Nyt on taas yhdet kisat kisailtu ja nyt kannattaa ottaa mukava asento sohvalla, koska tästä alkaa pitkä ja vaiherikas selostus kisasta. Tämä kisaraportti on pakko aloittaa vähän eilistä päivää kauempaa, koska kulisseissa kuohui paino-ongelmien takia. Olin siis ilmoittautunut Porin eiliseen kansalliseen voimanostokilpailuun alle 63 kiloisten sarjaan ja vielä puolitoista viikkoa sitten keskiviikkona vaaka näytti melko tarkalleen 66 kiloa. Sinä päivänä sattui olemaan aika nesteinen ja turpea kondis ja siitä paino alkoi pikku hiljaa valumaan kohti 65 kiloa. Edelleen tämän viikon keskiviikkona vaaka kertoi kepeää ylipainoa painoluokkaan nähden luvun ollessa 64,5 kiloa. Silloin kisapainoon pääseminen alkoi kepeästi huolettamaan, mutta Rahkaäijä hoki jatkuvasti, että kyllä se saadaan nesteistä pois. Pelkkään nesteellä pelaamiseen ei uskallettu luottaa ja torstaina vähensin kuitupitoisten ruokien syömistä, ettei mikään junttaa turhaksi painoksi suolenmutkaan. Perjantai-aamuna paino oli edelleen reilut puoli kiloa yli ja perjantain ruokavalioni olikin varsin persoonallinen. Töissä ruokatauolla vetäydyin yksin tyhjään pöytään eväideni kanssa, koska en vaan yksinkertaisesti kehdannut mennä muiden ruokapöytään, kun lounaani koostui riisikakuista ja keitetyistä kananmunista. Niin friikkiä!
Riisikakkulounas, nam.
Perjantaina vähensin myös pikkuhiljaa nesteiden juomista, mutta silti illalla vaaka näytti 1,5 kiloa liikaa. Olin aivan ressissä, mutta yhä vaan Rahkaäijä vakuutti, että paino kyllä häviää yön aikana. Nukuin kisaa edeltävän yön tosi huonosti, kisat jännitti ja paino stressasi ja pyörin valveilla tuntitolkulla. Puoli neljän aikaan yöllä kävin vaakalla ja meinasin saada hermoromahduksen, kun paino oli edelleen puoli kiloa yli. Uhosin yöllä Rahkaäijälle, että en aio osallistua ollenkaan ja lopetan voimanoston kokonaan, kun tämä painonveto on niin syvältä. Jossakin aamuyön pikkutunneilla sain kuitenkin hetkeksi unta, mutta seitsemältä olin jo hereillä ja taas arvioimassa painotilanteen vakavuutta. Tasan 63 kiloa! Kello kymmenen olisi puntari, joten siihen asti oli pärjättävä melko niukalla aamupalalla. Join vähän vettä ja söin kuivattuja hedelmiä ja kohta lähdettiinkin jo matkaan. Poimittiin kyytiin huoltajat, tuomari ja yksi kisaaja ja lähdettiin köröttelemään kohti Poria. Tässä kohtaa körötellä on nimenomaan oikea verbi, koska kisakärrynä meillä oli Ford Transit, jonka maksiminopeus (alamäkeen) on ehkä 80 kilometriä tunnissa.
Joko mennään, että pääsisi kohta syömään.
Matka oli pitkä ja hidas ja mua janotti ja oli hirvee nälkä. Jossain Tampereen jälkeen takapenkin sikaosastolla hoksattiin, että yhdellä mukaan lähteneellä kilpaijalla oli mukana Adidaksen nostotrikoo, joka ei ole enää sääntöjen mukainen ja alkoi kuumeinen soittelu, että mistä saadaan sopivat trikoot tähän hätään. Muita automatkan puheenaiheita oli lähinnä se, kuinka kova nälkä mulla oli ja se, että mä en sitten saa kiroilla kisalavalla.
Hyvä, että toi sikaosasto on tuolla häkin takana, on sen verran erikoisen näköstä porukkaa!
Porissa oltiin juuri sopivasti ennen kymmentä, mutta silti piti vielä odotella vaakalle pääsyä, koska miehet punnittiin ensin. Myös Rahkaäijällä oli tiukalla painon kanssa, mutta mies meni heittämällä läpi, vaikka oli syönyt aamupalankin. Vihdoin koitti mun kohtalon hetki ja nousin vaa´alle alusvaatteet ja mavesukat päällä. 63,20 kg. Voi vehnäpulla! Heitin sitten ihan kaikki vaatteet pois ja se auttoi, koska ilkosen alasti painoin 62,95 kg. Kyllä! Vielä oli reilut puolitoista tuntia aikaa selviytyä nälästä ja janosta ja kurjuudesta ennen kisaa. Pelkkä vesi olisi tullut varmaan suoraan läpi, joten meillä oli mukana "ripulijuomaa", joka tasapainotti painonvedon aiheuttamaa nestehukkaa ja suolakatoa. Ei ollut kyllä kovin häävin makuista, mutta meni alas mehuun sekoitettuna.
Nestetasapaino kuntoon!
Vaikka nälkä oli ollut hirveä, oli vähän vaikea saada ruokaa alas, mutta söin makaronisalaattia, kuivattuja hedelmiä, karkkia ja sipsiä. Nestettä join suunnilleen 1,5 litraa ja aina vaan janotti. Heti syömisen jälkeen oli ihan kohtuullinen olo, mutta yhdentoista jälkeen meinasi iskeä vähän heikko happi. Oli huono ja levoton olo, että ajatuskin lämmittelyiden aloittamisesta tuntui tosi vaikealta. Kun oli aika aloittaa lämmittelyt, vetäydyin yksin sivuhuoneeseen soutamaan soutulaitteeseen ja yritin pitää ajatukset soutamisessa, ettei pahoinvointi iske. Hiljalleen pääsin vauhtiin, mutta varsinaisissa kyykyn lämmittelysarjoissa ei ollut edellenkään häävi olo.
Puntarin jälkeisiä eväitä. Tuota Godmorgonin lemonadea tuskin ostan enää koskaan, koska luulen sen maistuvan ihan kamalalta, koska sekoitin sen kokonaan elektrolyyttijuomaan. Pilalla!
Paikkana Power Team Porin sali oli mitä mainion kisa-areena. Oli oikein nostolava korokkeella, reilusti tilaa ja istumapaikkoja katsojille, "backstage" kilpaijoille ja hyvin lämmittelytilaa ja nostopaikoja. Just hyvä! Samaan aikaan Porissa oli käynnissä myös painonnoston SM-kisat, mutta silti näihinkin kisoihin riitti katsojia varsin runsaasti ja oli kiva mennä nostamaan täyden katsomon eteen. Kerrankin oli myös sellainen tilanne, että en ollut yksin sarjassani, vaan kisailin Rauman ydinvoiman nostajaa Kirsiä vastaan. Tämä oli erittäin mukavaa vaihtelua siihen, että yleensä saa kisata vain itseään vastaan. Meillä oli Kirsin kanssa tosi hyvä meininki ja tsempattiin toisiamme ja lämmiteltiin yhdessä, joten kovin kovaa kissatappelua ei saatu aikaiseksi.
Kyykyn aloituspainoksi olin pyytänyt 100 kiloa. Olo oli kisan alkaessa vieläkin vähän heikko, mutta osa siitä taisi olla kovaa jännitystä. En ottanut tästä kisasta mitään erityisempiä paineita, mutta silti koin, että tämä on revanssi joulukuun kisasta, joka jäi vähän kaivelemaan, kun silloin 300 kiloa ei tullut kasaan. (Jos et tiedä mistä puhutaan, joulukuun kisarapsa on täällä!) Ylipäätän jännitän vähän kaikkea, niin ei ihme, jos kisa pistää vähän tutisuttamaan. Ensimmäinen kyykky tuli ihan hyvin ylös, mutta sain huoltaja-Juholta ja koutsi-Teemulta palautetta, että vähän oli turhan varovainen ja rintaa enemmän auki ja selkä tiukemmaksi. Selvä homma! 105 kiloon otinkin vähän enemmän rähinää päälle ja se olikin parempi kyykky. Viimeiseksi raudaksi pyysin 110 kiloa ja se vähän jännitti, koska sitä en ollut nostanut koskaan aikaisemmin. Sain taas ohjeeksi vetää selän tiukaksi ja lähdin lavalle ottamaan kilot kotiin!
Ei se mikään ilmainen ollut, mutta nousi. Kyykyn jälkeen oli hurjan helpottunut olo ja tuntui hienolta, että sain kaikki kolme nostoa läpi tuomariäänin 3-0. Jo kyykyn jälkeen huomasin, että kisan tempo on aika rauhallinen ja kyykyn jälkeen ei ollut mitään kiirettä penkin lämmittelyiden kanssa, koska toinen ryhmä kyykkäsi vielä meidän ryhmän perään. Toisessa ryhmässä oli Rahkaäijä, jonka ensimmäisen kyykyn missasin jostain syystä, mutta näin toisen 175 kilon kyykyn, joka olikin päivän kyykkytulos miekkoselleni.
