Vuosi, jolloin unelmat toteutui

Okei, otsikko on nyt vähän tasoa ihana blogielämä, mutta en keksinyt kuvaavampaa.  Ensin mietin, että tämä oli sellanen ihan kiva vuosi, mutta jos nyt vähän tarkemmin funtsin, niin aika tosi hyvä oikeastaan! Oikeasti useampikin unelma toteutui.  Kyllähän 365 päivään on mahtunut niitäkin päiviä, joilloin on otettu maailmalta kuokkaan. Olen kova murehtimaan muiden, siis läheisten ja ystävien puolesta ja jos jollakin menee huonosti, niin tottahan se harmittaa. Mutta pohjevire on ollut positiivinen ja tänä vuonna on saatu hienoja juttuja aikaan!

125 kilon mave viidenkympin limpuilla, nevö föket!

Vuoden eka saavutus oli helmikuussa 125 kilon maastavetoenkka ja siitä lähti salihommat isosti nousuun. Tänä vuonna viimein tajusin, että en halua tulla isoksi, vaan vahvaksi. Ja jos siinä vähän samalla kasvaa kokoa, niin se on vain plussaa! En nyt lähtisi leuhkimaan, että tänä vuonna treeni olisi saavuttanut uuden ja huikean tason, mutta jotain sentään on tapahtunut. Vuosi sitten tähän aikaa en oikeastaan pystynyt tai lähinnä halunnut kyykätä, kun polvet oli niin kipeät, mutta kyykky paranee kyykyllä ja se on tosiaan huomattu! Vihaan kaikki englannin kielisiä iskulauseita, mutta hard work pays off. Työ tangon parissa jatkuu, ei vain ensi vuonna, vaan aina vaan.

Hyvä tytöt, nostaa nostaa!

Tähän liittyen muistinkin juuri, että yksi kevään parhaista jutuista oli kaksi naisten voimanostokurssia, jotka mä ja Tampereen voimanostajat järjestettiin. Hienoja lauantaita molemmat! Ainakin jäi fiilis, että siitä oli monelle paljon hyötyä ja hauskaakin oli. Jos innokkaita riittää, niin vastaava voidaan järjestää taas ensi keväänä.

Vuoden juoksutreenit joukkueena huipentui Extreme Runiin toukokuussa, hauskaa ja rankkaa! Kuva Timo Kananoja

Keväällä rykäisin myös kasaan kandityöni ja huh, mikä homma! No ei oikeasti edes ollut erityisen kova homma, mutta jälkeenpäin vähän hirvittää, että miten pystyin olemaan niin liekeissä jostain sellaisesta aiheesta, kuin Kelan ASLAK-kuntoutukset. Nyt taputan itseäni päähän, että sain sen tehtyä, hyvä minä!

Ratareisi-järkkärit siellä niin tärkeenä! Kuva Timo Kananoja

Sitten oltiinkin jo melkein kesässä ja ensimmäinen Ratareisi-tapahtuma lähestyi. Kaikki oli lähtenyt mun ihan hullusta ideasta ja kohta olikin vireillä Suomen ainoa 24 tunnin moottoriradalla järjestettävä pyöräilytapahtuma. Mä en voi tarpeeksi korostaa, kuinka kauhuissani olin vielä toukokuussa tapahtuman onnistumisesta. Ilmoittautuneita oli sunnilleen kymmenen, mutta jostain oli silti maksettava radan vuokra ja ajanotto ja pelkäsin, että koko hommasta tulee hirveä taloudellinen katastrofi.

Paikoillanne. Valmit. Hep! 24 tuntia aikaa ajaa. Kuva Timo Kananoja. 

Juhannuksen lähestyessä osallistujia tuli kuitenkin koko ajan lisää ja vielä paikan päälläkin moni ilmoittautui. En voi sanoin kuvailla sitä helpotuksen ja ylpeyden määrää, mikä oli todella onnistuneen tapahtuman jälkeen. Taloudellisesti jäätiin parikymppiä plussalle, radalla oli 60 tyytyväistä polkijaa ja kaikki onnistui aivan loistavasti siihen nähden, että ensimmäistä kertaa järjestettiin ja keli oli aivan karmea. Sen lisäksi, että me neljä järjestäjää, mä, Rahkaäijä, Jaanaba ja Juhaba tehtiin sitkeästi töitä tapahtuman eteen, meillä oli myös tuuria matkassa, että kaikki meni hyvin. Ja uskomattoman hyvä porukka, joka osallistui tapahtumaan! Onneksi me uskottiin itseemme ja Ratareiteen! 

Jaa sato siellä vähän vettä vai? Kuva Timo Kananoja

Olen ihan valtavan ylpeä meistä ja koko tapahtumasta. Ratareiden jälkeen luettiin fillarifoorumilta vanhoja viestejä liittyen tapahtumaideaan ja ne oli niin lannistavia, että vähän herkempi kaveri olisi jättänyt leikin sikseen ja mennyt jonnekin nurkkaan itkemään. :D
Nyt me tiedetään, että tämä juttu toimii ja ensi kesän Ratereiden valmistelut ovat jo käynnissä. Muutaman päivän saa vielä ilmottautua edukkaaseen 30 euron hintaan, lisätiedot täältä!

Ensi vuoden mainos on jo valmis! Jaanaban tekemä!

Kesällä hurahdin myös freeride-pyöräilyyn ja Sappeen rinteissä tuli vietettyä tunti jos toinenkin.

Pian Ratareiden jälkeen meille osui eteen mahdollisuus muuttaa pois Hervannasta isompaan kotiin. Tämä asunto oli sellanen, että me oltiin ainakin kaksi vuotta haaveiltu, että joskus siitä vielä tulee meidän koti ja alakertaan tulee sitten pyörähuone. Yhtäkkiä olikin mahdollisuus tähän kaikkeen ja elokuussa raahattiin kamamme sisään. Ai että, mä nautin omasta saunasta ja takapihasta ja takapihan takana jyskyttävistä junista! Tästä tuli tosi nopeasti oman kodin tuntuinen, vaikka ekat pari viikkoa hoettiin, että asutaanko me ihan oikeasti täällä.

