Sillisalaattia keskiviikon tapaan, ole hyvä!

No niin, tässä sitä taas ollaan. Päätin kesällä, että alan lukeen kirjoja taas ja nyt kun alotan uuden kirjan, en pysty tekeen muun muassa mitään, ennen kuin se on luettu. Tänään sentään lahjoin ja kiristin itseäni, että keskeneräistä kirjaa ei saa avata ennen kuin on imuroitu ja puhtaan pyykit on kaapissa. Sitten kun se oli tehty, seuraavat kolme tuntia istuin sohvalla ja luin, vaikka piti lähteä salille. Kun oli enää niin vähän jäljellä (puolet kirjasta) niin piti lukea kertaistumalta loppuun.

Puhelin ja kissankynsisakset aina ulottuvilla, molempia voi tarvita millon vaan. 

Kirja oli Anna Janssonin Hämärän lapset, jonka bongasin kirjaston viikon lainojen Vippi-hyllystä. Kansakuva oli kunnon kauhuelokuvakamaa kalpeine lapsineen, mutta silti aloitin sen. Oli kyllä vähän ahdistava kirja, hetken jo mietin, että jätänkö kesken. Mutta luin loppuun, kun oli niin jännä! Pelottavia ja liian jännittiviä elokuvia (=kaikki muut kuin lasten elokuvat) en katso, mutta kirjat on vähän eri. Silti ne tulee melkein pahemmin uniin, kun leffat. Mutta nyt voin unohtaa Maria Wernin ja Ronehamnin tapahtumat ja siirtyä seuraavaksi jännittävän oikeussalidraaman pariin, koska seuraavaksi pöydällä odottaa John Grishamin kirja. Turha odotella mitään uusia blogitekstejä, ennen kuin se on luettu!

Iidesjärven rannassa näkee aina semmosia vanhoja kääpiä, joilla on metrin pitkä putki kamerassa, kun ne kuvaa lintuja. Mulla oli vaan pokkari, jossa ei ollut yhtään putkea!

Välillä sentään olen poistunut raikkaaseen ulkoilmaan sohvalta ja maanantaina (silloin ei ollut vielä kirja kesken!) kävin vähän läskeilemässä. Oli tosi upea keli ja vähän aavistelin, että ihan viimeisiä lämpöisiä syyspäiviä viedään.

Läskipyörä halusi mennä poseeraamaan isoveikan viereen. Kun olin ottamassa kuvaa, paikalle ajoi jostain rekka ja mää varmaan näytin siltä, että olin joku luontoaktivisti hämärähommissa, mutta yritin vaan ajella khuulisti pois. :D

Semmosen vinkin annan, että ei kannata koskaan lähteä läskipyörällä ryöstään kultasepänliikettä, koska läski huomataan aina ja kaikkialla. Taaskin joku mies huuteli mulle liikennevaloissa, että onko tolla raskas ajaa. Tekis mieli aina sanoo, että paljon kevyempi kun tolla sun pyörällä, jonka ketjuja ei ei oo rasvattu sataan vuoteen ja renkaissa on ilmaan varmaan yksi bar. Semmosilla pyörillä meinaan ajetaan yllättävän paljon. En ihmettele, että moni vihaa pyöräilyä, kun välineet on aivan surkeessa kunnossa. Ei tarvitse olla aina uutta ja hienoa, mutta kalustostaan kannattaa pitää huolta.

Ajoin vahingossa Kiinaan asti, kun löytyi tommonen muuri. 

Määkin oon kyllä ihan paras puhuja huuteleen mitään kaluston huolta pitämisestä, varsinkin kun tiskasin käsin 13 kuukautta ja rikkinäinen astianpesukone hengaili keittiössä toimettomana. Mutta ne ajat ovat enää vain haalistunut muisto, koska eilen saatiin paikalleen uusi astianpesukone (Ikean löytönurkasta, halvalla!) ja nyt ihmettelen, miten olen voinut ikinä jaksaa tiskaamista. Astianpesukoneen ääni on tällä hetkellä maailman kaunein ja ihastelen sitä, kuinka se vie ekopesulla vain 13 litraa vettä! Se on taatusti ainakin puolet vähemmän, mitä meni, kun mää lotrasin tiskien kanssa. Leo-kissa on muuten aivan hämmennyksen vallassa, kun astinpesukone menee päälle. Jostain kuuluu veden lotinaa, mutta mistä?!?

Oi, se on niin kaunis! Ja etusarja on vaihdettavissa sitten jos ja kun meille tulee punainen keittiö. 

Ja sitten vielä yksi hauska juttu! Ostin maanantaina Lidlistä uudet reenipöksyt (hirveetä kulutusjuhlaa, kun on tuhlattu astianpesukoneisiin ja trikoihiin, huh!) tai itse asiassa kahdetkin ja pistin niistä kuvan Instagrammin.

Sitten kaverini huomasi, että Lidlin lisäksi joku muukin on hoksannut on, että punaiset printtikuvioiset reenikalsarit on aika siisti juttu.

Kuvakaappaus Björn Borgin nettisivuilta.

Lidlin trikoot maksoi tosiaan 7,99 euroa ja Björkat vähän enemmän. Ööö, ostanko mää kaheksan euron trikoot vai kuudenkympin trikoot, kun kummatkin on kuitenkin tehty jossain Kiinassa ja tuntuu päällä varmaan aika samalta? On meinaan pakko sanoa, että nämä Lidlin trikoot on aivan poikkeuksellisen mukavat ja hyvät jalassa, samoin kyykätessä. Nimimerkki Lidl-fani forever pitäytyy edelleen halpisversiossa, koska kaikki rahat meni siihen astianpesukoneeseen.

Ja sitten vieläkin yks juttu! Nappasin tänään kuvan, kun Leo oli nukahtanut naama vesikipossa. Varmaan tosi mukava asento, mutta voi juoda heti, jos herää janoon!

No niin, nyt mää meen syömään lohkoperunoita (meinasin kirjottaa lahkoperunoita, höhöö) ja alottaan uuden kirjan. Morjes!