Koitin koko ajan pitää huolen syömisestä ja juomisesta, että en väsy kesken kaiken ja naureskeltiin välillä, että mikäs eväsretki tämä on olevinaan, kun suurin osa ajasta istutaan lattialla ja syödään eväitä. Kävin muuten kyykyn jälkeen uudestaan kisavaakalla ja kengät jalassa ja nostotrikoot päällä painoin kevyet 66,90 kg. Aika hyvin tankattu punnituksen jälkeen!
Penkin lämmittely tuntui aika perussetiltä, mitä nyt alaselässä ja kyljessä meinasi vähän lihakset krampata, mutta koutsi-Teemu oli varautunut kaikkeen ja selkää täsmähoidettiin magnesium-suihkeella. Edellisessä kisoissa penkkasin ennätykseni 62,5 kiloa, mutta heti ekan 55 kilon kisanoston jälkeen haisteltiin, että tänään ei välttämättä ole kuuskakspuolen päivä. Toiseen nostoon pyysin tankoon 57,5 kiloa ja se oli taas parempi nosto, kuin ensimmäinen. Pikapalaverin jälkeen päädyttiin pyytämään viimeiseen nostoon 2,5 kilon korotus eli 60 kiloa. Penkin kolmas nosto, miten ämmän käy?
60 kiloa oli juuri oikea valinta viimeiseksi nostoksi, koska se nousi, mutta ei sekään mitenkään ilmaiseksi. 62,5 kg olisi voinut olla vähän turhan tiukka. Penkistäkin kirjattiin siis kolme hyväksyttyä nostoa ja tulokseksi 60 kiloa. Tuli vähän sellainen olo, että nyt tää menee liian hyvin ja varmasti kohta kaikki menee aivan päin prinkkalaa.
Rahkaäijän penkkitulokseksi tuli 125 kiloa, joka nousi vähän vinossa ylös. :D
Aiemmista kisoista tiedän sen, että penkin jälkeen iskee hyytyminen ja väsymys. Tämäkään ei ollut poikkeuksellinen kerta, koska penkin jälkeen tuli sellainen olo, että vois vaan lähtee kotio. Kisa oli siinä vaiheessa kestänyt lähes 3 tuntia ja olo oli varsin hyytynyt. Keräsin voimia vuohenjuustosämpylästä ja olin ihan varma, että saan siitä myös ripulin, koska se oli ollut koko päivän lämpimässä. Ripulia ei kuitenkaan tullut, mutta syöminen vähän piristi oloa ja hiljalleen piti siirtyä maastavedon lämmittelyiden pariin. Lämmittelyiden aikatauluttaminen kisassa on aina vähän haasteellista, joko tulee tosi kiire tai sitten sarjatauot venyy tolkuttoman pitkiksi lajin alkamista odotellessa. Lämmittelyvetoni teinkin varsin verkkaiseen tahtiin, mutta se nyt ei ole mitään uutta, kun HH Gymillä iso osa ajasta menee yleiseen seurusteluun ja maailmanmenon päivittelyyn.
120 kg ja ilme ei värähdäkään.
Aloituspainoksi olin ilmoittanut 120 kiloa, koska tiedän, että se ei jää lattiaan, vaikka olisi miten huono päivä. Aloitin silti kunnon psyykkauksen ennen vetoja ja 120 kiloa oli ihan kuin puolukoita noukkisi. Noston jälkeen koutsi-Teemu kysyi multa, että 130 vai 132,5 seuraavaan ja vastasin, että 130 kiloa, kun en vielä ollut ihan varma siitä, miten isommat raudat nousee. Ennen 130 kilon yritystä aloin olemaan jo tosi sekaisin kaikesta psyykkaamisesta ja pompin takahuoneessa jumppapallon päällä ja kuuntelin repeatilla Korpiklaanin Ievan polkkaa, joka on virallinen vetobiisini.
130 kiloa ja kaulasuoni pullistuu.
Videolla 130 kilon vedon jälkeen kuuluu, kun kaikki nostot kuvannut huoltaja-Juho huutaa "Ei ollut mikään!" eikä se mitään ollutkaan, ihan paperia. Kuulin noston jälkeen myös, kun joku yleisöstä sanoi, että kukaan muu täällä ei kyllä huuda tollain. Myönnetään, että saatoin vähän karjahdella vetojen aikana. Toisen maven jälkeen neuvoteltiin taas, että paljonko lastataan seuraavaan ja koutsi-Teemu ehdotti 140 tai 137,5 kiloa ja valkkasin 137,5 kiloa, koska mulla oli sellainen perstuntuma, että sen saisin ylös, enkä taas halua jättää 140 kiloa lattiaan, kuten joulukuussa.
Takahuoneessa ennen vikaa vetoa ainoa ajatus oli, että nyt mää onnistun, eikä mua mikään estä. Oli vaan sellainen fiilis, että nyt nousee! Sydän hakkasi suunnilleen kahtasataa ja tunsin, kuinka sormen päitä pisteli ja olin jossain aivan toisessa maailmassa. Sitten tuli mun aika nousta lavalle ja tehdä päivän viimeinen suoritus.
Maailmassa ei vaan ole parempaa fiilistä, kuin se, että saa kisan viimeisen maastavedon hyväksytysti ylös! Kun sain tangon lattialle ja huomasin, että tuomareilta tuli kolme valkoista, jännitys, helpotus ja psyykkaus purkaantui ja aloin itkemään, kun pääsin pois lavalta. Siellä mää makasin takahuoneen lattialla ja itkeä vollotin, kun kaikki meni niin hyvin. Kyykyssä ja maastavedossa nappasin omat uudet ennätykseni, kaikki yhdeksän kisanostoa hyväksyttiin 3-0 ja yhteistulos meni kirkkaasti yli 300 kilon haamurajan. Joskus viime viikolla mietin, että jos osuu hullu päivä eteen ja saan kaikki nostot tehtyä, yhteistulokseksi tulee 307,5 kiloa, mutta tämän viikon vastoinkäymiset niskavenähdyksen ja painon kanssa sai vähän luopumaan tuosta tavoitteesta. Silti sieltä tuli se 307,5 kiloa! Alunperin olin budjetoinut penkkiin 62,5 kiloa ja vetoon 135, mutta ne kääntyivät nyt toisin päin, mikä tuntuu erittäin makoisalta, kun sain vetoon ennätyksen. Ja yksi lisäherkku tässä on vielä se, että Wilksin pisteissä voitin Rahkaäijän 0,5 pisteellä! Rahkaäijä juhli jo hetken voittoaan musta, mutta mää tein tarkistuslaskennan ja selvisi, että puntit olivatkin melkein tasan, mutta silti mun eduksi. Pieni leikkimielinen kilpailu on vain terveellistä parisuhteessa, vai mitenkäs se menikään. :D Rahkaäijä käski kirjoittaa, että hän ei ollut tyytyväinen omaan tulokseensa (175-125-225), mutta silti oli kuulemma hauska päivä.
Me saatiin pokaalit! Oli kyllä varsin tiukka kisa, mutta mä voitin täpärästi. Kirsille vielä kerran kiitos kovasta kisasta, hyvin me vedettiin! Vedettiin sanan varsinaisessa merkityksessä, kun molemmat sai uudet maastavetoenkat!
Olen edelleen tosi hämmentynyt, kuinka hyvin kisa meni. Painonveto ei tuntunut vaikuttavat suoritukseen, mutta henkisesti se oli niin raskasta, että jatkossa kannattaa varmaan painaa vähän vähemmän pari viikkoa ennen kisaa. Tällä kertaa yksikään nosto ei mennyt pieleen minkään tyhmän tekniikkavirheen tai muun vuoksi, vaan otin kaikki nostot melko puhtaasti. En myöskään alkanut ahnehtimaan, vaan löydettiin hyvin juuri ne painot, jotka oli päivän kunnolla mahdollista ottaa. Erityisen tyytyväinen olen, että maltoin pysyä penkissä 60 kilossa, enkä lähtenyt rohmuamaan mitään epävarmaa yritystä. Vedossa olisi voinut 140 kiloa nousta, mutta siitä jää vaan mukava pieni nälkä jatkoa varten. Henkinen kantti siis kesti hyvin läpi kisan ja oli tosi mukava huomata, kuinka paljon kaikki tsemppasi mua koko ennen kisaa. Kiitos siis kaikesta tuesta!
Pokaali täynnä boolia! Kaadoin sen lopulta tuosta lasiin, koska mun oli pakko lantrata boolia vedellä, koska se oli niin äkästä (=siinä oli muutakin kuin Spritea). :D
Päivä oli tosi pitkä ja päästiin lähtemään Porista kotimatkalle vasta viiden aikaan. Koko illan tuntui, että on aivan hillitön jano ja nälkä, mutta sitten kun koitti syödä, ei oikein maistunut. Tänään olen kuitenkin jo normaali oma itseni ja syön kuin kunnon voimanostajat konsanaan.
