torstai 26. helmikuuta 2015

Keskiviikon kohokohdat (+naisten voimanostokurssi!)

Eilisessä päivässäni oli neljä kohokohtaa:
1. Huikea maastavetotreeni
2. Merida-viiri
3. Bussin ylinopeussakot
4. Jäätelö

Jotta jännitys säilyy, käyn TOP4-listan läpi aloittaen jumbosijalta. Jäätelö tarkoittaa kirjaimellisesti jäätelöä, koska ostin sellaisen Hervannan Duon Minetti-jätskibaarista, kun poikettiin Herwoodissa asioilla. Jäätelön maku oli stracciatella (tai stratsiatellan kuten se meillä täällä Tampereella kirjoitetaan), kaipasin enemmän suutuntumaa ja makua, mutta ihan 8+ -arvosanan arvoinen kokemus. Minetin rocky road -jätskin voittanutta ei ole!
Jäätölöö tumput kädessä! Tuli vähän Duoa ja Hervantaa ikävä.
Ja sitten siirrytäänkin listalla kohtaan numero kolme! Tämä tapahtui jo ennen jäätelöä. Oltiin ajamassa autolla Hervantaan ja käännyttiin juuri kotikadultamme isommalle tielle, kun nähtiin puskassa poliisiauto, joka tutkasi ja kuvasi kaahaajia. Poliisit on samassa paikassa kytiksellä usein, joten Rahkaväki tietää ajaa hyvin siististi (kuten aina!) siinä kohtaa. Nähtiin kun poliisia lähestyi kaupungin bussi numero 13 aikamoista vauhtia (ei ole mitään uutta, että bussit kaahaa täällä) ja alettiin kuorossa kannustaa sakkoja bussille. Ja kappas vaan, kamera välähti! Revettiin hillittömään nauruun ja tuuletuksiin, kun nähtiin kaahaajabussin saavan ansionsa mukaan. Naurettiin tälle melkein koko matka Hervantaan asti. Nyt kaikki miettii, että mikähän tässä nyt oli niin mainion hupaisaa, niin en kyllä yhtään tiedä. Mutta kauheesti meitä ainakin huvitti!
Näin kaikki tapahtui!
Melkein jo luulin, että bussiepisodi oli parasta, mitä keskiviikko voi tarjota, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Hervannan kauppareissun jälkeen poikettiin käymään Kaukajärvellä Nippelissä, joka on meidän luottopyöräkauppa. Ihan helposti Tampereen paras pyöräliike! Heitettiin kauppias-Kaitsulle parit Ratareisi-mainokset ja päästiin samalla vähän fiilisteleen kevään uutuuspyöriä. Nippeli on vuosia myynyt Meridan pyöriä (mekin ollaan monta sellaista ostettu), niin nurkissa liehuu useita Meridan viirejä. Heitin vitsiä, että mekin tarvitaan pyörähuoneeseen yksi sellainen, että olis kunnon pro-meininki. Tähän kauppias-Kaitsu tokaisi, että joo saat tommosen, vie mukanas! Ja niinpä me lähdettiin Merida-viiri kainalossa kotiin. Tää oli niin hauska juttu, nyt meidän alakerta alkaa jo erehdyttävästi muistuttaa pyöräkauppaa kaikkine pyörineen, romppeineen ja mainosviireineen.
Hei, siinä on vihreetä!
Eikä tässäkään siis kaikki, vielä on jäljellä keskiviikon absoluuttinen parhauskohta! Eilen oli maastavetotreeni, johon psyykkasin koko päivän. Jäätelökin oli siis osa suurta valmistautumista. Tiesin, että viimeisessä sarjassa on 112,5 kiloa romua tangossa ja 5/3/1-ohjelman edellisellä kierroksella tein samalla painolla tiukat neljä toistoa. Päätin, että tällä kertaa otan viisi vaikka väkisin. Koko päivän hoin, että viisi tulee, viisi tulee, enkä yhtään antanut sijaa ajatuksille, että mitäs jos ei tulekaan tai jos eka veto onkin jo ihan surkea. Sellaset ajatukset ei takaa huippusuorituksia. Tässä taannoin mavesarjani pilasi se, että kuuntelin polvista kuuluvaa iljettävää rutinaa, joka on siis ihan vaaratonta, mutta törkeän kuuloista. Siksi otinkin viimeiseen sarjaan Rahkaäijän puhelimen ja laitoin Spotifysta tulemaan jotain kaameaa meteliä, että kuulen vain sen. (Videosta voisi muuten päätellä, että Rahkamuija kommunikoi vaan örisemällä ja kiljumalla ja Rahkaäijän jokaisessa lauseessa on v-sana.:D Pitää paikkansa, jos ollaan salilla!)
Keskityin vain ja ainoastaan vetoon ihan täysiä, enkä olisi varmaan huomannut vaikka kaikki salin miehet olisivat hilluneet edessäni alasti, koska kaikki ajatukset oli sarjassa. Psyykkaus, keskittyminen ja musiikki tekivät lopusta helppoa ja nostin 112,5 kiloa peräti seitsemän kertaa. Aika rock, ellen sanoisi! Seitsemän on aika paljon enemmän kuin edelliskerran neljä toistoa. Ihan super!
Hyvän maven jälkeen on helppo hymyillä. (Heti sarjan jälkeen ei hymyillyttänyt, vaan oksetti.)
Kaikki käytettävissä olleet paukut menivät maastavetoon ja sen psyykkaukseen, mutta tein kuitenkin vielä muutaman pidemmän sarjan vetoa kevyillä painoilla ja etukyykkyä. Harjoiteltiin me Rahkaäijän kanssa vähän myös tandemkyykkyä! Ilmeissä on sitä jotakin.
Tekniikkaa täytyy vielä hioa, jos meinaa lastata lisää painoja.
Ja sitten otsikon toiseen aiheeseen! Viime keväänä Rahkamuija ja Tampereen voimanostajat järkkäsi kahtena lauantaina voimanostokurssin naisille (tässä raportti ekasta kerrasta) ja sen jälkeen multa on monta kertaa kysytty, että olisko tänäkin vuonna. No olishan se! Eli lauantaina 25.4 kello 14 kolisee Nekalassa HH Gymillä (Ahlmanintie 56 on osoite) ja mukaan otetaan maksimissaan 10 emäntää. Tässä on onneksi vielä kaksi kuukautta aikaa pistää senttejä säästöpossuun, koska hinta on huikeat 20 euroa (sisältää salin kertamaksun). Kurssi kestää 3-4 tuntia ja sen aikana käydään läpi kaikki voimanostoliikkeet eli kyykky, penkki ja maastaveto. Jos et ole koskaan tehnyt mitään noista, mutta haluaisit oppia tekniikat turvallisesti, niin tässä on siihen erittäin hyvä mahdollisuus. Myös enemmän treenannut saa kurssista paljon irti, koska tekniikka ei varmaan koskaan voi olla täydellinen! Eli olitpa kokenut tai kokematon nostaja, olet tervetullut kurssille. Ainoa ehto on se, että olet nainen ja haluat oppia. Nyt varmaan tasa-arvovaltuutettu ottaa yhteyttä, mutta tää on vaan naisihmisille, sori! Sentään kurssin vetäjistä löytyy salskeita miehiä!