Tärkein muuttokuorma ekana!

Ja mikä parasta, Rahkaäijä oli joskus luvannut, että kauan haluamani kissa on tervetullut meille heti kun muutetaan kerrostalokaksiosta pois. Peräti kolme yötä nukuttiin uudessa kodissa, kun jo lähdettiin hakemaan Leo Kouvolasta. Siinä vaiheessa jo tiesin, että syyskuun alussa meille tulee abessinilainen pentu, joten sille oli saatava kaveri.

Leon ensimmäinen edustuskuva.

Leo on yksi erikoisimmista ja mahtavimmista kissoista, joita olen koskaan tavannut ja oli aivan super, että sain juuri sen meille. Leokosta nyt puhumattakaan! Jos mun nyt pitää äänestää vuoden parasta juttu omassa elämässäni, niin ne on kissat. Nyt tuntuu, kun ne olisi aina meillä ollut, mutta voi sitä riemun määrää, kun yhtäkkiä musta tulikin kahden kissan omistaja vuosin mankumisen (ei sentään maukumisen, heheh!) jälkeen.

Ääk, ei kai Leoko oikeasti ole ollut noin pieni? Nyt se on suunnilleen tuon takana olevan laivan kokoinen. 

Loppuvuoden olen lähinnä nautiskellut kissojen seurasta, treenannut ja tehnyt töitä. Kun kerran aloitin tämän hehkuttamisen, niin voisin vielä kertoa senkin, että otin eilen mavessa 110 kilolla kutosen ja joka toiston jälkeen pysäytys. Ai että, tuntui hyvältä! Lisäksi tykkään tosi paljon mun töistä ja pyöräilykin on ihanaa! Ja Rahkaäijää rakastan. Oliko vielä jotain? Joo. Kiitos, kun olet lukenut Rahkamuijaa koko vuoden tai edes yhden kerran, jatketaan kaikilla höpöhöpöjutuilla taas ensi vuonna. Heippa!

Joulujorinoita

Vinkki kaikille jouluhulluille: Jos tykkää oikein extrapaljon joulusta, kannattaa pukeutua pukiksi tai tontuksi ja käydä vierailemassa muiden jouluissa ja jakamassa lahjat. Siinä saa meinaan joulua koko vuoden tarpeiksi! Aika montaa lasta käytiin morjestamassa ja hauskaa oli. Joulupuu on rakennettu -kipale tuli myös hoilattua varsin monta kertaa! Onneks yhdessä paikassa sentään laulettiin Piippolan vaarin talosta ja mää määstä siellä ja täällä ja joka puolella.

Hups, ne oli pakannut Korvatunturilla Leokon laatikkoon!

Tänään päivän paras päätös oli lähteä aamupäivällä salille. Ajateltiin, että saadaan olla ihan yksin salilla, mutta ilmeisesti muitakin kiinnosti kyykky kinkkua enemmän. Mun mielestä siinä ei ole mitään friikkiä tai maanista harrastaa liikuntaa joulun pyhinä, kerrankin on aikaa kunnolla! Kyykky, penkki, kulmasoutu, etukyykky, takaolkapäät, vatsat. Siinä joulujumpan kaava. 

Rahkaäijän kyykkytangon joululimput.

Mun kyykkytanko sen sijaan luuli, että tänään on Ruotsin kansallispäivä.

Reeni teki kyllä tosi hyvää kaiken istumisen päälle. Mua ei todellakaan ole luotu istumaan, koska siitä on ilmeisesti ottanut itseensä myös häntäluuni, joka on kipeä ja haittasi kyykkäämistä ja penkkiä. Tai sitten tonttu nautti aivan liikaa glögiä eilen ja on jo unohtanut kaikki häntäluun päälle kaatuilut. No ei sentään!

Häntäluuta suojelee se, että on pehmeää sen ympärillä. Siitä pitää huolen muun muassa suklaa. Mä pidän erityisesti näistä, koska näissä ei tekstin mukaan ole kissaa lainkaan. Nou kat. 

Mä ostin kissoille ja vähän myös itselleni joululahjaksi kissanruoka-automaatin. Ehkä maailman paras keksintö! Safkat sisään, ajastus kohdalleen ja luukut aukeaa juuri silloin kun on ruoka-aika. Myös Leksa-jengi arvostaa, kun ei tarvitse nälkäisenä odotella välipalaa. Vähän kyllä pelkään, että kissat alkavat kehrätä ja puskea ruokinta-automaattia ja ne hylkää mut kokonaan!

Kaks luukkua ja 48 tuntia ajastusta. Neljäkymppiä Mutsista ja Pirrestä. 

Kissat sai myös toisen ihan oikean joululahjan. Pieni Jack Russelin terrieri Käpy oli reilu kaveri ja antoi meidän kateille lahjaksi kattauksen lempiherkkujaan. Leksat ei kylläkään yhtään ymmärtäneet kuivattujen sinttien päälle, vaan niistä tuli lentokaloja, kun katit paiskoi niitä pitkin keittiön lattiaa.

Syötävät lahjat on parhaita, eikä haittaa lainkaan, jos niillä voi myös vähän leikkiä!

"Mitä, puhuko joku jotain syötävästä? Erityisesti tykkään kerjätä kaikki syötäviä teidän lautasilta!"

Leoko on sitä mieltä, että joulu vois olla jo ohi!

Vaikka ruokakin on hyvää, niin tärkeintä on silti läheisyys!

