KOHUPALJASTUKSIA koko rahan edestä!

Hyvää päivää Rahkis-Sanomista, tässä päivän otsikot:

Kun tilaat 15 vuoden elinkautistilauksen, saat rahkakipon puoleen hintaan. Tämä huipputarjous voimassa vain tänään! Toimi heti!

Kassista paljastui USKOMATON yllätys, katso kuva!
Tänä aamuna Rahki-sanomien toimitukseen kantautui juoru, jonka tamperelaisesta kauppakassista oli kurkistanut kissa. Selvitystemme mukaan kissaa ei kuitenkaan ole ostettu Prismasta, vaan se oli itse piiloutunut kassiin. Emme tavoittaneet S-ryhmän edustajaa kommentoimaan uutista.

"Luulin ajautuvani konkurssiin!" Lue koko koskettava tarina!
Näinä taloudellisesti haastavina aikoina pienikin, mutta yllättävä pakollinen hankinta voi suistaa tavallisen suomalaisen talouden täysin raiteiltaan. Näin meinasi käydä myös Rahkamuijalle, joka joutui pakon edessä ostamaan Merida-polkupyöräänsä uuden vaihtajan vaijerin. Vaijeri maksoi 2,9 euroa. "En tiedä miten selviän tulevasta kuukaudesta" Rahkamuija kommentoi.

Rahkamuija teki uuden huikean penkkiennätyksen!
Viime viikonloppuna Rautis Gymillä nähtiin uskomaton jännitysnäytelmä, kun Rahkamuija kokeili uutta stoppipenkin ennätystä. 57,5 kiloa nousi kevyesti. Entinen ennätys stopilla oli 55 kiloa. Uusi ennätys tehtiin erittäin haastavissa olosuhteissa, sillä salilla oli aluksi vain 5 astetta lämmintä. Penkkipunnerruksen aikaan lämpötila oli kuitenkin kohonnut jo yli kymmeneen asteeseen sisätilalämmittimen ansiosta. Rahkis-Sanomien toimitus ennustaa Rahkamuijan penkkituloksen kehittyvän tulevaisuudessa hitaasti, mutta varmasti.

Kun treenaaminen menee överiksi "Melkein halvaannuin!"
Viime aikojen kuntosalivillityksellä on myös synkät varjopuolensa. Sen koki karvaasti myös Rahkaäijä, jonka selkä kipeytyi kovan reenin ja lihashuollon puutteen vuoksi. "Pelkäsin halvaantuvani, sillä yhtenä päivänä toinen jalkani oli jo hieman puutunut istuttuani kaksi tuntia hankalassa asennossa" kertaa Rahkaäijä kauhun hetkiä. Rahkaäijä ei kuitenkaan turvautunut perinteiseen länsimaiseen lääketieteeseen, vaan lisäsi kehonhuoltoa ja kyykkytreenien määrä ja selkäongelmat vähenivät. "Nyt osaan arvostaa terveyttäni, kun lähes menetin liikuntakykyni" Rahkaäijä toteaa hiljaa ääni murtuen.

"Olen kiitollinen kyykylle, joka paransi kaikki ongelmani" kiittelee Rahkaäijä tangon alta. 

Sensuellit kuvat ruskan keskeltä!
Rahkis-Sanomat sai luotettavalta taholta käsiinsä rohkean kuvan, jossa Rahkamuija on ilmeisesti polkemassa kotiin töistä. Kuvassa ei säästellä paljasta pintaa ja estottomia kuvakulmia! Toimitus yritti saada kommenttia Rahkamuijalta puhelimitse, tässä katkelma puhelusta.
Rahkamuija: Rahkamuija puhelimessa
Toimittaja: Rahkis-Sanomien toimittaja tässä terve! Ajoit ilmeisesti viime viikolla töistä kotiin pyörällä.
Rahkamuija: Öööh... Mistäs te semmosta ootte kuulleet?
Toimittaja: Meillä on toimituksen hallussa kuvatodiste, ja aikamoinen kuva onkin!
Rahkamuija: Mää en halua kommentoida tämmöstä roskaa!!! Hyvää päivänjatkoa!

Tämä Rahkamuijan rohkea työmatkaselfie ei jätä mitään arvailujen varaan!

Tässä oli Rahkis-Sanomien syyskuun numero! Mitä mieltä olit tämänkertaisista uutisista? Voit kommentoida alapuolella olevaan kommenttiboksiin. Kommenttiboksi kuitenkin suljetaan, jos joku arvostelee rahkaa, maapähkinävoita tai kissoja. Muista siis hyvät tavat!

Kattidraamaa

Pari viikkoa sitten Leoko sai taas päähänsä tyttöjuttuja ja tällä kertaa kiima koetteli meidän kaikkien hermoja aika huolellisesti. Kolli huusi yötä päivää, ei syönyt kunnolla, merkkaili pitkin seiniä ja Leo oli aivan hermona, kun kaveri oli niin omituinen. Eräänä iltana kun siivosin nurkista kolmet merkkailukuset, niin tuli jotenkin mitta täyteen. Tällä hetkellä Leokolle ei myöskään ole sopivaa morsianta valmiina, joten päätös piti tehdä. Pallit lähtee! Ihan viimeiseen asti mietin, että jos kissa taas kohta rauhoittuisi ja jaksettaisiin odottaa sopivaa narttua. Mutta ei, joku roti siihen kuinka paljon sekopäinen kolli voi haitata arkielämää.