Ilmoittauminen tapahtuu nykyaikaisesti sähköpostilla eli viestiä osoitteeseen matti.rajaniemi2@gmail.com ja Tampereen voimanostajien sihteeriherra Matti kertoo mihin tilinumeroon vaivalla säästetyt sentit voi sitten työnnellä. Saa toimia!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kyykkyä, munia ja muurahaisia

Heräsin tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan Rahkaäijän ja Leokon metelöintiin, mutta näinä aikoina se on just sopiva aika herätä, koska on jo valoisaa. Lehteä hakiessa mietin, että olisko ihan liikaa pyydetty jos tänään paistais aurinko. Ei ilmeisesti ollut, koska nyt paistaa!
Aamulehti ja aamupala. Jos appelsiinit ja rahka on erikseen hyviä, niin yhdessä ne on vielä parempaa!
Aamupalan jälkeen keräsin vielä vähän voimia ja lähdin sitten salille. Nyt ruumis ja mieli alkaa jo pääsemään kiinni näihin säännöllisen satunnaisiin aamusaleihin, kun tarpeeksi kauan olen harjoitellut. Lämmittelyiden ajan pähkäilin, että mitä alan tekemään, koska nyt voisi olla aika vaihtaa treeniohjelmaa, mutta mun maailmassa ei taida olla muita ohjelmia kun Wendlerin 5/3/1 ja 5x5-ohjelma. Valitse nyt sitten näistä! Vaihdoin treenisuunnitelmaa vähintään kolmesti, mutta päädyin lopulta tekemään vielä ainakin yhden treenin 5x5 mad cow -ohjelmaa, jolla on menty jo pidemmän aikaa. Paitsi maven olen tehnyt viiskolmeykkösellä! Ota näistä nyt sitten selvää.
Ostin Lidlistä viime viikolla treenitrikoot ja ne on tosi hyvät jalassa, mutta vielä en ole päättänyt onko ne hienot vai onko muistuttaako ne liikaa pappojen pitkiä kalsareita.Sepalusaukko vaan puuttuu!
Tällä hetkellä maastaveto ja kyykky kiinnostaa ja kulkee, mutta penkki ei kiinnosta eikä varsinkaan kulje. Se on ihan höpöhöpöä sellanen, että ihminen haluaa kehittää huonoja osa-alueitaan, mielummin mää tuun entistä paremmaksi kaikessa missä olen jo hyvä ja lopun aikaa keksin selityksiä miksi en tarvitse niitä asioita, jotka ei suju. Se on mun taktiikka, en suosittele muille. :D Penkki tuntuu laahaavan, koska laskin sarjapainoja pakon edessä ihan reilusti sen jälkeen,  kun aloin tekemään reenit enemmän kisapenkkityylillä, eli pieni pysäytys rinnalla. Vanhat sarjapainot ei lopulta kuitenkaan ole kovin kaukana, joten ei syytä epätoivoon! Kyykky sen sijaan on joka viikko helpompaa ja hauskempaa!
3x76 kg melkein ilmaiseksi.
Että sentään vähän olisi ollut säkrifaissia, kurjuutta ja voimanoston raakuutta tämänkin aamun reenissä, purin viimeisessä etukyykkysarjassa alahuulen rikki. Siis mitä ihmettä oikeesti?:D Mulla olis jossain vielä thainyrkkeilyajoilta hammassuojat, jos ne säästäis tämmösiltä vammoilta. Rahkaäijä vaati, että pistän tämän huulivammakuvan, koska näytän kuulemma ihan alkuasukkaalta.
Jos oikein tarkasti kattoo, niin vähän siellä näkyy verta!
Päivän jumppa siis piti sisällään kyykkyä, penkkiä, leuanvetoa, etukyykkyä ja hauiskääntöä. Hauiskääntö oli vähän vili kortti, mutta se oli varmaan se päivän mukavuusalueelta poistuminen. Mutta kaikkiaan hyvä treeni! Se on paras tunne, kun tuntee itsensä voimakkaaksi ja jaksaa nostaa painavia asioita.