Nyt me lähdetään Rahkaäijän kanssa uhmaamaan pakkasta, eikä istuta tänään yhtään enää! Sohvalla makaaminen on nimittäin paljon mukavampaa. Heippa!

Lyhyimmän päivän pitkä pyöräily

Ihan sen kunniaksi, että eilen oli vuoden lyhin päivä, me lähdettiin vielä pimeän aikaan pyörälenkille ja lenkin aikana aurinko nousi. Olen suuri tsympoolien ja ennustusten tulkitsija, niin tämä varmasti tarkoittaa sitä, että nyt alkaa päivä pidentyä ja aurinkoa nähdään enemmän! (Jälkihuomautus: Eikun talvipäivänseusaus onkin vasta tänään, mutta eilenkin oli tosi pimeetä!)

Tosipyöräilijä tulee aina autolla paikalle!

Rahkaäijä ja paras talvipyörä.

Pyörälenkeille lähtö helpottui aika paljon sen jälkeen, kun muutettiin isompaan asuntoon ja pyörät ja kaikki tarvikkeet sai oman huoneen. Silti lähtövalmistelut on kaiken alfa ja omega. Edellisenä iltana päätettiin, että auto starttaa pihasta 7.30 ja se ei varmasti olisi lähtenyt vielä tuntia myöhemminkään, jollei illalla olisi laitettu vaatteita ja pyöriä valmiiksi.

Sieltä se aurinko nousee ja kohta on jo juhannus!

Ajettiin auto lähemmäs Kangasalaa ja lähdettiin polkemaan voimalinjaa pitkin Kangasalle päin. Noin kuvainnollisesti polkumme oli tällä kertaa kuorrutettu vähän isommilla kivillä. Suurin ärsytys oli mun polkimet ja klossit, jotka ei yhtään kohdanneet ja kun on tottunut ajamaan lukoilla, on tosi vaikea päästä liikkeelle tai ajaa poluilla ilman niitä. Rahkaäijä oli läskillä liikenteessä ja viipotti aina noin puoli kilometriä edellä ja mä tulin kiroillen perässä. Metsässä oli vielä tosi märkää ja samalla liukasta, joten ajo-olosuhteet oli vähän haastavat. Mä myös pannutin eli mätkähdin eli kaaduin alamäessä (melkein heti ylläolevan kuvan ottamisen jälkeen) ja löin polveni jonnekin kantoon tai kiveen tai mitä näitä kovia juttuja siellä metsässä on. Vähän siinä tuli itkua silmään, mutta jatkettiin eteenpäin sitkeästi.

Evästauko!

Rauski vähän keulii. Pyörässä oli Nobby Nick -renkaat. Mountain Kingit olisi olleet paremmat.

Mutaa oli niin, että ei edes melkein venttiiliä näy!

Meillä oli kunnianhimoisena tavoitteena ajaa Vehoniemeen asti, mutta aikaa oli käytettävissä kolme tuntia, niin päästiin Kangasalan Kuohunharjun päälle ja sitten käännyttiin takaisin ja ajettiin vielä pääasiassa kevyen liikenteen väyliä takaisin autolle. Alkuperäinen suunnitelma olisi varmaan vienyt suunnilleen kuusi tuntia. Ensi kerralla sitten!

Kesällä kaikki vihaa kaisloja, mutta talvella ne on kauniita.

Vielä ei kannata mennä pilkille.

Sää oli ihan superhieno ja mahtava fiilis pistää pyörän lamput sammuksiin, kun aurinko nousi. Reittimme vei yhden maalaistalon pihan läpi ja siellä oli jotenkin tosi jouluinen tunnelma ja kaiken kruunasi pihalla olleet hevoset. Meinasin jäädä kuvailemaan hevosia, mutta talon isäntä oli pihassa, niin en tiedä onko kuinka ok, jos sunnuntai-aamuna yhdeksältä erikoiset hiipparit lamppujen kanssa kuvaa hevosia.

Menetin hermot pyörääni ja polkimiin, joten kaappasin läskin ja Rahkaäijä sai polkea vähän aikaa mun pyörällä.

Löysin majan! Sieltä oli oikein järvinäköalat.

Ei ihan tarkkaan muistettu, että mihin jätettiin auto parkkiin, jossain siellä tiellä se oli Kangasalan ja Tampereen välillä ja meinasi jo uskoa loppua, kun poljettiin autolle päin, eikä sitä meinannut ruveta löytymään. Siinä autoa etsiessämme kaaduin taas vaihteeksi, tällä kertaa ihan suoralla tiellä, kun painoin tuntemattomasta syystä etujarrua. Osasin kuitenkin kohdata maapallon juuri oikein ja tulin kankku ja takareisi edellä tonttiin, enkä ottanut kädellä vastaan. Ei sattunut oikeastaan ollenkaan ja itkun sijasta nauroin ihan hysteerisesti omalle koheloinnilleni.

Kuvassa ei näy karmea vastatuuli.

 Lenkille tuli ajallisesti mittaa 2 tuntia ja kolme varttia, matkasta ei ole mitään tietoa, mutta luultavasti varsin vähän, kun keskinopeus oli aika maltillinen. Vaikka kalusto ja maasto heitti pieniä haasteita eteen, nyt jo ainakin tuntuu, että oli aika mukava lenkki. Lyhytkin aika kultaa pyöräilymuistot. Tulisi nyt vaan joku kunnon pakkasjakso, niin ei tarvitse enää kierrellä metsässä valtavia vesihautoja.

Päivän kalusto. Olispa mullakin läskipyörä!