Jaa mää vai, kenenkäs elämää mää nyt haittaisin?

Eilen Leokolle oli sitten kastraatio varattuna ja melkein itketti, kun oltiin lähdössä. Harmitti, etten näkisi ikinä Leokon pentuja ja huoletti myös, kuinka sekaisin poika olisi leikkauksen jälkeen. Leoko palautti mut tehokkaasti maan pinnalle, kun se merkkasi kuljetusboxin heti eteisessä. Kiitti hei, nyt on todellakin aika lähteä sinne eläinlääkärille.

Enks mää pääse mukaan?

Vein Leokon Nekalaan Vet4cat-klinikalle, joka on nimensä mukaan vain kissoille. Eläinlääkäriin meno on tarpeeksi stressaavaa ilman aulassa räksyttäviä koiriakin ja haluan muutenkin suosio tämmösiä juttuja, jotka on vaan kissoille. Musti ja Mirri -kaupoissakin aina ärsyttää, kun koirille on vaikka mitä lelua, ruokaa ja virikettä monta hyllymetriä, ja sitten kissojen asioille joku pieni nurkkaus. Käytin Leokon rokotuksella Vet4catissa aiemmin syksyllä ja olin tyytyväinen palveluun ja hintoihin, niin valinta ei muutenkaan ollut vaikea.

Hei, täällä ei oo yhtään hauskaa!

Ajattelin, että Leoko voisi leikkauksen jälkeen mennä lepäämään pesuhuoneeseen ja lämmitin saunankin, että kylppärissä olisi lämmin ja tein Leokolle oikein supermukavan pesän lattialle, jossa se saisi rauhassa huilata. Kun menin hakemaan Leokoa kotiin, sillä olikin jo ihan täysi vauhti päällä. Se melkein tuntui huutavan eläinlääkärin häkistä, että nyt äkkiä kotio täältä, kyllästyttää!! Ei siis sanakaan siitä, että Leoko oli käpertynyt tekemääni pesään nukkumaan. Laitoin sen kuitenkin pesuhuoneeseen, kun jalat ei ihan vielä kantanut, mutta silti se karkasi oven raosta yläkertaan keittiöön etsimään ruokaa. Suvujatkamiskyvyn ne ehkä onnistui viemään, mutta ei tosiaankaan ruokahalua!

Mä oon ihan hyvässä kunnossa jo!

Tänään Leoko on ollut jo ihan pösilö oma itsensä, ja ilmeisesti pahimmat hormonihöyryt on alkanut jo laantua, koska merkkejä kollisekoilusta ei ole enää näkynyt. Paitsi että kissa tietty haisee oudolta eläinlääkärireissun jälkeen ja sekös Leoa ahdistaa!

Miks toit tommosen haisevan inhotuksen kotiin?

Aamulla täällä oli ihan kolmas maailmansota meneillään, kun Leo murisi kaikille, sekä Leokolle että ihmiselle, ja Leoko uskolliseen tyyliinsä ei välitä siitä, vaan haluaa hieroa kaveruutta, mikä tietysti johtaa äänekkäisiin tappeluihin. Kun toinen on ollut eilen leikkauksessa, ei hirveät reviiritappelut ole kauhean toivottava juttu. Mää oon ihan ressissä tästä kissadraamasta ja odotan vaan. että Leoko alkaisi pian taas tuoksua omalta itseltään ja tältä kodilta, että Leo voisi lopettaa rähinät. Leo on ollut aiemminkin samanlainen riitapukari ja kun tultiin keväällä näyttelystä Leokon kanssa, seurasi myös päivän kestänyt murina ja sähinä.

Jos tuut tänne, niin saat pataan ihan heti!

Hei kaveri, mikä sulla oikein on? Mehän ollaan vanhoja kamuja. 

Tällä hetkellä on menossa ilmeisesti kylmän sodan vaihe, koska Leoko nukkuu vakiopaikallaan kiipeilypuun päällä ja Leo tuijottaa sitä sinnikkäästi muutaman metrin päästä keittiön pöydältä. Mutta tällä kertaa ihan hiljaa, koska jatkuva matala murina on lakannut ainakin vähäksi aikaa. Toivottavasti tää kissasota pian loppuu, tai mää haen turvapaikkaa jostain vedoten siihen, että saan kohta hermoromahduksen. :D

Tähän on hyvä tulla piiloon, tässä on turvassa kaikilta murinoilta ja sähinöiltä.

Majakkahullu!

Mää oon majakkahullu! Siis aivan hulluna majakoihin ja kaikkeen mikä jotenkin liittyy majakoihin. En yhtään tiedä missä ovat tämän hulluuden alkulähteet, mutta majakat on lumonnut mua jo vuosia. Jos voisin, varmaan asuisin majakassa ja mulle voi myydä ihan mitä tahansa krääsää, joka liittyy majakoihin.

Point Pinosin majakka, joka ei yhtään näytä majakalta. 

Kalifornian reissulla kolme vuotta sitten majakkarakkaus lähti täysin käsistä, eikä vähiten Point Pinosin majakkaoppaan ansiosta. Näin kirjoitin blogiin tästä uskomattomasta jutusta reissun aikana.

