SappeeMTB - rankkaa ja riemukasta!

Kun lauantai-aamuna heräsin, vettä tuli niin paljon kuin vain taivaalta mahtui satamaan ja meillä ei ollut mitään aamupalavärkkejä. Kieltämättä hetken mietin, että onks ihan pakko, mutta siitä huolimatta löin pyörän ja sata kerrosta vaatteita autoon, kaappasin matkaseurani Elisan mukaan ja Amorphiksen uuden levyn tahtiin ajeltiin kohti Pälkänettä.

Kuulin SappeeMTB-tapahtumasta ensi kertaa blogini lukijalta, josta sittemmin tuli ystäväni ja alkukesästä keräilin Facebookiin maastopyöräilystä kiinnostuneita naisia samaan ryhmään ja lopulta Maastomimmijengi-ryhmästä viisi lähti tapahtumaan mukaan. Epäonnisesti muutama joutui jättäytymään pois matkasta, mutta ihan aiheesta. Ilman pyörää tai käsi kantositeessä on paha ajaa!

Pyörät on tässä pihassa ihan tuttu näky, mutta harvemmin näkee jäykkäperäisiä tai peräti täysjäykkiä maastopyöriä Sappeen rinteissä. 

Sappeessa oli jo kunnon urheilujuhlan tuntua kun päästiin perille. Parkkipaikalla kävi kova kuhina, kun pyöriin tehtiin viime hetken huoltoja ja muutama peräti ajoi ympyrää pihassa lämmittelymielessä. Me Elisan kanssa keskityttiin lähinnä tuhoamaan eväitä ja panikoimaan lähdön lähestymistä.

Saisiko näihin saappaisiin klossit?

Keli näytti syksyisen epävakaalta, mutta yr.no oli lupaillut, että vettä tulee vasta iltapäivällä ja siihen mennessähän me ollaan jo pois metsästä, ei hätää! Äkkiäkös metsässä käy pikku lenkuran ajamassa! Meistä viidestä yksi oli ilmoittautunut 24 kilometrin matkalle, minä ja Elisa 38 kilometrille ja kaksi hurjaa 60 kilometrin lenkille.

Girl power! Ei jännitä, eipä!

Tämä mies oli kaiken takana (ja nainen miehen takana myös!). Jussin Ruljanssi-firma on tänä kesänä järjestänyt SappeeMTB-pyöräilyn lisäksi Sappee trail run -polkujuoksutapahtuman ja sen lisäksi Jussi kävi vetäisemässä Kalmarissa ensimmäisen Ironmaninsa. Jotkut ne vaan ehtii!

Lähtökäsky kajahti kymmeneltä ja minun ja Elisan strategia oli hyvin selvä. Menköön kiireiset heti alussa ohi, me otetaan aivan iisisti ja tarkoituksena on päästä maaliin ennen kuin se menee kuudelta kiinni. Realistinen veikkaukseni 38 kilometrin maastopyrähdykselle oli reilut kolme tuntia. Tai ainakin ennen kisaa se tuntui täysin järkevältä arviolta.

Peräti 85 kuskia lähti samaan aikaan kolmelle eri matkalle. 

Heti ensimmäisten alamäkien jälkeen tuli mukava ylämäki, johon pääsi purkamaan pahimpia menohimoja. Alkupätkän reitti oli mukavan helppoa ja vauhdikasta, mutta silti otettiin ihan rauhakseen, ettei loppua kohti olisi iskenyt hyytyminen. Eväitä meillä oli aivan yllin kyllin ja pysähdyttiinkin usein niitä nautiskelemaan. Meillä ei ollut tarkkaa kuvaa milloin ensimmäinen huoltopiste tulisi vastaan ja vähän alettiin jo pelkäämään, huoltopisteet on kerätty aikoja sitten pois, kun edettiin niin verkkaista tahtia. Lopulta erään mäen takaa näkyi toivottu ja odotettu keidas, jossa oli tarjolla juomaa, sipsiä ja suklaata. Huolto oli 14 kilometrin kohdalla ja aikaa meillä oli tässä vaiheessa kulunut vähän vajaat puolitoista tuntia ja ymmärsin, että kolmen tunnin arvioni ei mene ihan nappiin.

Meillä oli aikaa katsella maisemia, joita todellakin riitti Laipan erämaassa. 

Ensimmäisen huollon jälkeen alkoi todellinen maastoetappi. Tässä vaiheessa aika on varmaankin kullannut jo pahimmat ryteiköt, mutta huomattiin, että todellakin ollaan mukana maastopyöräilyllä, eikä missään pururatakihnutuksella. Välillä oli pätkiä, joita ei ollut toivoakaan ajaa, mutta istuminenhan on epäterveellistä, joten käveltyäkin tuli jonkin verran. Mää koitin sitkeästi ajaa mahdollisimman paljon, vaikka vauhti oli sitä luokkaa, että Elisa pysyi hyvin perässä pyörää taluttaen. 60 kilometrin sarjalaiset ajoivat matkan varrella olleen lenkin kaksi kertaa ja jossakin siellä loputtomassa erämaassa ensimmäiset kuuskymppiläiset kiitivät meidän ohi. Vakuuteltiin Elisan kanssa toisillemme, että varmasti penkattais ja mavetettais ne pojat suohon, ettei iskenyt masennus meidän hitaudesta. Muutenkin meillä oli koko matkan tosi hyvä meininki ja välillä laulettiin Nauravaa kulkuria niin, että metsä raikasi. Välillä oli vähän hermo koetuksella haastavissa paikoissa, mutta hyvä fiilis vei kuitenkin aina voiton.