Ja sitten seuraa kaikille aiheellinen muistutus. Kypärä päähän, kun ajetaan pyörällä! Mää en keksi yhtäkään syytä, minkä takia kypärää ei käytetä ja varsinkaan se ei ole mikään syy, että pipo ei mahdu alle. Sitten hankitaan sellainen pipo, joka mahtuu tai sitten ei ajeta pyörällä. Viime viikolla eräs meidän läheinen kaatui pyörällä liukkaalla kelillä (nastat oli), eikä ihan naarmuitta selvitty, mutta en edes halua ajatella mitä olisi käynyt, jos kypärää ei olisi ollut. Sitä kypärää ei muuten enää tarvitse käyttää, sen verran kolhuinen ja halkeillut se oli. Pyöräilykypärä päähän niinku olis jo!

Pitäisikö koristella vihreillä muovitimanteilla?

Joo ja sitten mun uuteen rannekoruun! Työpaikalta tuli tosi kiva joululahja eli Polarin Loop-aktiivisuusranneke. Ranneke näyttää päivän aikana kertyneet askeleet ja kulutetut kalorit ja kertoo, kuinka paljon  pitäisi vielä liikkua, että aktiivisuustavoite tulisi täyteen. Kaikkia lisäherkkuja olisi tarjolla, jos hankkii sykevyön ja/tai mobiilisovelluksen, mutta näihin en ole vielä ehtinyt perehtymään.

Aamulla oli 602 askelta. Kävelen unissani.

Mä en pääse yli siitä, että ranneke näyttää vähän joltain ehdonalaispannalta, joka antaa sähköiskun, kun poistuu kotoa. Se on kuitenkin ihan kivan ja huomaamattoman tuntuinen kädessä ja kellonkin siitä saa katsottua. Mutta mä en ole vielä ihan vakuuttunut tästä askelmittaritoiminnosta. Nytkin tässä blogia kirjoittaessa on tullut useampi sata askelta. Eilen illalla vajaan kolmen tunnin pyöräilyn ja kuuden tunnin työpäivän jälkeen ranneke kertoi, että olen kävellyt 25 000 askelta. Perjantaina pyöräilin salille, tein treenin, pyöräilin töihin, kävelin töissä seitsemän tuntia ja imuroin vielä vähän kotona, niin silloin mittariin kertyi tuo 24,3K askelta.

Matkana tämä olisi vissiin jotain 17 kilometriä. 

Kalorimittari sen sijaan antoi molempina päivinä kulutukseksi suunnilleen 2300 kaloria. Se ei mun mielestä ihan mätsää noiden askeleiden kanssa. Ainakin eilen vain tuo määrä kaloreita pyöräilylenkin ja työpäivän jälkeen olisi ollut lähinnä kehno ja nälkäinen vitsi. Ajattelin kuitenkin, että voisin tähän jossakin vaiheessa hankkia sen sykevyön, niin toiminnoista saisi varmaan enemmän irti. Salillakaan ei tule askeleita, joten se ei ole liikuntaa, mutta sykevyö voisi olla vähän eri mieltä.  Luulen, että monen pukinkontista kuoriutuu tämä ranneke tänä jouluna, joten olen innokas kuulemaan muidenkin kokemuksia!
Nyt alan virittäytymään jouluun ja tonttutytön rooliin ja vielä pitää etsiä jostain kaapista Rahkaä... eikun siis joulupukin pyhävaatteet!

Tonttu ja pukki toivottavat kaikille hyvää joulunaikaa, kiltti pitää olla ympäri vuoden!

Blogielämä vs. oikea elämä

Blogielämä: Huhhuh, kuinka hyvän treenin tein tiistaina! Paukuttelin etukyykyssä enkkasarjoja menemään ja kollarit ei melkein mahtuneet jalkaan treenin jälkeen, kun lihat oli niin turvoksissa. Voin kertoo, että ruokakin meinaan maistuu, kun tykittää kunnon reenejä kuolemaan asti. Saa meinaan syödä ihan riittävästi kunnon ruokaa, kun reenaa kovaa! Meillon kyllä niin hyvä reenopössis Rahkaäijän kans, kauhee tsemppi koko ajan päällä!

Meinasin pistää tämän kuvan Instagramiin reenin jälkeen, mutta ei pystynyt koska tanko on vinossa. Blogielämässä tanko on aina suorassa. 

Oikee elämä: Oli ihan tavallinen reeni, sarjatauot kylläkin taas vähän veny, kun vaan jauhoin sontaan muiden kanssa. Rahkaäijään meinas mennä hermo, kun se pölisi jotain turhaa just sillon kun olisin halunnut rauhassa tehdä. Olen kunnon nainen, välillä hermostun kun Rahkaäijä puhuu mulle liikaa salilla, mutta sekään ei käy, että se on ihan hiljaa. Ja mitä siihen kunnon ruokaan tulee, niin eilen söin lounaaksi suklaakonvehteja.

Blogielämä: Nyt just olen ihan rakastunut bataattiranskalaisiin, voisin syödä niitä vaikka joka päivä! Eikä kanakaan yhtään kyllästytä, kun syö kanan sisäfileitä, vitsi kuinka mehukkaita! Niistä tulee uunissa tosi hyviä. Ja kyytipojaksi tietenkin iso kasa kasviksia!

Nämä on blogiranskalaiset, koska tykkään siitä mausteesta nimeltä karsinogeeni, jota saa kun pitää uunin tarpeeksi kuumalla. 

Oikee elämä: Syön bataattia, koska ostettiin sitä just Lidlistä jotain neljä kiloa ja mielikuvitus ei riitä just nyt mihinkään muuhun, ja olen ihan täynnä makaronia ja riisiä. Lisäksi kanan sisäfileet on ostettu päiväysalesta puoleen hintaan. Ne on hyviä, mutta uunissa teen vahingossa niistä aina ihan rutikuivia. Vihannesten virkaa toimittaa tänään yks porkkana ja omena, jotka kuorin juustohöylällä kun kuorimaveitsi on hukassa.

Blogielämä: Ai että, rakastan meidän Leksa-jengiä! Leoko tuli eilen saunaan meidän kanssa ja oikein heittäytyi lauteille nauttimaan lämmöstä! Leo sen sijaan tulee aina ovelle vastaan, kun me tullaan kotiin, kunnon vahtikoira. Tuitui!