"Bongasimme matkailuesitteestä Point Pinosin majakan, joka sattui juuri eilen olemaan auki muutaman tunnin, eli pääsin vihdoin aidon ja oikean majakan luokse! Majakkatalo oli pieni ja sympaattinen ja olin heti valmis muuttamaan sinne, vaikka majakanvartijalle ei taida nykyaikana olla käyttöä.

 Lauri on kova puhumaan, myös englanniksi, ja jäi haastelemaan pitkäksi toviksi majakka-oppaan kanssa talon kellariin. Tämä aidolta merikarhulta näyttävä mies oli alkujaan  lähtöisin Tanskasta ja teki vapaaehtoistyötä majakalla. Pitkän keskustelun lopputulema oli, että Lauri tuli kellarista luokseni ja kähisi tohkeissaan, että me päästään huomenna akvaarioon! Hääh? Merikarhu teki vapaaehtoistyötä myös Monterey Bay Aquariumissa ja oli seuraavana aamuna menossa ruokkimaan tonnikaloja ja veisi meidät takaoven kautta sen jälkeen sisälle akvaarioon. Niinpä olimme aamulla kymmeneltä akvaariolla ja niin merikarhu tuli ja salakuljetti (okei, vähän turhan raflaava ilmaisu) meidät ilmaiseksi sisään. Liput olisivat maksaneet 35 dollaria per henkilö. Ennen tätä kävimme tietenkin katsomassa tonnikaloja, jotka oli ihan valtavia. Merikarhu selitti meille myös syyn ainutlaatuiseen ystävällisyyteen. Miehen tuttavan luona oli ollut suomalainen vaihto-opiskelija, joka oli ollut pettynyt siihen, ettei ketään kiinnostanut olla ystävällinen hänelle. Niinpä tämä merikarhu oli päättänyt olla meille erityisen mukava, kun eilen kuuli meidän olevan suomalaisia opiskelijoita.Uskamaton juttu, vai mitä? Teki muhun syvän vaikutuksen!"

Tämä tapahtuma liikuttaa mua edelleen! Ihana merikarhu, ihana majakka, ihana Monterey! Point Pinosin majakalta ostin myös majakkakartan, joka on kunniapaikalla makuuhuoneen seinällä. Toinen majakkaoppaista väitti, ettei kukaan koskaan ennen ole ostanut tällaista karttaa heidän majakastaan. Ei ilmeisesti mikään hitti turistituliaisena?

Kartan 31:stä majakasta olen käynyt kahdella, vielä on vähän työsarkaa jäljellä!

Kaliforniassa käytiin myös toisella majakalla eli Point Pigeonilla, joka oli Montereysta vähän pohjoiseen. Point Pigeon oli täydellinen majakka, ihan valkoinen kimaltavaa merta vasten. Tästä majakkavierailusta entistä uniikimman teki se, että näin meressä delfiinin. Rahkaäijä ei nähnyt ja sekös sitä harmittaa vieläkin!

Tälläkin majakalla oli oppaana parrakas merikarhu. 

Taannoin mulla oli taidemaalarikausi ja maalasin yllättäen pelkkiä majakoita. Valkkasin netistä kivan majakkakuvan ja sitten maalasin sen. En kylläkään maalannut kovin montaa majakkaa, koska pelkäsin pilaavani niiden täydellisyyden yrittämällä maalata ne.

Tämä majakkamaalaus on seinällä vieläkin!

Majakkahulluuteni nosti taas kevyesti päätään viime viikolla. Appiukko hamstraa kaikkea tavaraa ihan varmuuden vuoksi ja tällä kertaa se toi sähkölaitokselta lavallisen suurjännitelinjojen eristeposliineja. Ihan siis vaan siltä varalta, että niillä voisi joskus tehdä jotain. Heti kun näin eristeposliinin, tajusin, että se on ilmiselvä majakka! Miten joku asia, joka ei ole majakka, voi näyttääkin niin majakalta?!

Kattokaa nyt sitä, selvä majakka!

Ensin ajattelin vain maalata pömpelin majakan näköiseksi, mutta sitten ajatus lähti vähän laukalle ja löysin Ikean valikoimasta sopivan lyhdyn majakan päälle. Lyhtyä tietysti piti vähän tuunailla, mutta mitäs käsistään kätevä Rahkaäijä ei osaisi tehdä?

Mörkt-lyhty ei vielä tässä vaiheessa tiennyt mihin on joutumassa. 

Lyhdystä lähti siis pohjaosa kokonaan pois ja sitten maalasin sen majakkaan sopivin värein. Ensimmäinen eristeposliini-majakka sai kunnian olla puna-valkoinen ja eilen pyydystinkin Sinooperista juuri oikean väristä punaista. Maalasin majakan akryylimaaleilla sivellintä käyttäen ja jälki muistuttaakin mukavasti rapattua pintaa, mikä lisää aidon majakan tuntua. Kokonaisuudessaan ei yhtään huonompi suoritus tällaiselta aloittelevalta majakanrakentajalta!

Eristeposliineja on tosiaan vielä lavallinen jäljellä, niin voi olla, että tästä alkaa hurjat majakkatalkoot ja kaikki sukulaiset saa tänä vuonna joululahjaksi oman majakan. Jos siis hennon antaa niitä pois. Esimerkiksi seitsemän erilaista majakkaa olisi aika mukava näky tuolla takapihalla.