Nyt riitti reenijutut ja vaihdamme aihetta lennosta askarteluun ja kotoiluun! Rahkaäijä näytti mulle hienon videon, jossa valkoinen kahvimuki kastettiin astiaan, jossa oli vettä ja kynsilakkaa ja mukiin tuli huippuhienoja kuvioita. Joo hei, määkin haluan taidemukeja! Ainoat yksiväriset mukit, jotka halusin uhrata tähän kokeiluun, oli kaksi turkoosia Ikean kahvikuppia. Ja sitten kauneusalan ammattilainen R. Ahkamuija alkoi muistella, että löytyyköhän mistään kynsilakkoja ja löytyihän niitä ja vesiastiaksi valitsin tietenkin Oltermanni-kuvun kannen. Olin valmis valmistamaan upeat kuviomukit! Ihan siis yllättäen kolme vuotta vanhat kynsilakat ei ollutkaan erityisen nestemäisiä ja lakka tippui köntteinä veteen. Lisäksi Oltermanni-kupu taisi olla vähän väärän muotoinen vesiastiaksi, laakeampi astia olisi ollut parempi. Sain kuviomukeja. Ne on tavallaan ihan hienoja. Jos ne olisi tehnyt joku 5-vuotias. Lahjoitan nämä ehkä Rahkaäijän työpaikalle kahvimukeiksi.
Nyt voin myydä nämä 75 sentin mukit 17 eurolla, koska ne on taidemukeja. Myös tarjouksia otetaan vastaan!
Ja sitten vähän uutisia Itä-Tampereen terroristiryhmästä eli Leokosta ja Leosta. Eilen rauhaisa sunnuntai-ilta vaihtui  valkuaismaiseen kaaokseen, kun poikien teki mieli vähän kananmunaa. Niitä otettiinkin hyllyltä peräti viisi pakettia kerralla alas lattialle, mutta valitettavasti lähes kaikki munat hajosivat rytäkässä. Näky oli jo niin koominen, että sotku lähinnä nauratti. Neljä munaa sentään säästyi ja paistoin ne itselleni iltapalaksi.
Syylliset löytyi rikospaikalta saaliinsa kimpusta. 
Meillähän on nykyään vähän runsaammin näitä lemmikkieläimiä. Viime viikolla mietittiin, että minkä takia kissat viihtyy niin tiiviisti alakerrassa. Pian selvisi, että niillä on menossa muurahaisjahti tai lähinnä -vahti. Kelien lämmettyä muurahaiset on kömpinyt jostain koloistaan tepastelemaan pyörähuoneen nurkkaan. Ensimmäistä kertaa tuli mieleen, että ei se kerrostalossa asuminen sittenkään ollut hullumpaa. Mutta toisaalta kun on Kalifornian reissulla nukkunut samassa sängyssä luteiden kanssa, alakerrassa hääräävät muurahaiset tuntuu ihan ystävällisiltä kavereilta. Varmaan ollaan Leokon ja Leon mielestä ihan mälsiä aikuisia, mutta aiotaan myrkyttää niiden pikkukaverit hengiltä!
Tän postauksen tekeminen on kestänyt nyt suunnilleen puoli päivää ja aurinkokin on lakannut paistamasta, koska meidän internet viettää siestaa noin viiden minuutin välein. Eli nyt en enää yritä lisätä enää yhtään kuvaa tai odottaa tekstin tallentumista. Mutta sen vielä sanon, että illalla alkaa taas kaikkien tv-ohjelmien helmi eli Satuhäät, jes! Viimein kaikki on hyvin!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