Blogielämässä kissat eivät koskaan tongi ruuantähteitä tiskialtaasta. 

Oikea elämä: Kappas, Leo onkin pissanut sänkyyn. Kaikki petivaatteet ja peitto pyykkikoneeseen! Onneks on sentään patjansuojus, niin petari säästyi. Kissakynsisakset on hukassa (varmaan samassa paikassa kun se kuorimaveitsekin) ja Leokon kynnet on leikkaamatta, joten joka kerta kun se hyppää olkapäälle, niska ja selkä saa kunnon kynsiakupunktion.

Blogielämä: Meillä oli tänä aamuna töissä puurojuhla ja siellä oli aivan ihanan herkkä ja jouluinen tunnelma. Ja kuinka ollakaan, juuri mun puurossa oli manteli ja sain palkinnoksi tonnin IKEA-lahjakortin. Nyt pääsen sisustamaan koko kodin valkoisen eri sävyillä, ihanaa!

Blogielämässä oliivitangot olisi täytetty hummuksella ja vihanneksilla, mä täytin margariinilla ja juustolla.

Oikea elämä: Matkalla puurojuhlaan tajusin, että jätin työavaimet kotiin ja suutuin siitä niin paljon, että päätin olla menemättä ollenkaan. Ajoin Hervantaan, ostin HerkkuDuosta kahden kilon mustikkasäkin ja Lidlistä oliivitankoja. Saako palkinnon, jos löysi oliivitangosta oliivin? Leivät oli muuten aivan törkeän suolaisia, oikein tunnen kuinka sepelvaltimotauti hiipii luokseni. En jaksanut lukea Aamulehden mielipideosastoa tai etusivun kulttuurijuttua, sen sijaan katsoin puolitoista jaksoa korkeakulttuuria eli Kimmoa Netflixistä.

Blogielämä: Olen tehnyt kunnon joulusiivouksen, eli pessyt seiniä myöten koko kodin ja vielä pannuhuoneenkin! Koko joulukuun olen laittanut yhden joulukoristeen esille joka päivä ja nyt koko koti onkin ihanan tunnelmallinen, oikein rakastan joulua! Kissatkin antavat kuusen olla ihan rauhassa ja leikkivät piirileikkejä sen ympärillä kauneimpien joululaulujen tahtiin.

Blogielämässä tämä olisi ostettu syksyn Lontoon reissulla Harrodsista, mutta oikeasti se on Hervannan Tiimarista. 

Oikea elämä: Joulusiivous (viikkosiivouksesta nyt puhumattakaan) on tekemättä ja joulumattojen sijaan lattialla on mattoa muistuttava kerros kissanhiekkaa. Meillä on tasan yksi joulukoriste ja se on Tiimarista ostettu soiva kuusi. Se on parin metrin korkeudessa hyllyn päällä, ettei Leoko pistä sitä uuteen vireeseen. Ja jos joku juo keltaista Jaffaa jouluna, niin sittenhän meillä on jouluverhotkin!

Blogielämä: Heippa kaikki ihanat rakkaat, pitäkää toisistanne huolta, pus och kram! Nyt lähden kuorimaan ihoani jauhetuista torakoista tehdyllä luomuvoilla, huomenna iho kiiltää!

Oikee elämä: Morjes, meen etsimään lisää oliiveja sepelvaltimotangosta! Rasvasin eilen naamani käsirasvalla ja kuorintavoiteet kuivuu kaapissa. 

Peppi Pitkätossu voimanostokisoissa

Näin viime yönä kunnon painajaista. Jouduinkin töihin kesken salikisojen ja myöhästyin nostoista, koska joku asiakas ei osannut päättää minkä värisen pinnasängyn tahtoo. Yritin ehdottaa harmaanruskeaa, muttei kelvannut.

Se oli onneks vaan unta ja tänään aamulla kello soitti oikeaan aikaan, eikä kukaan käskenyt töihinkään. Vaatteet valkkasin jo valmiiksi eilen illalla ja suunnittelin nostokampauksen. Peppi Pitkätossu oli mun valintä tänään! Alkuviikosta totesin, että kotivaakan mukaan mulla on melkein kolme painoluokan rajaan ja yritin syödä runsaasti koko viikon. Huom. Yritin. Tänä aamuna painoin ihan saman verran kuin maanantainakin.

Ootko sä nähnyt tän apinani hienon ja lystikkään?

Aamupalan jälkeen liirailtiin loskassa HH Gymille ja mulle virallinen kisavaaka näytti 61,5 kiloa eli alle 63 kiloa oli mun sarjavalinta. Mun lisäksi voimanostoon oli ilmottautunut kaksi muutakin naista, mutta harmittavasti oltiin kaikki eri sarjoissa. Rahkaäijä pääsi samalla marginaalilla alle 93 kiloisten sarjaan, jossa oli suurin osa muistakin miesnostajista. Kyseessä oli siis salikisat, joissa sai nostaa ilman nostopukua ja muita rensseleitä, vaikkakin osa nostajista hakikin tulosrajaa alkuvuoden SM-kisoihin.

Mulla ei ollut mitään hajua koska lämmittely kannattaa aloittaa ja aikani kuluksi rullailin jalkoja auki. Mulle tuli myös yllätyksenä, että kyykyn ja penkin jälkeen on tauko, jonka aikana voi lämppäillä seuraavaan lajiin. En tiedä mitä luulin, varmaan että ennen kyykkyä lämmittelen joka lajiin. :D

Yleensä jännitän ihan kaikkea tällaista tosi paljon. Ennen kisaa olin kuitenkin melko tyyni, eikä edes lavalle meneminen pistänyt tutisuttamaan.