Ensi viikolla pidän jonkun aivan sketsireeniviikon, mikä pitää sisällään lepposia höntsytreenejä. Nyt ainakin tuntuu siltä, mutta voi tietysti olla, että jo tiistaina palaan kyykkyhäkin tuttuun syleilyyn. Mutta tänään voin keskittyä fiilistelemään totaalista onnistumistani ja sitä kuinka hyvä olin eilen, sen olen täysin ansainnut!
Täten vaadin, että kaikenlainen liikunta on pikinmiten kiellettävä, koska siitä tulee vaan harmia, kustannuksia ja sairaslomapäiviä! Olisi vaan pitänyt ostaa auto ja kulkea sillä töihin, eikä seota tuohon työmatkapyöräilyyn lainkaan. Pelkkää harmia tuli! Täällä nyt sitä kotona parannellaan, kun melkein lähti pää irti kaatuessa! Ei mitään hyvää seuraa liikunnasta. Kerrankin salilla murtui varvas, kun paino tippui jalalle ja toisen kerran jouduin menemään lääkäriin, kun thainyrkkeilyreeneissä lähti varpaankynsi irti. Tässä on mielestäni jo tarpeeksi vankat todisteet siitä, että kotiin jääminen kannattaa aina ja liikunta selvästi lisää riskiä loukkaantua ja jopa kuolla.
Päännyökkääjälihas. Melkein katkesi!
Maanantaina kerroin, kuinka kaaduin työmatkalla pyörällä, eikä käynyt kuinkaan. Niinhän mää luulin! Maanantai-ilta alkoi toiselta puolelta niska ja kaula vetää jumiin ja tiistaina ei pahemmin pää kääntyillyt. Tiistaina iltapäivällä alkoi myös särkemään päätä tosi kovaa, kun niska oli niin jumissa ja sitä jatkui eiliseen aamun asti, jolloin mun oli pakko luovuttaa ja mennä lääkäriin. Pää retkahti sen verran kaatumisessa, että nyökkääjälihas, joka menee korvan takaa solisluulle, venähti. Kotiinviemiseksi sain pari päivää sairaslomaa ja reseptin lihasrelaksattiin. Kun lääkäri alkoi kirjoittelemaan reseptiä, vetäsin takataskusta ihan tärkeänä ADT:n kielletyt aineet -vihon, josta pläräsin, ettei Sirdalud sisällä mitään epäillyttävää. Huomasin kyllä jo, että se ei varsinaisesti parantaisikaan suoritusta. :D Putosin eilen päiväunille melkein suorilta jaloilta ja olin aivan pihalla herätessäni. Se ei myöskään erityisesti paranna arjen työskentelytarkkuutta, koska jos olen yleensä vähän kömpelö, niin illalla kaikenlainen kömpelyys nousi potenssiin viisi ja muun muassa kippasin banaanimunalettutaikinan peräti kaksi kertaa tiskipöydälle. Loistavaa toimintaa. Ei enää lihasrelaksantteja mulle!
Ihan koko päivää en eilen jaksanut nukkua, vaan käytiin illalla pyörillä kaupassa. Läski kera peräkärryn on aikamoinen katseenvangitsija!
Nyt niska on jo kohtuullisen hyvä ja sen myötä tänä aamuna päänsärkykin oli jo hellittänyt. Jes, elämä voittaa! Mulle ei ole missään vaiheessa ollut epäselvää, ettenkö menisi lauantaina kuitenkin Poriin voimanostokisoihin. Tää viime päivien valmistautuminen ei ole varsinaisesti mennyt ihan lapaan, mutta en ota mitään paineita. Nostetaan sen verran, mikä on päivän kunto silloin. Jossain vaiheessa kävi mielessä, että oliko pakko räkätaudissa viime viikolla ja oliko pakko kompuroida sen pyörän kanssa just nyt. Elämä on kuitenkin paljon helpompaa, kun suhtautuu asioihin niin, että ne nyt vaan tapahtuu, eikä asia yhtään parane vatvomalla, että oliko pakko just nyt. Ja hei, olis sitä voinut tulla flunssan sijaan influessa ja lihasvenähdyksen sijaan jonkun raajan murtuminen! Muutenkin meikäläisen elämänfilosofia on nykyään kehittynyt entisestään siihen suuntaan, että koitan olla ressaamatta kaikesta mihin en voi vaikuttaa ja koitan kaivaa asioista hyvät puolet. Kun viime viikolla muut surkutteli, että kävipä huono tuuri, kun pankkitilini oli ryöstetty tyrhjäksi, niin mää vaan mietin, että olipa onni, kun ei ollut tilillä yhtään enempää rahaa. Synkkyyteen ja alhon suohon vajoaminen ei varsinaisesti ole mun alaa.
Kyykkääminen sen sijaan vetää vakavaksi joskus. Tämä on jostain viimeisestä kovemmasta treenistä viime viikolta.
Kiva päästä vähän kisailemaan ja tällä kertaa mulla on ennakkotieto, että sarjassani on varmaan joku muukin. Siistiä! Kristallipalloni on tosiaan aika sumuinen, enkä yhtään tiedä miten kisa tulee menemään, mutta kunhan tuloksen saa, niin se on hyvä. Tampereelta Poriin lähtee aika hauska jengi ja mennään kaikki samalla autolla, niin voin vaan kuvitella, että siinä autossa p@ska haisee ja balalaikka soi! Sen lisäksi, että puntari näyttää edelleen liikaa, on toinenkin paljon pahempi ongelma, nimittäin kisakampaus. Kun kisavaatteet on niin ikävän vakioidut, niin vähän pitää tukalla kikkailla. Viimeksi oli saparot ja pinkit rusetit, nyt täytyy keksiä jotain uutta. Pitää tietysti ottaa huomioon, että tukan täytyy olla penkkipunnerrusyhteensopiva, eikä takaraivolla voi olla mitään nutturaa tai muuta. Elämän suuria kysymyksiä!
Yritän lauantaina pysyä hengissä, vaikka liikunta onkin vaarallista ja voimanosto aivan erityisen hengenvaarallista. Toivottakaa tsemppiä!
P.S. Yle Areenassa on hyvä dokkari 90-luvun voimamiessuuruudesta Riku Kiristä, kannattaa kattoo! Ja kun kerran Areena on auki, niin heti perään kannattaa katsoa myös Kauneutena voima -dokkari, jossa on saliharrastajia ja naiskehonrakentajia 80-luvulta. Jo pelkästään salivaatteet on uskomaton huumoripläjäys!
En muista viime vuosilta talvea, jolloin olisin ajanut yhtä vähän maastopyörällä, kuin tänä talvena. Kelit on ollut vähän mitä on ja kun polkee työmatkat ja riehuu salilla monta kertaa viikossa, ei jää kauheasti aikaa tai paukkuja millekään megametsäpyöräilylle. Eilen kuitenkin taas muistin, miksi maastopyöräily on aivan parasta ja varsinkin talvella. Eilen ajelin mutkan tai oikeastaan aika monenkin kautta töihin ja seikkailin läskin kanssa metsässä. Edellisenä yönä oli satanut lunta ja monessa paikassa polut olivat vielä koskemattomia lumisateen jäljiltä.
Riemukaari.
Välillä en ollut ihan varma reitistäkään, kun polut oli vähän piilossa, mutta täällä cityn sykkeessä ei pääse suunta hukkumaan, kun koko ajan moottoritie jylisi jossakin päin. Oli kyllä todellinen läskikeli, kun keli oli melkein nollassa ja lunta kuitenkin jonkin verran. Pyörätiellä ajaessa tuntui, että ei täällä pääse mihinkään, mutta metsässä kulki hienosti.
Kannattaa vaan ajaa polkupyörällä, niin pysyy kumipuoli maata kohti.
Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ei ole koskaan ajanut maastopyörällä talvella, koska se on vaan niin siistiä! Kaikki juuret ja muu pikkukiusa on lumen alla piilossa ja ajaminen on helppoa, hauskaa ja huoletonta. Ja läskipyörä on vienyt tämän jutun vielä ihan uudelle tasolle, kun ei paljon haittaa, vaikka polku olisi kadonnut melkein kokonaan. Läski kyllä puskee lumessa eteenpäin, kunhan polkijalla vaan kunto kestää.
Tarvittaessa läskipyörällä kiipeää myös vaikka puuhun!