SUP X Fatbike - ketterä appelsiini

Jos juuri nyt haluaa olla pyöräilyn aallonharjalla, on ehdottomasti ajettava läskipyörällä! Tämän on huomannut myös pyörävalmistajat ja tässä talven mittaan on kuulunut huhua, että Suomen Urheilupyörältä eli SUPilta tulee myös oma läskipyörä. Huhu oli totta ja homma on siinä vaiheessa, että alkukesästä SUP-läski tulee myyntiin. Koska Rahkaäijä melkein asuu Fillarifoorumilla,  huomasi hän, että Suomen Urheilupyörä antaa koekappaletta jo lainaan kokeiltavaksi. Haistoin heti yhteisen läskilenkin mahdollisuuden ja eilen haettiinkin oranssi kaunokainen Nokialta pariksi tunniksi ajoon. Haluttiin siis kokeilla pyörää ihan kiinnostuksesta, eikä tässä ole taustalla mikään hämärä blogiyhteistyö, josta sataa mulle palkinnoksi vanteita, stemmejä ja ajoshortseja. Mua ei kuitenkaan erityisesti haittaa ilmaiseksi mainostaa paikallista perheyritystä, päin vastoin!
Lähdettiin Ylöjärven Pikku-Ahvenistolle ajamaan ja takakontissa oli tietysti oma läskimme, eli XXL Sportin White-pyörä, ja se sai toimia verrokkina meidän läskivertailussa.
Ihan ensimmäinen asia SUPissa on tietysti väri. Ja voi jehna, mikä väri! Ihan kuin appelsiini! Oranssi näyttää ihan superhyvältä ja saa kieltämättä Whiten tumman rungon näyttään aika tylsältä. Mulle on tärkeää, että pyörä näyttää hyvältä ja tuo todellakin on sitä, rungon muotoilu miellyttää!
Lainapyörä rungon koko oli 45 senttiä, eli juuri passeli tällaiselle vajaa 170-senttisellä kuskille. Meidän White on mulle hivenen liian iso ja siinä on vielä pitkä stemmi (eli se, missä ohjaustanko on kiinni), niin joudun kurottelemaan ylettääkseni ohjaamoon. SUPissa on alumiinirunko ja painoa sillä on sisäkumien kanssa 14,5 kiloa (painoa saa tietenkin pois, jos ottaa sisäkumit pois ja litkuttaa renkaat.). Vertailun vuoksi maantiepyöräni painaa suunnilleen 8 kiloa, mutta läskipyöräksi SUP ei ole mikään massamonsteri. Ajossa läski-supia ei tosiaankaan osaa pitää mitenkään raskaana poljettavana, koska paksupyörästä ja poluilla ajamisesta on aiempaakin kokemusta.
Mun käsissä appelsiini oli tosi napakka ja hyvä ajettava, mihin tietysti vaikuttaa sekin, että se oli juuri oikean kokoinen, eikä liian iso. Meidän Whitessa on kohtuullisen huonot jarrut, joita saa survoa ihan kunnolla, mutta SUPissa sitä ongelmaa ei ollut. Ne ei kuitenkaan olleet ihan yhtä ärhäkät, kun Radon-täpärissäni, jolla varomattomampi lentää hankeen heti jarruttessa. Appelsiinin jarrut on Shimano Deoren hydrauliset levyjarrut.
Paksujen renkaiden vuoksi pyörän runko ja esimerkiksi kammet eivät saa olla liian ahtaat, mutta Whitessa tämä on vedetty vähän överiksi ja kammet on todella kaukana toisistaan ja pyörää saa polkea ihan jalat levällään. Oranssissa pyörässä eron huomasi heti ja ajoasento oli polville paljon parempi, koska kammet oli lähempänä toisinaan, eli niin sanotusti Q factory oli pienempi. Tämä on yllättävän tärkeä juttu ainakin näin polvivammaisen näkökulmasta.
Ensin ajettiin sama lyhyt lenkki kaksi kertaa ja vaihdettiin pyörät kierrosten välissä, että molemmat saivat muodostaa mielipiteensä saman lenkin perusteella. Mä ajoin ensin Whitella, sitten SUPilla ja varmaan jo tuli selväksi, että jälkimmäinen kierros oli paljon mukavampi!
Testikierrosten jälkeen lähdettiin ajamaan metsään ja Pikku-Ahveniston järveä pari kertaa ympäri. Matkalla tietysti vähän testailtiin appelsiinin mäki- ja hyppyominaisuukia. Mäkien kiipeämisessä ei ollut moitittavaa, tietysti aina toivoisi lyhyempää ykkösvaihdetta, kun tiukassa mäessä alkaa hengästyttää! Hyppyominaisuudetkin oli kuulemma hyväksyttävät.
Välillä ylämäen kiipeäminen on vähän päätöntä menoa. 
Lenkille lähdettäessä ei pidetty SUPin renkaita minään, pinta näytti tasaiselta ja liukkaalta, mutta rengas pitikin todella hyvin jäisissäkin kohdissa. Nyt alla oli Big Fat Larryt, joiden koko oli 4,7". Moniin halpoihin läskeihin ei mahdu kuin neljä tuuman rengas, mutta talvella ajaessa on parempi, mitä paksumpi on rengas. Siitä ei ole vielä varmuutta, millä renkaalla SUP-pyörä tullaan myymään. Mutta kuulemma ei millään huonolla tietenkään!
Kun ruokakaupoissa on maistiasia, maistatettavan tuotteen myynti nousee ihan huimasti. Voisin kuvitella, että testipyörän lainaan antamisessa on aivan sama logiikka, kun kerran pääsee makuun, on saatava lisää. Mä voin huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse ostaa omaa paksupyörää, koska tällä hetkellä siihen ei ole ylimääräisiä pelimerkkejä ja taisin myös luvata itselleni vuoden vaihteessa, että en osta tänä vuonna yhtään uutta pyörää. Mutta jos takataskussa polttelisi reilun tonnin verran rahaa, oikeesti ostaisin tän ihan saman tien! Pyörä on niin kaunis, hyvä ja jämäkkä ajaa ja sopii melkein mihin tahansa maastoon. Täältä löytyy tarkemmat speksit pyörästä ja myös yhteystiedot, jos mielii itsekin päästä oranssia kaunotarta testaaman.