Eka kyykky 80 kg oli tosi hyvä ja sain rauhan tekemiseen ja tuntui, että tulee mitä vaan tänään. Toinen 85 kg tuntui myös hyvältä, mitä nyt otin pienen varaslähdön, kun silmäkulmasta vaan näin tuomarin huitaisun, enkä odottanut lähtökäskyä. Tämän jälkeen aloin hötkyilemään, että kohta teen uuden kyykkyenkan ja viimeinen nosto 90 kg tuli ylös, mutta hosuin liikaa ja se jäi vajaaksi alhaalta ja siksi nosto hylättiin. Kyykyn tulos siis 85 kiloa!

Ei mennyt nyt yhtään hyvin tää!

Penkkiä merkistä aloin reenailemaan vasta kolme viikkoa sitten ja siinä olikin tatsi vähän hukassa vikoissa reeneissä. Mulla oli selkeä suunnitelma, ensin 52,5 kg, sitten 55 kg ja lopuksi väkisin 57,5 kg. Viisvitonen tuli tosi hyvin ja jostain syystä lähdin Rahkaäijän yllytykseen mukaan ja pyysin viimeiseen vitosen korotuksen. 2,5 kiloa sinne tai tänne, ei tunnu missään! Kovasta yrityksestä huolimatta 60 kiloa ei noussut ja penkistä kirjattiin tulokseksi 55 kiloa.

Penkin jälkeen iski jotenkin totaalinen väsymys ja hällä väliä -fiilis, mutta sitten söin vähän sipsiä ja mietin, että takuuvarma kultamitali tulee, joten kai sitä voi ainakin yrittää. Maastaveto jännitti eniten, koska reenit ennen kisoja ei varsinaisesti ollut vastannut mun tasoa, tiesin vain varmaksi, että aloituspaino 110 kiloa nousee. Tai jos ei nouse, niin lopetan reenit ikuisiksi ajoiksi ja alan shakkiammattilaiseksi.

Reilu mankku paikkaa puutteet voimassa vai miten se oli?

Shakkiura saa ainakin vielä odottaa, koska eka nosto tuli hyvin ja ripeästi. Noston jälkeen sumplin Rahkaäijän kanssa korotusta ja äijä tuttuun tapaan ehdotti vähän överiä kympin korotusta. Pidin pääni ja otin vain viisi kiloa lisää ja 115 kiloa nousikin nätisti. Taas pyysin femman lisää. Vika nosto jännitti, koska 120 markkaa on jo sellainen rauta mulle, että se on jäänyt maahan useammankin kerran reeneissä. Tänään maan vetovoima oli kuitenkin varsin hillitty ja hitaasti, mutta varmasti revin vikankin noston hyväksytysti ylös. Pienen tuuletuksen paikka!

Videolla on nostot, joista tuli tulos ja ne, joita ei hyväksytty.

Kultaa!

Juhlallisesti voitin ainoana osallistujana alle 63 kiloisten naisten sarjan yhteistuloksella 260 kiloa ja nyt olen koko illan pureskellut mitaliani. Hyvältä maistuu! Ainoa mitä olisin voinut tehdä paremmin, olisin ottanut 90 kilon kyykyn rauhassa riittävän syvälle, mutta sen tiedän olevan täysin korjattavissa seuraavalla kerralla! Ja erityisen tyytyväinen olen siihen, kuinka hyvin sain muuten pidettyä pään kasassa ja en antanut pienen jännityksen tai yleisön yhtään haitata. Kyykyssä ja mavessa, joissa näin yleisön, sanoin itelleni ennen jokaista nostoa, että tuolla ei ole muita kuin Rahkaäijä. Sekin vaikutti tosi paljon, kun yleisö kannusti ja taputti kaikille nostajille.

Mitäs me mitalistit! Rahkaäijä riipas 490 kilon yhteistuloksen (155+125+210) ja teki messevän 37,5 kilon korotuksen yhteistulokseen vuosi sitten olleisiin salikisoihin verrattuna. Rahkaäijän nostot videolla löytyy täältä. 

Nyt siellä kotikatsomoissa ihan varmasti joku huokailee, että vitsi kun toi Rahkamuija on vahva. (Ja olisittepa nähneet ne kaksi muuta voimanaista!) Voin kuitenkin paljastaa salaisuuden. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuka tahansa terve nainen voi saavuttaa tällaset tulokset järkevällä ja pitkäjänteisellä treenillä. Ei se tosiaan ole mitään magiikkaa! Se on maailman paras fiilis, kun tuntee, että se tanko oikeesti painaa jotain, mutta silti pystyy sen raudan nostamaan. Se on huippua! Ja miten monta vuotta tai vuosikymmentä mulla onkaan vielä aikaa kehittyä ja parantaa tuloksia!

Megapläjäys Leo(ko)-uutisia

Hyvää keskiviikko-päivää, nyt on jälleen Leo(ko)-uutispläjäyksen aika. Tänään aiheinamme muun muassa Leo ja Leoko, pysykää kanavalla! Kukaan ei voi myöskään karata mainoskatkon aikana, koska niitä ei ole!

Naksutinkoulu lumoaa villimmänkin oppilaan! 

Kun Leoko syyskuussa saapui Messukylään, melkein heti tämän jälkeen perustettiin Naksutinkoulu, jossa opiskelee kaksi oppilasta, Leoko ja Leo. Naksutinkoulun rehtorin virassa toimii naksutinlehtori R. Ahkamuija, joka on ollut hyvin tyytyväinen koulun toimintaan. "Oppitunnit ovat yhteinen hupi ja vaikka oppilaat ovat yleensä melko villejä, naksutintunnit saavat kaikenlaisen riehumisen loppumaan edes hetkeksi" Rehtori R. ahkamuija kertoilee. Alkuun vain Leoko kävi naksutinkoulutuksen alkeiskurssin, koska Leo ei ollut erityisen kiinnostunut herkkupalkoista, mutta Leo yllätti koulun henkilökunnan totaalisesti. Se oppi naksutuksen idean täysin vain seuraamalla Leokon naksutinkoulutusta ja niin siitäkin tuli täysivaltainen naksutinkoulun opiskelija. Kissatko muka tyhmiä? 