Tänään kuitenkin tutustuin myös pyöräilyn pimeään puoleen. Ajelin paksupyörällä töihin ja olinkin melkein perillä, kunnes yhtäkkiä kaaduin. Se ei ollut tosiaan mikään läheltä piti -tilanne vaan aivan puhdas kaatuminen. Ei ollut edes kovin liukasta yleisesti, mutta aurattu pyörätie oli kiillottunut liukkaasti juuri siitä kohtaa ja eturengas lähti alta. Törmäsin maapalloon reisi ja kankku edellä ja seuraavaksi kylmän maan kohtasi myös olkapää ja pääkin taisi vähän hipaista tonttia. Hetken aikaa ihmettelin, että mitäs nyt kävi, mutta totesin, ettei käynyt kuinkaan ja jatkoin matkaa. Vähän tuntuu nyt niska jäykältä tömähdyksen jäljiltä, mutta reiteen ei tainnut edes tulla mustelmaa tästä toheloinnista. En muista koska olisin viimeksi noin kaatunut, koska aina maastossa tulee vähän kompuroitua, mutta yleensä ne on sellaisia, että ehtii reagoimaan ja ottamaan jalalla vastaan. Mutta selvästi osasin kaatua, koska otin iskun reiteen ja berberiin, enkä ottanut kädellä vastaan ollenkaan. Mahdollinen rannemurtuma vältetty!
Kaaduin pyörällä juhannuksena 2003 ja heti perään helmikuussa 2016. Ja siinä välissä jonkun kakskyt kertaa.
Mutta vielä pyörällä kaatumista harvinaisempi, ellei jopa ainukertainen juttu kävi tänään! Olen seurannut SariKoo-blogin kirjoittajaa Saria somessa jo pidemmän aikaa ja Sari on täälläkin blogissa paljon kommentoinut kissajuttuihin, koska onhan hän myös hullu kissanainen, kuten meikäkin. Tänään aamulla kommentoin Sarille Instagramissa ja aamupäivällä töissä kävelin niitä rappusia alas, joita ylös tullaan Tampereen Ikeaan. Sari oli vastannut mun kommenttiin ja vilasin sen puhelimesta samalla, kun laskeuduin rappuja (tässäkin voi varmaan ranne murtua, jos katsoo puhelinta samalla, kun kävelee rappusia). Kun nostin katseeni, rappusten alapäässä joku huutaa "Anni!". Ja kukas se siellä huuteli? Sari! Tuli aika vahva "miten tämä on mahdollista?! -olo. Halattiin ja juteltiin hetkinen ja edelleen mua vaan hämmensi se, että mikä tässä on todennäköisyys, että satuttiin osumaan kohdakkain ja olin vielä lukenut Sarin kommentin noin sekunti sitten. Se oli bloggaajien kohtalonomainen ensitapaaminen! Hauskoja juttuja sattuu.
Sunshine reggea!
Mää en ihan vielä malta lopettaa höpötystä tältä päivältä, niin kerronpa vielä vähän tämän hetken jumitusherkusta. Se on jo ihan vanha juttu, että Rahkamuija tykkää appelsiineista, mutta mites noi verigreipit?! Ai ettäh! Ostin sellasen kerran vähän vahingossa, kun joku täällä lukija kommentoi, että kannattaa ostaa veriappelsiineja. Niitäkin ostin ja nekin oli hyviä, mutta jäi vähän levy päälle tuon verigreipin kanssa. Niin kirpeän ihanaa! Joka kauppareissulta on pakko vähän hamstrata verigreippejä, ettei vaan lopu kesken. Ja nyt ne on hyviä, niin pitää nauttia! Välillä olen myös puristanut greipin mehuksi, mutta paljon ihanampaa on mutustella se hedelmälihoineen kaikkineen. Mutta sellainen koukku tällä kertaa, uutta jumitusta odotellessa!
Rahkaäijä lähti läskipyöräilemään ja mulla on tässä pieni hetki muistella viime viikonloppua. Oltiin siis Vierumäellä I-tason voimanostovalmentajakoulutuksessa. Koulutus alkoi perjantaina viiden maissa ja jatkui sunnuntaina kahteen asti ja oikeastaan koko ajan oli ohjelmaa, yöllä sentään sai käydä vähän nukkumassa. Oli luentoa, ryhmätöitä, lajiharjoituksia ja vaikka mitä. Samalla kertaa järjestettiin myös vastaava koulutus painonnostajille, eli puolet oli voimanoston parista ja puolet painonnostajia. Työntö ja tempaus on niin monimutkaisia juttuja, että mä mielummin pysyttelen yksinkertaisen voimanoston parissa.
Lajitreenit eli Rahkaäijä tekee oman kyykkytreeninsä ja muut kattelee. :D
Voimanoston puolella oli monenlaista porukkaa ja viikonlopun aikana oli mahtava tutustua erilaisiin tyyppeihin. Monella oli takana vuosia ellei vuosikymmeniä voimanoston parissa, mutta oli meitä vähän tuoreempia ja nuorempiakin muutama mukana. Moni oli myös valmentanut jo paljon ja heidän juttujaan kuuntelin korvat höröllä, kun meikältä valmennuskokemus puuttuu kokonaan. Toivon mukaan saan koulutuksesta vähän eväitä siihen, että voisin jotain valmennusjuttuja tehdä lähitulevaisuudessa.
Lauantaina päivän päätteeksi piti mennä tekemään ihan kunnon treenikin. Voisin vähän ottaa selän kaareen mallia Sarista, joka penkkaa kauemmalla penkillä. Mun penkki näyttää ihan lahnalta tuohon verrattuna!
Vierumäki oli tosi hieno paikka ja puitteet oli kunnossa monenlaiseen puuhaan. Mietittiin, että se olisi kyllä tosi oiva paikka lähteä vaikka viikonlopun sporttilomalle, kun voisi käydä niin salilla kuin maastopyöräilemässä ja vaikka vähän uimassa. Koulutukseen kuului myös ruuat ja nekin oli aivan hyviä, vaikka etukäteen Rahkaäijää kauhistutti, että "se on jotain kouluruokaa!"
Niin mitä? Välillä pyörittiin pitkin lattioita ja tehtiin kuperkeikkoja.
Viikonloppu oli varsin rankka ja vähän vielä alkuviikkoon pukkasi ressiä korttiväärinkäytöstä, niin eiköhän heti joku räkätautipöpö tarttunut tilaisuuteen ja hyökännyt päälle. Mutta jos valita saa, mielummin tämä kuin influenssa. Viikon päästä lauantaina on Porissa voimanostokisat ja toivon toipuvani uudeksi ihmiseksi siihen mennessä. Nuhan lisäksi tässä vähän jännittää painoasiat, koska ajattelin mahtua alle 63-kiloisten sarjaan ja eilen aamulla vaaka näytti 66 kilon painoa. Ei naurattanut. Mutta sama juttu oli ennen viime kisoja, painoa oli viikkoa ennen pari kiloa liikaa, mutta kisapaikalla vaakan lukema alkoi 62 kilolla. Luotan taas siihen, että eiköhän sen nesteistä saa pois.
Se on Messukylän työväen hyljesoutajat ry:stä Anni terve! Määkin haluan meidän salille tuollaisen hyljesoutupenkin!
Reenit on kuitenkin mennyt oikein kivasti ja lähden ihan hyvillä fiiliksillä nostelemaan, jos vaan tervehdyn kunnolla. Mulla on kyllä mielessä jo vähän aloituspainoja kisaa varten, mutta vielä en ala niitä huutelemaan. Kyykyssä on nyt ihan uskomaton kulku, jollaista en ole ennen kokenut ja odotan, että siinä voisin onnistua ihan hyvin. Penkki menee varmaan aika samoissa, kun joulukuun kisoissa ja maastavedosta ei ole mitään hajua, mutta mitään megaennätyksiä ei luultavasti ole siinä luvassa. Tässä eräänä päivänä kyykkäsin 107,5 kiloa, eikä se painanut paljon mitään, kuten videolta voi todeta.
Nyt Rahkaäijä tuli takaisin pyöräilyltään! Tässä vielä video Leosta, jonka psyyke järkkyi erittäin pahasti, kun kissoille tuotiin uusi raapimapuu. Ostettiin se käytettynä ja tietysti se haisi vieraille kissoille ja Leo varmaan luuli, että myös Leoko tuli puun mukana uutena, koska rähinä on taas ollut sen mukainen pari päivää. Kannattaa laittaa äänet päälle, että kuulee mitä sanottavaa Leolla on. Nyt tilanne alkaa taas vähän tasoittumaan, ja kissat voi olla jo samassa huoneessa.
Mulla oli ensin tarkoitus kirjoittaa viikonlopun voimanostovalmentajakoulutuksesta, mutta tällä hetkellä mua kuitenkin enemmän kiinnostaa, mitä tapahtui mun pankkitilillä viikonlopun aikana. Olkoon tämä tarina opetuksena ja varoituksena kaikelle kansalle!