Koska nyt kaikki pyöräilijät on hereillä, käytän tilaisuuden hyväksi ja spämmään vähän meidän Ratareisi-tapahtumaa! Eli juhannuspäivänä kello 12 alkaa Alastaron moottoriradalla ja 24 tuntia aikaa ajaa 2,73 kilometrin kierrosta ympäri. Niin monta kertaa kuin itse haluaa, mutta onhan se nyt siistiä sanoa ajaneensa vaikka 50 tai 100 kierrosta! Herrasväki on hyvä ja menee osoitteesen www.ratareisi.blogspot.fi ja käy katsomassa ilmottautumisohjeet.
Ratareidessä mä nyt ainakin aivan varmasti ajan, jos ei taas maailmalopun flunssa iske, kuten viime juhannuksena. Toinen maantietapahtuma mihin mielelläni menisin, on tietysti Pirkan pyöräily. Viime vuonna Pirkka jäi väliin juhlien takia, mutta tänä vuonna olis taas mukava polkasta se. Sen jälkeen on kuitenkin kaks viikkoa aikaa toipua Ratareiteen.

Myös joku maastotapahtuma kiinnostaisi ja tällä hetkellä olen ajatellut, että syyskussa järjestettävä Sappee MTB olis kova. Sappee on mukavan matkan päässä, koska esimerkiksi Tahkolle Tahko MTB -tapahtumaan on aika matka. (Sitä paitsi Tahkon kanssa yhtä aikaa on Tuska ja siellä esiintyvät Lamb of God ja In Flames valitettavasti voittaa maastopyöräilyn.) Mulla on myös ollut aatoksia koota jonkinlainen porukka blogin lukijoista, joiden kanssa voitais ajaa tuo Sappee MTB yhdessä, mutta tästä varmasti lisää tulevaisuudessa!

Me mentiin Rahkaäijän kanss 4 vuotta sitten kihloihin ja juhlitaan sitä tänään illalla yhteisen salitreenin parissa. Jos oikein ollaan hurjia, niin Jutan ja Superdieetin aikaan voi vaikka korkata Pepsi Max -pullon juhlan kunniaksi! Tsin tsin!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Retu ja Rahkis eksyksissä