Nyt kun kaikki ajattelee, että "toi muija on niiiin sekaisin", kuulisin mielelläni muidenkin hulluuksista. Onko sulla vastaavia sekoamisia, jotka ei jätä rauhaan? Haluan kuulla, ihan vaan siksi, etten tuntisi itseäni niin kovin pimeäksi. :D Pieni hulluus on kuitenkin aina paikallaan, varsinkin jos on se majakkahulluus!

Treffipäivä

Meillä oli viikonloppuna treffipäivä. Suunnitelmana oli olla koko päivä yhdessä ja tehdä kaikkea hauskaa. Ensin meillä oli korkealentoisia suunnitelmia koko viikonlopun matkasta pääkaupunkiseudulle, mutta miksi lähteä merta edemmäs kalaan, koska Tampereellakin voi tehdä vaikka mitä.
Treffipäivä alkoi romanttisesti salilla kyykkyhäkistä ja jatkui palkkarien höräsyjen jälkeen muutenkin sporttisesti. Kesällä Tampereelle aukesi Flowpark ja nyt olen riittävän monta kuukautta kuullut, kuinka kaverit hehkuttavat, kuinka siistiä siellä on. Pakkohan se oli meidänkin testata! Aurinkoinen päivä oli houkutellut muitakin kiipeilijöitä Varalaan Pyhäjärven rantaan, mutta lopulta mekin saatiin valjaat päälle ja kypärä kallon suojaksi.

Höhöö, lähekkö mun kans treffeille?!

Flowparkissa jutun juoni on siis se, että korkealle puiden väliin on viritelty erilaisia kiipeilyratoja ja valjaat pitää huolen siitä, että ei tule törmäystä maapallon kanssa, vaikka vähän ote lipeäisi. Valjaissa on kaksi lenkkiä, jotka tulevat kiinni radoissa kulkeviin vaijereihin ja jos toinen lenkki on auki, ei toista saa auki. Eli ei putoa, vaikka ei muistaisi naksauttaa lenkkiä kiinni vaijeriin. Huomasin kylläkin, että kun seikkailee kymmenen metriä maanpinnan yläpuolella, todellakin muistaa naksauttaa lenkin kiinni.

Pienen alkuopastuksen jälkeen oltiin valmiita lähtemään selvittämään ratoja ja olin aivan huippuinnoissani. Leikkipuistossa kaikki kiipeilyjutut on (edelleen) aina parasta ja lapsena viriteltiin pikkuveljen kanssa kaksi köyttä syvän ojan yli ja siinä oli meidän oma Flowpark. Odotukset oli siis aika kovat!

Ja kuinka ollakaan, kiipeily oli aivan hillittömän hauskaa! Paitsi, että nauraa ei kannattanut kesken radan, koska muuten keskittyminen olisi voinut herpaantua. Varalassa on kuusi eri rataa ja me selvitettiin viisi. Vaikka kotona uhottiin, että mennään kaikki radat läpi, kuudes eli vaikein jäi kokeilematta, koska se näytti oikeasti aika haastavalta ja loppupäivästä oli kaikki raajat jo aivan loppu.

Mikäs gorilla se siellä yläilmoissa on? Taitaa olla Rahkaäijä!

Kiipeilyn aikana ei todellakaan tarvinut funtsia kotona odottavia pyykkejä tai mitään muutakaan, koska kaikki keskittyminen meni meneillään olevaan rataan. Oli mukavaa, että oltiin kaksin flowparkkaamassa, koska edellä mennyt saattoi neuvoa toiselle miten edessä oleva tehtävä kannattaa selvittää ja yhdessä oli hyvä huokailla, kuinka hauikset on jo ihan loppu. Kiipeily oli muutenkin yllättävän fyysistä ja etenkin keskikropan lihakset oli seuraavana päivänä varsin kipeät.

Kuvassa näkyvät oranssi narut oli pahat, kun järveltä kävi kova tuuli ja naru lensi aina ulottumattomiin.

Viiden radan jälkeen oltiin jo aivan valmiita lähtemään syömään, kun puiston työntekijä tuli pahoitellen kertomaan, että puisto suljetaan, koska jossain valjaassa epäiltiin turvallisuusongelmaa ja tästä hyvästä saadaan ilmaisliput uutta käyntiä varten. Onpa harmillista! Seuraavalla kerralla korkataan sitten se vaikeinkin rata. Rahkaäijä muuten myönsi, että mä olin tässä lajissa sitä parempi. Hah! En tiedä miten se paremmuus mitataan, mutta mää en ainakaan jäänyt nössöileen radalle, jossa oli kaksi kuormaliinaa ristikkäin. ;)

Pieni Panda eli meidän kesken Ihmiskauppakiinalainen, koska entinen omistaja tuomittiin ihmiskaupasta. 

