleita. Rahkaäijä suunnitteli reitin ja mä poljin onnellisena hölmönä perässä, kuten aina. :D
Onnellisen hölmön elo tarkoittaa yleensä myös sitä, että välttyy ikäviltä pyöränhuoltotoimenpiteiltä ja satulan jumittuessa Rahkaäijä joutui töihin. Putki oli kuitenkin jäätynyt sen verran napakasti kiinni, että satulaa ei tosiaankaan tarvinut laskea. En olis halunnutkaan!
Hmm, ajaisko tänään Jyväskylään? Jos et muuten tiedä miltä tuntuu, kun silmä karsastaa ja kaiken näkee kahtena, katso tarkkaan motarilla olevaa pakettiautoa. Maailma näyttää siltä.
Kuten jo aiemmin todettu, metsässä on edelleen hyvin vähän lunta, eikä talvipolut ole täten vielä ihan parhaimmillaan. Kun tämän yhdistää liian korkealla olevaan satulaan, hermostuminen oli melko lähellä. Mutta tämmösenä fine ladyna hillitsin hermoni vähän haastavammassa maastossa ja olin iloinen, kun loppulenkillä oli helpompaa, enkä törmännyt jokaiseen edessä olevaan kiveen.
Koskaan ei saa mennä konkelon alle! Se voi romahtaa koska vaan! Nih!
Poljettiin Hervannasta Pehkusuolle, joka on suorastaan kuuluisa talvipoluistaan. Joskus viikonloppuina Pehkiksellä saisi melkein olla liikennevalot, kun ulkoilijoiden ja pyöräilijöiden trafiikki on niin kova. Pehkusuolta ajeltiin muutamien mutkien kautta Särkijärvelle. Liukas järven jää herätti sisäiset lapset ja kaikenlainen kurvailu, liirailu ja kaatuilu oli hetken maailman suurinta hupia.
Rahkaäijä sai vanhana bomberina aikaan paljon näyttävämpiä takarenkaan heittoja, mutta en mäkään ihan huono ollut! Ihan tavallinen lenkki muuttui hauskaksi potenssiin sata, kun pääsi vähän hölmöilemään. Valitettavasti mailleen painuva aurinko ja kurniva maha olivat sitä mieltä, että olis korkea aika mennä jo kotiin.
Mulle elämän ihanuus näyttäytyy juuri tollasina hetkinä, kun alla on paras fillari, joka tekee juuri sitä, mitä sen laittaa tekemään, aurinko on laskemassa ja Rahkaäijä nauraa mun hölmöilyille. Kaikki hyvin!
STOP THE PRESS! Tiina Jylhä, tuo tämän vuosikymmenen suurin voimanostolupaus, penkkasi Iltalehden videolla 100 kiloa. Kyllä, sata kiloa. Videotodiste täällä. (Suoritus kohdassa 1.40) Ilmeisesti loukkaantumisriskin tai tähtien asennon vuoksi suoritus tehtiin smithissä, tanko ei ihan käynyt rinnalla ja koutsi Tape Valkonen piti hellästi tangosta kiinni koko suorituksen ajan. Mutta sata kiloo hei!
Ei täällä Hervannassakaan mitään ripuliranteita asu! Tänään Nekalan HH Gymillä nimittäin nähtiin todellinen jännitystrilleri, kun Rahkamuija päätti penkata Tape Valkosen heilan suohon. Mutta koska Tiina vois olla mun mummo tai vähintään äiti, päätin nokittaa 10 kilolla. Varmistajana tietenkin toimi Rahkaäijä, meikäläisen oma Tape!
Rahkaäijällä ja Tapella taitaa olla muutakin yhteistä, kuin komea kalju.
Ennätysyritystä oli todistamassa useita henkilöitä, muun muassa salin vakiovarustukseen kuuluva voimanostotuomari. Kyseessä on siis äärimmäisen virallinen ja vahvistettu ennätys vajaassa ja varmistetussa smith-penkissä!
Penkkiennätykseni parani tämän illan myötä siis yli 100 prosenttia! Mitenköhän saisin muihin liikkeisiin vastaavan kehityksen?
Olen viime aikoina potenut pientä työmatkapyöräilytuskaa, koska tällä hetkellä ainoa kelvollinen reitti sisältää pelkästään kevyen liikenteen väylillä kihnuttamista ja sellainen ei nappaa. Maantiepyöräilykausi on asia erikseen. Eilen Rahkaäijä kuitenkin keksi, että nopein ja lyhyin reitti Hervannasta Ikeaan menee suoraan Särkijärven poikki. Koska järvi on nyt tukevasti jäässä ja lunta jäällä vain pieni kerros, oli työmatka ihan tosi helmi! Melkein jäin kurvailemaan jäälle loppupäiväksi, mutta lopulta sunnuntaipalkan kutsu oli liian houkutteleva.