Toisinaan kahden oppilaan yhtäaikaista opetusta haittaa toisen oppilaan liiallinen innokkuus. 

Leoko kiipeää tikkaat vaikka takaperin naksautuksen toivossa. 

Leoko ei todellakaan kärsi opiskelumotivaation puutteesta. 

Naksutinkoulutuksessa on siis kyse siitä, että naksautuksella ja palkkiolla vahvistetaam toimintoja, joita halutaan kissan tekevän. Kun kissa esimerkiksi hyppää alas pöydältä, naksautetaan ja kissa saa palkkion ja tätä toistetaan ja aika pian kissa tietää, että pöydältä alas hyppääminen on toimintaa, josta palkitaan. Rehtori R. Ahkamuija ehdollisti heti alussa oppilaansa vihreään salaatinottimeen, jota kissat seuraavat muun muassa pahvisen putken läpi, alas kiipeilypuusta tai vaikka ylös tikkaita. 

Salaatinotin, jota ei voi koskaan enää ottaa esiin ilman huuto- ja kehräyskuoroa.

"Hei Leo, eiks olis mun vuoro kohta?"

Tähän mennessä kissakuiskaaja R. Ahkamuijan suurimmaksi saavutukseksi voisi lukea Leokon opettamisen olkapääkissaksi. Koulutus kävi ihan yksinkertaisuudessaan niin, että kissa nostettiin olkapäälle ja kissakuiskaaja käveli ympäri taloa Leoko olkapäällä ja aina välillä naksautettiin. Ensin useammin ja herkkujen kanssa ja kun Leoko tottui olemaan olkapäällä, sitten vähän harvemmin ja lopulta katti viihtyi niin hyvin olkapäällä, ettei naksutuksia enää tarvittu. Tehtävä suoritettu! Leokon olkapäärakkaus on kylläkin edennyt siihen pisteeseen asti, että se hyppää olkapäälle myös silloin, kun istuu vessassa. 

Kotiaskareita ei tarvitse tehdä yksin, siitä pitää laadunvalvoja-Leoko huolen. 

Rehtori ja ylilehtori R. Ahkamuija kertoo, että tällä hetkellä tavoitteena on opettaa molemmat kissat antamaan tassua ja Leon rohkaiseminen kiipeämään tikkaita kiipeilypuuhun. Kissojen käyttäytymistieteiden dosentti R. Ahkamuijan mukaan naksutinkoulussa on otettava huomioon kissojen luonteet ja tarpeet ja edettävä niiden mukaan, oppilaat eivät jaksa keskittyä juuri varttia pidempään koulunkäyntiin. Oppilaat antavat painoarvoa myös maukkaille palkkioille, jotka eivät saa olla liian kovia ja ovat helposti syötävissä. 

Kun Leolle antaa palkkion, saa olla tarkkana, ettei sormet tule syödyksi. 

Leoko sen sijaan pitää kaksin käpälin kiinni herkunantajasta, ettei maukas pala vaan lipeä. 

"Eikö sulla ole muka enempää?"

Kissakoulun rehtorilla onkin suuret tavoitteet oppilaidensa suhteen, molemmilla on potentiaalia valmistua naksutinyliopistosta ja tulla Youtube-kuuluisuus Kaiserin veroisiksi tempputaitureiksi. Se vaatii kuitenkin vankkaa sitoutumista myös kouluttajalta, mutta naksutintohtori R. Ahkamuija lupaa ottaa haasteen vastaan!

Syvällisessä henkilökuvassa Leo ja Leoko

Taloudessamme on eletty nyt kissallista elämää neljä kuukauttaa Leon ja kolme Leokon kanssa, joten nyt voisin jo sanoa, että tiedän millaisia kissoja meillä asuu. Kummallakaan ei ole aiempaa kokemusta bengaleista, joten Leon "tyypillistä bengalialaisuutta" on vaikea mennä arvioimaan, mutta Leoko on niin abessinialainen käytökseltään kuin vain olla ja voi, vaikka suonissa virtaakin myös somalikissan verta. Nyt Leo ja Leoko saavat ihan itse kertoa, millaisia tyyppejä he ovat.

Dream team. 

Leo: Mä oon sellanen vähän lempeä, rauhallinen jättiläinen. En kylläkään kovin rauhallinen tai erityisen jättiläinenkään, mutta kumpaakin olen Leokoon verrattuna. Mulla on mennyt tässä varsin kauan, että olen täysin sopeutunut tähän laumaan. Aika heti pääsin kiinni tähän taloon, mutta näille ihmiselle olen lämmennyt oikeastaan vasta ihan viimeisen kuukauden aikana. Ennen ei tullut mielenkään, että olisin mennyt polkemaan niiden ihmisten mahan päälle, mutta nyt sekin tuntuu musta jo ihan kivalta. En ole mikään sylikissa, mutta tykkään olla lähellä, sängyssäkin nukun päikkärit Rahkaäijän jalkojen päällä. 

Mitäs oikein vakoilet häh?

Rakastan kaikkea leikitystä, joulupukilta toivonkin vain hauskoja aktivointileluja. Välillä mulla menee vähän hermo ton Leokon sekoiluun, mutta sitten vaan yksinkertasesti istun sen päälle ja puren niskasta, niin kakara rauhoittuu edes vähän. Mutta meillä on kyllä tosi hyviä leikkejä, pahvilaatikot on parhaita! Niin joo, toivon myös pahvilaatikkoja lahjaksa! Alkuun vähän aina väistin, kun Leoko yritti tunkea mun ruokakupille, mutta sitten päätin, että vaikka mulla ei kiveksiä olekaan, voin silti ärähtää sille, varsinkin jos tarjolla on sydäntä. 