Flowparkin jälkeen oli niin nälkä, että olisin voinut syödä ehkä jonkun auton tai talon, mutta mentiin silti Kalevaan Pikku Pandaan vetään kiinalainen buffet. Pieni Panda on ihan meidän vakkarikiinalainen, mutta nyt siellä on ilmeisesti panostettu viikonlopun sushibuffettiin, eikä lounaaseen enää kuulunut jälkkäriksi friteerattu bansku jätskillä. Mutta ei se mitään, kyllä sushikin jälkkärinä menee!
Friteeratut kanapallerot mahassa oli hyvä mennä lötköilemään Tampereen kylpylän porealtaaseen. Me ollaan hyvin himokkaita kylpylässäkävijöitä ja jos lomalle lähdetään, niin siellä pitää kylpylä olla. Tampereen kylpylä on kieltämättä vähän semmonen lama-ajan ratkaisu tämmösille pro-kylpijöille, mutta menettelee.

Mikähän siinäkin on, että kaikkien muiden blogit on täynnä tyylikkäitä asukuvia ja sitten kun mää yritän ottaa semmosen, lopputulos on tämä. :D

Hämeenpuistossa oli koko loppuviikon Eurooppalainen ruokatori (se jossa tapellaan patongeista verisesti) ja sinne mentiin vähän fiilisteleen keskieuroopan tuulahduksia kylpylän jälkeen.

En yhtään tiedä mitä noi kaikki on, mutta voisinpa syödä ne kaikki. 

"Viisi kiloa juustoa, kiitos. Ei tarvitse pistää pussiin, syön heti."

Ruokatorilla oli vähän itsehillintä koetuksella, ettei ostanut joka kojusta jotain aivan ihanaa syötävää. Etenkin tuon juustokojun olisin voinut tyhjentää viimeistä murusta myöten. Jotain oli saatava ostaa ja päädyttiin pyörimään kojulle, jossa myytiin suklaata ja kaikkea muuta makeaa. Myyjä oli kova kauppamies ja lopulta lyötiin massit tiskiin köntistä, joka me kutsuttiin nimellä ihana moska. Oikeesti se oli varmaan jotain mantelimassajutskaa, mutta joka tapauksessa niin hyvää, että järki meinasi lähteä.

Saanko syödä tän heti? Siis ihan kaiken!

Vaikka ihana moska poltteli paperipussissa, säästeltiin sitä, koska ei makeaa ennen ruokaa. Päivän toinen ravintolaruokailu tapahtui ravintola Coussiccassa, jonne tuurilla mahduttiin illallistamaan, vaikka ei oltu varattu pöytää. Voin rehellisesti sanoa, että melkein rakastan Coussiccaa. Siellä on aina hyvää ruokaa ja sinne on aina kiva mennä, kun ravintolassa on tullut vietettyä monta hyvää hetkeä.

Pippuripihvi oli päivän valinta ja erittäin hyvä sellainen. 

Iltaa oli tarkoitus jatkaa vielä leffateatterissa, mutta päivän kaiken äksönin jälkeen houkutus leffasta omasta sängystä katseltuna tuntui aika hyvältä ajatukselta. Lisäksi kiinalainen buffet ja pihvi-illallinen samalle päivälle oli kohtuullisen tuhti setti ja meinasi vähän ähkyä pukata. Silti ihana moska katosi tästä maailmasta erittäin nopeasti leffan alkutekstien aikana.
Päivä oli ihan kymppi plussa, eikä tosiaankaan tarvinut lähteä minnekään kauas, vaan pyörittiin ihan kotinurkissa. Ennen kaukomatkan varaamista suosittelenkin tsekkaamaan, olisiko kotikonnuilla jotakin, mihin voisi mielummin rahat lykätä. Eikä mene rahaa matkoihin, korkeintaan paikallisbussiin. Lähimatkailu on pop!

Kondromalasia elikkä pikkuvikaset polvet

Mulla on ollut aina vähän ongelmia polvien kanssa, mutta muutama vuosi sitten kesällä 2013 se yleensä terve polvi, eli vasen, alkoi ärtyi pyöräilystä ja pikkuhiljaa myös muusta treenistä. Lopulta syksyllä olin siinä pisteessä, että kyykkääminen ja suurin osa muistakin jalkaliikkeistä oli teki kipeää ja polven rutina oli varsin äänekästä. Kävi fysioterapeutilla, lääkärillä ja ortopedilla ja diagnoosi oli kondromalasia. Meinaa siis sitä, että polven rustopinta on pehmentynyt ja tästä syystä kulunut ja se sitten aiheuttaa kipua ja omituisia ääniä polvea koukistaessa. Kun sain vaivalla nimen, tajusin, että se on myös toisessa polvessa. Olin jo vaan niin tottunut siihen, että kertaalleen teininä tähystetty oikea polvi oli se heikoin lenkki, enkä pitänyt sen satunnaista kipuilua oikein minään.

Talven pidin taukoa kyykystä ja uskalsin aloittaa sen oikeastaan siksi, että ortopedi lupasi, että kaikkea voi tehdä, kunhan ei satu. Rutina ei siis tarkoittanut sitä, että polvissa olisi menossa joku vielä enemmän rikki. Nykyään polvieni inhottavat äänet ovatkin siis enemmän muiden ongelma. :D
Käytännössä vaiva ilmenee nykyisin siten, että kyykyssä ei voi oikeastaan olla pitkään, eli yleensä istun lattialle töissäkin, kun pitää jotakin puuhailla lattian tasolla. Toisinaan polvet menee tietyissä asennoissa vähän myös lukkoon, mutta ihmekös tuo, jos polven sisällä sisällä seikkailee irtonaisia ruston paloja. Esimerkiksi autolla ajeassa lukottumisen tunne on sanalla sanoen häiritsevä. Muutenkin tuntuu epämukavalta pitää jalkoja samassa asennossa pitkään ja istuessa liikuttelenkin jalkoja aika taajaan.