Tällä hetkellä tunnen tekeväni suuren vääryden ihmisyyttä kohtaan, kun istun tietokoneen ääressä, vaikka oikeasti pitäisi kirmata tuolla kimaltelevilla hangilla auringonpaisteessa. Mutta aurinko paistaa  ikkunasta silmään  ja aion laittaa tähän kuvia eilisestä auringonpaisteesta, niin se varmaan ajaa saman asian?
Jo eilisen aamun keli lupasi mahtavaa päivää.
 Lauantaina töidenröiden jälkeen ajelin sinne, missä katuvalot ei paista silmään ja karhut ja sudet vaanii olohuoneen ikkunan takana, eli maalle vanhempieni luokse. Koskaan en siellä ole sutta saatika karhua nähnyt, mutta pieni liiottelu tekee tarinasta aina mielenkiintoisemman. Yksi metsän olio sinne sentään oli eksynyt, sillä Rahkaveli oli päästetty viikonlopuksi pois maanpuolutustehtävistä. Eli viikonlopun puheenaiheet käsitteli lähinnä punkan räjäyttämisiä ja pakista syömistä.
Alokas Rahkamuija valmiina kemialliseen rahkasotaan, jossa ei lusikoita ja mustikoita säästellä!
Rahkaveli siinä kortinpeluun lomassa taiteili kuvan meikäläisestä. Kaunis kun mikä, leuassa on kylläkin vähän tommosta teemuselännemäistä leveää linjaa.
Viikonlopun odotetuin tapahtuma oli edessä kuitenkin vasta sunnuntaina iltapäivällä. Pari viikkoa sitten sain sähköpostia eräältä blogin lukijalta ja siitä alkoi kiivastahtinen sähköpostipommitus molempiin suuntiin, koska juttua vaan riitti ja riitti loputtomasti. Koska molemmat on pyöräilijänaisia, punoimme viime viikolla juonen, että sunnuntaina kello 15 on yhteisen pyörälenkin aika. Niinpä mä istuin meidän keittiön ikkunan ääressä lähes puoli kolmesta asti ja odotin, että Reetta tulee. Ja vihdoin Reetta tuli ja hyökkäsin heti ulos vastaan kun pahinkin vahtikoira.
Vaikka pelkistä viesteistä ei koskaan voi tietää, että millainen tyyppi siellä toisaalla on, mulle tuli kaiken kirjoitetun perusteella olo, että meillä synkkaa loistavasti myös tosielämässä. Ja olin niin oikeassa! Kun talon miehet, eli Rahkaäijä ja kissat olit esitelty Reetalle, lähdettiin polkemaan. Reetan eli Retun pyöräksi valikoitui mun Rauski-täpäri ja mä otin läskipyörän.
Myös Retu ja Rauski tuli hyvin juttuun!
Mulla oli valmis reitti mielessä ja ajeltiin ensin pyöräteitä meidän peruspolun päähän ja lähdettiin ajamaan kohti Hervantaa. Reetta ei ollut ennen ajanut talvella maastopyörällä, mutta sitä ei huomannut mistään, enemmän mulla oli vaikeuksia pysyä polulla nastattomalla renkaalla.
"Ootas, nyt vähän tarkastan tätä reittiä, ettei kohta olla jossain Lempäälässä."
Erityisen sykähdyttävää oli päästä ajamaan Särkijärven jäälle, josta on tullut ihan mun lempipaikka näin talvella. Järven rannasta lähtee monta hyvää polkua moneen suuntaan ja tuntuu, että Särkijärven jäällä paistaa aina aurinko.
Tänään on lepopäivä, mutta kun katon tätä kuvaa, tekis mieli lähteä ajamaan taas.
Suolijärven polulle päästessä alkoi kuulua molemmilta kuulua pientä napinaa kylmistä varpaista ja sormista. Suolijärven uimarannalle päästessä päätettiin poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta ja ajaa lyhyempää reittiä tietä pitkin kotiin. Viimeiset kaksi kilometriä hoettiin vuorotellen, että oltaisko jo perillä, kun oli niin älyttömän kylmä, kun aurinkokin oli jo laskemassa.
Mutta mitä häh, eikö me sittenkään eksytty? Ei, keksin postauksen otsikon jo pari päivää sitten ja päätin käyttää sitä, pysyttiin me kartalla tai ei. :D
Suolijärven pyöräkieltokyltti on jo niin väsynyt, että sen pitää vähän nojata puuhun. Ei siis koske meitä!
Meille päästessä lyötiin saman tien saunan pesä tuleen ja teevesi kiehumaan, että ei tarvinnut suorittaa kotiamputaatiota kaikille kylmettyneille raajoille. Kuppi teetä ja pitkä sauna, niin jo oli taas lämmin! Lämmin oli olo myös siksi, että Rahkis ja Retu mätsäs niin hyvin yhteen, naurulle ja jatkuvalle pölinälle ei tullut loppua. Jutut jatkui siitä, mihin edellinen sähköposti oli loppunut ja jatkuu taas sähköposteissa siitä, mihin eilen lopetettiin. Meillä on ollut hämmästyttävän samanlaisia asioita elämässä ja monet ajatukset käy erittäin hyvin yhteen. Voin siis sanoa, että mulla on uusi ystävä! Ja voi hitsit, kuinka mahtavaa se on!
Retu toi Rahkikselle tuliaiseksi kortin. Siinähän on Rahkamuija ja Kananmunamuija!
Nyt mää meen ulos, koska tuo aurinko voi loukkaantua ja lähteä kokonaan pois, jos siitä ei nyt nauti!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Perjantain kissakuulumiset