Ihan vähän mielelläni maistaisin sun lautaselta!

Mutta istun täällä, kun mut aina pöydältä häädetään.

Mieluiten olen ihmisten kanssa samassa huoneessa, paljon kivempi nukkuakin, jos joku nakuttaa tietokoneella jotain blogia siinä vieressä. Ja sitten kun ne pesee pyykkiä tai menee suihkuun, menen vahtimaan, että kaikki vesi menee varmasti viemäriin. Ja sitten kun ne tiskaa, istun baarijakkaralla vieressä ja aina välillä annan kyytiä tiskiharjalle. Ja sitten jos Aamulehdessä on huonoja juttuja, menen istumaan sen lehden päälle. Siitä tykkään! Tykkään myös murtautua roskakaappiin ja kaataa roskiksen ja penkoa sieltä juttuja, mutta siitä ei ihmiset tykkää. 

Tänään ei tarvitse lukea urheilusivuja eikä mitään sen jälkeen, kotimaa-osio riittää. 

Tämä nurkka rappusten alla on mun aluetta, täällä aina huudan ja pyydän muitakin tulemaan alakertaan. 

Jos pidän jotain ääniä, niin pidän sellaista kurnutusta ja joskus mauan, mutta sitä en oikein kehtaa, kun mun maukuminen on aika nolon kuuloista tällaselle villikissalle. 

Olen kuullut vähän juttua, että bengalit tykkää yleensä kiipeillä tosi paljon, mutta mulla ei sellaista himoa niin ole. Onhan se nyt ihan hauskaa peuhata kiipeilypussa, mutta en mä mihinkään korkeelle tykkää hyppiä. Jotkut bengalit kuulemma hyppää vaikka jääkaapin päälle, mutta en mä semmosia. Mielummin juoksen, juokseminen on kyllä ihanaa! Varsinkin Leokon kanssa!

Rahkamuijan varvassairasloma on näyttänyt suunnilleen tältä. 

Leoko: Rakastan mun ihmisiä ihan hirveesti! Rakastan niitä niin paljon kun kissa ikinä voi rakastaa ja osoitan rakkauteni myös jatkuvasti. En kestä yhtään, jos joudun olemaan eri huoneessa, yölläkin aina yritän tunkeutua väkisin makuuhuoneen oven läpi ja saunaankin on pakko päästä. Mulle ei riitä, että olen lähellä, vaan mun on pakko olla ihan iholla! Mieluiten hengitän samaa ilmaa ja makaan naaman päällä niin, ettei ihminen edes saa henkeä ja sitten välillä nuolen niiden silmäluomia ja korvia. Koska mun ihmiset on ihania! Ja ei sovi unohtaa, että kehrään hyvin kuuluvasti aina sylissä. 

Tää on paras paikka! Ei haittaa vaikka Rahkamuija ei pysty hengittään. 

Kaikkihan sen nyt tietää, että olen kova syömään, mutta haluaisin vielä vähän korostaa asiaa. Olen hillitön suursyömäri! Asioita, joita olen maistanut: Kaurapuuro, rahka, mustikat, tulinen tortillakastike, juusto, paistettu bataatti, avokado, makaroni, lakritsi, Classic-jäätelö suoraan puikosta, leivänmurut, roskat lattialta, korvatulpat, kaikenlaiset paperinpalat. Lista on oikestaan loputon, mutta tykkään syödä ihan kaikkea ja mottoni on, että varastettu ruoka on parasta ruokaa. Ihmiset ei voi jättää mitään ruokaa esille, koska mä yrittäisin kuitenkin syödä sitä, vaikka ne kuinka kieltäisi. Tänään Rahkaäijä punnitsi meikän ja painoin jo 3,5 kiloa. Tänne tullessa painoin kaksi kiloa, että aika hyvin on otettu massaa! 

Valkosuklaasalmiakkijätski sai mut ihan seisomaan takajaloillaan!

Sulaudun lattiaan, niin kaikki luulee mua tosi rauhalliseksi. 

En tiedä miksi, mutta ne sanoo mua oravaksi. 

Rahkaäijä kuulemma toivoo aina, että saisi edes puolet kaikesta mun energiasta, koska olen ihan hirveä riehumaan. Välillä oikein lähtee sellanen riehumisvaihde päälle ja sitten mua ei pidättele mikään! Kiipeän helposti vaikka seinää pitkin ylös, jos sille päälle satun. Välillä härnään Leoo oikein urakalla, mutta sillä on aika pitkät hermot. Joskus sitä kyllä ärsyttää, kun se yrittää pestä mua, ja alan vaan sekoileen omiani ja hyökkäileen sen kimppuun. 

Täältä sukan pohjasta voi löytyä jotain syötävää!

Mun on kuulemma tarkoitus mennä joskus käymään jonkun kivan tyttökissan luona vähän jutskailemassa, mutta vielä mua ei yhtään sillain tytöt kiinnosta. Mielummin vaan riehun Leon kanssa ja syön niin paljon kun ikinä pystyn! Leo toivo joulupukilta leluja, niin mä toivoisin tosi paljon ruokaa, mieluiten 10 kertaa päivässä ainakin puoli kiloo lihaa (jäätelökin käy) kerralla ja sitten toivoisin, että saisin kehrätä Rahkamuijan naaman päällä päivät ja yöt. 

Ja siinä oli tämänkertainen mittava katsaus Leksa-jengin elämään! Ja mitä tulee Rahkaväen eloon, niin varvaspotilas Rahkamuija on tyytyväinen varpaan toipumistahtiin ja jos ei uusia seinään potkimisia satu, niin lauantaina salikisoissa voitan kaikki, ainakin itseni!