Ihan konkreettisesti kondromalasia on vaikuttanut elämään siinä mielessä, että enää en juokse. Varsinaisesti juokseminen ei tee erityisen pahaa, mutta seuraava päivä on aivan horroria, kun polvet on niin kipeät. Huomaan myös, että polvilla on hyviä ja huonoja aikoja ja hyvänä pyöräily ei tee mitään, mutta huonona päivänä ei haluaisi ajaa metriäkään. Juoksemisen lisäksi epätasainen maasto ja vaikka alamäen käveleminen on kunnon myrkkyä. Ehkä pahinta mitä voisin tehdä, on se, että juoksisin jostain tunturin laelta alas. Ei kiitos! Kipua voisin kuvailla siten, että polvet tuntuu 100 vuotta vanhoilta, kuivilta ja tosi ärtyneiltä.
Salilla kaikki onnistuu, mutta kulmasoutua en yleensä tee, koska on siinä polvien kannalta ikävä staattinen pito koko sarjan ajan. Mutta kyykyssä ei ole nykyään mitään ongelmia ja prässi on muutenkin turha, niin en menetä mitään vaikka sillä en pystyisi tekemään mitään.

Edellisen kerran juoksin oikeasti Extreme Runissa vajaa puolitoista vuotta sitten. Sen jälkeen olen heittänyt yhden vähän lyhyemmän hölköttelyn, mutta miksi juosta, jos voi ajaa pyörällä?

Ylipäätään tuntuu, että olen päässyt tosi helpolla koko vaivan kanssa, koska tiedän, että jotkut hädintuskin pystyvät kävelemään huonona polvipäivänä. Mulla ei koskaan ole ollut niin hankalaa ja olenkin tosi iloinen, että salitreeni ja pyöräily sujuu kaikesta huolimatta hyvin. Jos ei pysty juoksemaan, ei se tarkoita sitä, ettei pystyisi mitään tekemään. Luultavasti jos en pystyisi pyöräilemäänkään, alkaisin uimaan, koska se on yleensä aina polviystävällistä puuhaa. Kyykkytreeneissä käytän aina polvilämppäreitä ja muutenkin lämmittelyt ennen treeniä on tosi tärkeitä. Ensimmäiset kaksi sarjaa tyhjällä tangolla saattaa vähän irvistyttää, mutta viimeisissä sarjoissa ei tunnu enää mitään. Tiedän erään voimanostojan, jolla on sama polvivaiva ja hän kyykkää 140 kiloa, että ei siitä kiinni jää. En nyt sano, että kaikki joilla on kondromalasia, voivat huoletta ilman kipuja kyykätä, mutta kaikkia harrastuksia ei kannata välittömästi jättää, jos kyseisen diagnoosin saa. Ainakin kannattaa kokeilla mitä pystyy tekemään ja mitä ei.

Mitä puhtaampi tekniikka, sen vähemmän ongelmia. Työtä on vielä, mutta kyykky tuntuu ja näyttää koko ajan paremmalta.

Senkään vuoksi ei kannata heittää hanskoja tiskiin urheilun takia, että vahvat reisilihakset tukee polvea ja olen huomannut, että mitä enemmän jaksaa rullailla ja venytellä reisiä, sitä vähemmän on kipuja. Alkuun kokeilin glukosamiinin ja MSM:än syömistä, mutta en huomannut suurta eroa tuntemuksissa. Mitään hokkuspokkus-parannuskeinoa ei oikein ole tarjolla, mutta koska kondromalasia on yleensä nuorten (naisten?) ongelma, odottelen vaan, että ikäännyn ja kaikki ongelmat katoaa. Veikkaan kylläkin, että mulla on tätä menoa varmaan jotkut tekonivelet polvissa jo nelikymppisenä, että saas nähdä. Vois olla kuitenkin sata muutakin vaivaa ja sairautta, niin en yhtään pistä pahakseni, että mulla on vaan tämmöset pikkuvikaset polvet, koska niiden kanssa pystyy kuitenkin tekemään melkein kaikkea!

Sillisalaattia keskiviikon tapaan, ole hyvä!

No niin, tässä sitä taas ollaan. Päätin kesällä, että alan lukeen kirjoja taas ja nyt kun alotan uuden kirjan, en pysty tekeen muun muassa mitään, ennen kuin se on luettu. Tänään sentään lahjoin ja kiristin itseäni, että keskeneräistä kirjaa ei saa avata ennen kuin on imuroitu ja puhtaan pyykit on kaapissa. Sitten kun se oli tehty, seuraavat kolme tuntia istuin sohvalla ja luin, vaikka piti lähteä salille. Kun oli enää niin vähän jäljellä (puolet kirjasta) niin piti lukea kertaistumalta loppuun.

Puhelin ja kissankynsisakset aina ulottuvilla, molempia voi tarvita millon vaan. 