Koko juttu siis lähtee lauantai-illasta, jolloin ostin Vierumäelle saunalla limsan. Limska maksoi 3 euroa ja maksoin sen Visa Electron -kortilla ja kaikki oli ihan hyvin. Eilen päivällä käytiin työkaverin kanssa syömässä keskustassa ja lounas maksoi 9,50 €. Korttiostos ei mennyt läpi ja vaihdoin vaan toiseen korttiin, enkä asiaa sen enempää funtsinut, kävi vaan mielessä, että juuri loppuviikolla siirsin käyttötilille rahaa. Asia jäi vaivaamaan mua kuitenkin sen verran, että eilen illalla ennen nukkumaanmenoa päätin mennä tarkistamaan, että epäonnistuiko rahansiirtoni jotenkin vai mikä mättää. Yllätys olikin melkoinen, kun tilillä oli rahaa jäljellä vaivaiset 1,21 € ja koko tiliote aivan täynnä mitä erikoisempia veloituksia. 174 euroa Paypalille, 6 euroa Netflixille, parikymppiä Godaddy.comiin, muutamia kymppejä sinne sun tänne. Hauskaa, koska mulla ei edes ole Paypal-tiliä. Ei tarvinut olla erityisen terävä Sherlokki, että hoksasi mistä on kyse. Kortin tiedot on joutunut vääriin käsiin. Voi paska! Pistin kortin välittömästi kiinni, vaikka mitä väliä sillä enää oli, kun koko tili oli jo imaistu tyhjäksi. Yhteensä rahaa oli hävinnyt yli 260 € useaan eri paikkaan ja kaikki ostot oli päivätty eiliselle.
Sain just palautetta, että liian vähän kissojen kuvia, niin kissat piristää tätä postausta!
Onni onnettomuudessa yhdelle ystävälleni kävi ihan sama juttu muutama viikko sitten ja meillä oli eilen Facebookissa aikamoinen korttirikosten uhrien tukiryhmä. Eilen illalla en voinut oikein muuta tehdä kuin sulkea kortin ja mennä nukkumaan. Koko yön pyörin levottomasti ja joskus keskellä yötä tajusin, että puhelu johon en eilen vastannut, kun luulin puhelinmyyjäksi, oli varmaan pankista. Mutta ihan sama, siinä kohtaa rahat oli jo viety. Aamun aloitin soittamalla pankkiini ja tekemällä rikosilmoituksen. Koko aamu kului rattoisasti puhelimessa tapausta selvitellessä. Pankista kyseltiin tietysti, että onko mitään käryä, missä yhteydessä kortin tiedot on joutuneet vääriin käsiin. Ei mitään hajua! Ostelen tosi vähän netistä mitään ja silloinkin yleensä suomalaisista nettikaupoista, joissa voi maksaa suoraan verkkopankkitunnuksilla. Ainoa paikka missä olen korttia netissä käyttänyt viime aikoina, on Hotels.com, joka on täysin mahdollinen syyllinen ottaen huomioon tämän uutisen. En myöskään voinut olla ajattelematta, että sekä mun että kaverin korttien tiedot kopioitu samassa paikassa, kun ollaan oltu yhdessä liikkeellä. Ei keksitty kun eräs ravintola, jossa käytiin syksyllä yhdessä. Tässä alhon keskellä musta huumori kukkii ja naureskeltiin, että niiden ravintola saattaa yhtäkkiä palaa.
Leoko haluaisi koko ajan ulos häkkiin, mutta tulee noin sekunnissa sisälle, kun huomaa, että tassuja paleltaa!
Aamulla olin jotenkin ihan rikki koko jutusta ja oli tosi huono fiilis. Kun olin 8-vuotias, meillä kävi kotona varkaita. En koskaan unohda sitä turvatonta, paljasta ja loukattua oloa mikä siitä seurasi, kun vieraat ihmiset oli tunkeutunut meidän kotiin ja vienyt luvatta meidän tavaroita. Eilisillan ja tämän aamun fiilis muistutti kovasti sitä kylmäävää tunnetta, joka seurasi kotona käyneistä varkaista. Silloin vorot veivät muun muassa rahapussini, jossa oli 140 markkaa. Nyt rahalliset menetykset oli vähän isommat, mutta kukaan ei sentään tunkeutunut kotiini. Päivän aikana fiilis kuitenkin nousi, kun pääsin töissä puuhailemaan tuttuja hommia ja kerroin tätä episodia kaikille työkavereille, jotka osuivat metrin säteelle.
Väärinkäytöistä lähtee reklamaatio korttifirmaan ja ne tutkii asiaa ja vielä on vähän epäselvää, että mitä sieltä tulee takaisin ja millä aikataululla. Pankissa veikkailtiin, että ainakin yksittäinen 174 euron ostos voisi palautua. Mutta aika näyttää, miten tämä tästä etenee. Kaikki mun omaisuus ei onneksi ollut köyttötilillä, vaan osa oli toisella tilillä, johon ei ole korttia. Se on selvää, että kaiken ne olisivat vieneet, mikä tilillä on, oli se sitten 25 euroa tai 2500 euroa. Tässä kävi siinä mielessä tuuri, että ei ollut tilillä yhtään enempää massia. Kerrankin hyvä puoli siinä, että on aika köyhä!
Joo, rapsuta just siitä!
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jos tämä voi käydä mulle, se voi käydä kenelle tahansa. Olen aina ollut tosi tarkka korteista ja niiden käytöstä ja nettiostoksista, mutta sekään ei ilmeisesti riitä. Kun tilasin uuden kortin, siinä on nettiostosten raja 0 euroa ja pakottavia nettihankintoja varten voin nostaa rajan hetkeksi ja laittaa sitten taas takaisin nollaan. Lisäksi palkkaliikenne tulee muuttumaan niin, että se ei tule suoraan käyttötilille, vaan ensin ensin toisella kortittomalle tilille, josta sitten voi siirrellä rahaa käyttötilille. En halua edes kuvitella miltä tämä tuntuisi, jos tili olisi imaistu tyhjäksi palkkapäivänä. Lisäksi olen entistäkin tarkempi, ellen suorastaan neuroottinen kortinkäyttäjä ja suhtaudun epäluuloisesti kaikkiin pankkiautomaatteihin, enkä koskaan päästä korttia näkyvistä ravintolassa tai muualla.
Kenellekään en toivo tällaista käyvän ja pankista mulle suositeltiin Korttiturvallisuus-sivustoa jossa on vinkkejä turvalliseen kortin käyttämiseen. Lisäksi kannattaa tallettaa puhelimeen numero 020 333, josta kortin saa välittömästi suljettua, jos se katoaa tai epäilet väärinkäytöstä.
Tämä oli ehkä muistutus siitä, että näin ei käy vain niille, jotka kännissä levittelevät korttejaan ja tunnuslukujaan pitkin baaria, vaan tällainen rosvosektori voi osua myös asiostaan huolta pitävälle kansalaisellekin.
Yleensä kerron blogissa, mitä olen puuhaillut, mutta tänään aion valottaa sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kun opo koulussa tai pomo kehityskeskustelussa on joskus kysynyt, mitä teen viiden vuoden päästä, rehellinen vastaus on, että en todellakaan tiedä. Mulle yleensä riittää, että tiedän mitä teen seuraavana päivänä. Siitä huolimatta kalenteriin (niin mihin?) ilmestyy tapahtumia, jotka ovat kauempana, kuin seuraavan 24 tunnin aikana. Ohjelman määrä kalenterissa on kuitenkin oltava rajallinen, koska liiallinen kalenterin täyte aiheuttaa lähinnä pahaa aivokiristystä. Juuri eilen mietin, että miten oikein siedin arkeani vielä viime keväänä, kun se oli sitä, että aamulla kasiksi kouluun, töitä iltaysiin ja salillekin piti vielä ehtiä jossain kohtaa. Aika monen opiskelijan arki on sitä, ja tiedän, että mitään herkkua se ei aina ole.
Mutta asiaan, mitkä ovat Rahkamuijan lähitulevaisuuden suunnitelmat?
Seuraavat 12 tuntia
Juuri tällä hetkellä tuskailen sitä, että Spotifyssa ei ole mitään kivaa musiikkia ja hätistelen pöydällä pyöriviä kissoja lattialle.
Kuvatodiste työpöydällä vahtia pitävästä Leosta.
Kun Rahkaäijä kohta tulee töistä, lähdetään salille. Perjantai-puntti päivällä kello 12 on vähintääkin harvinaisuus, mutta pakon edessä on tyydyttävä tällaiseen aamubodaukseen. Kun kuntosalit on suoritettu, me lähdetään vähän erilaiseen viikonlopun viettoon. Haettiin loppuvuodesta Rahkaäijän kanssa Suomen Voimanostoliiton järjestämään I tason voimanostajavalmentajakoulutukseen ja koska oltiin supernopeita ilmoittumisen kanssa, päästiin mukaan. Eli meistä tulee voimanostovalmentajia! Superjännää! Juuri eilen mietin, että mulla on ihan hyvät lähtökohdat lähteä koulutukseen, koska en luule tietäväni mitään, vaan tiedän, että en tiedä mitään. Eli aika paljon uskoisin uusia juttuja tulevan koulutuksessa.
Tähän liittyy myös toinen vähän pidemmän ajan suunnitelma, eli Tampereen Voimanostajat järjestää keväällä taas naisille voimanostokurssin, jos tulijoita riittää. Siellä on sitten ehkä koutsina joku Rahkamuija. Hullua!