Kesällä voi sitten uida yli.
Myös leuanvedon kutsu oli tänään aivan liian houkutteleva, eikä mikään estänyt treeniä! Leuanvedossa on ollut muutaman viikon motivaatiokuoppa, mutta siitä pääsee yli vaan vetämällä leukoja. Mulla motivaatiokuopasta ylös kömpiminen onnistuu lyhyillä sarjoilla, mutta ne vaatii tietysti vähän lisäpainoa. Olis muuten varaa ottaa vähän lihaa peräosastolle, että lisäpainovyö pysyisi paremmin päällä. :D
Edellisessä postauksessa kyseltiin vinkkejä ojentajatreeneihin. Mä yritän pitää sen linjan täällä blogissa, että en liiemmin ala ketään neuvomaan, mutta mielelläni kerron miten ite teen asiat. Olen ihan amatööri, enkä siksi oikea ihminen neuvomaan ketään.
Ojentajat, eli tuttavallisemmin takaläskit, oli oikeastaan syy siihen, miksi päädyin salille. Mulla oli ojentajalihasten tilalla höllyvät lötköpussit ja niistä halusin eroon. Nyt lötköt on vähän pienentyneet ja täyttyneet lihaksella. Mullahan ei siis ole erikseen mitään käsipäivää, joten ojentajatreeni tulee aina esimerkiksi penkin tai olkapäiden jälkeen. Molemmissa tarvitaan ojentajaa, joten ihan tuoreita lihaksia ei tarvitse lähteä tuhoamaan. Mun ikuinen lemppari on pushdown taljassa, sillä saan aina tuntumaa.
Toinen vakkariliike on "pumppailu taljassa", oikeasta nimestä ei mitään hajua. :D Siis vähän niin kuin ranskalainen punnerrus seisaaltaan. Tässä joudun yleensä kovasti keskittymään, että teen työn ojentajilla, enkä millään muilla lihaksilla.
Kickbackia teen harvemmin (koska se on vähän nössöö...), samoin ranskalaista punnerrusta (koska se on rankkaa kyynerpäille ja ranteille), mutta toisinaan teen alkuun dippejä. Dippejä en kuitenkaan pysty tekemään niin massiivista määrää, että se kävisi ojentajatreenistä. Dipit penkkiä vasten on taas huomattavasti helpompaa ja niitä teinkin muutaman sarjan vielä muiden ojentajaliikkeiden päälle. Tässä yhteydessä en voi olla muistuttamatta dippitieteen dosentin R. Ahkamuijan kehittämästä dippi-elämäntavasta, johon voi heittäytyä täysin ojentajin mukaan! Oldie but goldie. :D
Ja sitten ihan pari sanaa siitä, kuinka käyttäydytään salilla. Kenellekään ei voi tulla yllätyksenä, että tammikuisena maanantai-iltana seitsemän aikaan on salilla varmasti jokunen kanssatreenaaja. Tänään kuitenkin eräs salin vakiokalustoon kuuluva treenaaja otti tilanteen aika raskaasti ja vittujen ja saatanoiden säestämänä kuulimme, kuinka yhtään käyttökelpoista tankoa ei ole vapaana. Kuulostaa hauskalta tilanteelta, mutta sillä hetkellä ei ollut erityisen huvittavaa, kun jenkkijääkaapin muotoinen bodari raivoaa samassa huoneessa pää punaisena, kuinka koko sali on perseestä ja muut treenaajat on paskanaamoja ja höpöhöpötreenaajia, jotka vaan homoilee. Kunnon roid rage. Onneksi mulla ei sillon ollut yhtään tankoa käytössä.
Tangot oli tehokäytössä.
Ottamatta yhtään kantaa siihen, kuka on höpöhöpö ja kuka ei, pisti pahemman kerran ketuttamaan kyseinen tilanne. Omissa silmissäni miehen arvostus putosi ihan nollaan ellei pakkaselle, mutta enemmän harmittaa se, että jos kuulolla sattui olemaan vasta saliuransa aloittaneita kanssatreenajia. Olisin varmaan kakannut housuun pelosta, jos olisin ollut vasta ekoja kertoja salilla. Mä ainakin arvostan ihan jokaista kanssatreenaajaa niin paljon, että jaksan odottaa vuoroani ja ymmärrän sen, että treenaajia on monen tasoisia. Kenenkään toisen treeni ei ole yhtään sen vähäpätöisempää, vaikka funktiona ei olisikaan kasvaa hulluksi lihakasaksi. Valoja päälle nyt!