Kirja oli Anna Janssonin Hämärän lapset, jonka bongasin kirjaston viikon lainojen Vippi-hyllystä. Kansakuva oli kunnon kauhuelokuvakamaa kalpeine lapsineen, mutta silti aloitin sen. Oli kyllä vähän ahdistava kirja, hetken jo mietin, että jätänkö kesken. Mutta luin loppuun, kun oli niin jännä! Pelottavia ja liian jännittiviä elokuvia (=kaikki muut kuin lasten elokuvat) en katso, mutta kirjat on vähän eri. Silti ne tulee melkein pahemmin uniin, kun leffat. Mutta nyt voin unohtaa Maria Wernin ja Ronehamnin tapahtumat ja siirtyä seuraavaksi jännittävän oikeussalidraaman pariin, koska seuraavaksi pöydällä odottaa John Grishamin kirja. Turha odotella mitään uusia blogitekstejä, ennen kuin se on luettu!

Iidesjärven rannassa näkee aina semmosia vanhoja kääpiä, joilla on metrin pitkä putki kamerassa, kun ne kuvaa lintuja. Mulla oli vaan pokkari, jossa ei ollut yhtään putkea!

Välillä sentään olen poistunut raikkaaseen ulkoilmaan sohvalta ja maanantaina (silloin ei ollut vielä kirja kesken!) kävin vähän läskeilemässä. Oli tosi upea keli ja vähän aavistelin, että ihan viimeisiä lämpöisiä syyspäiviä viedään.

Läskipyörä halusi mennä poseeraamaan isoveikan viereen. Kun olin ottamassa kuvaa, paikalle ajoi jostain rekka ja mää varmaan näytin siltä, että olin joku luontoaktivisti hämärähommissa, mutta yritin vaan ajella khuulisti pois. :D

Semmosen vinkin annan, että ei kannata koskaan lähteä läskipyörällä ryöstään kultasepänliikettä, koska läski huomataan aina ja kaikkialla. Taaskin joku mies huuteli mulle liikennevaloissa, että onko tolla raskas ajaa. Tekis mieli aina sanoo, että paljon kevyempi kun tolla sun pyörällä, jonka ketjuja ei ei oo rasvattu sataan vuoteen ja renkaissa on ilmaan varmaan yksi bar. Semmosilla pyörillä meinaan ajetaan yllättävän paljon. En ihmettele, että moni vihaa pyöräilyä, kun välineet on aivan surkeessa kunnossa. Ei tarvitse olla aina uutta ja hienoa, mutta kalustostaan kannattaa pitää huolta.

Ajoin vahingossa Kiinaan asti, kun löytyi tommonen muuri. 

Määkin oon kyllä ihan paras puhuja huuteleen mitään kaluston huolta pitämisestä, varsinkin kun tiskasin käsin 13 kuukautta ja rikkinäinen astianpesukone hengaili keittiössä toimettomana. Mutta ne ajat ovat enää vain haalistunut muisto, koska eilen saatiin paikalleen uusi astianpesukone (Ikean löytönurkasta, halvalla!) ja nyt ihmettelen, miten olen voinut ikinä jaksaa tiskaamista. Astianpesukoneen ääni on tällä hetkellä maailman kaunein ja ihastelen sitä, kuinka se vie ekopesulla vain 13 litraa vettä! Se on taatusti ainakin puolet vähemmän, mitä meni, kun mää lotrasin tiskien kanssa. Leo-kissa on muuten aivan hämmennyksen vallassa, kun astinpesukone menee päälle. Jostain kuuluu veden lotinaa, mutta mistä?!?

Oi, se on niin kaunis! Ja etusarja on vaihdettavissa sitten jos ja kun meille tulee punainen keittiö. 

Ja sitten vielä yksi hauska juttu! Ostin maanantaina Lidlistä uudet reenipöksyt (hirveetä kulutusjuhlaa, kun on tuhlattu astianpesukoneisiin ja trikoihiin, huh!) tai itse asiassa kahdetkin ja pistin niistä kuvan Instagrammin.

Sitten kaverini huomasi, että Lidlin lisäksi joku muukin on hoksannut on, että punaiset printtikuvioiset reenikalsarit on aika siisti juttu.

Kuvakaappaus Björn Borgin nettisivuilta.

Lidlin trikoot maksoi tosiaan 7,99 euroa ja Björkat vähän enemmän. Ööö, ostanko mää kaheksan euron trikoot vai kuudenkympin trikoot, kun kummatkin on kuitenkin tehty jossain Kiinassa ja tuntuu päällä varmaan aika samalta? On meinaan pakko sanoa, että nämä Lidlin trikoot on aivan poikkeuksellisen mukavat ja hyvät jalassa, samoin kyykätessä. Nimimerkki Lidl-fani forever pitäytyy edelleen halpisversiossa, koska kaikki rahat meni siihen astianpesukoneeseen.

Ja sitten vieläkin yks juttu! Nappasin tänään kuvan, kun Leo oli nukahtanut naama vesikipossa. Varmaan tosi mukava asento, mutta voi juoda heti, jos herää janoon!

No niin, nyt mää meen syömään lohkoperunoita (meinasin kirjottaa lahkoperunoita, höhöö) ja alottaan uuden kirjan. Morjes!