Rahkamuija-blogin innokkain fani asuu kanssani samassa taloudessa ja Rahkaäijä aina vaatiikin uutta postausta julkaistavaksi. Äsken Rahkaäijä taas kävi kärttämässä, että kai bloggaat tänään, että on jotain lukemista töissä. Vastasin, että ei mulla ole mitään kuvia, eikä sanottavaa, mutta kävin kuitenkin kameran läpi ja se oli täynnä kissakuvia, joita olen räpsinyt pitkin viikkoa. Kukaan ei vihaa Leksoja, joten niistä on aina kiva laittaa kuvia!
Vasemmalla Leoko ja oikealla Leo. Älä välitä, sekaisin ne menee meilläkin.
Leoko on kasvanut ihan hirveästi ja antaa jo ihan kunnon vastuksen Leolle painimatseissa. Kun Leoko tuli meille, se oli kahden kilon rääpäle, ja painit oli aika hurjia, kun Leo painaa viisi kiloa. Nyt pentu on kuitenkin jo tuplannut painonsa, niin Leo on menettänyt ylivoimansa.
Meille tullessaan Leo oli tosi nirso ja väisti aina ruokakupilta, kun Leoko tunki apajille, mutta Leolla on ilmeisesti joku massakausi menossa, koska nyt se syö ihan kaiken ja vielä murisee mennessään, ettei kukaan vaan koske sen ruokaan.
Leolla on myös tapana kipata pöydiltä kaikki juomalasit, joissa on nestettä. Ihan muutaman kerran vesiä ja limsoja on pyyhitty lattialta, mutta nyt me aletaan jo oppia, eikä jätetä juomia vartioimatta.
Tässä eräänä päivänä tunsin joutuneeni salajuonen kohteeksi, kun Leo määrätietoisesti kaatoi vesilasini (kynnelle lasin reunasta kiinni ja kumoon) ja kun lähdin hakemaan rättiä, molemmat riiviöt hyökkäsi ruokalautaselleni varastamaan kanaa. Kurittomia kakaroita!
Mä alan hiljalleen epäilemään, että Leokon massiiviset kivekset on täynnä ilmaa tai sitten kollitouhut antaa vielä odottaa itseään ja kevättä. Toisinaan on kuitenkin jo kuultavissa hyvin äänekästä mouruamista ja ulos lähteminen houkuttaa Leokoa tosi kovasti.
Pyörän kanssa ulos lähteminen onkin aina vähän taiteilua. Täytyy olla tosi nopea liikkeissään, mutta parempi on kuitenkin teljetä veljekset pesuhuoneeseen siksi aikaa, että saa pyörän turvallisesti ulos. 
Kun kevät koittaa, tehdään ulos kissoille ulkoiluhäkki, johon on suora kulku alakerran pyörähuoneesta, niin sitten petokissat pääsee haistelemaan ulkoilmaa ihan luvan kanssa. Se on paljon simppelimpää, kuin narussa ulkoilluttaminen.
Kissat kyllä tietää, keneltä täällä saa ruokaa ja morjesta sitä kuorossa huutamisen määrää, kun mä saavun illalla töistä kotiin ja avaan jääkaapin. Kissoille ei aamuisin myöskään kelpaa Rahkaäijän seura (koska siltä ei saa ruokaa), vaan molemmat päivystävät makuuhuoneen oven takana ja odottavat, että mä herään.
Nytkin Leoko päivystää tietokonepöydällä ja vahtii, etten vaan lähde mihinkään sen huomaamatta. Jos haluaa kissan, joka ihan tosi paljon rakastaa sua, kannattaa ottaa abessinialainen. Välillä tuntuu, että hukun Leokon rakkauteen ja kuolaan. :D
Löysin uudesta kamerasta panorama-kuvaamisen ja nyt elämä vilisee silmässä laajakulmana, kun yritän saada kaiken panorama-kuvaan. Yllä on seesteinen iltapäivähetki olohuoneessa, alla talvinen takapiha. Grilli on tärkeä säilyttää tossa hangessa, koska ihan koska hyvänsä voi tulla pakottava tarve lähteä käristämään makkaraa.
Välillä kuvista tulee vähän hassuja, kun alueelle osuu joku liikkuva olento. Kuten Leoko, tuossa se näyttää siltä, että sen naama on silpoutunut jossain moottorisahaonnettomuudessa ja kursittu jotenkuten kasaan. Kuva kannattaa klikata isommaksi.
Huomenna on ystävänpäivä ja vaikka se on vähän hömpötystä, niin silti mulla on yksi ystävänpäivälahja hankittuna. Etsin lahjaa vaikka kuinka monesta kaupasta, kun muistin sen jossain nähneeni, mutta en muistanut yhtään, että missä. Lopulta S-Marketista tärppäsi! Saaja on 2-vuotias ja tiedän, että varmasti aivan vilpittömän ilahtunut lahjastaan. Nämä laitetaan varmaan aika monta kertaa järjestykseen jääkaapin oveen, sohvan reunalle, lattialle, pöydälle tai mihin hyvänsä muumeja nyt yleensä järjestellään. (Rahkaäijä muuten luuli, että eilen oli ystävänpäivä. :D Miten näistä kaikista päivistä nyt pysyis perillä!)
Söin aamupalan poikkeuksellisen aikasin, kun heräsin samaan aikaan kuin Rahkaäijä ja söin välipalaks vähän maapähkinävoita, ettei vaan nälkäkuolema iske ennen lounasta. Mulle kelpaa kaikki pähkinävoit, mutta tällä hetkellä lemppari on Amonan makeuttamaton (ja suolaamaton) maapähkinävoi. 
No niin, nyt kameran sisältö on tyhjennetty tänne ja kissakuulumiset kerrottu. Mulla on vielä kaksi lyhyttä työpäivää ennen viikonloppua, mutta silti lasken, että viikonloppu on jo täällä. Perjantaissa on aina perjantain tunnelmaa!