Ihan loputtoman ajan jälkeen jostakin ilmestyi eteen toinen huolto ja iloksemme saatiin kuulla olevamme jo 26 kilometrin kohdalla. Naureskeltiin, että mehän vaikka keulitaan viimeiset 12 kilometriä maaliin. Vaikeimmat paikat oli tuossa vaiheessa jo selätetty ja polku oli suurimmaksi osin aivan ajettavaa. (Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että matkan varrella muutama muukin sanoi reittiä hieman tekniseksi, ettei se ollut ihan meidän omaa keksintöä. :D) Lopussa oli jonkin verran myös metsäauto- ja hiekkatietä ja se tuntui aivan mahtavalta korpivaelluksen jälkeen. Vähän ehkä liioiteltiin, koska etenkään viimeisiin ylämäkiin ei varsinaisesti ollut enää voimia keulia, hyvä jos jaksoi polkea. Ihan viimeisen ylämäen karjuin Elisalle, että nyt tsempataan ja ajetaan reippaasti loppuun asti, ei ole pitkä matka enää!

Maalissa! Nää maastomimmit oli aivan sekaisin onnesta päästessään perille!

Melko teatraalisten tuuletusten saattelemana saavuin maaliin ja Elisa heti perässä. Aika meni melkein neljä ja puoli tuntia, että hieman meni yli alkuperäisestä veikkauksestani! Meidän sarjassa nopein nainen oli tullut maaliin peräti kaksi tuntia aiemmin, mitä pitäisin aivan järjettömän kovana vetona, huhhuh!

Elisalla oli tänä kesänä maastolenkkejä takana kaksi ja mulla saattoi olla peräti viisi, mutta kuten vanha viidakon sanonta kuuluu, lahjattomat reenaa! On kyllä silti pakko myöntää, että oli kohtuullisen rankka reissu. Tai ei ainakaan sieltä ihan kevyimmästä päästä.

Kyllä tällä hauiksella polkee missä tahansa, nih!

Kun oli saatu koottua itsemme maaliin pääsyn jälkeen, lyötiin melkein heti pyörät autoon ja lähdettiin takaisin Tampereelle päin. Pyöräilyn jälkeen olisi ollut tarjolla niin ruokaa kuin saunaakin, mutta melkein pelkkä ajatuksin ruuasta sai yökkimään ja saunaan olisin varmaan nukahtanut. Kotimatkalla meillä oli lähinnä yksi puheenaihe ja se oli se, että kuinka mahtavalta tuntui päästä maaliin. Meillä oli Elisan kanssa sopimus, että jos toisella on pyöräilyn aikana menohaluja, voi lähteä, mutta oli täysin oikea ratkaisu ajaa kaksin koko reissu. Niin paljon tsempattiin toisiamme ja heitettiin kaikkea hauskaa juttua, että ajan kulumista ei edes huomannut.

Lauantai-iltana sauna ja Pepsi maistui aika makoisalta. 

SappeeMTB:stä jäi kyllä hyvä mieli omalta osalta ja erityisen iloinen olen järjestäjien puolesta, että heidän tapahtumansa onnistui hienosti. Kaikki järjestelyt tuntuivat sujuvan ja reititkin oli hyvin merkattu. Kun on ollut itsekin mukana järjestämässä pyöräilytapahtumaa, on jonkinlainen haisu siitä, millainen valtaisa työmäärä tämänkin tapahtumaan eteen on tehty.
Myös muut Maastomimmit pääsivät maaliin ja spesiaalimaininnan ansaitsee ehdottomasti Maastomimmijengin Katri, joka on aloittanut maastopyöräilyn tänä kesänä ja siitä huolimatta veti hienosti läpi 24 kilometrin matkan, joka sekään ei ollut maastoltaan mikään helppo. Ensi vuonna olen varmasti mukana, mutta sitä ennen voisi ajaa jopa kuusi maastolenkkiä, että olisi tunteja metsässä vähän enemmän pohjalla. :D Kiitos SappeeMTB ja Ruljanssi, kiitos Maastomimmijengi!

Vielä yksi pikku juttu! Siis kirjaimellisesti pieni. Eilen kotimatkalla vastaamme osui tällainen pieni ja piipittävä otus, varmaankin kärpän poikanen. Melkein otin se reppuuni asumaan, kun kaveri oli niin suloinen!