Kyykäten auringonlaskuun

Kun me muutettiin Hervannasta pois, ajateltiin pääsevämme eroon kaikista naapureista, jotka soittaa musiikkia liian kovalla, mutta vielä mitä! Toisella rajanaapurilla on ollut koko kesän radio päällä terassilla aivan yötä päivää. Mutta onneksi mekin osataan, salin ovet auki ja Sabaton soimaan, niin enää ei humpparadio häiritse.

Mitäs, onko joku tullut trukilla salille?! Huomaa kengät, jotka on olemassa vain ja ainoastaan salimatkoja varten. 

Kuten niin monena iltana, taas tänään järkytimme naapuriston rauhaa hieman kolistelemalla painoja ja kuuntelemalla musiikkia, jonka tahdissa voisi polttaa vaikkapa leikkimökkejä. Meillä on kuitenkin paljon tervehenkisemmät harrastukset ja palvomme vain voimanoston jumalia. Tänään palvontarituaaliin kuului monenmoista hauskaa ja hyödyllistä, mutta enimmäkseen vain hauskaa.

Salialttari, jossa on pyhä kolminaisuus, eli vihko, pullo ja puhelin. Ja sormus, jota ei muistettu ottaa jo kotona pois. 

Iltahartauteen kuului seuraavia asioita:

Kyykky 2x10x20 kg, 6x40 kg, 5x50 kg, 1x65 kg, 1x77,5 kg, 1x91 kg, 3x2x74 kg

Pitäisköhän purkaa tuo autokatos edestä pois, niin voisi ihailla auringonlaskua kyykyn aikana?

Penkki 2x10x20 kg, 8x30 kg, 5x37,5 kg, 1x45 kg, x50 kg, 1x56 kg, 3x2x45 kg

Rahkaäijällä lähti vähän käsistä kameran HDR-ohjelman kanssa. 

Alatalja 4x6x n.50 kg

Työpäiväni kohokohta oli, kun noin 3-vuotias tyttölapsi näki mut ja huusi kirkkaalla ja innostuneella äänellä jo kaukaa "Tuolla on punatukkainen täti!"

Vipunostopumppailua 3xtuhat 2 kilon käsipainolla
Vipunostopumppailusta ei ole kuvaa, sen sijaan saatte katsella otosta, jossa Rahkaäijä kyykkää. Leikkasin tänään äijän tukan ja samalla se ajo itte partansa pois, mistä olin vähän pettynyt. (Koska parrakkaat miehet on ihania!) Kyykkylämmittelyiden aikana Rahkaäijä kuitenkin lupasi, että ajaa partansa vasta seuraavan kerran, kun saa kyykättyä 170 kiloa. Toivon siis varsin heikkoa kyykkyprogressiota Rahkaäijälle!

Siellä se parraton ähkii painon alla. 

Kun meidän iltajumppa oli saanut päätöksensä, ulkona oli jo hämärää.

En kommentoi kuvan tapahtumia.

 Totuus on, että me ei enää kovin kauaa heiluta Rautis Gymin autotallisalilla, koska siellä on juuri tasan niin lämmin kuin ulkonakin on. Tässä eräänä reeniaamuna vedin huppua syvemmälle päähän, kun salin lämpömittari näytti seitsemää astetta. Mutta kyllä mulla vaatekaapista vaatteita löytyy, ei se siitä kiinni jää! Rautis Gym ei olekaan millekään hienostopimuille, joiden tarvii saada reenata kalsarien kokosissa sortseissa ja urheilurintsikoissa. Ehei, ei tosiaankaan!

Kunnon reeni se tuo valon pimeimpäänkin iltaan!

Tällä hetkellä olo on salitreenien suhteen erittäin motivoitunut ja tämän syksyn aion reenata lujaa. Mutta kuten ennenkin sanottu, asioita voi tehdä kunnolla tekemättä kuitenkaan kaikesta liian vakavaa. Kyllä salilla pitää olla joskus hauskaakin. Sitten on korkea aika ruveta tekeen jotain muuta, jos tarvii vääntää hampaat irvessä. Tai toki hampaat on joskus irvessä kovan hauiskäännön aikana, mutta sillain henkisesti hampaat irvessä!

Vahtikoirat ikkunassa odotti, että tullaan kotiin. 

Salin jälkeen oli tietenkin vuorossa terveellinen ja kevyt (vain 1200 kaloria/annos!) palautusruoka. Omenaa, kauraa ja kalsiumia sisältävää maitotuotetta, eli pelkkiä terveellisiä asioita. Oikea syksyherkku! Käteviä nuo Rahkaäijän puurokulhot, mahtuu isompikin palautusruoka samaan kippoon.

Kaura-omenapaistos jäätelöllä putos mahaan aika nopeasti pienen iltaverryttelyn jälkeen. 

Mutta nyt riitti Rahkamuijan pölinät, koska nyt alkaa perineinen kysymyspatteristo, johon kaikkien on pakko vastata. Oletko koskaan ajanut trukkia? Oliko sulla lapsena leikkimökki? Entäpä mitä tuumaat parrakkaista miehistä vai oletko peräti itse sellainen? Saako salilla treenata kalsarin pituisissa sortseissa? Mikä on parhaan kaura-omenapaistoksen salaisuus? Kerro, vaadin sitä!

Mukavaa ja pörröistä viikonlopun jatkoa!