Seuraavat 2 viikkoa
Pari viikkoa on luvassa melko voimanostopainotteista elämää, koska koulutuksen lisäksi kahden viikon päästä lauantaina me molemmat kisataan Porissa voimanostokisoissa. Keksittiin nämä kisat joskus pari viikkoa sitten, eli ihan hirveetä psyykkaamisaikaa ei ole ollut. Mutta se on ihan hyvä jutska, koska ajattelin ottaa kisat ihan kokemuksen kannalta. Mitään suurempia tavotteita ei ole, kunhan saa tuloksen ja mahdollisimman monta hyväksyttyä nostoa.
Kun vetää pieneltä korokkeelta, voi kuvitella olevansa sirkustirehtööri tai Madonna tai joku muu tärkeä henkilö. Ai eikö?
Tällä hetkellä kyykky kulkee, maastaveto ei ja penkki on jotain siitä väliltä. Kunhan mikään influenssa ei iske (koputan pöytää) niin tässä on pari viikkoa aikaa ottaa vielä pari tiukempaa reeniä ja sitten vähän kevennellä. Ja uudet kisatrikoot pitää tietenkin käydä ostamassa, jos mielii päästä kisalavalle, kun vanhat ei ole enää sääntöjen mukaiset. Ensi viikolla mulla ja Rahkaäijällä on myös yksi pieni juhlapäivä, mutta siitä lisää myöhemmin.
(Tässä kohtaa on pakko kertoa, että mietin äsken, että miksi täällä makuuhuoneessa haisee kissanruoka ja sitten huomasin, että Leoko oli jostain kaapista kaivanut pussin kissojen märkäruokaa ja pureskellut pussiin reiät ja imeskeli ihania ruokamehuja pussista. Hyvin tehty.)
Tiedätkö sen Gainomaxin mainoksen, missä apinat syö banaania?
Seuraavat 4 kuukautta
Heti tuli paljon vaikeampi aikaikkuna! Mä olen aivan kypsä tämmöseen huijaustalveen ja toivoisin, että kunnon talvi tulisi takaisin tai sitten alkaisi kevät, mutta tällaiset marraskuu-kelit tuntuu vähän koijaukselta. Mutta siis tuntuu, että kunnon talvipyöräilyjä ei ole ollut tänä vuonna muuten kuin Kuusamon reissulla, eikä niitä varmaan kauheasti tulekaan tätä menoa. Eli odotettavissa on maaliskuussa jo perinteeksi muodostunut postaus maantiepyöräkauden avauksesta.
Sen tiedän, että seuraavat neljä kuukautta painetaan taas duunia, jotta juhannuksena voidaan polkea Alastarossa Ratareisi 2016 -pyöräilytapahtuma. Kun takana ei ole mitään jättikoneistoa, joka järjestäisi tai rahoittaisi tapahtuman, on luomus täysin vapaaehtoisten pyöräilynrakastajien käsialaa. Juuri tänä aamuna loin Facebook-tapahtuman Ratareidelle ja sinne voi käydä kaikki klikkaileen, että on kiinnostunut tapahtumasta, jotta sana leviää!
Seuraavat 12 kuukautta
Äää, ei enää näin vaikeita kysymyksiä! Vuoteen mahtuu jo niin paljon. Vapaa-ajan aktiviteeteista tiedän sen verran, että luvassa on varmasti nostelua ja pyöräilyä entiseen malliin. Viime aikoina olen vähän miettinyt pyöräkaluston järkevöittämistä enemmän siihen suuntaan, mitä käytän. Maastossa tulee ajettua lähinnä läskillä ja täysjuostolla alamäessä, niin täpärin voisin päivittää enemmän alamäkityyliseen ajoon sopivaksi. En kylläkään tiedä, miten pystyn myymään Rauski-täpärin, kun se on niin rakas pyörä.
Vuosisuunnitelmaan kuuluu myös näillä näkymin voimanoston SM-kisoihin osallistuminen loppuvuodesta. Tämä on vielä niin kaukainen asia, että en ole yhtään ehtinyt miettiä. Sen verran kuitenkin, että töissä ilmoitin säästäväni yhden kesälomaviikon jonnekin loppuvuoteen.
Entäs ne muut kesälomaviikot? Aina vaan pahoja kysymyksiä! Åre kuitenkin vei meidän pyöräilysydämet niin pahasti, että sinne on ehkä pakko lähteä. Samaan reissuun voisi yhdistää vähän pidemmänkin Ruotsin kiertueen.
Entäs syksyllä? Tällä hetkellä olen tosiaan poissaolevana yliopistolta, eikä kristallipalloni varsinaisesti näytä sinne palaamista ensi syksynäkään. Loppuvuodesta pääsin töissä vähän uusiin juttuihin kiinni ja nyt mulla on niin kova duunipössis, että haluan vain tulla paremmaksi koko ajan ja kehittää hommaa eteenpäin. Voisi jopa puhua sisäisestä motivaatiosta, koska kaikki tahto kehittyä tulee nyt täysin itsestäni ja ulkoiset palkkiot ja kiitokset on toisarvoisia ja nälkä kasvaa syödessä ja niin edelleen.
Joo ja mitä muuten tulee kotiasioihin, haluaisin vielä yhden kissan, mutta tästä ei ole Rahkaäijä ihan samaa mieltä. Valinta ei olisi kovin vaikea, koska kolmas kissa olisi myös abessinialainen, kuten Leoko. Juuri eilen lässytin kuola valuen abypentueelle, jonka näin Facebookissa. Ääk, en kestä kuinka söpöjä isokorvia ne oli!
Hirveetä pinnistelyä tällainen tulevaisuuden maalailu! 12 kuukautta on ehdoton maksimi, vuotta 2017 ei vielä ole mulle olemassa. Mutta nyt taas keskityn tähän hetkeen lähestyvään treeniin ja viikonlopun tietotulvaan. Heippa ja hauskaa viikonloppua!
Eilen kun raahauduin töistä kotiin, olin aivan hajalla ja ihmisraunio. Päivä ei ollut oikein lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin ja väsytti hirveästi, eikä mikään huvittanut. Ei puhettakaan reenaamisesta tai räjähtäneen kämpän siivoamisesta, vaan oli ihan pakko mennä päikkäreille. Vetäydyin peiton alle ja ensin vähän surffailin netissä ja sitten laitoin kellon soimaan 35 minuutin päästä. En tiedä mitä tässä välissä tapahtui, mutta kello soitti melkein heti, kun olin ummistanut silmät. Ajattelin, että torkun vielä ihan vähän, kun niin pahasti ramasee. Virhe!
Lopulta nukuin yhteensä melkein puolitoista tuntia ja paluu todellisuuteen oli erittäin rankka. Päikkäreiden aikana kissa tai joku muu eläin oli käynyt kakkaamassa suuhuni, kurkkua kuivasi, päätä jyskytti ja oli vaan tosi huono olo. Pahamaineinen päiväunidarra iski! Puoli tuntia yritin koota itseäni vaakatasossa, mutta edelleen vaan väsytti ja heikotti ja sitten oli pakko lähteä kauppaan. Kuten kaikki tyylikkäät rouvashenkilöt, lähdin Prismaan kulahtaneessa olohaalarissa, toppatakissa ja maihareissa. Päiväunikanuunaltani en vain kyennyt parempaan suoritukseen. Rahkaäijä haahuili katselemassa leffoja ja pelejä ja mun oli pakko mennä istumaan, kun heikotti niin.
Ensimmäisen askeleen huonosta olosta selviämiseen otin kauppamatkalla, kun hengittelin raitista ilmaa ja heti tuntui vähän paremmalta. Hiljalleen kotona illan aikana olo helpotti ja vihdoin heräsin tähän päivään, mutta päiväunien jälkeinen tokkura kesti useamman tunnin.
Myös Rahkaäijä tietää päikkäridarran vaarat ja välttelee pitkiä päiväunia kuin ruttoa. Aloinkin vähän kuuklettelemaan, että onko tämä joku meidän perheen keksintö vai ihan yleisesti tunnettu ongelma.
Tarkat kuukletteluni osoittivat, että kyseessä on ihan yleismaailmallinen ilmiö. Englannin kielessä tunnetaan termi nap hangover, joka tarkoittaa juuri sitä hirveää olotilaa, johon jouduin osalliseksi eilen. Tiede-lehti veikkaa huonon olon syyksi sitä, että parin tunnin päiväunien aikana väsymystä aiheuttava välittäjäaine adenosiini ei ehdi poistua aivoista, kuten tapahtuisi pitempien (yö)unien aikana. Syytä siihen, miksei pahaa olo tule 20 minuutin nokkaunien jälkeen, ei tarkkaan tiedetä, mutta lyhyessä artikkelissa epäillään sen johtuvan siitä, että silloin ei ehditä syvän unen vaiheisiin ja herääminen on helpompaa.
Löysin myös Ylen artikkelin, jossa neurologi Martti Partiainen kehottaa välttämään pitkiä unia juuri siksi, ettei vaipuisi syvään uneen. Rahkaäijä juo aina ennen päikkäreitä kahvia ja kehuskelee heräävänsä vastapalloon ja tätä suosittelee myös neurologi Partiainen, koska se vähentää tokkuraisuutta unien jälkeen. Tässäkö on vihdoin se syy, miksi munkin pitäisi opetella juomaan kahvia?