Oikein miellyttävää viikonloppua ihan jokaiselle! Miau!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Betonimetsä

Sunnuntaina  se vihdoin saapui. Nimittäin lentokeli! Lentokeli syntyy, kun on tarkeeksi lunta, keli vähän aikaa plussalla ja kansa vaeltaa metsässä ja tamppaa polut kovaksi ja sitten pakastaa. Bäng, lentokeli on valmis! Polut on kovia, liukkaita ja pyörä rullaa superhyvin.
Sunnuntaina oli vähän myrskyn uhkaa ilmassa, mutta Rahkaväkeä ei juuri kiinnosta päälle kaatuvat kuuset tai nurkan takaa saapuva syöksyvirtaus, jos on kunnon fillarikelit.
Mä oon valmis, vaikka tuuli veis!
Kuultiin huhua, että Hervannassa Makkarajärven ympäristössä on hyviä polkuja ja päätettiinkin ottaa se kohteeksi. Jotenkin Makkarajärvi taipui meidän käytössä Nakkijärveksi ja autossa matkalla lähtöpisteeseen (ei lähdetty kotoa ajamaan pyörällä, että päästiin heti poluille) hoilattiin Nakkijärven kiertohon -laulua. Lauletaan Me käymme joulun viettohon -joulukipaleen sävelellä.
Me käymmä Nakkijärven kiertohon, nyt renkain piikikkäin
Vaan muistatteko juuret ne, jotka hankeen hukkuu, unhoittuu!
Paikoin piikikkäille renkaille oli vähän käyttöäkin!
Tampereen talvipyöräilymekka eli Pehkusuo. Aurinkoisena päivänä "Pehkiksellä" tarvisi melkein olla liikennevalot, kun trafiikki on niin kova. 
Ajeltiin kaksi tuntia ja siitä ainakin puolitoista tuntia polkuja ja toden totta, polut oli täyttä priimaa! Ihan kuin olisi betonilla ajanut, niin hyvin kulki. Mutta annas olla, jos erehtyi ajamaan ulos polulta, niin putosi auttamatta upottavaan lumihankeen.
Nyt on mies maassa! Rahkaäijä taisi harhautua polulta vähän enemmänkin. 
Kyllähän me lopulta päästiin sinne Nakki- eli Makkarajärvelle ja siellä oli kieltämättä hyviä polkuja. Valitettavasti aikataulumme oli varsin tiukahko, niin hoputin meitä jo lähtemään takaisin päin. Mutta silti on aina aikaa ottaa pari kuvaa!
Makkarajärvi. Kesäisin lähes saavuttamaton pyörällä, koska juurta ja muuta pikkukiusaa meinaan riittää!
Selässä tietty höröreppu eli camelback, johon saa juomasäiliön sisään. Tällä kertaa hörin letkustani Teho sport -juomaa, niin reidessä riitti ytyä polkea koko matkan. Juomaa täytyy imeä säännölllisesti tai muuten se jäätyy letkuun! 
Nyt kun ulkona on taas plussaa (+5!?!), niin kaikki pois sieltä poluilta, ettei hyvät polut tärvelly pilalle! Plussakelillä saa ajaa vaan tiellä, näin määrää Rahkamuija.
Viime viikko oli kevyt salireenien suhteen, ja eilen oli taas paluu tosibisnesten pariin. Tulin töistä ja söin ja sitten väsähdin ihan täysin, enkä olisi millään jaksanut lähteä salille. Sitten Rahkaäijä pisti Rocky-elokuvasta tutun treenikohtauksen pyöriin ja vähän aikaa siinä tsiikalin, kun Rocky rämpii lumihankessa ja punnertaa hevostallissa pahnojen keskellä, niin olin valmis lähtöön. Mä sentään saan treenata salilla! Tatsi oli vielä hakusessa ensimmäisten kyykkysarjojen aikana, mutta sitten sain taas juonesta kiinni. Ja sitten jotenkin inspiroiduin, ja päätin, että tänään otan 90 kiloa kyykystä!

Ja niinhän mä kyykkäsin! Ja mielestäni vielä melko kauniisti, ei kaatunut pahasti eteenpäin, eikä polvet painuneet sisään. Vitsi, että oon ylpee! Muistan, kun joskus aattelin, että 90 kiloa olis tosi siisti saada kyykättyä. En voi oikein uskoa, että nyt se on tehty. Vau! 90 kiloa on niiiiin paljon enemmän, kuin 85. :D Näkisin, että maaginen sadan kilon kyykky on tänä vuonna ihan mahdollinen, ellei peräti todennäköinen, jos sama meno kyykkyhäkissä jatkuu. Siitä ei oikeasti ole kovin kauaa, kun 60 kiloa oli jo varsin tiukka koitos.
Palkitsin itseni tästä suorituksesta ostamalla purkin maapähkinävoita ja vedin sitä kotona lusikalla suoraan purkista ja pötkötin kattien kanssa. Tää on hyvää elämää!
Jep, todellakin hyvää elämää! t. Leo