Oops I did it again!

Eilen rauhallinen piparikakkutalon leipomishetki kummitytön kanssa päättyi karulla tavalla, kun tää kummitäti potkas jalkansa seinän kulmaan. Tiesin melkein heti, että nyt meni jotain rikki ja ekaan puoleen tuntiin en uskaltanut ottaa sukkaa pois, kun pelkäsin nähdä miltä siellä näyttää. Turmajalan "nimetön" varvas ei tosiaan näyttänyt kovin riemukkaalta. Tänään lääkärisetä totesi, että se näyttää niin murtuneelta, ettei tarvi edes kuvata. Tämän diagnoosin mäkin pystyin tekemään näin kolmannessa varvasmurtumatapauksessani. Tällä tahdilla onnun samasta syystä vielä ainakin kymmenen kertaa elämäni aikana. Varokaa vaan kaikki seinän kulmat ja sängynjalat, mä voin iskee millon vaan! Dr. Rahkaäijä antoi mulle lisäksi diagnoosin RHH:sta eli raajojen hahmotushäiriöstä ja lääkkeenä tähän krooniseen vaivaan kuulemma on turvakengät jalassa yötä päivää sisällä ja ulkona. Kannatan!

Kävelen tällain jalat ilmassa, niin ei satu yhtään!

Meillä oli liput eiliselle Mokoman keikalle Klubille ja pitkään ja hartaasti mietittiin, että jätetäänkö väliin, kun meikä on ihan rampa. Mutta koska appiukolla on kaikki mitä ihminen tarvitsee ja ei tarvitse, sen varastosta löytyi myös kyynersauvat. Niinpä kepiteltiin Klubille ja mää löin tahtia lattiaan kepeilläni koko keikan. Ihan vaan kaikille sinkkunaisille vinkiksi, jaloa ritaria löytyy baarissa joka nurkasta, kun linkuttaa keppien kanssa paikalle ja pitää naamalla sellasta surkean viettelevää ilmettä. Mulla ei ollut edes ollut sellasta ilmettä ja silti oltiin jatkuvasti tarjoamassa tuolia keikan aikana ja apua narikkajonossa.

Jouduin jättään pitissä riehumisen väliin. Mutta keikka oli silti hyvä!

Ihan kun ei muuten olisi ollut jo tarvetta särkylääkkeelle, tänään vielä kaaduin keppien kanssa ulkona liukkaalla asfaltilla ja terveen jalan polvi otti osumaa maapalloon. Au! Mutta kaikkein pahinta tässä on se, että mun ainoot ehjät farkut hajosi tapaturmassa, eli joudun housukaupoille. Se on melkein yhtä hauskaa kun Mehiläisen lääkäri vääntelemässä murtunutta varvasta. Tulen nauttimaan joka hetkestä.

Anoppi oli vetässy mulle jostain vuoden -94 kaikki Kuluttaja-lehdet, parasta! Näiden parissa aika kuluu.

Mutta ei tässä nyt oikeesti mitään hätää ole, ens viikon saikkupäivinä taidan tehdä joulukortit ja ehdin vihdoin katsomaan Netflixistä Lillehammerin toisen tuotantokauden. Ainoa pitkä miinus koko jutussa on se, että tulevana lauantaina on meidän salilla voimanostokisat, joihin olen ainakin henkisesti valmistautunut viimeiset kolme kuukautta. Niistä saattaa tulla mun osalta vaan penkkikisat, mutta mihin niitä varpaita mavessa tarvitaan hä?

Jotta kaikki Leksojen ystävät pysyy rauhallisina, lähetän kissojen puolesta uneliaat terveiset, että Leo(ko)-uutisia luvassa jälleen ensi viikolla!

Mutta mitä opimme tästä kaikesta? Piparin leipominen on paljon vaarallisempaa, kun esimerkiksi maastopyöräily, koska pyöräillessä multa ei ole (vielä) koskaan murtunut luita.