Toisessa Ylen artikkelissa Kalifornian yliopiston tohtori Sara Mednick väittää, että ihmiset jotka nukkuvat harvoin päikkäreitä, ovat herkempiä vaipumaan syvään uneen päiväunien aikana, kun taas usein päiväunia nukkuvat "päikkäriammattilaiset" herää nokosiltaan virkeinä ja levänneinä. Eli huono olo on vain harjoituksen puutetta! Keskustelupalstoilla päikkäriammattilaiset vinkkasivat päikkäridarran ehkäisyyn lyhyiden unien lisäksi nukkumista raittiissa ilmassa eli vaikka makkarin ikkuna auki. Myös runsasta veden juomista ennen päiväunia suositeltiin. Ehkä se perustuu siihen, että herää kamalaan pissahätään? Mun oma vinkki on se, että nukkuu reilusti yöllä, niin ei tarvitse harrastella mitään päiväunia. Ainakin eilen vaikka kävelylle lähteminen olisi piristänyt paljon enemmän kuin päiväunet, josta seurasi vain ennenkokematon maanantaidarra! Nyt kaipaan kattavaa keskustelua päiväunista! Kärsitkö koskaan päiväunidarrasta? Entäpä mikä on paras paikka nukkua päiväunet? Mikä taas on hyvien ja piristävien päikkäreiden salaisuus? Kerro!
Muut on ollut tänä viikonloppuna voimanoston SM-kisoissa ja moottoripyörämessuilla, mutta mulla oli vähän parempaa tekemistä! Jo syyskuun alkupuolella ostin liput Disney On Ice -show´hun, mutta siltikään en saanut eturivin paikkoja. Kyllä kakkosrivikin menetteli!
Lauantai-päivä alkoi pienellä satujumpalla Turengin liikuntahallin punttisalilla, joka muuten on aivan hyvä sali. Seinän toisella puolella nuohottiin naamoja mustelmille lattiaa vasten, koska siellä oli jaossa vapaapainin SM-mitalit. Itsehän olisin varmaan käynyt vääntämässä kaikki kolminkertaiseen solmuun, mutta en viitsinyt mennä, koska halusin antaa muillekin mahdollisuuden voittoon. No niin, no niin, takaisin asiaan! Treenin jälkeen oltiinkin valmiita ajelemaan kohti Helsinkiä. Autossa oli neljä matkustajaa, joista kaksi aikoi osallistua Disney-ilotteluun ja kaksi viettää iltansa muuten Helsingin sykkeessä.
Majoituttiin Radisson Blu Seaside -hotelliin, joka alkoi tympiä mua kirjaimellisesti heti vastaanotossa. Respan työntekijä jäi jankkaamaan, että sisäänkirjautumista ja huonelaskua varten pitää olla luottokortti, eikä sillä ollut mitään vaikutusta, kun sanoin, että maksan huoneen heti. "Mutta kun mä tarvin tähän sen luottokortin" Ymmärrän, että on policya ja niin edelleen, mutta jos asiakas selväsanaisesti sanoo, että luottokorttia ei ole, on mielestäni hotellin ongelma ratkaista tämä "tunnistauminen" muuten, eikä jäädä inttämään, että luottokortti pitää olla huonelaskun avaamiseen. Mutta mää en tarvi mitään huonelaskua! Tilanne jäi mua niin paljon riepomaan, ettän laitoin hotelliin palautetta tilanteesta ja vastauksen ydinsisältö oli "Tahdon vakuuttaa, että luottokortin pyytäminen sisäänkirjautuessa on matkailu- ja ravintola-alalla kansainvälinen käytäntö. Käytäntöä on käytetty jo vuosia ympäri maailman ja lähes kaikki suomalaiset hotellit ovat implementoineet käytännön passikopion sijasta."
Tästä voidaan olla montaa mieltä, koska missään hotellissa Suomessa en ole tätä käytäntöä ennen kohdannut, ulkomailla toki. Ja kuten sanottu, on ihan ok, että on käytäntöjä, mutta on eri juttu miten asian esittää ja miten ongelmatilanteesta päästään eteenpäin.
Tunnelma ei varsinaisesti kohonnut, kun lähdettiin tämän jälkeen syömään hotellin ravintolaan. Kauniisti ilmaistuna ravintola oli tosi huono. Ihan vasemmalla kädellä vedetty palvelu, kallis ruoka, pienet ja huonot annokset. Itsekin tulee asiakaspalvelua toisinaan harrasteltua, niin jos ei kiinnosta, pitää edes esittää, että kiinnostaa. Mutta nuorta miestä ei kiinnostanut tai kiinnostanut esittää kinnostunutta.
Huh, nyt on hotellipurkautuminen ohi! Luokattoman illallisen jälkeen oli aika vetää päälle ensiluokkaiset show-asut. Kun kerran lähdetään Disney-showta katsomaan, pistetään parasta päälle!
Moi moi, joko se limusiini odottaa meitä alaovella?
Menomatkalla Helsinkiin muistin sen hirvittävän tosiseikan, että unohdin kameran kotiin. En tajua miten tein moisen amatöörimokan! Vähän harmitti, mutta onneksi nykyajan televiestintälaitteetkin ottaa edes jonkinlaisia kuvia ja toisaalta oli kiva seurata showta ilman, että välissä oli koko ajan kameran näyttö.
Kakkosrivin paikat. Tommoset kivat oksennuspussitkin oli valmiina, jos piruettien katsominen olisi ruvennut liikaa pyörryttämään.
Kuten kuvitella saattaa, loppuunmyytyä showta oli pari muutakin prinsessaa ja prinssiä lähtenyt katsastamaan ja Hartwall Arena oli aivan täyteenammuttu. Ennen shown alkua meillä oli aikaa fiilistellä kaikkia myyntikojuja ja yleistä tunnelmaa ja kun käveltiin käytävillä, koko ajan jostakin kuului "äiti, tuolla on Lumikki!". Ensimmäisellä kerralla en edes tajunnut, että ne puhuu musta, mutta sitten siitä tuli aivan hykerryttävän hauska juttu, koska ihan jatkuvasti joku kirkasääninen lapsonen huomasi Lumikin. Siitä tuli tosi hyvä mieli ja sellainen olo, että pieni panostus asuun kannatti.
Vähän erilainen päivän asu.
Vihdoin kello löi puoli seitsemän ja show pääsi alkamaan! Me oltiin molemmat aivan haltioissaan ja jatkuvasti osoiteltiin sinne sun tänne, kun ei tiennyt mihin olisi silmänsä pistänyt, koska kaikkialla näkyi niin hienoja juttuja. Kun Leijonakuninkaan Simba ja Nala saapuivat areenalle hokkareillaan, melkein meni roska silmään, kun oli niin upeaa.
Onneksi puhelimesta loppui akku aika nopeasti, niin ei tarvinut ottaa kovin montaa näitä huippulaadukkaita puhelinkuvia.
Aika ei todellakaan käynyt pitkäksi showta katsellessa, koska koko ajan jäällä tapahtui ja musiikki raikasi. Leijonakuninkaan jälkeen jäälle pyyhälsivät Peter Pan ja kaverit, ja vaikka en olekaan mikään suurin Peter Pan -fani, oli se osuus toteutettu tosi upeasti. Peetteri lenteli pitkin jäähallia ja kapteeni Koukun laiva oli varsin komea ilmestys.
Elsa ja Anna -nuket 35 €, Sven-poro 30 €. Halpaa ku saippua!
Peter Panin jälkeen oli väliaika ja vessajono oli suunnilleen kilometrin mittainen. Ei jääty jonottamaan, vaan mentiin sitten miesten vessaan. Muuten oltais siellä vessajonossa varmaan vieläkin. Tauolla ostettiin meidän ainoa Disney-ostos eli jäähilejuoma Olaf-mukissa, maksoi 15 €. Ehkä kallein mehujää ikinä. Popparitkin oli vaatimattomasti 14 € ja kaiken huippuna oli välkkyvät valosauvat, jotka verottivat kukkaroa 31 euron edestä per kappale. Säälien katsoin niitä isiä, jotka pulittivat valosauvat kaikille kolmellle lapselle.
Mukista oli kuitenkin aika retee vetää illalla rahkaa hotellilla.
Väliajan jälkeen tykitys jatkui Pieni merenneito -elokuvasta tutuilla meiningeillä ja Ursula oli aika vaikuttava ilmestys! Arielin jälkeen Mikki ja Aku tuli taas hetkeksi rääkymään lavalle ja antoivat pienen vihjeen siitä mitä on luvassa seuraavaksi. Kun näyttämölle lavasteeksi nousi Arendellen kaupungista tutut linnat, valpastui koko yleisö ja ympäriltä kuului Frozen-hihkaisuja. Nyt todellakin tiedän, mikä Disney-elokuva on kova juttu tällä vuosituhannella syntyneille lapsille. Me onneksi perjantai-iltana juuri katsottiin Frozen, niin pysyttiin hyvin kärryillä esityksessä, Taas kaikki oli hienoa, lunta satoi ja tuli räjähdyksiä ja vaikka mitä siistiä. Ja tietysti kaikkien odottama Let it go -biisi eli suomeksi Taakse jää.
Googlettelin äsken, että mitä mieltä tämän vuoden Disney on Ice-showsta on oltu ja vauva.fi:ssä kaikki oli tietysti sitä mieltä, että oli ihan ylihintaista ripulikakkaa. Toki, kuinkas muutenkaan! Mun mielestä show oli kuitenkin tosi hieno ja näyttävä näin aikuisenkin näkökulmasta. Voi tietysti olla, että homma alkaa vähän toistaan itseään, jos käy katsomassa shown 25 vuotta putkeen, mutta ainakin ensikertalainen oli tosi vaikuttunut. Ja mikä tärkeintä, nuori neiti 7 v. oli myös hyvin tohkeissaan tästä kaikesta. Eniten sille taisi kuitenkin jäädä mieleen siskokset, jotka alkoivat painia vessakopissa, kun jonotettiin vessaan. Siellä ei jaettu SM-mitaleja, mutta puremia ja tukkapöllyä senkin edestä. Mää jäin vielä haaveilemaan sellaisesta Disney on Icen ysäri-versiosta, jossa olisi mukana kaikki mun suosikit Disney-leffoista, kuten Pocahontas, Aladdin ja Notre Damen kellonsoittaja. Kaupan päälle voisi vielä pistää Aristokatit ja 101 dalmatialaista, niin mää maksaisin lipuista ja krääsätaikasauvoista vaikka miljoonan.
Kierros yksi. Vähän alkoi hirvittämään, että mitenköhän meinasin syödä kaiken tämän, mutta santsasinkin vielä. Kerrankos sitä hotelliaamupalalla!
Tänään aamulla hotellin ravintola sai vähän meitä puolelleen, koska aamupala oli tosi hyvä ja monipuolinen. Pienet jutut, kuten erilaiset juustot, pannari ja suklaacookiesit nosti aamupalan varsin hyvälle tasolle.
Ihan kuin viikonlopussa ei olisi ollut jo tarpeeksi äsköniä, niin käytiin vähän kylpemässä Flamingossa, joka sekin oli aivan täynnä kirkuvaa lapsukaista. Joku muukin oli saanut mainion idean yhdistää Disney-show ja kylpylä.
Kataboliapeikko ei hyökännyt, kun mentiin heti kylpylän jälkeen Amarilloon syömään. Oikean reunan suolakurkut ei kuulunut annokseen, mutta ne ihmeellisesti hyppäsi siihen veljen lautaselta. Ei siinä mitään, että Peter Pan lentää, mutta että suolakurkutkin!
Vissiin aamupalan sulaminen oli vielä vähän kesken, kun Amarillosta saatiin mukaan hirveä ähky ja sitä käytiin sulattelemassa Jumbon puolella ikkunaostoksilla. Ostin muun muassa Audin, imagolasit ja aidon kuninkaan kruunun.
"Kyllä tästä muuten vois kaupat tehdä, mutta takakonttiin ei kylläkään mahdu kahta läskipyörää!"
Eilen oltiin prinsessoja, tänään kuninkaita. Ei paha!
Näytän tässä kuvassa ihan Katja Ståhlin ja Mikko Alatalon rakkauden hedelmältä.
Olipa kyllä kiva ja toiminnantäyteinen viikonloppu! Ihan kivaa on myös se, että pääsee omaan sänkyyn nukkumaan, eikä tarvitse enää huolehtia, että lapsen kaikki tavarat on mukana eikä se ole ihan just kuolemassa nälkään. Voisin silti kuitenkin harkita vakavasti tällaista osa-aika-Lumikin duunia. Olisikohan niillä vapaita työpaikkoja Disney on Ice -showssa?
Hyvää iltaa kansalaiset! Olet juuri saapunut lukemaan Rahkis-Sanomien helmikuun numeroa, joka on täynnä uskomattomia paljastuksia ja hurjia käänteitä. Jos mietit, ettet muista lukeneesi tammikuun numeroa, niin muistisi ei petä, koska tammikuussa Rahkis-Sanomat ei ilmestynyt painoteknisistä syistä. Mutta tässä kuussa tärähtää sitäkin kovempaa!
Bloggaajan huima muodonmuutos, katso kuva!
Blogimaailmassa on totuttu näkemään toinen toistaan uskomattomampia muodonmuutoksia. Rahkis-Sanomat sai käsiinsä ennennäkemättömän kuvasarjan Rahkamuijan hiuksista. Vielä tänä aamuna päätä koristi väsynyt, haalistunut ja tyvikasvuinen lattimoppi. Vain muutaman tunnin kuluttua käytetty lattiamoppi oli muuttunut säkenöiväksi polkkatukaksi, joka sokaisi upeudellaan kaikki vastaantulijat. "Olen saanut tukkani takaisin" Rahkamuija hihkui onnellisena Rahkis-Sanomien toimittajille. Tällaiset uskomattomat muodonmuutokset motivoivat myös muita tekemään kovasti töitä muutoksen eteen eli varaamaan ajan kampaajalle!
TOSITARINA: "Söin sokeria ja se oli hyvää!"
Tamperelainen Muhka-Raija (nimi muutettu) otti tänään yhteyttä Rahkis-Sanomien toimitukseen kertoakseen koskettavan tarinansa. Hän oli ostanut Prismasta rasiallisen eli kaksi kappaletta Runebergin torttuja ja söi molemmat yksin. Näinä aikoina on erittäin kiellettyä tunnustaa syövänsä jotakin rasva- ja sokeripitoista, mutta Muhka-Raija (nimi muutettu) seisoo torttujensa takana. "Nautin tortuista erittäin paljon, karvasmantelia olisi kylläkin saanut olla enemmän!" Näin Runebergin päivän alla anonyymi haastatelvamme kannustaa kaikkia ostamaan Runebergin tortun ja syömään sellaisen, jos tekee mieli. Muhka-Raija antaa kuitenkin yhden vinkin torttua suunnitteleville "Kannattaa olla varovainen, ettei kaikkialla vaanivat ruokanatsit näe ostoksiasi, koska siitä voi seurata ankara luento verisuonten tukkeutumisesta ja raakakakkujen kiistattomasta paremmuudesta!"
Kuvan tortut liittyvät tapaukseen.
Afrikkalainen maahanmuuttaja valloitti pihan!
Rahkis-Sanomien saamien tietojen mukaan messukyläläisen talon pihassa ja etenkin puissa on pyörinyt viime aikoina afrikkalainen maahanmuuttaja. "Siellä se sirkuttaa, eikä hetkenkään rauhaa tule, jatkuvasti on huutamassa" valittaa paikallinen asukas tuohtuneena. "Meillä on ihan tarpeeksi lintuja täällä Suomessakin p#skomassa pitkin pihoja, ei tänne tarvita enempää!" Rahkis-Sanomat otti yhteyttä BirdLifen Messukylän tiedottajaan Tuna Pulkkuun, joka huomautti, että lintujen kevätmuutto ei vielä ole alkanut. "Kyseessä on luultavasti keltasirkku, joka on tuttu näky pihojemme lintulaudoilla ympäri vuoden. Talveksi Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan lähteneet linnut palaavat vasta maalis-huhtikuussa." Tuohtunut lukijamme ei kuitenkaan selistystä niellyt, ja uhkasi koota pihan oravista Squarles of Odin -ryhmittymän, joka ajaa lintulaudalta pois kaikki linnut varmuuden vuoksi. Rahkis-Sanomat jää seuraamaan tilannetta.
Loppuvuoden sää
Odotettavissa loppuvuoteen asti: ensin lumet sulaa pois ja sitten sataa taas välillä lisää ja heinäkuussa ei ole kauheasti lunta, paitsi Vaasassa. Loppuvuodeksi lumisade lisääntyy, mutta lumi sulaa taas sopivasti jouluksi pois. Öisin on myös pimeää. Toisinaan myös päivällä.
Tässä vielä sääennuste juhannuspäivälle. Matalapaine ja räntäsade piinaa koko Suomea, paitsi Alastaron päällä on uskomaton korkeapaine ja lämpöasteita on läpi yön +22. Kannattaakin siis jo ilmottautua Ratareisi 2016 -tapahtumaan, jos ei halua grillata räntäsateessa juhannuksena.
EXTRA: SÖPÖ KISSAVIDEO
Koska söpöt kissavideot saa internerin aina polvilleen, päätti Rahkis-Sanomat laajentaa toimintaansa todelliseksi multimediaksi, joka tuottaa laaduttomia kissavideoita laadukkaan journalismin ohella. Pääosissa vauhdikkaat sirkuskissat Leo ja Leoko!
Tässä olikin kaikki tällä kertaa ja kiitämme kaikkia irtonumeron ostaneita! Mainiota helmikuuta, muista kosia karkauspäivänä!